Purjelennon Pakkasparlamentti

2013 Lajitoverit tapasivat Hämeenlinnassa

Teksti Kai Mönkkönen

Purjelentäjä tykkää jaaritella purjelennosta purjelentäjien kanssa. Taivaalla liihotellessaan hän on yksin tai korkeintaan kaksin, mutta kuten Pakkasparlamentti jälleen todisti, muuten hyvinkin sosiaalinen luontokappale. Toki vähän muustakin puhuttiin kun purjelennosta.

Helmikuun alussa järjestetyn vuoden 2013 Pakkasparlamentti oli tavallaan kaksoistapahtuma, sillä järjestävä seura, Hämeenlinnan Ilmailukerho, juhlisti samalla 75-vuotismerkkipäiviään. Rohkenen sanoa, että väkeä oli paikalla vähän naftisti. Päivällä ohjelmiin osallistui vajaat 70 henkeä ja iltajuhlaan karvan yli. HIK:n juhlien kunniaksi kaikki tutut olivat illalla naamioituneet pukeutumalla supersiististi, mutta naamat olivat tuttuja, monet jo tosi monien vuosien takaa. Hieno juhla, paljon hienoja vanhoja kuvia kerhon taipaleelta ja elävääkin kuvaa. Mutta kaukana takana ovat ne ajat näissä Parlamenteissa, kun vaikkapa Kuopiossa iloisella 90-luvulla. Ellen väärin muista, oli kokonaisnuppiluku tuolloin luokkaa 140. Ja se Kuopiokin oli siellä kaukana pohjoisessa se. Parlamentin hinnoittelu eli paikalle vaivautumisesta kertyvät kustannukset puhuttivat nettipalsoilla ennen tapahtumaa, vaan paikan päällä setelien työntämisestä lähes katkeamattomana virtana baarin suuntaan ei liiemmin voivoteltu. Joku säästäväinen näytti hiippailevan huomiota herättämättömät vuosikassit iloisesti keinahdellen hotellihuoneiden suuntaan. Kaikilla näytti olevan oikein mukavaa, minkään sortin nujakointia ei ollut havaittavissa. Päivien ohjelma noudatteli hyvinkin perinteistä kaavaa. Ulkomaan superstar tuli tällä kertaa Italiasta, tiesmoninkertainen tiesmikämestari Giorgio Galetto. Herrat näytöt ovat sen verran

mittavat eli sanomisiin oli uskominen, niistä ajatuksia tuonnempana. Ympäristökysymyksistä informoi Larri Liikonen Uudenmaan ELY–keskuksesta ja Trafi n tai paremminkin EASA:n tulevista lupakirja- ynnä muista uudistuksia luennoi Jarmo ”Japi” Selonen Trafi n Lappeenrannan lupakirjayksiköstä. Japihan on toki myös juhlineen kerhon ”omia poikia”. Kotimaiset estraditaiteilijat täydensivät loistavasti pakettia ja ohjelma oli hyvä. Purjelentäjillä on oikeus ja jopa velvollisuus puhua purjelennosta, sen detaljeista ja nyansseista ja unohtaa muu harrasteilmailupolitikointi, jota ei parlamentissa esiintynyt joitain käytäväkeskusteluita lukuun ottamatta juuri lainkaan. Muun muassa varsin merkittäviä keskusjärjestömuutoksia ei päivillä esitelty lainkaan, mitä nyt uusi toiminnanjohtaja piipahti esittäytymässä. Hämeenlinna kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Sari Raution tervehdyksen jälkeen siirryttiin päivien ainoaan eisuoraan-purjelennon detaljiaiheeseen eli toiminnan ympäristökysymyksiin. Problematiikka juontaa juurensa aina kaavoituksesta ja sen hallinnoinnin prosesseista päätyen yksittäisten ihmisten naapurisopuun. Aihe on monisäikeinen eikä yleisön joukosta heränneisiin kysymyksiin lähes perinteiseen tapaan tuntunut löytyvän lopullisia vastauksia. Ympäristö on huomioitava ja luvat oltava kunnossa, mutta kun monesti tuntuu siltä, että lupaviranomaisetkaan eivät tunne toimialaa saatikka sen luonnetta ja myöntävät hyvinkin ”hassuja” lupia, jossa on monen porsaan mentäviä aukkoja tai pahoja epäloogissuksia. Esimerkkinä vaikkapa Räyskälän ympäristölupa, jossa lentäminen moottorilentokoneilla on tiettyinä aikoina kielletty siitäkin huolimatta, että mikään ilmailua säätelevä laki- tai muu pykälä ei tunnu moista laitetta tuntevan. Helikoptereilla, mopuilla ja vastaavillasaisi pörrätä siis mielen määrin myös ”moottorilentokoneilta” kiellettyinä aikoina. Yksittäisen kansalaisen valitusoikeus sekä sitä kautta satojen ellei tuhansien harrastajien puuhastelun haittaaminen tuntuu myös erityisen kummalliselta. Järjestelmä vaan on sen kaltainen.

