Haukka I konservoidaan

Suomen ensimmäiset kotimaiset hävittäjät

Haukka I konservoidaan Suomen Ilmailumuseossa

Teksti ja kuvat Lassi Karivalo Mv kuvat Kyösti Partosen kokoelma ja Eino Ritaranta kokoelma via K.Partonen

Haukka I on järjestyksessä kolmas Ilmavoimien Lentokonetehtaan (I.V.L.) suunnittelema ja valmistama kotimaisen hävittäjän prototyyppi. Ainoan valmistetun Haukka I:n konservointi aloitettiin viime syksynä Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhon toimesta Suomen Ilmailumuseossa.

Ilmavoimien Lentokonetehtaan suunnittelema ensimmäinen hävittäjä oli moderni ylätasoinen lentokone I.V.L.C.IV.24, jonka ensilento tapahtui 16.4.1924. Koneen joka sai ilmavoimien tunnuksen 8F.4., valmistus ei edennyt prototyyppiä pidemmälle. Konetta säilytetään Keski-Suomen Ilmailumuseossa. Järjestyksessä toinen suomalainen Ilmavoimien Lentokonetehtaan suunnittelema ja rakentama hävittäjän prototyyppi oli I.V.L.C.VI.25. Tämäkään, kesäkuun 11. vuonna 1925 ensilentonsa tehnyt hävittäjä, ei edennyt sarjavalmistukseen. Ilmavoimissa tunnuksen 8G.23 saaneella koneella ehdittiin lentää 21 tuntia ennen sen tuhoutumista 17.12.1925.

Ilmavoimat tilasi Ilmavoimien Lentokonetehtaalta 14. syyskuuta 1926 hävittäjälentokoneen prototyypin. Se sai nimekseen Haukka I ja oli Lento konetehtaan pääsuunnittelijan, insinööri Kurt Bergerin suunnittelema kaksitasoinen hävittäjä. Ohjainpintoja lukuun ottamatta kone oli vaneriverhoiltu eturungon ollessa itsekantavaa kuorirakennetta.

Haukka I rakennettiin Suomenlinnan tehtaalla saaden typpimerkinnän I.V.L. D.26. Koneen ensilento tapahtui 17.3.1927. Ilmavoimille luovutettuna Haukka I sai tunnuksen HA-39.

Kone ei kuitenkaan täyttänyt sille asetettuja lento-ominaisuuksia ja poistettiin käytöstä jo samana vuonna. Haukka I on ollut pitkään säilytettynä Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla siivet irrotettuina ja vailla moottoria.

Yrittänyttä ei laiteta, ja niinpä Ilmavoimat tilasi syksyllä 1927 Haukka I:n pohjalta kehitettävän uuden hävittäjäprototyypin. Se sai nimekseen Haukka II.

Huomattavimpana erona Haukka I:n ja Haukka II:n välillä oli, että Haukka II:ssa yläsiipi oli nostettu rungon yläpuolelle lentäjän näkyvyyden parantamiseksi. Haukka II sai Valtion lentokonetehtaaksi (VL) muuttuneen Ilmavoimien Lentokonetehtaan mukaisen tyyppimerkinnän VL D.27.

Haukka II:ta rakennettiin vuonna 1928 kaksi kappaletta. Koneet olivat tehtaan suorittamien koelentojen jälkeen käytössä Suomen ilmavoimien Maalentoeskaaderissa muutaman vuoden tunnuksilla HA-40 ja HA-41. Ne poistettiin käytöstä vuonna 1930. HA-41 on entisöitynä Hallinportti-Ilmailumuseossa Jämsän Kuorevedellä.

Haukka -projektit olivat osa Ilma voimien uuden hävittäjätyypin hankintaa. Haukat kilpailivatkin Ilmavoimien konehankinnassa Gloster Gamecock II:n kanssa. Gamecockeja hankittiin Englannista kaksi kappaletta vertailu- ja mallikoneeksi.

Haukka II:ta ja Gloster Gamecockia koskevien testien jälkeen Ilmavoimat päätyi lopulta hankkimaan Gloster Gamecockeja. Tämä päätös esti kotimaisen Haukka II -hävittäjäkoneen sarjavalmistuksen. Ensimmäistä suomalaista

Haukka I esillä Päijät-Hämeen ilmailumusossa Lahti-Vesivehmaan lentokentällä ennen siirtoa Suomen Ilmailumusoon konservoitavaksi.

Haukka I:n yläsiiven polttoainesäiliö.

