Mallarin Otter

PIENOISMALLARIN PALSTA

Teksti Jukka Keränen

Mallarin Otter

Kanadalaisen Hobbycraftin rakennussarjat herättävät mallinrakentajissa ristiriitaisia tunteita. Yhtäältä myönnetään, että Hobbycraft on tehnyt injektiovalettuja sarjoja aiheista, joihin muut eivät juuri ole koskeneet. Useimmiten kyseessä ovat juuri kanadalaiset konetyypit. Toisaalta suurin osa sen sarjoista jättää runsaasti toivomisen varaa.

Hobbycraft 1/72

DHC-3 Otter 1/72 edustaa hyvin valmistajansa tuotantoa. Siitä saa kohtuu vaivalla ja ilman muutoksiakin Otterin näköisen mallin, mutta tarkempi tutkailu paljastaa paljon puutteita ja virheitä, jotka olisivat olleet vältettävissä.

Perusrakennussarjaa on vuosien saatossa ollut saatavissa useana erilaisena paketointina, myös kellukekoneena ja Yhdysvaltain armeijan U-1A:na. Vaikka tässä käsiteltävän Otter-paketoinnin kansikuvanakin on Yhdysvaltain armeijan Otter Alaskan maisemissa, ei nimitys U-1A esiinny sen paremmin rasian kannessa kuin ohjeissakaan. Sarja on karu, siitä ei pääse mihinkään. Hallussani oleva pyöräsuksitelinein varustettu paketointi (tuotenumero HC1396) käsittää 65 osaa, joista seitsemän on läpinäkyviä ja muut vaaleanharmaaseen muoviin valettuja. Osista vain kolme tarvitaan kellukeversioon tarvittavia.

Hobbycraftin muovi on varsin kovaa. Tämä teettää työtä, jos osa on kiinnitetty valurankaan hankalasti siistittävästä kohdasta. Valujälki on sinänsä melko hyvää, joskin niin sanottuja hymykuoppia eli painaumia esiintyy. Pääkomponenttien yhteensopivuus ei ole huonoimmasta päästä. Sarjan saa kokoon kokemattomampikin rakentaja.

Niukasti detaljia

Otterin tilava runko ansaitsisi sisälleen paljon enemmän yksityiskohtia kuin Hobbycraft sinne tarjoaa. Se antaa ohjaamon ja rahtitilan/ matkustamon lattian yhtenä osana, mittaritaulun, keskikonsolin, ohjaussauvan, ohjaajien istuimet ja niiden taakse väliseinän erillisen oven kera.

Lattiassa tai rungon sisäseinissä ei ole mitään detaljia, ja kaikki muutkin yksityiskohdat ovat geneerisiä ja yksinkertaistettuja. Istuimet ovat ylikokoiset ja tyyliltään ne olisivat enemmän kotonaan 1970-luvun amerikkalaisessa autossa kuin 1950-luvun puskakoneessa. Epäilen, oliko Ottereissa oikeasti koskaan ovea ohjaamon väliseinän oviaukossa (vertaa sisäkuva Juha Klemettisen ja Antti Hyvärisen Otter-artikkelin yhteydessä). Rahtitilan/matkustamon takaseinää ei sarjassa ole, eikä lattia ylety sen takana oikeassa koneessa olevaan matkatavaratilaan, jota sarjassa ei siis ole mitenkään eriytetty.

P&W R-1340 -moottorilla varustettu C-FUKN paljastaa tästä kuvakulmasta erinomaisesti peräsinten vahvikkeet ja muita yksityiskohtia. (Mark Swaff er, Wikimedia Commons)

S&M Silk Decalsin arkki ja ohjeet Antarktiksella toimineille brittikoneille. Taustalla muuta lähdemateriaalia.

Superdetaljoijille tiedoksi, että suksilaskutelineen hydraulinen säätöyksikkö kookkaine pumppuvipuineen sijaitsee lattiassa ohjaajien istuinten välissä. Sillä voidaan säätää suksien korkeutta pyöriin nähden. Ohjaajien sivuperäsinpolkimet ovat myös keskenään erilaiset, sillä kakkosohjaajalla ei ole pyöräjarruja käytössään.

