Peruskoulu on parasta

Page 20

Millainen on kaikkien koulu?

Millainen on turvallinen koulu?

Lotta, 8. luokka, Vuoniityn peruskoulu

Mathilda, 8. luokka, Taivallahden peruskoulu

M

T

eidän koulussa kaikilla on yhdenvertainen mahdollisuus olla oma itsensä. Kun kaikki saavat olla sitä mitä ovat, erilaiset persoonat pääsevät laajasti esille. Se näkyy ihan jo pukeutumistyyleissäkin. Oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta kunnioittavat toisiaan ja kaikkia kohdellaan samanarvoisesti. Opettajat puuttuvat tilanteisiin, joissa he näkevät epätasa-arvoista kohtelua, mutta eivät hekään aina kaikkea huomaa. Siksi myös oppilailla on vastuuta itsestään ja toisistaan. Kiusaamiseen puuttuminen vaatii rohkeutta, mutta se kannattaa. On hyvä, että ihmiset ovat erilaisia. Toisella tavalla ajattelevilta voi oppia erilaisia tapoja tehdä ja ajatella. Kun tilanteisiin saa monenlaisia näkökulmia, niitä voi ymmärtää paremmin. Itse olen oppinut muilta muun muassa empatiakykyä ja asettamaan asioita perspektiiviin. Kaikkien mielipiteillä on väliä.

peruskoulu on parasta

20

urvallinen paikka on sellainen, jossa kukaan ei tuomitse ketään. Olo on turvallinen, kun kaikki ymmärtävät toisiaan, eikä ketään haukuta tai kiusata – silloin ei ahdista ja olo on hyväksytty. Turvallisuus riippuu muista ihmisistä. Turvalliseen oloon koulussa vaikuttavat ystäväni ja se, pystynkö esimerkiksi kuuntelemaan musiikkia tai olemaan rauhassa. Ja tietoisuus siitä, että apua on tarjolla. Ilman aikuisia koulu ei olisi läheskään yhtä turvallinen. Koulussa voi olla hankalaa välttää kiusaamista, mutta jo nuoresta lähtien pitäisi opettaa erilaisuudesta. Monet nuoret osaavat olla rasistisia sekä homo- ja transfoobisia. Mielestäni on hyvin tärkeää, että koulussa opetettaisiin enemmän ihmisoikeuksista ja erilaisuudesta. Myös vanhemmat voivat opettaa nuorta näistä asioista ja siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Utmaning, uthållighet och engagemang håller lärandet vid liv

2min
page 45

En utmärkt språngbräda för fortsatta studier

1min
page 44

I Alberga har läsåret inletts i en tvåspråkig skolbyggnad

1min
page 43

Välkommen till klass 7B

2min
page 39

Kulturupplevelser för barn och unga

1min
page 38

TEPPO opettaa työelämätaitoja

1min
pages 34-35

Kasvatetaan tulevaisuuden tekijöitä

1min
page 34

Keissiesimerkit tulevaisuuden tekijöistä

1min
page 33

Omat vahvuudet esiin STEAM-pedagogiikan avulla

1min
page 31

Keissiesimerkkejä kaikkien koulusta

2min
pages 24-25

Työ rasismia vastaan on alussa

1min
page 24

Aikuisen avulla takaisin kouluun

1min
page 19

Koulukoulu vie huoltajat koulun penkille

1min
page 14

Lisää kuria vai tunnetaitoja?

1min
page 13

Oppivelvollisuus 100 vuotta: jaa koulumuistosi

1min
page 11

Peruskoulu muuttuu, mutta sen valtava merkitys pysyy

1min
pages 4-5

Motivaatio opiskeluun löytyi JOPO-luokalta

2min
pages 28-29

Neljä kysymystä, neljä vastausta

2min
pages 20-21

Kouluyhteisö toimii hyvinvoinnin eteen

1min
page 18

Joustavissa oppimisympäris-töissä opitaan yhdessä

2min
pages 8-9

Skolorna satsar allt mer på elevernas sociala och emotionella färdigheter.

2min
page 42

Nuori tuntee oman maailmansa parhaiten

2min
pages 22-29

Inklusion ökar elevernas självförtroende.

2min
pages 40-41

Kodin ja koulun välinen yhteistyö

2min
pages 12-21

Yrityskylässä opitaan taloudesta ja elämästä.

1min
pages 32-35

Peruskoulu murroksessa

1min
pages 10-11

Portfoliopedagogik får eleverna att reflektera över sitt lärande.

2min
pages 36-37

STEAM tutustuttaa oppilaat tieteen ja teknologian maailmaan.

1min
pages 30-31
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.