Mepalaiset muistelevat

Elämää merimieshotellissa

teksti: Pekka Karppanen kuvat: Pekka Karppanen, Jouko Herrala

Kun Jouko Herrala jäi mereltä maihin, työskenteli hän pitkään MEPAn talossa Linnankadulla, jossa toimineesta merivälityksestä oli vuonna 1969 saanut jobin M/T Pensaan. Vaikka palkanmaksaja välillä vaihtui, pysyi paikka pystyssä vuoteen 2014, jolloin Jouko katsoi päivänsä tulleen täyteen ja jäi eläkkeelle.

Herrala ehti seilata kannella kolmessa laivassa, kunnes kohtasi vaimonsa ja jäi maihin. Sailors Home – säätiö haki merimieskotiinsa vahtimestaria ja Jouko sai paikan vuonna 1974. MEPA muutti taloon seuraavana vuonna, kun suunnitelmat Suomenlinnaan muutosta hylättiin. – Tuolloin kävivät vielä säätiön vanhat rouvat viikoittain tekemässä ompelutöitä talossa. Merimieskoti toimi viidennessä ja kuudennessa kerroksessa, Jouko muisteli.

Merenkulkijoille oli käytössä muutama yhden hengen huone ja useimpiin huoneisiin sijoitettiin kerralla neljäkin henkilöä. Välillä kerrosten päivähuoneisiin majoitettiin väkeä sohville ja patjoille.

Talossa toimi myös merimieskatselmustoimisto ja kahvila Kent. Merimieskodin palveluksessa oli johtaja Jouko Santalan lisäksi kaksi siivoojaa, talonmies sekä kolme vahtimestaria. – Tuohon aikaan järjestyshäiriöt olivat varsin yleisiä. Runsas viinanjuonti aiheutti riitelyä ja meteliä. Moni jäi myös velkaa talolle, Jouko kertoi.

Hän muisteli vastaanottotiskin alla säilytettyä mustaa vihkoa, jonne kirjattiin porttikiellot ja varoitukset. Vihkon välissä oli muutaman sentin paksuinen nippu velkakirjoja. Toiset tulivat maksamaan, toiset jäivät luottotappioiksi.

Kiinteistö siirtyi MEPAlle

Herralla työskenteli muutaman vuoden muualla ja palasi vahtimestariksi vuonna 1980, kun säätiö oli lahjoittanut talon ja tontin Merimiespalvelutoimistolle. MEPA remontoi majoitustilat. Viidenteen ja kuudenteen kerrokseen kunnostettiin kahden hengen huoneita, joissa oli suihku, wc ja pienoiskeittiö. Katutasoon rakennettiin merimiesklubi ja hotellin vastaanottotiski. – Asukkailla oli käytössään sauna, pesutupa, pieni kuntosali sekä tila ja laitteet valokuvien kehittämiseen. Merimies saattoi myös jättää pienen määrän tavaraa säilytykseen lähtiessään seilaamaan, Jouko kertoi.

Meno rauhoittui jonkin verran, mutta värikästä elämää nähtiin silti ajoittain. – Eräs hotellissa asunut merimies sai 200.000 markan perinnön. Hän lähti joka aamu ravintola Salveen ja palasi illalla taksilla. Perintö kesti 200 päivää, Jouko naureskeli.

Hotellin tiloissa järjestettiin myös merenkulun toimijoiden kokouksia sekä MEPAn kursseja ja tapahtumia. Muutaman kerran tiloissa kuvattiin elokuvaa tai televisiosarjaa.

Merimiehet lakossa

1980 – luvun lopulla Katajanokan risteilylaituriin kiinnittyi Fred Olsen – varustamon Black Prince, jonka filippiiniläiset merenkulkijat hermostuivat pieniin palkkoihin. – Merimiehet osoittivat mieltään laiturilla ja Merimies-Unionista kyseltiin heille majoitustilaa hotellista, Jouko muisteli.

Taloon tuli yhtäkkiä kymmeniä filippiiniläisiä, joille voitiin tarjota vain lattiamajoitus. Tilanne selvisi muutamassa päivässä ja merenkulkijat pääsivät kotimaahansa.

Tuolloin hotelli oli muutenkin täynnä. Ulosliputus oli purrut ja huoneissa asusteli työttömiä tai maissa työskenteleviä merenkulkijoita, jotka maksoivat varsin edullista kuukausihintaa. Vaikka hotelli pidettiin suljettuna heinäkuussa, tuli talo nopeasti uudelleen täyteen pitkäaikaisasukkaista.

Budjetti oli rakennettu lyhytaikaisten, enemmän maksavien vieraiden varaan. Tappiot alkoivat tuntua MEPAssa, koska kauppalaivaston pienenemisen vuoksi myös muut tulot vähenivät.

