Fiba syksy 2022

Helsingin yliopisto // Arkeologia // Syksy 2022

FIBA on Helsingin yliopiston arke ologian opiskelijoiden Fibula ry:n pää-äänenkannattaja. 106. lehti, 32. vuosikerta. Tämä julkaisu saa HYYn lehtitukea.

Julkaisija Fibula ry

Osoite Fiba, Fibula ry/Arkeologia; PL 59; 00014 HELSINKI

Digilehti fibalehti.wordpress.com issuu.com/fiba-lehti

Päätoimittaja Maria Ronkainen fibatoimitus@gmail.com

Toimittajat

Elisabeth Ahola, Sami Brichky, Daniel Dekker, Tanja Kuula, Janna Lund, Kris tiina Mannermaa, Nikolai Paukkonen, Maria Ronkainen, Jasmin Ruotsalainen, Eveliina Vanhala

Taitto Maria Ronkainen

Paino Picaset Oy Painos 30 kpl

S i S älly S luettelo

Pääkirjoitus 3 Maria Ronkainen

Pj-palsta 4 Elisabeth Ahola & Daniel Dekker

Tiedekunnan kuulumiset opiskelijoille 5 Kristiina Mannermaa

Fibulan uudet toimijat 6 Maria Ronkainen

Euran excursio 7 Maria Ronkainen

Opetuskaivaukset Ahvenanmaalla 2022 Koostanut Tanja Kuula 8

Kaivausprojekteja 2022 10 Elisabet Ahola & Eveliina Vanhala, Jan na Lund & Jasmin Ruotsalainen, Maria Ronkainen

Ulkomaan kuulumiset 18 Koostanut Maria Ronkainen

Arkeologeja väitösirjan parissa 22 Koostanut Maria Ronkainen

Pohjois-Jordaniaa inventoimassa 28 Maria Ronkainen & Jasmin Ruotsalainen

Kenttätöitä Kreikan Fotiksessa 2022 31 Nikolai Paukkonen

...Kuinka lakkasin lapioimasta... 34 Sami Brichky

Saarenmaan maalinnat 37 Maria Ronkainen

#Kuultua 39 Koostanut Maria Ronkainen

Kansikuva: Dilara Schakir alkuperäinen, Maria Ronkainen muokattu: Euran excuporukas ta Käräjäkivillä.

Takakansikuva: Maria Ronkainen: Lampaat hake vat viilennystä Jordaniassa.

Pääkirjoitus

Maria Ronkainen

Ihanaa loppuvuotta rakkaat fibulistit!

Syksy on varmasti ollut kiireinen itse kullekin. Itsekin mietin tyhjäksi suunnittelemani syksy kuin huomaamatta muuttui täydeksi. Jälleen kerran olen saanut tietoisesti haastaa itseni pitämään kiinni uuden vuoden lupauksestani: enemmän tyhjää ja tylsyyttä arkeen. Onneksi pian on joulu ja itselle se tarkoittaa nimenomaa rauhaa laiskotella ja lukea sadatta kertaa läpi vanhat suosikki kirjat. Ensin kuitenkin on vielä edessä pikkujoulusesonki ja loppuvuoden dead linet. Tsemppiä siis meistä jokaiselle!

Ota kuitenkin itsellesi hetki aikaa ja syvenny kädessäsi olevaan syksyn 2022 Fibaan. Tästä löydät juttuja laidasta laitaan: tutustut Fibulan uusiin toimijoihin, kuulet ulkomailla tällä hetkellä opiske levien fibulistien kuulumisia, saat vinkkejä jatko-opintoihin. Lehdessä myös tuttuun tapaan kerto muksia kentältä ja arkeologisilta retkiltä.

Haluan kiittää kaikkia lehden tekoon osallistuneita! Lisäksi tässä vaiheessa vuotta on myös reflek toitava taaksepäin. Kulunut vuosi Fibulan ainejärjestön lehden päätoimittajana on ollut antoisa ja opettavainen. Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Lehden julkaisun hetkellä Fibula ry on jo pitänyt vaalikokouksensa ja uusi päätoimittaja on valittu. Onneksi olkoon! Kirjoitus hetkel lä siis odotan suurella mielenkiinnolla, olisiko uudet hellät kädet ojentumassa ottamaan rakkaan lehtemme haltuunsa. Toivon luonnollisesti suoranaista tunkua toimitukseen!

Joulufiilistelevin terveisin, Maria Ronkainen Päätoimittaja

Ps. Kuten tästä numerosta voi huomata. Löysin itsele uuden tavan muokata valokuvia piirroksiksi. Saatoin hieman innostua!

Pj-palsta

Elisabeth Ahola & Daniel Dekker

Heipä hei rakkaat Fibulistit!