Hobbycraft antaa kummankin ohjaajan oven erillisenä osana. Jos tekee mieli rakentaa malli ovet auki, on entistä enemmän syytä korvata kaikki sisädetaljit itse tehdyillä. Vasemman kyljen kaksiosainen rahtiovi kuten myös oikean puolen takaovi on valettu kiinniasentoon. Sarjan näkemys Pratt & Whitley R-1340 -tähtimoottorista on naurettava. Sen etupuolelle tarjotaan erillisenä osana venttiilien käyttötangot vaihteiston kupuun valettuna. Ne toki peittävät osin näkyvistä täysin piirteettömät sylinterit, mutta eivät lisää realismia. Saatavilla on onneksi R-1340-moottoreita tarvikeosina, ja sellainen kannattaa ehdottomasti hankkia.

Esikuvan potkuri oli Hamilton Standard kolme tuumaa lyhyemmin lavoin kuin DC-3:ssa. Sarjan lavat ovat aavistuksen liian pitkät, mutta pienellä hiontasessiolla potkurista saa kelvollisen. Spinneriä ei sarjasta löydy, eikä sellaista useimPakoputket ovat näkyvät ja komeat. Sarjassa ne tarjotaan kahtena tuplaputkena, joiden suuaukkoja kannattaa ohentaa, ellei niitä kokonaan korvaa vaikkapa metalliosilla.

Sarjan laskutelineet ovat yksinkertaiset, kuten oikeassa koneessa, mutta päätelineen pyörien kapseleihin on valettu hienoinen kohokuvio, jollaista en ole nähnyt valokuvissa. Se kannattaa hioa pois.

Pyörän kiinnitys telinevarsiin on yksinkertaistettu versio todellisuudesta. Rungon alta, täsmälleen rungonpuoliskojen sauman kohdalta, puuttuu tyystin pitkä kohouma, johon myös laskutelineen takavarret kiinnittyvät.

Siiven alapinnalle annetaan siivekkeiden ja laskusiivekkeiden hyvin näkyvät saranat erillisinä osina, yläpinnalle siipiaidat ja vasemman siiven kärkeen pitot. Sen sijaan vasemman siiven laskeutumisvaloa ei ole millään tavoin toteutettu. Siivekkeiden ja laskusiivekkeiden saranakohdat näkyvät esikuvassa siiven alapinnalla paljon voimakkaammin kuin sarjan uppoviivoitus antaa ymmärtää.

Pintadetaljointi on toteutettu uppoviivoin, jotka eivät ole aivan terävimmästä päästä. Viivoja on harvakseltaan ja niiden sijainti on korkeintaan sinne päin. Heikointa pintadelatjointi on siiven alapinnalla ja kaikilla liikkuvilla pinnoilla. Esikuvassa ne ovat täynnä vahvikkeita.

Sivu- ja korkeusperäsimissä vahvikkeet ovat yksinkertaisia ja kapeita kohokuvioita, mutta Hobbycraftin toteutuksena ne ovat pikemminkin uppokuvioita, eivätkä hyvältä näytä myöskään siivekkeiden ja laskusiivekkeiden pinnat. Niissä sarjan kuvio on liian harvaa ja leveätä. Lisäksi se jatkuu tyvestä kärkeen, kun välissä pitäisi olla alueita, joissa sitä ei ole.

Yksinkertaistus jatkuu muodoissa Mittatarkkuustestistä sarja selviää

melko hyvin. Pituudesta puuttuu kenties parisen milliä, mutta sen mittaaminen on aina vähän niin ja näin, jos nokalla on potkuri eikä ole varmuutta siitä, mikä on esikuvan pituus ilman sitä. Kärkiväli on helpompi tapaus. Hobbycraftin sarjasta sitä puuttuu puoli senttiä. Puute ei mielestäni vaikuta mallin ulkonäköön.

Muodoissa ja yksityiskohtien sijoittelussa Hobbycraft on vetänyt mutkia suoriksi. Nokan yläprofi ili on ehkä ilmeisin virhe. Se laskee tuulilasista moottoripellin etureunaan asti liian voimakkaasti. Tätä on vaikea korjata.

Vertailu valokuviin paljastaa ongelmia rungosta myös jättöreunan takaa. Siinä missä esikuvan runko alkaa kaventua ja madaltua voimakkaammin vasta matkustamon/rahtitilan takaseinän kohdalta, on Hobbycraft tulkinnut asian niin, että madaltuminen ja kapeneminen tapahtuu tasaisesti suunnilleen rahtiovien kohdasta taaksepäin. Tätä on vielä vaikeampi korjata. Asiaa voi koettaa todentaa valokuvista.