Mieleeni muistui hauska anekdootti. Lienee jostain 90-luvulta ajellessani autolla syystä tai toisesta Lappeenrannasta Salpausselän harjua myöten kohti länttä, varmaan kohti Räyskälää. Aikaa oli, joten päätin ihan nautiskella maisemista ja piipahtaa Selänpäässä moikkaamassa tuttuja. Reitti oli jotensakin tuttu mutta niin vaan kävi, että ajoin sen vihonviimeisen kentälle johtavan pikkutien risteyksen ohi. Siinähän on aina ollut se viitta: ”Lentokenttä”. Mutta nyt ei ollut, vaan peruuteltuani siihen ja asiaa tarkemmin tutkittuani viittapa olikin tienpenkan ojassa könyllään. No, ajelin siihen kuppilan nurkalle ja totesin asiasta paikallisille tutuille, jotka lakonisesti totesit, että ”joku myy näköjään taas mökkiä tässä jossain lähellä”.

Kaksinkertaisen lajin vakioluokan maailmanmestarin ja yksikertaisen pronssimitalistin, Kuittisen Maken muistolle pidettiin heti tilaisuuden alussa hiljainen hetki. Parlamenttiohjelmassa monet monet kerrat Maken avustajana arvokisoissa toiminut Mäkeläisen Tikli (Reijo) kertoi Maken tekemisistä laajemminkin kuin vain arvokisojen osalta. Kun Tikli muistutti kansaa Maken aivan valtavista lento- ja harjoitusmääristä (myös fyysisen kunnon osalta) 70-luvulta tuli itselle mieleen oma purjelentäjän uran alku Kymissä. Me oltiin 70-luvun puolen välin tienoilla ja 80-luvun alussakin vielä aloittavinamme lentohommat päivittäin aikaisin ja lopettavinamme myöhään. Mutta aina kun me alettiin, Make oli menossa jo pitkällä ja kun me illalla lopetettiin, Make oli vielä tulossa, pitkältä ja kaukaa. Puuhaa seurattiin tietysti radioista, jolla Make kertoili vaimolleen Marja-Liisalle päivän tehtävän etenemisestä. Siinä se ero, aivan valtava kokemus ja rutiini. Markku Kuusisto herätteli syystäkin kansaa kysymällä lähes suoraan, että ”kuka on se viimeinen kun sammuttaa valot?”. Nykytrendillä, 25% lasku lupakirjoissa kymmenessä vuodessa, se tapahtuu vuonna 2040 ja siinä se.