Lukukausi lähestyy taas loppuaan ja jou lu kolkuttaa jo ovella. Tänä vuonna Fibula on ollut varsin kiireinen arkeologian aihe piirin tapahtumien kannalta. Keväällä jär jesteltiin arkeologisten esineiden piirtoa ja arkeologisten seminaaritöiden esitte lyä, kun puolestaan syksyllä pidettiin taky metriopintopiiriä, kiveniskentää ja tehtiin ekskursio Euran arkeologisille kohteille. Mutta myöskään juhlia ja illanistujaisia ei unohdettu! Fibula sai syksyllä myös upouu den kerhon “Vanhoja elokuvia ja uusia pe lejä”, joka lähti kukoistukseen Apinoiden planeetta-ensi-illalla!

Vuosi on ollut vauhdikas ja puheenjohtajil le on riittänyt puuhaa, etenkin kun toinen heistä päätti “karata” maailmalle katsele maan minkälaista opintotarjontaa Israelissa on arkeologian opiskelijalle.

“Tel Avivista käsin kirjotellessa voi sanoa, että hyvältä näyttää!” - Eltsu

Toinen puheenjohtajista jäikin vastuullises ti Suomen mantereelle hoitamaan Fibulan vetovastuuta, kunnes hänkin joulukuussa sanoo piutpaut kylmälle Suomelle ja lähtee tarkastamaan arkeologian tilanteen toiselle puolelle Välimerta Roomaan. Puheenjohtajiston matkustuskuumeesta huolimatta Fibulan meno ei ole hyytynyt,

sillä meillä on myös aktiivisia hallitusjäse niä ja virkailijoita! Kiitos siis heille hyvästä työstä! Kohta on kuitenkin aika rauhoittua joulun viettoon ja rankan pikkujoulukauden jälkeen palaamme järjestöasioihin ensi vuo den puolella. Hyvää joulua kaikille!

Fibula ry:n hallitus -22. Etualalla Elisabeth Ahola ja Daniel Dekker

Tiedekunnan kuulumiset opiskelijoille

Kristiina Mannermaa, arkeologian apulaisprofessori

On sanomattakin selvää, että vuosikymmen on lähtenyt käyntiin surkealla tavalla. Ensin iski Covid-19 ja sitten tämän vuoden helmikuussa alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Nämä ovat vaikuttaneet meihin erilaisin tavoin, mutta kaikki me olemme niiden kanssa joutuneet elämään.

Kulttuurien osastokin elää muutosvaiheita. Yksi kehitys on digitalisaatio, joka on väistämättä hiipinyt yliopis tomaailmaan. Eräs vuoden 2023 tulevista muutoksista on yliopiston siirtyminen kokonaan digitaaliseen tentti miseen vuoden 2023 loppuun mennessä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kurssin suorittamisvaihtoehtoja ovat edelleen muun muassa essee, luentopäiväkirja ja monivalintatehtävä. Suorittamismahdollisuuksia on useita. Tentin voi suorittaa esimerkiksi ns. Examinariumissa joka on erillinen tenttimistila, ja tenttimistä valvoo ka mera. Tentin voi myös suorittaa Moodlessa esimerkiksi kotona ja omaa tietokonettaan tai läppäriään käyttäen, erityisesti jos kyseessä on monivalintatehtäviin perustuva tentti. Moodle-tentti voidaan myös järjestää yh teisessä tilassa, jonne kaikki kurssiin osallistujat saapuvat sovittuna aikana. Myös tällöin opiskelijat käyttävät omia läppäreitään. Digitaalinen kurssisalissa tehtävä Moodle-tentti voidaan järjestää myös SEB-ympäristössä (Safe Exam Browser). Muun muassa oikeustieteellisessä ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa on jo siirrytty ko konaan digitaalisiin tentteihin. Humanistisessa tiedekunnassa on käynnissä pilotti, jossa digitaaliset vaihtoeh dot otetaan käyttöön ja niitä testataan.

Vuonna 2023 pyörähtää käyntiin myös uusi arkeologian opiskelijoille suunnattu kerran tai muutaman kerran vuodessa järjestettävä tapahtuma jossa tarjotaan tutkielmien aiheita. Tarkoitus on helpottaa aiheiden valintaa ja myös edistää opiskelijoiden integroitumista käynnissä oleviin tutkimusprojekteihin.

Vuosi 2023 on Helsingin arkeologian 100-vuotisjuhlavuosi. Tapahtumia tulee olemaan useita. Liisa Kun nas-Pusa kertoo tulevan vuoden tilaisuuksista seuraavasti: Vuonna 2023 juhlimme siis arkeologian oppiaineen satavuotiasta taivalta, sillä A. M. Tallgren valittiin ensimmäiseksi arkeologian professoriksi Helsingin yliopis toon 1923. Juhlavuoden avaa Timo Salmisen luento Tallgrenista ja kansainvälisyydestä tammikuun Helsinki Archaeology Seminarissa (HAS) 27.1.2023. Samassa yhteydessä juhlistetaan virallista juhlavuoden alkua. Ar keologian käytävälle avautuu pieni näyttely oppiaineen historiasta. Juhlavuoden aikana historia näkyy myös oppiaineen somekanavilla. Loppuvuodesta julkaistaan artikkelikokoelma, joka esittelee monipuolisesti arkeo logiaa Helsingin yliopistossa ennen ja nyt. Juhlavuosi huipentuu kirjan ilmestymisen lisäksi juhlaseminaariin ja 100-vuotisjuhlaan. Näistä ja muista saatte lisätietoa myöhemmin!