Rungossa on kolmaskin ongelmallinen alue. Tuulilasin alareuna kaartuu sarjassa liikaa taaksepäin, jonka seurauksena sen sivut ovat liian pystyt ja lyhyet. Tämä puolestaan heittää ohjaajan oven yläosan liian ylös ja liian taakse. Näin siiven johtoreunan ja tuulilasin ylänurkkien väliin jää liian vähän tilaa.

Oven mittasuhteet eivät muutenkaan tyydytä, ja sen alareuna ulottuu liian lähelle pakoputkia. Oven takareunan ja etummaisen kylkiikkunan väli on liian lyhyt, mistä huolimatta ikkuna on hieman liian takana siiven johtoreunaan nähden. Oikeastaan jopa kolmen etummaisen ikkunan sijaintia pitäisi korjata. Hobbycraftilla on siis mennyt paljon pieleen tällä alueella.

Virheiden korjaus edellyttäisi tuulilasin mittojen muutosta ja vähintään ohjaamon oven kaivertamista eri kohtaan molemmin puolin. Samalla oven vääränmuotoiset ikkuna-aukot saataisiin kuntoon. Mielenkiintoista kyllä, sukulaiskonetta eli DHC-6 Twin Otteria esittävässä Matchboxin sarjassa on myös muoto-ongelmia tuulilasin ympäristössä. Siihen aiheeseen palataan tässä julkaisussa vielä tänä vuonna.

Siivet näyttävät ensi vilkaisulla kelvollisilta, mutta kurkistus alapinnalle kertoo, että yksinkertaistusta on harrastettu sielläkin.

Otterin mainiot STOL- ja hidaslento-ominaisuudet sekä kuorman kantokyky perustuvat siiven muotoon ja sen liikkuviin pintoihin (double-slotted fl aps). Hobbycraftin siiven muodoilla ominaisuudet olisivat varmasti paljon kehnommat, sillä alapinnan profi ilista puuttuu käytännössä täysin esikuvan aaltomaisuus. Siis lievä koveruus johtoreunan takaa ja jälleen siiven paksuimman kohdan ja jättöreunan väliseltä osuudelta.

Tuulilasin alueen ja siiven alapinnan muotoja voi tutkailla Otterartikkelin yhteydessä olevasta ”Polish Otter” N491K:n kuvasta ja siiven muotoja myös muutamasta Turbo-Otterin sivukuvasta.

Siirtokuvat

Rasiassa tulee mukana siirtokuvat luonnollisesti kansikuvan U-1A:lle, tai tarkemmin sanoen koneelle YU-1-DH 55-2973, joka oli ensimmäinen 190:stä Yhdysvaltain armeijalle luovutetusta Otterista.

Toinen siirtokuvavaihtoehto on Kanadan asevoimien Otter 9415 vuoden 1968 jälkeisessä Canadian Forces -kaaviossa. Kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen Otter, valmistusnumeroltaan 393, palveli vuoteen 1982 asti, jonka jälkeen se on saanut siviilitunnuksen C-FJHA ja nokalleen potkuriturbiinin.

Siirtokuva-arkki ei perinteisesti ole ollut Hobbycraftin sarjojen vahvuuksia, eikä tämä tee poikkeusta. Etenkin terävyys ja kohdistus ovat vaatimatonta tasoa.

Onneksi Otterille saa laadukkaita tarvikesiirtokuvia. Pohjoismaista väriä kaipaavalle on tarjolla norjalaisen Lima Novemberin arkki, joka tarjoaa tunnukset jokaiselle Widerøen käytössä olleelle seitsemälle Otterille kumpaankin päämittakaavaan (LN72-506 ja LN48-01). Näiden siirtokuvien originaalit ovat suomalaisen Arctic

Decalsin tuotantoa, joka on tunnettu korkeasta laadustaan. Vihreänsävyistä Otter-mallia kaipaavalle varmasti hyvä vaihtoehto.

