VIERASLAJIT VAATIVAT TORJUNTAOHJELMIA

Kirjoittaja on biologi ja tarkastelee vieraslajeja seuraavassa lähinnä kasvien osalta. Hän on osallistunut kasvilajiston kartoitukseen Lahden seudulla keräten aineistoa, jonka pohjalta on voitu laatia torjuntaohjelmia haitallisten vieraslajien torjumiseksi.

Vieraslajeiksi kutsutaan lajeja, jotka eivät kuulu alkuperäiseen luontoomme, vaan ovat saapuneet luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ihmisen mukana. Vieraslajeista on lainsäädännössä erotettu erikseen haitalliset vieraslajit EU:n tasolla ja kansallisella tasolla. Haitallisiksi vieraslajeiksi on nimetty mm. jättipalsami, jättiputki, komealupiini, kurtturuusu, japanintatar ja jättitatar, etelänruttojuuri, terttuselja ja karhunköynnös (isokierto). Niiden viljely ja levittäminen on kielletty ja maanomistajalla on velvoite niiden tuhoamiseen maaltaan. Maisemaa muuttava ja maata siirtävä toiminta (tie ja kiinteistörakentaminen, hakkuut, kaapelilinjat, maanotto) aiheuttaa usein riskin vieraslajien leviämiselle. Kunnat ovat laatineet niiden osalta toimintasuunnitelmia, koulutusta ja talkoita sekä tehostaneet tiedotusta, valvontaa ja torjuntaa.

Esim. Lahdessa on toiminut vieraslajien torjuntaohjelma 2018-2021, jota jatkaa ohjelma 2022-2029. Ohjelman jättiputkien noin 200 esiintymän tuhoamista jatketaan, mutta esim. komealupiinia torjutaan vain arvokkaimmilta alueilta.

Haitallisiksi todettujen vieraslajien lisäksi on kymmenittäin lajeja, joiden tilannetta seurataan ja voi olla pelättävissä tietyn lajin muuttuminen haitalliseksi ajan kuluessa. Sopeutuminen uuden elinpaikkansa ympäristöoloihin tapahtuu usein hitaasti ja huomaamattomasti, mutta sitten ihmisen mielestä yhtäkkiä ja yllättäen todetaankin aiemmin harmittoman lajin muuttuminen haitalliseksi ja lajin alkaneen levitä vauhdilla uusille kasvupaikoille luontoon. Tällaisesta hyvä esimerkki on jättipalsami.

Osan vieraslajeista katsotaan kotiutuneen niin vakiintuneesti luontoon, että niistä on hyvin vaikea päästä kokonaan eroon. Tällaisia hyvin haitallisia lajeja on mm. komealupiini ja paimenmatara; melko haitallisia terttuselja ja tuomipihlaja. Jos tulokaslaji on etelämpänä olevalla vyöhykkeellä alkuperäinen ja nyt pyrkimässä meillä vastaaville kasvupaikoille, voidaan ajatella kyseessä olevan lajin luontainen leviäminen jääkausien välissä laajemmalle, ilmastonmuutoksen nykyisin vaikuttaessa kohti pohjoista, tällaisia lajeja on mm. maahumala ja puistolemmikki, mitkä Keski-Euroopassa ovat alkuperäisiä lehtolajeja ja meilläkin leviämässä lehtoihin.

Yleisenä huomiona voidaan pitää puutarhajätteen kippaamista oman tontin ulkopuolelle hyvin haitallisena tekona ja vieraslajeja luonnossa lisäävänä, samoin ylijäämämaan ajoa muualle kuin rajatuille maankaatopaikoille. Omakotitalojen puutarhoista katujen varsille omin voimin siirtyviä koristekasveja voidaan toisaalta usein pitää asutuksen läheistä luontoa rikastuttavana ja lähinnä poikkeustapauksissa haitallisten vieraslajien leviämisenä.

Käytännössä suhtautumisessa vieraslajeihin tulee eroja. Kurtturuusu on aiheuttanut merenrannoilla niin suurta tuhoa muille kasveille, että ruusu on määrätty hävitettäväksi sisämaastakin, koska linnut levittävät sen siemeniä satoja kilometrejä ja pieni juurenpalakin saa sen palaamaan suurella vaivalla kaivurein puhdistetulle rannalle. Toisaalta lupiini on katsottu niin laajalle levinneeksi, että sitä vaaditaan torjuttavaksi vain edustavien ketolaikkujen päältä teiden varsilta. Jättiputki (3 lajia) sen sijaan on päätetty tuhota kaikilta kasvupaikoiltaan, koska tilanne voidaan vielä hallita ja laji on ihmiselle vaarallinen palovamman kaltaisia jälkiä tuottaen.

Vieraslajien vaarallisuuden ja levinneisyyden valvonta vaatii jatkuvaa seurantaa ja hereillä oloa. Muissa Pohjoismaissa tapahtunut lajien muuttuminen haitallisiksi on pyrittävä ennakoimaan ajoissa. Torjuntatoimet puolestaan vaativat vastuunjaon selkeyttämistä ja päättäväisiä ja nopeita toimenpiteitä.

Piharatamo levisi aikoinaan Pohjois-Amerikan itärannikolta karavaanien mukana länsirannikolle ja alkuperäiskansat kutsuivat sitä ”valkoisen miehen jalanjäljeksi”. Vastaavasti koko maapallolla on levinnyt esim. eteläamerikkalainen karvarusokki (Bidens pilosa). Sitä kasvaa kaikenlaisilla joutomailla ja teiden varsilla sekä laitumilla.

Kehittyvissä maissa ja varsinkin turismikohteissa vieraslajit ovat usein aiheuttaneet suurta tuhoa alkuperäisille lajeille. Australian eristyneissä oloissa jokainen vieras eläin- tai kasvilaji on aiheuttanut suuren riskin. Turistikohteista Kanarian saarilla ja Madeirallakin vieraat kasvilajit ovat vallanneet teidenvarsia ja alkuperäisiä metsiä. Kaikkialla peltojen ja puutarhojen rikkakasvit ovat riskitekijä. Kymmeniin rikkakasveihin paikallinen maanviljely on ehtinyt sopeutua, mutta yhä pitää varoa uusien vieraslajien ilmaantumista.

Esimerkiksi idänukonpalko (Bunias orientalis) on toistaiseksi Lahdessa pysynyt muutamilla esiintymispaikoillaan leviämättä ympäristöön. Näkymät Tukholman seudun teiden varsilta kertovat lajin leviävän jo holtittomasti ja tiedot kertovat saman alkaneen Lappeenrannassa historiallisen linnoitusalueen rinteillä. Ukonpalon ja muiden vastaavien lajien torjuntaan on siksi syytä varautua jo muuallakin Suomessa.