Haukka I:n yläsiivet ovat pahasti homeessa, pintaverhoilu osin mätä ja siipien etureuna pahoin lahonnut. Yhtenä syynä tähän on siipien varastointi maakellarissa. Alasiipien sisärakenne on säilynyt suhteellisen hyvin vaikka siipien sisältä löytyikin kosteusvaurioita ja hometta. Huomaa punainen Santahaminan lentokonetehtaan leima. sarjavalmistukseen asti päässyttä hävittäjäkonetta saatiinkin odottaa aina 1940-luvulle, jolloin VL Myrsky tuli sarjavalmistukseen.

Haukka I:n kunnostus

Ilmailumuseoyhdistys, Suomen Ilmailumuseo, Keski-Suomen Ilmai lumuseo sekä Lahden Ilmasilta päättivät syksyllä 2012, että Haukka I konservoidaan näyttelykuntoon. Konservointivastuu on Keski-Suomen Ilmailumuseolla, mutta koneen käytännön konservointityö tehdään Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon toimesta Suomen Ilmailumuseossa Vantaalla.

Haukan konservointi merkitsee, että kone konservoidaan nykyiseen asuunsa puhdistamalla kone pinnoiltaan, korjaamalla koneen vuosikymmenten saatossa saamat vauriot, asentamalle siihen moottori, täydentämällä puuttuvaa mittaristoa ja laitteita sekä laittamalla hallintalaitteet pääosin toimiviksi. Haukka I:tä ei rakenneta uuden veroiseksi lentokoneeksi. Valitusta toimintamallista on taitettu peistä, sillä halua olisi myös kunnostaa kone sellaiseksi, kuin se vuonna 1927 uunituoreena työnnettiin ulos Suomenlinnan lentokonetehtaan kokoonpanohallista. Kummallakin vaihtoehdolla on puolensa. Museaalisesta lähtökohdasta lentokone konservoidaan nyt asuun, jossa on näkyvissä koneen käytön jäljet sekä ajan mukanaan tuoma patina.

Lähtöilanne

Haukka I:n (HA-39) säilytyspaikkana on ollut vuosikymmenet Päijät-Hämeen Ilmailumuseo Vesivehmaalla.

Koneen runko on päällisin puolin hyvässä kunnossa. Vaneriverhoilussa on vain yksi huomattava reikä ja rungon maalipinta varsin hyvässä kunnosa. Rungon sisällä oleva laitteisto on pahasti ruosteessa, tuulilasi rikkoutunut ja kaikki ohjaamon mittarit puuttuvat. Laskutelineen pyörät ovat vailla renkaita ja koneen pyrstö

Haukka I on juuri saapunut Suomen Ilmailumuseoon Puolustusvoimien avustuksella ja sitä siirretään entisöintihalliin.

on paikoin pahasti vaurioitunut. Haukkaan sopiva ja alustavasti jo kunnostettu Gnome & Rhone -moottori löytyy Keski-Suomen Ilmailumuseosta.

Alasiipien vaneriverhoilussa on runsaasti reikiä, ruhjeita ja verhoilun saamia pintavaurioita. Muutoin alasiivet ovat kohtuullisessa kunnossa.

Yläsiipien vaneriverhoilussa on myös paljon reikiä. Niiden suurin ongelma on kuitenkin se, että ne ovat pahasti homeessa, pintaverhoilu osin mätä ja siipien etureuna pahoin lahonnut. Laho ulottunee siipipalkkiin asti, joka tarkoittaa, että yläsiivet on rakennettava ainakin etuosastaan kokonaan uusiksi. Lahoon ja homeeseen ovat syynä mm. siipien varastointi kosteassa maa korsussa.

Haukka I:n konservointi toteutetaan Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa vaiheittain. Ensin otetaan konservoinnin kohteiksi alasiivet, sitten runko ja moottori sekä lopuksi yläsiivet. Tavoitteena tällä hetkellä on, että kesään 2014 mennessä Haukka I voitaisiin koota näytteille Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon.

Konservointi käynnistynyt Suomen Ilmailumuseossa

Haukka I:n konservointihanke käynnistyi Tiistaikerhon toimesta Suomen Ilmailumuseossa Vantaalla lokakuussa 2012, jolloin alasiivet saapuivat Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta. Alasiipien konservointi aloitettiin siipien maalipintojen pesulla käyttäen tarkoitukseen muun muassa niin sanottua ihmesientä. Näin puhdistuksessa ei tarvinnut käyttää kemikaaleja.