Tarvikesiirtokuvien tarjonta Otterille keskittyy norjalaisten lisäksi tällä hetkellä vahvasti Etelämantereella käytössä olleisiin koneyksilöihin. Max Decals poikkesi irlantilaisia aiheita suosivasta linjastaan tehdessään DHC-3 Otter Selection -arkkinsa, jälleen kumpaankin päämittakaavaan (Max7207 ja Max4807). Pienemmän mittakaavan arkki sisältää tunnukset yhdelle argentiinalaisille, norjalaiselle ja yhdysvaltalaiselle sekä kahdelle belgialaiselle ja kolmelle brittiläiselle yksilölle, mutta 1/48 arkilla on kaksi aihetta vähemmän (belgialainen ja brittiläinen). Myös S&M Silk Decals on äskettäin tehnyt 1/72 arkin British Antarctic Aviation, jolla on tunnukset kahdelle BAS:n Otterille. Näistä toinen on myös Maxin arkilla. Tällä arkilla on tunnuksia muillekin DHC:n konetyypeille.

Kummallakin näistä laadukkaista arkeista katetaan useita erittäin kiinnostavia koneyksilöitä, joita pyrimme käsittelemään aihetta myöhemmin kuvien kera erillisessä Antarktis-koneiden jutussa. Nostettakoot nyt kuitenkin esiin British Antarctic Surveyn (BAS) koneet, jotka perinteisesti ovat Falklandin rekisterissä (VP-Fxx), ja Maxin pienemmän mittakaavan arkilta löytyvä, tunnusta OO-HAD kantanut yksilö, joka oli belgialaishollantilaisella Etelänapamantereen tutkimusryhmällä lainassa USA:n laivastolta 1965–66, siis USN:n väreissä, ja sitten Belgian rekisterissä.

Hobbycraftin 1/48

Logististen haasteiden takia Hobbycraftin suuremman mittakaavan Otteria ei saatu arvosteltavaksi riittävän ajoissa. Lyhyesti voidaan kuitenkin todeta, että kyseinen sarja on käytännössä yllä esitellyn pienemmän klooni. Osia ei ole enempää, ellei lasketa irtonaisina tarjottavia lastausovia rungon vasemmalla puolella. Kaksoisoven puoliskot on tosin valettu yhteen, eli ilman työtä niitä ei voi esittää aukiasennossa. Ei tosin ehkä kannata yrittääkään, sillä sisällä ei ole detaljia sen enempää kuin 1/72-mallissa.

Hobbycraftin näkemys R-1340-moottorista, ohjaajien istuimet, sivuevä ja -peräsin, runko muoto-ongelmineen ja siiven alapinta yksinkertaistettuine pintadetaljeineen. Kaikki 1/72-sarjasta Huomaa rungossa liian kalteva nokan yläprofi ili ja vertaa rungon muita muotoja kuviin oikeasta Otterista.

Siiven alapinta on yksinkertaistettu sekä muodoiltaan että pintadetaljiltaan.

Pieniä eroja toki on, pääasiassa juuri rungossa. Rahtitilan lattian takaosa, siis lastausovien kohdalla oleva osuus, on pudotettu etuosaa matalammalle. Oikeassa koneessa niin ei ole, eli en näe sille mitään motiivia, paitsi tietenkin sen, että mallin lattian etuosa on puolestaan liian korkealla.

Ohjaamon väliseinän oviaukko ei ylety niin lähelle rungon yläpintaa kuin pienemmässä sarjassa, mikä on oikein, joskaan se ei paljon pelasta. Rahtitilan katto ei oikeassa koneessa näet ylety kiinni rungon yläpintaan, sillä siipi madaltaa sitä. Tätä ei ole Hobbycraft ole ottanut huomioon edes isomman skaalan Otterissa. Matkustamon takaseinää ei myöskään ole.

Kylki-ikkunoiden sijoitus poikkeaa aavistuksen 1/72-mallista, mutta viimeksi mainitun kaikki merkittävät muoto-, mitta- ja detaljivirheet näyttävät löytyvän myös isommasta. Ällistyttävää kyllä, Hobbycraftin P&W R-1340 mittakaavassa 1/48 on yhtä yksinkertainen kuin pienemmässä.