Siirto Hotel Skattaan

MEPA oli rakentanut autotalliin hulppean kuntosalin, mutta hotellista haluttiin eroon. Toiminta järjestettiin siten, että isännöitsijä Kenneth Bergholm vuokrasi tilat ja alkoi hoitaa majoitusliikettä. Valtaosa työntekijöistä siirtyi mukana. – Yhteistyö MEPAn kanssa jatkui edelleen tiiviinä. Me valvoimme merimiesklubia ja kuntosalia, sekä avustimme kurssijärjestelyissä, Jouko sanoi.

Hotelli oli avoin kaikille ja merimiehet saivat alennusta. Klubilla ja kuntosalilla kävi paljon merenkulkijoita, joistoimintaa. ta monet edelleen muistavat Joukon mukavana keskustelukumppanina. Hotellivieraat monista maista tulivat myös tutuiksi. – Neuvostoliiton hajottua tuli paljon asiakkaita entisistä itäblokin maista, mutta myös muualta. Kaikkiaan 165:sta maasta kävi vieraita, Jouko laski.

Asiakkaiden kirjo oli melkoinen. Nightwish – yhtyeen soittajista maailman vanhimman ammatin harjoittajiin ja autojobbareihin. Vapaavahdin kolumnisti Jorma Ojaharju majoittui aina pääkaupunkireissuillaan Hotel Skattaan, kunnes muutti Vaasasta pysyvästi Helsinkiin.

Loppuaika yrittäjänä

Jouko ja yhtiökumppaninsa Jaakko Muinonen ottivat vetovastuun, kun Bergholm kuoli äkillisesti vuonna 1999. Seuraava suuri muutos koettiin viiden vuoden kuluttua, kun talon päävuokralainen Töölön Matkatoimisto ajautui konkurssiin. – Luotsin ja luotsivälitys toimivat naapureina siihen asti, kunnes satama muutti Vuosaareen. Taloon tuli myös muita vuokralaisia, Jouko muisteli.

Merimiehiä hotellissa majoittui edelleen varsinkin kesäaikaan, kun Tallinnan pikalaivoissa ei voinut yöpyä.

Talon korjausvelka alkoi paisua, ja MEPAn hallitus alkoi suunnitella tontille uutta rakennusta. Monien vaiheiden jälkeen hanke alkoi lopulta toteutua. – Vuoden 2014 helmikuussa suljin oven, kun oli sairastellut ja homma alkoi kyllästyttää. Valokuvaharrastus sentään sai jatkoa, kun kävin ajoittain kuvaamassa talon purkuvaiheita, Jouko naurahti.

Hotel Skattan viimeiset asukkaat lähtivät kesäkuun lo-

Mepalaiset muistelevat 1973–2023

Kuka: Jouko Herrala

Työt: Toimi merimieshotellin vastaanottovirkailijana ja ”yleismiehenä” sekä valvoi merimiesklubin ja kuntosalin pussa. Heinäkuun alussa saapuivat purkajat paikalle.

Palvelusvuodet MEPAssa: Hotel Sailors Club 1980–1992. Sitä ennen Herrala toimi säätiön palkkalistalla ja vuodesta 1991 vuoteen 2014 toimi hän MEPA n yhteistyökumppanina Hotel Skattalla.

Merimiespalvelutoimiston 50-vuotispäivät lähestyvät. Vapaavahti jututtaa pitkäaikaisia työntekijöitä vuosien varrelta.

SSB:s personal minns 1973–2023. Sjömansservicebyråns 50-årsjubileum närmar sig. Frivakt pratar med långvarigt anställda om åren som gått.

Jouko Herrala fick vaktmästartjänsten 1974 och arbetade till februari 2014

Livet på sjömanshotellet

När Jouko Herrala lämnade sjölivet och gick i land arbetade han länge i SSB:s hus på Slottsgatan. Där verkade sjömansförmedlingen som 1969 hade ordnat ett jobb åt honom på M/T Pensa. Även om arbetsgivaren byttes ut ibland stod huset kvar fram till 2014, då Jouko ansåg att han gjort sitt och gick i pension.

Herrala hann segla på däck med tre fartyg innan han träffade sin fru och stannade i land. Stiftelsen Sailors Home sökte en vaktmästare till sitt sjömanshem och Jouko fick tjänsten 1974. SSB flyttade in i huset året därpå när man övergav planerna på en flytt till Sveaborg. – På den tiden kom fortfarande stiftelsens gamla fruar och gjorde sömnadsarbeten i huset varje vecka. Sjömanshemmet hade sin verksamhet på femte och sjätte våningen, minns Jouko.

Sjöfararna hade tillgång till några enkelrum och i flera rum placerades upp till fyra personer samtidigt. Ibland inhystes folk på sofforna och på madrasser i våningarnas dagrum.

I huset fann också mönstringskontoret för sjömän och café Kent. På sjömanshemmet arbetade direktör Jouko Santala, två städare, en gårdskarl och tre vaktmästare.

