Vapaavahti Frivakt

Page 20

Elämää merimieshotellissa teksti: Pekka Karppanen kuvat: Pekka Karppanen, Jouko Herrala

Kun Jouko Herrala jäi mereltä maihin, työskenteli hän pitkään MEPAn talossa Linnankadulla, jossa toimineesta merivälityksestä oli vuonna 1969 saanut jobin M/T Pensaan. Vaikka palkanmaksaja välillä vaihtui, pysyi paikka pystyssä vuoteen 2014, jolloin Jouko katsoi päivänsä tulleen täyteen ja jäi eläkkeelle.

H

errala ehti seilata kannella kolmessa laivassa, kunnes kohtasi vaimonsa ja jäi maihin. Sailors Home – säätiö haki merimieskotiinsa vahtimestaria ja Jouko sai paikan vuonna 1974. MEPA muutti taloon seuraavana vuonna, kun suunnitelmat Suomenlinnaan muutosta hylättiin. – Tuolloin kävivät vielä säätiön vanhat rouvat viikoittain tekemässä ompelutöitä talossa. Merimieskoti toimi viidennessä ja kuudennessa kerroksessa, Jouko muisteli. Merenkulkijoille oli käytössä muutama yhden hengen huone ja useimpiin huoneisiin sijoitettiin kerralla neljäkin henkilöä. Välillä kerrosten päivähuoneisiin majoitettiin väkeä sohville ja patjoille. Talossa toimi myös merimieskatselmustoimisto ja kahvila Kent. Merimieskodin palveluksessa oli johtaja Jouko Santalan lisäksi kaksi siivoojaa, talonmies sekä kolme vahtimestaria. – Tuohon aikaan järjestyshäiriöt olivat varsin yleisiä. Runsas viinanjuonti aiheutti riitelyä ja meteliä. Moni jäi myös velkaa talolle, Jouko kertoi. Hän muisteli vastaanottotiskin alla säilytettyä mustaa

20

vihkoa, jonne kirjattiin porttikiellot ja varoitukset. Vihkon välissä oli muutaman sentin paksuinen nippu velkakirjoja. Toiset tulivat maksamaan, toiset jäivät luottotappioiksi.

Kiinteistö siirtyi MEPAlle Herralla työskenteli muutaman vuoden muualla ja palasi vahtimestariksi vuonna 1980, kun säätiö oli lahjoittanut talon ja tontin Merimiespalvelutoimistolle. MEPA remontoi majoitustilat. Viidenteen ja kuudenteen kerrokseen kunnostettiin kahden hengen huoneita, joissa oli suihku, wc ja pienoiskeittiö. Katutasoon rakennettiin merimiesklubi ja hotellin vastaanottotiski. – Asukkailla oli käytössään sauna, pesutupa, pieni kuntosali sekä tila ja laitteet valokuvien kehittämiseen. Merimies saattoi myös jättää pienen määrän tavaraa säilytykseen lähtiessään seilaamaan, Jouko kertoi. Meno rauhoittui jonkin verran, mutta värikästä elämää nähtiin silti ajoittain. – Eräs hotellissa asunut merimies sai 200.000 markan perinnön. Hän lähti joka aamu ravintola Salveen ja palasi illalla taksilla. Perintö kesti 200 päivää, Jouko naureskeli. 4 • 2020  VAPAAVAHTI FRIVAKT


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.