Ihmesienellä tehty puhdistus onnistui erinomaisesti. Lika- ja pölykerrosten alta paljastui alkuperäinen ja paikoitellen jopa hyvässä kunnossa oleva lakattu hopeapronssimaalipinta.

Määrällisesti suurin työ oli kymmenien vaneriverhoilussa olleiden reikien korjaus. Myös siipien jättöreunoissa oli korjattavaa. Siipien alapinnan tyvessä olevat siiven kiinnitys- ja tarkistusluukut huollettiin ja saatettiin toimivaksi.

Siivissä olevien reikien korjaukseen sovellettiin valtaosin menetelmää, jota Tiistaikerhossa oli käytetty Pentti Kyrölän 1940-luvun lopussa suunnitteleman ja rakentaman lentokoneen vaneriverhoilun korjaamisessa. Tässä menetelmässä vaurioitunut verhoiluvanerin kohta (esimerkiksi iskusta ruhjoutunut verhoilu) leikataan irti ja paikataan liimaamalla ehjäksi. Paikattu pala liimataan sitten takaisin leikkausaukkoonsa, jonka reunoihin on liimattu tukilistat.

Korjatun palan leikkausarpia ei Haukka I:n osalta täytetä, hiota eikä maalata. Tämä siksi, että koneen maalipinta säilytetään alkuperäisenä vuosien patina pinnassaan. Korjattujen kohtien paikkuumaalaus muodostaisi suuren kontrastin ajan patinoiman verhoilupinnan kanssa. Todettakoon, että edellä mainitulla tavalla korjatut kohdat eivät muutaman metrin päästä juurikaan erotu muusta vaneriverhoilusta.

Alasiipien konservointi eteni joutuisasti ja työt saatiin valtaosin tehdyksi tammikuun loppuun mennessä. Tämän vuoksi Vesivehmaalta päätettiin tuoda seuraavaksi konservoitavaksi Haukan runko pyrstöineen. Tammikuun 9. päivänä Puolustusvoimien kuorma-auto parkkeerasikin Haukka I:n runko lavallaan Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan ovelle ja runko siirrettiin sisään. Kuten edellä on jo todettu, Haukan runko on päällisin puolin hyvässä kunnossa. Toimenpiteitä edellyttävät rungon, laskutelineiden ja moottorin muotopeltien puhdistaminen ja muutaman rungon vaurion korjaus. Keski-Suomen Ilmailumuseosta tuodaan Gnome & Rhone -moottori Haukan nokalle asennettavaksi. Tarkemmin on vielä päättämättä, kuinka perusteellisesti tehdään koneen ohjaamon ja rungon sisätilojen laitteiden entisöinti.

Koneen pyrstön konservointi vaatii suurehkon työpanoksen. Etenkin korkeusvakaajan vaneriverhoilu on pahasti rikkoutunut. Kangaspäällysteisessä sivuvakaajassa ja peräsimissä on onneksi vain muutamia reikiä tai repeämiä. nessä Haukka I:n runko saadaan konservoiduksi sekä mahdollisesti myös moottori koneen nokalle asennetuksi. Mutta aika näyttää, miten tässä Tiistaikerhossa onnistutaan.

Haukka I:ssä käytetty 420 hv Gnome & Rhone Jupiter IV 9Ac 9-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori, joka on näytillä Keski-Suomen Ilmailumuseossa Tiistaikerhon työnjohtaja Paavo Antila (vas.) ja Harri Huoponen Keski-Suomen Ilmailumusosta tekevät Haukka I:n alasiipien tulotarkastusta.

Julkaisemattomat lähteet: Lassi Karivalo: Haukka I:n konservointisuunnitelma.

Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhon työraportit ja valokuvat.

Julkaistut lähteet: Timo Heinonen – Hannu Valtanen (2010): Albatrossista Pilatukseen. Suomen sotilaslentokoneet 19182010. Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 11.

Jyrki Laukkanen (2011): Koelentäminen ilmavoimissa 1918-1957. Apali.

Haukka I on kärisnyt pitkästä varastoinnista. Koneen rungossa ja siivissä on useita isompia ja pienempia vaurioita jotka Ilmailumuseoyhdistys ry:n tiistaikerho korjaa yksi kerrallaan.

Siipivaurion korjaus Miten historiallisen museokoneen siipivaurio korjataan

Haukka I:n alasipien vaneriverhoilun vaurioiden korjaus

Haukan alasiipien vaneriverhoilun korjaus tehtiin Tiistaikerhossa periaatteessa samalla tavalla, miten Haukan siipiä oli korjattu sitä koelennettäessä vuonna 1927. Näitä vanhoja korjattuja verhoilun kohtia on siivessä yhä nähtävillä.