Markun mukaan paskat on jo housuissa kun ylioppilaslehden toimittajilla ja toimiin on ryhdyttävä heti. Mitä ne toimet ovat, on se kuningaskysymys. Parlamenttiväkikin oli asiasta väitellen yhtä mieltä, että selkeää yhtä tietä ei ole. Kaikista ei tule matka- saatikka kisalentäjiä, jollekulle riittää kentän kierto ja jollekin pilvilento tai vastaava. Mutta mutta, ihan kun tästä olisi puhuttu ennenkin… Se, että uudet purjelennon pariin tulevat oppilaat saadaan ymmärtämään mistä lajista on parhaillaan kyse, lienee yksi tie. Mutta se mikä on parasta lajissa meille, minulle tai kenellä tahansa, ei ehkä olekaan sille nykynysvärille ”The Juttu”. Itse tykkään istua lennon jälkeen hetken ilta(päivä)auringossa terdellä, höpistä tyystin tyhjänpäiväisiä, hörppiä pari huurteista ja painua sen jälkeen saunaan ja makkaran paistoon mutta mutta…

Tätä saamaa vuodesta toiseen markkinointikikkana vai? Puuhastelumme konkreettiseen lajiesittelyyn suorituskykyisen 2-paikkiset antavat toki mahdollisuuden. Tosin purjelennon opettajienkin olisi syytä tietää mistä puuhassa on kyse. Itse jonkun kerran kaksikolla varsin kokeneidenkin kouluttajien kanssa lentäneenä, olen hämmästynyt, kun päivän mittaisen Etelä-Suomi -kierroksen jälkeen matkassa ollut henkilö (kokenut purjelennon opettaja) tuumaa, että ”Tämmöstäkö tää onkin, en muutes olekkaan tiennyt tästä lajista yhtään mitään”. Urheiluilmailuopisto on väsäämässä eri keskuksissa toimiville nuorille (vai virkaiältään nuorille) lentäjille ”vertaisryhmiä” ja pilotti- sekä konepooleja. Joku tämän kaltainen aktiviteetti voi olla hyvä alku vääjäämättömältä näyttävän hiipumisen ja kenties sen lopun estämiselle. Markku sanoi myös, että nyt on katsottava peiliin. Tarkoittiko se sitä, että ”kuka nyt meidän kanssa haluaisi touhuta vai niitä mahdollisia toimenpiteitä itse kultakin?”

“Fly in the Alps, Fly with the Alps” otsikoi Giorgio Galetto lauantain settinsä. Itse odotin esitykseltä hieman muuta kun mitä tuleman piti mutta se olkoon ihan oma vikani. Jos jotain jäi päähäni, niin ainakin se että mies todella rakastaa lentämistä ja Alppien maisemia. Kuittisen Maken tapaan taustalla on aivan valtava kokemus pitkältä ajalta. Ja ennen kauden ensimmäisiä kisoja, siis joka kevät, on syytä olla 100h harjoittelua plakkasrissa, että automaatiosta se lähtee, ei kisan alusviikolla treenaten, niin kun aivan liian usein näkee. Ja valtaosa lentämisestä nautiskellen.

”So it was fun then” toistui tuon tuostakin. Siis siitäkin huolimatta että Loimaan suunnalta katsottuna Alpit näyttää jopa luotaan työntävältä paikalta lentää purjelentoa, kun vielä tiedetään kuinka paljon kokeneita vuoristolentäjiä on menehtynyt ja/tai joutunut onnettomuuksiin vuoristossa.

Myös Galetto itse joutui melko pahaan onnettomuuteen viime kesänä Alpeilla. Silti mies ei ihan tainnut ymmärtää kysymystä ”onko Alpeilla vaarallista lentää”. No, 2000 metriä korkua onkin Giorgion mukaan jo ”matalissa” ja pitää herätä tilanteeseen toden teolla. Pitää olla varma, mistä solasta voi mennä milläkin korkeudella missäkin säässä ja niin edelleen. Jos menette Alpeille, käykää kursseilla (ihan vaikka kotoinen Opistomme järjestää näitä), lentäkää kokeneiden paikallisten kanssa, kyllä se siitä. Galettoa edelleen toistaen, koska hän itse toisti sitä niin monta kertaa, siellä on maailman parhaat maisemat lentää.

Trafi n puheenvuorosta lupakirjauudistuksesta (kansalliset EASA-pahveiksi) en aio tässä retostella sen enempää, kun että joku tolkku näyttää nyt hommassa olevan. Siis ylisäätelyä ei liene luvassa kotimaisista syistä, kunhan vaan EASA saa omat pumaskansa ja tulkintansa kuntoon. Aika näyttää. Trafi n nettisivuja kannatta seurata, eiköhän sinne ilmesty viimeisin tieto kun se vaan on saatavilla.