– Då var det ganska vanligt med ordningsproblem. Det dracks mycket, vilket ledde till bråk och stök. Många stod dessutom i skuld till huset, berättar Jouko.

Han minns det svarta häftet som förvarades under receptionsdisken och där man antecknade portförbud och varningar. Instucken i häftet fanns en bunt, ett par centimeter tjock, med skuldebrev. Vissa betalades tillbaka, andra blev kreditförluster.

Fastigheten överlåts till SSB

Herrala arbetade på annat håll i några år och återvände till vaktmästartjänsten 1980, när stiftelsen hade skänkt huset och tomten till Sjömansservicebyrån. SSB renoverade hotellrummen. På femte och sjätte våningen iordningställde man dubbelrum med dusch, wc och kokvrå. I gatuplan uppfördes en sjömansklubb och hotellets receptionsdisk. – Gästerna hade tillgång till bastu, tvättstuga, ett litet gym

och ett rum med utrustning för fotoframkallning. Sjömännen kunde också förvara lite saker i huset medan de var ute och seglade, berättar Jouko.

Det lugnade ned sig lite i huset, men tidvis var det ändå livat. – En sjöman som bodde på hotellet fick ett arv på 200 000 mark. Han gick till restaurang Salve varje morgon och kom tillbaka med taxi på kvällen. Arvet räckte i 200 dagar, skrattar Jouko.

På hotellet ordnades även möten för aktörer inom sjöfarten och SSB:s kurser och evenemang. Några gånger användes lokalerna till inspelningar av en film och en tv-serie.

Sjömän i strejk

I slutet av 1980-talet lade Fred Olsen-rederiets Black Prince till vid Skatuddens kryssningskaj. Fartygets filippinska sjöfarare var upprörda över de låga lönerna. – Sjömännen framförde sina åsikter vid kajen och Sjömans-Unionen frågade om logi åt dem på hotellet, minns Jouko.

Plötsligt kom det ett tiotal filippiner till huset och man kunde bara erbjuda dem platser på golvet. Situationen löste sig dock på några dagar och sjöfararna kunde ta sig till sitt hemland.

Just då var hotellet fullbelagt. Utflaggningen hade slagit hårt och i rummen bodde sjömän som var arbetslösa eller arbetade i land och de betalade en mycket förmånlig månadsavgift. Trots att hotellet höll stängt i juli fylldes huset snabbt igen av långtidsgäster.

Budgeten hade satts utifrån kortvariga gäster som betalade mer. Förlusterna började bli kännbara på SSB eftersom även de övriga intäkterna dalade på grund av den minskade handelsflottan.

Hotel Skatta tar över

SSB hade byggt ett tjusigt gym i garaget, men ville göra sig av med hotellverksamheten. Det hela ordnades genom att disponenten Kenneth Bergholm började hyra lokalerna och sköta inkvarteringsrörelsen. Merparten av de anställda följde med.

– Det nära samarbetet med SSB fortsatte. Vi höll uppsikt över sjömansklubben och gymmet, och hjälpte till att arrangera kurser, säger Jouko.

Hotellet var öppet för alla och sjömän fick rabatt. Klubben och gymmet besöktes av många sjöfarare och flera av dem minns fortfarande Jouko som en trevlig samtalspartner. Han lärde också känna hotellgäster från många länder. – Efter Sovjetunionens fall kom det många kunder från länderna i det tidigare östblocket, men även från annat håll. Det kom besökare från totalt 165 länder, säger Jouko. Det var en väldigt brokig kundkrets. Från medlemmarna i bandet Nightwish till utövare av världens äldsta yrke och bilförsäljare. Frivakts kolumnist Jorma Ojaharju bodde alltid på Hotel Skatta under sina resor till huvudstaden tills han flyttade permanent från Vasa till Helsingfors.

Företagare den sista tiden

Jouko och hans samarbetspartner Jaakko Muinonen tog över driften av verksamheten när Bergholm plötsligt dog 1999. Nästa stora förändring skedde fem år senare när husets huvudhyresgäst Tölö resebyrå gick i konkurs. – Lotsförmedlingen var grannar till oss ända tills hamnen flyttade till Nordsjö. Det kom också andra hyresgäster till huset, minns Jouko.

På hotellet bodde det fortfarande sjömän, framför allt på sommaren eftersom det inte gick att övernatta på snabbåtarna till Tallinn.

Husets renoveringsskuld steg och SSB:s styrelse började planera en ny byggnad på tomten. Efter många vändor verkställdes projektet till slut. – I februari 2014 stängde jag dörren eftersom jag hade varit sjuk och började tröttna. Men jag fortsatte med min hobby, att fotografera, och besökte huset då och då för att dokumentera rivningsprocessen, skrattar Jouko.

Hotel Skattas sista gäster lämnade i slutet av juni samma år och i början av juli var rivningsteamet på plats. ò