Keski-Suomen Ilmailumuseon kanssa päätettiin, ettei Haukan siipien rikkoutunutta vaneriverhoilua paikata uudella vanerilla, mikäli suinkin mahdollista. Näin menetellen säilyisi siiven vuosikymmenten saatossa kulunut ja patinoitunut pinta mahdollisimman entisellään. Näin voitiinkin valtaosin toimia Haukka I:n alasiipiä korjatessa. Korjaus tehtiin seuraavasti:

Rikkoutunut alasiiven pinta rajattiin piirtämällä sen ympärille neliö tai suorakaide, niin että rikkoutuneen alueen ympärille jäi riittävästi ehjää vaneria. Tämän jälkeen rajattu alue leikattiin mattoveitsellä irti. Irti leikattuun rikkoutunut vaneri paikattiin liimaamalla vanerin alapuolelle tuki 0,6 mm paksuisesta vaneriviilusta. Vanerin pala ja sen alla oleva vaneriviilu puristettiin kahden tukevan levyn väliin, jota ennen liimaus suojattiin kummaltakin puolelta muovipalasella. Näin liima ei tartu puristuslevyihin. Liima kuivuttua otettiin puristimet irti ja lopputuloksena on siisti, tosin arpinen, siiven pintavanerin pala. Liimana käytettiin kosteuden kestävää puuliimaa (Cascol Ulkoliima).

Korjatun pintavanerin palasen liimaaminen takaisin aukkoonsa edellytti tukilistojen asentamista leikkausaukon reunoihin. Tukilistat tehtiin 1,2 mm lentokonevanerista ja liimattiin paikoilleen siten, että lista ulottui sentin verran aukon reunan sisäpuolelle muodostaen alustan leikatun palan takaisin liimaamiseksi. Tukilistat liimattiin paikoilleen käyttäen pieniä puristimia. Lopuksi korjattu vanerin pala sovitettiin aukkoon ja liimattiin pintapainoa hyväksi käyttäen paikalleen.

Tiistaikerhon käyttämässä menetelmässä on erona Haukan siipiverhoilun paikkaukseen vuodelta 1927, että silloin korjatun palan liimaus tukilistojen varaan varmistettiin ruuvikiinnityksellä, ja että leikkausarvet täytettiin ja hiottiin sekä koko paikka-alue maalattiin. Koska nyt on kyse eilentävästä museokoneesta, ruuvikiinnityksestä luovuttiin eikä paikka-aluetta hiottu tai maalattu. Tällä korjausmenettelyllä siiven vanhan ja patinoituneen verhouspinnan ulkoasu ei juuri muuttunut, poiketen siitä, jos paikkana olisi käytetty uuttaa vaneria tai että korjauskohdan arvet olisi paikattu, hiottu sekä paikkuumaalattu.

1 2

5

7

9

11

15

17

19

Haukka I Tekniset tiedot

Moottori: 420 hv Gnome & Rhone Jupiter IV 9Ac 9-sylinterinen ilmajäähdytteinen tähtimoottori Kärkiväli: 9,6 metriä Pituus: 7 metriä Tyhjäpaino: 940 kg Lentopaino: 1290 kg Huippunopeus: 249 km/h Lakikorkeus: 7 900 metriä.

Tiistaikerho

Tiistaikerho on Ilmailumuseoyhdistys ry:n vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmä. Se koostuu pääasiassa eläkkeellä olevista ilmailualan ammattilaisista ja harrastajista, jotka kokoontuvat tiistaisin Suomen Ilmailumuseolle Vantaalle huoltamaan, kunnos tamaan, korjaamaan, konservoimaan sekä rakentamaan Suomen Ilmailumuseon kanssa sovittuja työkohteita, pääasiassa museolentokoneita. Viimeisimmät Tiistaikerhon entisöimät, rakentamat tai konservoimat lentokoneet ovat Focke-Wulf FW 44 J Stieglitz (SZ-18), urheilukone Viri sekä Pentti Kyrölän suunnittelema ja rakentama pienkone. Työn alla ovat muun muassa Vihurin (VH25) rungon ohjaamo-osa, Haukka I sekä purjekonesimulaattori. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan Tiistaikerhon toimintaan, niin ota yhteyttä Ilmailumuseoyhdistyksen osoitteeseen: info@imy.fi .