PONIT AAVA JA POJU TUKEVAT OPPIL AIDEN HYVINVOINTIA
K
TYÖ RASISMIA VASTAAN ON ALUSSA
M
uistoni alakoulusta voisivat olla 2000-luvun alun sijaan 1950-luvulta. Jos tänä päivänä oppilas kertoisi opettajan käyttävän n-sanaa tai kysyvän Afrikasta kertovan dokumentin lomassa tummaihoiselta oppilaalta, tunnistaako hän savimajoja tutuiksi, lukisimme tapahtumista lehdistä. Suhtautuminen kokemuksiini on yleensä ihmettelevä. ”Ei kai tänä päivänä enää”, saattaa kantaväestön edustaja kysyä. Kysymys on viaton, mutta valtavan naiivi. Samalla siihen kulminoituu rasismista käytävän keskustelun ydin. Miellämme rasismin aktiiviseksi ja näkyväksi, äänekkäiksi teoiksi. Jos emme tunnista ongelmaa, emme voi ratkaista sitä. Kun emme osaa määritellä rasismia oikein, ylläpidämme tietämättämme rasistisia rakenteita. Rakenteellinen rasismi tarkoittaa yhteiskunnan rakenteissa ja instituutioissa tapahtuvaa syrjintää. Kun vuokranantaja evää hakijalta asunnon etnisen taustan takia tai rekrytoinnissa toivotaan epäsuorasti hakijan olevan ”perinteinen suomalainen”, on kyse rakenteellisesta rasismista. Syrjintä alkaa yleensä jo päiväkodissa. Koulussa se näkyy vähättelynä ja vähemmistöön kuuluvan yksilöllisyyden eväämisenä. Siinä missä kantasuomalaiseen suhtaudutaan yksilönä, vähemmistöt nähdään homogeenisenä joukkona. Ongelmia syntyy tilanteissa, joissa oppilaan koulussa kohtaamat haasteet selitetään kulttuurilla ja etnisellä taustalla. On meidän aikuisten vastuulla rakentaa yhteiskuntaa, jossa nuoren ei tarvitse miettiä, vaikuttaako hänen nimensä työllistymiseen. Tarvitsemme isoja rakenteellisia muutoksia. Ongelmat on tehtävä näkyviksi, syrjivä toiminta tunnistettava ja sitä ehkäistävä. Helsingin kaupunki julisti kesällä 2020 esimerkillisesti aloittavansa rasisminvastaisen koulutuksen koulujen ja päiväkotien työntekijöille. Helsinki on toiminut edelläkävijänä myös anonyymissä rekrytoinnissa, toimivaksi osoittautuneessa kokeilussa. Antirasismin tulevaisuus näyttäytyy toiveikkaana – kunhan työtä ei jätetä tähän. Toimia on jatkettava, jotta nyt peruskoulua käyvillä lapsilla olisi edessään tasa-arvoisempi tulevaisuus.
aitaan koululla Espoossa on hyödynnetty hevosavusteista opetusta jo pitkään. Tänä vuonna poneille Aavalle ja Pojulle rakennettiin oma aitaus koulun pihalle. Ponit kannustavat ulkoilemaan välituntien aikana ja tuovat iloa useiden koululaisten arkeen. Aavan ja Pojun kanssa tehdään esimerkiksi kehonkielen vuorovaikutusharjoituksia ja ryhmäytetään oppilaita. Toiminnan avulla opitaan yhteistyötaitoja, rohkeutta, ystävällisyyttä ja toisten huomioimista. Harjoitukset vahvistavat myös oppilaan ja opettajan pedagogista suhdetta sekä vuorovaikutusta. Ponit ovat hyviä kuuntelijoita, joille voi avautua mieltä painavista asioista. Oppilaan saattaa olla helpompi jutella esimerkiksi koulupsykologin kanssa, jos voi samalla rauhoittua ponia harjaamalla. Tärkeässä roolissa on aina sekä oppilaiden että eläinten turvallisuus ja hyvinvointi. Ponien kanssa toimiminen on oppilaille aina vapaaehtoista, ja tutustuminen aloitetaan hiljalleen edeten.
Fatima Verwijnen kirjoittaja on diversiteettikonsultti ja aktivisti Kuva Marika Tuominen