Sama savotta on edessä myös koulutusluvissa (ja mekaanikkopahveissa) mutta eiköhän Urheiluilmailuopisto ota ainakin koulutuslupasektorilla ison roolin ja homma saadaan kuntoon kerralla. Omat haasteensa hajautetulla koulutuksella yhdellä luvalla läpi valtakunnan toki on ja siihenhän ei tietenkään ketään pakoteta. Olli Teronen kertoi muun muassa miten rahaa palaan kun lähdetään Amerikkaan MMkisoihin. Kelit suosivat ja pölyn keskellä viiden viikon kisareissulla lentotunnin hinnaksi muodostui noin 200 euroa tunti (23 lentoa ja 108 tuntia). Uvalden kisat lienevät kaikkien aikojen MM-kisat, jos mittapuuna pidetään lennettyjä päivä, tehtävien pituuksia ja keskinopeuksia sekä kisan tasaisuutta. Tasaisuudesta kertokoon se, että kun Olli sai itse 85% voittajan pisteistä ollen sijalla 24., olisi saamalla 90% voittajan pisteistä sijoittunut kokonaiskisassa toiseksi. Ihan pientä viilausta siis.

Suomen suuri ilmatilauudistus jysähtänee vuonna 2014, kertoi SIL:n ilmatilatyöryhmän vetäjä Antti Koskiniemi. Kaikki nyt saatavilla oleva tieto on kuitenkin vain kaavailuja eikä selkeitä malleja tai kuvia tulevasta ole olemassa. Hommaa hankaloittaa Antin mukaan etenkin se, että ei päästä mukaan oikeisiin pöytiin vaan joudutaan liian usein reagoimaan yllätyksinä puskista tuleviin aivan pöljiinkin ehdotelmiin.

Finavian näkemys, että ”harrasteilmailu ei ole mitoittavaa liikennettä” ei ainakaan paranna tilannetta. Ja tosi kummalliselta kuulostaisi, jos tiedotusvastuu harrastajien suuntaan muutoksista oli harrastajilla, jotka eivät ole muutoksia olleet suunnittelemassa tai käytäntöön panemassa.

Giorgio Galetton toinen esitys keskittyi kisalentämiseen ja etenkin siihen valmistautumiseen. Aikaisemmin tulikin jo mainittua, että 100 tuntia ennen kisaa on minimitreeni (ennen kisakautta, siis keväällä). Mut-

ta myös tässä esityksessä tuli esille vahvasti se, että puuhasta pitää tykätä, sen pitää olla kivaa joka päivä, siitä on nautittava joka hetki, myös huonoina hetkinä. Toisaalta kisoihin ei mennä ”nauttimaan” ja hengailemaan, vaan kisa on mitä totisinta ”sotaa muita vastaan”.

Galetto aloittaa omassa päässään kisat jo monia viikkoa ennen kisan alkua, siis miettimällä mahdolliset sudenkuopat, irrotuspisteet, kaikki rutiinit ja niin edelleen. Osittain homma on siis jo hanskassa, vaikkei ole edes alkanut.

Kimppalentämisestä meille kerrottiin, että se on erittäin vaikeaa, sitä pitää harjoitella paljon mutta toisaalta hetkittäin antoisaa myös tuloksellisesti, kun homma on viilattu kuntoon ja osapuolet tietävät mitä ja miten ollaan tekemässä. Ei siis onnistu ”tosta vaan”.