Yhteenvetona Hobbycraftin sarjoista voidaan sanoa, että vaativammalle rakantajalle ne ovat vain aihioita, ja skaalassa 1/48 detaljoinnin puutteellisuus paistaa vähemmän kriittisenkin silmään. Ne ovat kuitenkin ainoat injektiovaletut sarjat aiheesta kahteen päämittakaavaan. Uusille sarjoille olisi tarvetta.

www.kuivalainen.biz

ROYAL INTERNATIONAL AIR TATTOO

Kulissien takana

Teksti Perttu Karivalo Kuvat Juha Paukku ja Perttu Karivalo

Lentonäytösyleisö pääsee harvoin kurkistamaan kulissien taakse ja näkemään, mitä kaikkea siellä tapahtuu näytösviikonlopun aikana. Vierailu Ilmavoimien Midnight Hawks osaston mukana Royal International Air Tattoon vuoden 2004 näytökseen valotti hieman tätä maailmaa.

Joulupukin kotimaa on Suomi, ja Midnight Hawks -osasto tunsi velvollisuudekseen kertoa tämän briteille. Niinpä kaikille ohjaajille tehtiin joulupukin lakki ja parta, jotka sopivat kypärän päälle. Ne olivat lentohaalarin reisitaskussa odottamassa käyttöä. Ideana oli käyttää niitä laskussa Faifordin tukikohtaan Britanniaan.

Lähestyttäessä Britannian ilmatilaa lennonjohto kertoi Royal Air Forcen Tornadon tulevan tunnistamaan osastoa. ”Lakit ja parrat päälle takapenkkiläisille”, kajahti radiossa ja hetkessä viisi joulupukkia istui Hawkien takapenkeillä. RAF:n Tornado lähestyi osastoa tullen lopulta kuvausetäisyydelle ottamaan muutamia kuvia . Yht’äkkiä viisi joulupukkia käännähti vilkuttamaan Tornadolle. Siinä jäi kuvaus kesken, kun Tornadon ohjaaja ja navigaattori meinasivat tukehtua nauruunsa ja happinaamariinsa.

On mukava tietää, että jonkin Tornadolaivueen seinää komistaa upea kuva viidestä joulupukista Britannian taivaalla suomalaisissa Hawkeissa.

Lasku Fairfordiin

Lentokoneet saapuvat lentonäytöksiin muutamaa päivää ennen näytöstä, eli yleensä keskiviikon ja perjantain välisenä aikana. Esiintyvät koneet saapuvat harjoittelun vuoksi hieman aikaisemmin eli keskiviikkona tai torstaina, jolloin yleisöä ei ole paikalla.

RIAT:ssa on aina alan harrastajia ja kuvaajia katsomassa saapuvia koneita, ja näytösjärjestelyissä pyörii monta sataa henkeä. Midnight Hawks sai ansaitut aplodit, kun viisi Hawkia laskeutui Fairfordin tukikohtaan ja rullasi omalle seisontapaikalleen kyydissään kymmenen iloisesti vilkuttavaa joulupukkia

Royal Air Forcen Tornado lähestymässä Midnigh Hawks - osastoa, jonka koneiden taka penkeillä odotti joulupukkien tervehdys.

Royal Air Force Tornado closing in to identify Midnight Hawks. To his surprise, every Hawk had Santa Claus on the back seat. Kuva Juha Paukku

Fokker Brize Nortonin kentälle

RIAT 2004 -näytöksessä osaston huoltokoneena oli Ilmavoimien Fokker F.27-400M, FF-3. Koneen lentoreitti Britanniaan kulki Norjan kautta. Siellä tehtiin välilasku ja kone tankattiin. Fokkerin lähestyessä Fairfordia se selvitettiin odotuskierrokseen kentän itäpuolelle.

Fokker lähtee aina matkaan useita tunteja ennen osaston Hawkeja, jotta osaston tekninen ryhmä on vastaanottamassa saapuvia koneita. Näin myös RIAT:ssa.

Etelä-Afrikan radio haastattelee Midnight Hawks -osastoa. South-African radio is interviewing Midnight Hawks. Kuva Perttu Karivalo

Fokker lensi ja lensi odotuskuviossa ja ohjaajat alkoivat olla huolestuneita polttoainetilanteesta. Odotuksen syyksi paljastui Ranskan Armeijan Reims F406 Caravan II, 0010 / ABN (cn F406-0010), jonka nokkapyörän kumi räjähti laskussa. Caravan II seisoi kiitoradalla tukkien sen, ja kymmeniä saapuvia sotilaskoneita lensi ympäri lähialueita erilaisissa odotuskuvioissa.

