AINA ON HYVÄ HETKI TANSSIA

Emmi Itärannan teokseen Teemestarinkirjaperustuva elokuva Veden vartijasai ensi-iltansa aikana, jolloin Suomi on juuri toipumassa ns. Jauhojengi-kohusta, jossa media – ja varsinkin sosiaalinen media – on ollut kauhuissaan siitä, että pääministeri, joka on vieläpä nuori nainen, voi juhlia ja tanssia, kun yhteiskuntamme kärsii pandemian jälkiseuraamuksista ja Ukrainan sodan aiheuttamasta energiakriisistä. Tanssi on myös aiemmin ollut jotain niin pahaa ja häpeällistä, ettei sitä saisi tehdä yhteiskunnan ollessa kriisissä: olihan kaikista II maailmansotaan osallistuneista maista Suomessa ainoana voimassa tanssikielto sotien aikana vuosina 1939–1944.

Ei siis ihmekään, että myös Veden vartijan ilmestyessä kritiikkiä on herättänyt kohtaus, jossa elokuvan ja kirjan päähenkilö Noria menee juhliin. Eiväthän janoon kuolemassa olevat voi, hyvänen aika, tanssia, juhlia ja nauttia elämästä! Totuus kuitenkin on, että elokuvan juhlintakohtausta voi pitää symbolina kaikelle sille, mitä elokuva edustaa: toivoa. Kohu Sanna Marinin ympärillä on osoittanut, että tanssia ja juhlimista pidetään jonain sellaisena, ettei sitä voisi mitenkään harrastaa, jos yhteiskunta kärsii. Olipa kyse sitten nykypäivän Suomesta tai tulevaisuuden dystopisesta Skandinavian Unionista, on tanssi pieni häivähdys toivosta. Jotain sellaista, joka edustaa yhteiskuntaa, jossa kaikki on hyvin ja elämä huoletonta. Veden vartijan kantavana voimana on nimenomaan toivo. Elokuva onkin mieleeni paitsi siksi, että ympäristöaktivistina dystopiakirjallisuusfanina olen elokuvalle mitä ihanteellisinta katsojakuntaa, niin myös siksi, että elokuvassa hehkuu toivon kipinä vielä Sanjan tyttären kuoleman ja Norian murhan jälkeen. Sotilasdiktatuurissa, jonka historiaa värittävät vesisodat ja arkipäivää varjostaa veden raju säännöstely ja vesirikollisuus, luo häivähdyksen paremmasta se, kun Noria saa selville, että ns. menetetyillä mailla on jäljellä puhdasta vettä. Kysymys on mielenkiintoinen aikana, jolloin ihmiskuntamme on juuri elänyt pitkän kuuman – ja kuivan – kesän, jollaisia saamme myös tulevaisuudessa ja jotka todellakin mullistavat maailmamme. Norian tekemä löytö tulisi väistämättä edesauttamaan tarinan dystopiaa edustavan poliisidiktatuurin murtumista, kun taas nykypäivän todellisuuden ihmisten tulee löytää keino sille, ettei vedestä tulevaisuudessa tule vallan väline.

Niin Veden vartijassa kuin tosielämässäkin kannattaa katse suunnata tanssia syväl- lisempiin kysymyksiin. Jos aiomme elää myös tulevaisuuden pitkät kuumat kesät, ovat kysymykset puhtaasta vedestä, sen riittävyydestä ja suojelusta ennen pitkää ensiarvoisen tärkeitä. Jonain päivänä meitä voi kohdata yhtä raju vesikriisi kuin millaista odotamme tulevan talven energiakriisistä. Niin vesi kuin erilaiset energiamuodot ovat luonnonvaroja, joita ilman emme voi elää. Luonnonvarojen suojelu tilanteessa, jossa valtio on menettänyt demokratian, olipa kyseessä sitten Skandinavian Unioni tai nykypäivän Venäjä, ei kuitenkaan saa estää nauttimasta elämästä ja uskomasta parempaan.

Aina on hyvä hetki pienelle tanssille.