Jostain kumman syystä suomalaiset kisalentäjät kysyivät Galetolta myös suhteesta alkoholiin kisan aikana. Galetto kertoi muutenkin nauttivansa alkoholia hyvin vähän, lasi pari punaviiniä silloin tällöin, joten hän ei ehkä ollut paras taho vastaamaan siihen mitä oikeasti kysyttiin. Mutta kun Galetolta kysyttiin miksi Sebastian Kawa on niin hyvä, kun hän tällä hetkellä on, Galetto vastasi, että ”hän on niin psyykkisesti tasapainoinen tyyppi” (so well balanced), eikä varmaankaan tarkoittanut mitään massakeskiötä tai painopistettä. Itse kääntäisin tämän pitkän kaavan mukaan jotenkin niin, että menestyjä ei hötkyile, on rauhallinen ja analyytinen kaikissa tilanteissa, sinut itsensä kanssa. Ei säntäile, hauku kisaorganisaatiota tai tehtävää. Paketti on kasassa, värkit kunnossa. Muistelkaapa muutes Makea. Argentiinassa pidettiin vastikään MM-kisat 50 vuoden tauon jälkeen. Jaakkolan Aku lensi kisat vakioluokassa ja jakoi ajatuksia, ettei tiennyt mihin lähti. Ja tietenkin tepposet teki jälleen kerran sää. Kisa-alueella ei ole satanut tähän vuoden aikaan 90 vuoteen niin paljon kun nyt kisan alla satoi. Kelit eivät muutenkaan vastanneet odotuksia.

Itselleni jäi Akun jutuista mieleen omaankin nilkkaan monesti osunut asia, eli nämä nykyaikaiset vekottimet, kikottimet ja piipittimet. Älkää ottako kisaan mukaan vihonviimeisiä laitteita, joita ette ole ehtineet opetella tai edes testata riittävän pitkään. Perusteellisesti testattu ja moneen kertaan opeteltu edellisen sukupolven vempain on varmasti parempi kuin pussillinen toimimattomia (tai ei osaa käyttää) uusia. Samaa sanoi aikaisemmin Tikli Kuittisen Maken tekemisistä. Kisan aika ei laitteilla viritellä ja opetella. Aku sivusi myös mielenkiintoista episodia FAI-lisenssien osalta, kun ennen reissua alkoi näyttää mahdottomalta saako keskusjärjestö sellaiset omalle edustusjoukkueelleen järjestettyä (lisenssitarrat hukassa, 2013 jäsenmaksut päättämättä, maksu pitää olla maksettu jotta saa lisenssin…). Olenkin muutaman vuoden jo ääneenkin jahkiloinut, että koko iänikuinen kisalisenssikuvio pitäisi miettiä FAI-tasolla täysin uusiksi. Mikä sen virka on nykyajassa? Muutamaa viimeaikaista onnettomuutta ruoti Jorma Laine. Espanjassa syksyllä 2011 sattuneen lintutörmäyksen paikallinen tutkinta on valmistunut ja se löytyy osoitteesta: http://www.fomento.gob.es/ NR/rdonlyres/D85C8B768EF7-40D3-AEF489E325188F73/113908/038_ 2011_A_ENG.pdf Jyri Raivio herätteli parlamentti kansaa sunnuntain päätteeksi kisoissa sattuneiden yhteentörmäysten tiimoilta. Jotain tarttis tehdä, jotta näitä ikäviä tilanteita ei sattuisi. Niissä tuppaa kuolemaan ihmisiä, kavereita, tuttuja. Vaikka näitä sattuu, tuntuu vahvasti siltä, että ainoa mitä on suositeltu ja/tai päätetty tehdä, on pitää asia esillä muun muassa kisabriefi ngeissä. Kisatehtävissä tai eri luokkienkaan tehtävien hajauttamisessa ei ole tapahtunut käytännössä mitään. Jos miettii Grand Prix –kisakonseptia, niin oikeastaan päinvastoin. Suunnistuksessa (juostaan metsässä) käytetään joissain tilanteissa hajautusta, ei siksi että suunnistajat muuten törmäilisivät toisiinsa tuhoisin seurauksin, vaan muista syistä ja sieltä voisi olla noukittavissa purjelentokisaankin joitain ideoita, ehkä. Mutta asiaa on pohdittava.

Se kenen sanomisista ei mainittu mitään, älköön pahastuko. Jostain taisin lukea, että kaikki esitetyt materiaalit päätyisivät aikanaan Urheiluilmailuopiston nettisivuille kaiken kansan luettavaksi (www.sio.fi ).