Fokkerin polttoaine alkoi lähestyä kriittistä arvoa, joten koneen ohjaajat päättivät laskeutua tankkaamaan viereiselle RAF Brize Nortonin kentälle. Tukikohdasta operoi RAF:n C-17A, VC-10 ja Lockheed Tristar -koneet. RAF Brize Nortoniin päätti laskeutua myös moni muukin kone, kuten RAF:n Jaguarit ja Ranskan Miraget.

Fokkerin laskeuduttua alkoi niin sanottu härdelli. RAF Brize Northonin kentällä oli yhtäkkiä useita erikokoisia sotilaskoneita ympäri maailmaa. Kukaan ei ollut varautunut asiaan, saati tankkaamaan koneita. Siirtyminen viereiselle RAF Fairfordin kentälle vaati uuden lentosuunnitelman, jonka myötä heräsi kysymys missä ja miten se tehdään?

Fokkerin miehistö ja kyydissä olleet tekniikan ihmiset olivat istuneet neljä tuntia koneessa, joten inhimilliset kysymykset leijuivat ilmassa; Missä on lähin vessa? Mistä saa ostaa juomista tai syömistä.

Kaiken tämän keskellä Midnight Hawks saapui Fairfordiin, lensi tyylikkäästi Brize Nortonin kentän yli ja jatkui laskuun Fairfordiin. Tosin vastaanottajat olivat edelleen Fokkerin kanssa RAF Brize Nortonissa. Fairfordiin ennen polttoainetilanteen muuttumista kriittiseksi. Lopulta Fokker ja kaikki muut koneet saatiin RAF Brize Nortonista viereiselle RAF Fairfordin kentälle, jossa Royal International Air Tattoo pidetään.

Bussilla hotellille

Koneet seisovat parkissa tankattuna ja valmiina seuraavan päivän harjoitusta varten. Siispä kulku suunnataan hotellille, mutta miten ja mistä? Muutama tiedustelija liikenteeseen ja tunnin kulutta keltainen tilausajobussi kaartaa paikalle, johon koko osasto nousee kyytiin muiden maiden lentomiehistöjen kanssa. Matka Swindonin keskustan hotelliin alkaa.

Kun lähestymme Swindonia, niin kuljettaja empii joka risteyksessä ja näyttää hieman epävarmalta. No suunta on oikea, kohti keskustaa. Osaston tekninen johtaja kapteeni Juha ”Jeppe” Paukku istuu kuljettajan vieressä niin sanotulla matkaoppaan taittoistuimella.

Lähestymme Swindon rautatieasemaa ja tie kapenee yksisuuntaiseksi tieksi ennen rautatien alitusta. Juuri ennen siltaa kuuluu matkaoppaan istuimelta ”Heads Down, päät alas”. Kaikki reagoivat ja bussin kuljettaja tekee paniikkijarrutuksen. Silta on aivan liian matala bussille, ja bussi pysähtyy vain 15 sentin päähän sillasta. Aino tie pois tilanteesta on peruuttaa bussia noin 200 metriä yksisuuntaisella tiellä. Haasteen tarjoavat autot, jotka olivat jo bussin perässä. Lopulta pääsemme jatkamaan matkaa toiseen suuntaan.

Kysyin kuljettajalta, että etkö tiennyt että silta on liian matala? Kuski vastaa leveällä Uuden-Seelannin murteella: ”Olen täällä vapaaehtoisena UudestaOnneksi tämän jutun kirjoittaja oli vieraillut useasti Swindonissa ja Royal International Air Tattoossa, joten siirryin matkaoppaaksi opastamaan kuljettajaa kohti keskustaa toista tietä pitkin. Lopulta pääsimme hotellille.

Bussin kaappaus

Lauantaiaamuna koko Midnight Hawks -osasto odotteli Swindonissa hotellin edessä muutaman muun lento miehistön kanssa kuljetusta Fairfordin tukikohtaan. Bussin piti noutaa hotellin edestä kello 08:00.

Kello oli 08:15, kun soitimme saamaamme numeroon ja tiedustelimme kohteliaasti, missähän bussimme on tulossa. Kuulemma oli aivan kohta hotellilla.

Kello 08:30 aloimme jo hieman huolestua, sillä osaston ohjaajien pitää ehtiä lentonäytösbriefi ngiin ennen esityslentoa, joka sekin oli puolen päivän jälkeen.

Kellon lähestyessä yhdeksää ja bussin ollessa näytöksen järjestäjien mukaan edelleen kohta hotellilla, tilanne alkoi olla jo kriittinen. Tähänkö kaatuisi Midnight Hawksien ensimmäinen esiintyminen Royal International Air Tattoossa? Jotain oli tehtävä.

Jutun kirjoittaja juoksi nopeasti läheiselle Swindonin pääbussiasemalle. Bussiasemalla oli useita paikallisliikenteen kaksikerroksisia busseja. Kysyin ensimmäiseltä kuljettajalta kuka on täällä manageri ja pian olin bussiaseman vuoropäällikön toimistossa. Esitin asiani nopeasti.

Olemme Suomen Ilmavoimien taitolento-osasto, joka lentää samalla Hawkilla jolla teidän upea, kaunis ja hieno Red Arrowsinne. Meidän bussimme ei tullut hakemaan meitä hotellilta, ja koko esiintymisemme Hawkilla, jonka te olette hienosti täällä suunnitelleet ja joka on loistava kone, on vaarassa peruuntua. Saanko kaapata yhden bussin käyttöömme?

Manageri sanoi, että olipa erikoisin pyyntö jonka hän oli kuullut, mutta ota mikä tahansa vapaa bussi tuolta alueelta. Kiitos, nopeasti Midnight Hawks kortteja ja tarroja kiitokseksi ja bussille. Juoksin bussien odotusalueelle, ensimmäiseen bussiin, ja kysyin ulkona odottelevilta kuljettajilta kenen bussi tämä on.

1

2

le; ”managerisi käski toimia meidän kuljettajan ja viedä meidät kentälle – hätätapaus. Ei muuta kuin kyytiin ja George jyräytti kaksikerroksisen bussin käyntiin.

Mihin ajetaan kysyi George? Hotellille. Saapuessamme hotellille George vielä töräytteli torvea, joten saapumisemme ei jäänyt keneltäkään huomaamatta!

Midnight Hawks ja Saksalainen UH-1 miehistö nopeasti kyytiin ja omalla douple-deckerillämme Georgen, joka selvästi oli uudelleen syntynyt rallikuski, ohjaamana kohti RAF Fairfordin tukikohtaa. Onneksi George tunsi seudun ja pääsimme suurimpia ruuhkia vältellen tukikohdan portille, mutta sisään Georgella ei ollut lupaa ajaa.

Hetkinen – koneemme oli kiitoradan toisella puolella, aja sinne. Pian olimme matkalla kiitoradan pään kiertävää julkista tietä kohti yleisöpuolta, jossa koneemme oli. Onneksi tien varressa oli yksi yleisön sisäänkäynneistä, jonka eteen George kurvasi tyylikkäästi jonottavien ihmisten ihmetellessä tilannetta.

Kaikki ulos, kuvat Georgesta, jonon ohi äkkiä sisään ja laittamaan koneita kuntoon ja ohjaajat briefi ngiin, jonne he suurin piirtein kerkesivät. Perille siis päästiin mutta kiireellä, hässäkällä ja ylimääräisillä peliliikkeillä. Hyvän valmistautumisen puuttuminen vaikutti ja näkyi myös osaston lentosuorituksessa, ei turvallisuudessa, vaan kohtaamisten ajoituksissa.

Omalla kaksikerroksisella bussilla matka kohti Fairfordin tukikohtaa taittuu mukavasti. Midnight Hawks had to hijack own double-decker to get from Swindon to RAF Fairford. Kuva Juha Paukku

Etelä-Afrikan medioissa

Midnight Hawksien tehtävänä ulkomailla on edustaa Suomea ja Ilmavoimia. Lentojen välillä osaston jäsenet ovat usein median käytettävissä.

Etelä-Afrikan Ilmavoimat oli hiljattain tehnyt Hawk-kaupat, joten Midnight Hawks oli suuri kiinnostuksen kohde. Osasto sai kutsun Etelä-Afrikkaan ja antoi sekä TV- että radiohaastatteluja maan mediaan. Joulupukki oli todella kiireinen perillä näytöksessä tavatessaan kaikkia kilttejä lentomiehistöjen jäseniä ympäri maailmaa, mutta onneksi joulupukista saatiin ohimennen valokuva. Santa Claus was very busy in RIAT2004 meeting aircrews all around the world. 1 1 Joulupukki oli todella kiireinen perillä näytöksessä tavatessaan kaikkia kilt tejä lentomiehistöjen jäseniä ympäri maailmaa, mutta onneksi joulupukista saatiin ohimennen valokuva. Santa Claus was very busy in RIAT2004 meeting aircrews all around the world. Kuva Juha Paukku.

Kuva Juha Paukku.

2 George esittelee ylpeänä bussiaan jonka kylGeorge esittelee ylpeänä bussiaan, 2 keen on juuri liimattu Midnight Hawks tarra. jonka kylkeen on juuri liimattu George and his bus with brand new Mid Midnight Hawsk -tarra. night Hawks sticker. Kuva Juha Paukku

George and his bus with brand new Midnight Hawks sticker.

Kuva Juha Paukku

English summary

Finnish Air Force Display Team Midnight Hawks displayed for the fi rst time in Royal International Air Tattoo in 2004. What happened behind the scenes? What spectators did not see or know. RAF Tornado pilot almost lost control of his Tornado when laughing to fi ve Santa Claus on the back seat of team’s Hawks. Volunteer bus driver from New Zealand almost crashed the crew bus to too low bridge. Team had to “hijack” bus from Swindon’s main bus station to get to RAF Fairford. Santa Claus was the star of Sunday Evening get-together.

Red Arrows, Midnight Hawks ja Etelä-Korean Black Eagles. Kuva Perttu Karivalo

Joulupukki matkalla Britanniaan Midnight Hawksien mukana. Midnight Hawks is the offi cial Santa Claus military display team and Santa travelled with the team to RIAT 2004. Kuva Juha Paukku Brittiläinen media oli myös hyvin kiinnostunut osastosta, sillä Suomi oli Hawkin ensimmäinen vientiasiakas ja lentää samalla koneella kuin Red Arrows. Useat haastattelut vievät runsaasti aikaa ja välillä haastatteluja oli pakko siirtää seuraavalle päivälle, jotta osasto pystyi keskittymään omiin esityksiinsä.

Korean Black Eagles

Lentonäytösviikonlopun aikataulut ovat tiiviitä eikä vapaa-aikaa juuri ole, mutta ennakkojärjestelyillä ohjaajat Midnight Hawks, Royal Air Force Red Arrows and Etelä-Korean Black Eagles -osastoista saatiin samaan tilaan ja tapaamaan toisiaan.

Oli kaikille kolmelle osastolle ainutkertainen kokemus päästä juttelemaan kollegoiden kanssa osastolentämisestä sekä periaatteista ja käytännöistä miten kukin osasto osastolentämistä toteuttaa. Valitettavasti tämän tyyppisille tapaamisille on lentonäytöksissä usein aivan liian vähän aikaa.

Joulupukki Fairfordin tukikohdassa

Lentonäytöksen päätteeksi järjestetään lentomiehistöille niin sanottu get-together –tapahtuma, jossa näytöksen järjestäjä kestittää osallistuvia lentomiehistöjä kiitokseksi onnistuneesta näytöksestä.

Fairfordissa on aina tuhansia lentomiehistön jäseniä, joten iltakekkerit olivat sen mukaiset. Koska Joulupukki on Suomesta ja matkustaa Midnight Hawks -osaston mukana, hän oli paikalla kaikkien lentomiehistöjen suureksi iloksi. Luonnollisesti Midnight Hawks T-paita punaisen takkinsa päällä. Joulupukki pääsi satoihin valokuviin ja päätyi kuvissa ympäri maailmaa.

Kohti kotia

Suurelle yleisölle lentonäytös on ohi sunnuntai-iltana, mutta maanantaina on osallistuville lentokoneille ja miehistöille kotiinpaluupäivä. Midnight Hawks osaston lähtöaika oli määrätty iltapäiväksi, joten osasto saapui takaisin Kauhavalle illalla ja osaston huoltokone Fokker vasta yöllä.

Esityslennon jälkeen on mukava rentoutua Breitlingin vieraana ja samalla keskustella Hawk-lentämisestä Etelä-Afrikan radion edustajan kanssa. After display fl ight it is very nice to relax in Breitling chale. Kuva Juha Paukku