Toivotan mukavaa joulun aikaa kaikille!

Fibulan uudet toimijat

Maria Ronkainen

Fibula ry:ssä tapahtui syksyn myötä suuria mullistuksia aktiivitoimijoiden matkustus halun johdosta. Maailmantuulet viekoit telivat mukanansa puheenjohtajaamme Elisabeth Aholan lisäksi myös hallituksen varajäsenen Eveliina Vanhalan, virkailijam me Saana Heikkalan. Heidän kuulumisiaan voi lukea myös tästä lehdestä. Myös sihtee rimme Janna Laajaranta astui pois tehtä vistään. Näin ollen Fibulassa syntyi tilaa ja tarvetta uusille toimijoille.

Uudet toimijat, Dilara ja Saara, vastaisitteko seuraaviin kysymyksiin?:

1.Kuka olet?

2. Mitä teet Fibulassa?

3. Mitä opiskelet?

4. Monetta vuotta opiskelet?

5. Parasta arkeologiassa?

7. Paras jouluherkku?

1. Olen Saara, Heinolasta!

2. Perustin vastikään Fibulalle uuden ”Uusia pelejä, vanhoja elokuvia” -kerhon, ja toimin myös Fibulan game masterina, eli jos on toiveita erilaisista peli-il loista, niin järkätään!

3. Opiskelen arkeologiaa, ja sivuaineeni ovat saksan ja venäjän kielet.

4. Olen fuksivuoden opiskelija, mutta koska tulen avoimen väylän kautta, minulla on jo 30 noppaa ar keologiassa entuudestaan.

5. Arkeologiassa parasta on se, kuinka se tuo men neisyyden käsin käsitettäväksi.

6. Paras jouluherkku on Kinderin joulupukit! 1. Dilara

Euran excursio

Maria Ronkainen

Lähdimme Fibula ry:n excursiolle Euraan lauantaina 5.11. kymmenen hengen voi min. Päivä oli pyhäinpäivä eli todella sovel tuva päivä tutustua rautakautiseen Euraan ja sen kalmistokohteisiin. Mukaan oli lähte nyt niin uusia arkeologian fukseja kuin van hempiakin opiskelijoita.

Olimme sopineet tapaamisen oppaamme kanssa Euran esihistorian opastuskeskuk sessa Nauravassa Lohikäärmeessä. On neksi saavuimme Euraan puolisen tuntia etuajassa, joten ehdimme käydä sanomas sa pyhäinpäivän terveiset Kauhtuan Haro lan rautakautiselle röykkiökalmistoalueelle. Tämä olikin vaikuttava kohde, jossa kym menittäin kivilatomuksia. Kohteelle olisi helposti saanut uppoamaan puoli päivää! Pikainenkin tarkastelu viritti meidät kuiten kin tunnelmaan ja olimme valmiita hyppää mään oppaan tarinaan.

Nauravassa lohikäärmeessä meitä vastas sa oli opas itse erinomainen Erja-Kaarina Helkiö. Hän on ikänsä paikkakunnalla asu nut ja aktiivisesti alueen esihistorian pa rissa työskennellyt. Hän oli ehdottomasti vierailumme kohokohta ja olimme erit täin vaikuttuneita hänen tietämyksestään muinaispukujen tekstiileihin, ja Tarja Halo sen Euran emännän puvun kaikki kankaat taannoisiin linnanjuhliin olivat hänen teke miään! Opimme myös, miten juomasarves ta oikeaoppisesti tulisi juoda. Kuvassa Tanja näyttää mallia! Nyt emme joudu häpeään seuraavissa juhlissa, joissa meille tarjoillaan ryyppy juomasavesta!

Esihistorian opastuskeskukselta hyppäsim me oppaan kanssa autoihimme ja suunta simme ensin Käräjämäelle tutustumaan sen hautoihin ja käräjäkiviin. Sieltä matkamme jatkui Luistarin kalmistoon ja lopuksi vie lä Linnavuorelle. Päivän kruunasimme syö mällä loistavat pizzat Euran Trattoria Bella Miassa.

TANJASTA MALLIA. KUVA M.RONKAINEN

EXCUPORUKKA TUTKII RÖYKKIÖTÄ. KUVA M. RONKAINEN.

Opetuskaivaukset Ahvenanmaalla 2022

Koostanut Tanja Kuula

Opintokaivaus oli kokonaisuudessaan aivan mahtava kurssi ja kaikki saivat siitä varmasti irti yhtä sun toista. 2 viikkoa meni ohi todella nopeasti ja niinkin lyhyellä ajalla oppi paljon.

Mieliin jääneitä muistoja ja hyviä hetkiä: Meillä oli aivan huippu porukka ja hyvä meininki. Päiviin kuului kaivauksen lisäksi arvuuttelupelien pelaaminen kuopalla ja tauoilla. Silloin kun sitten kaivaukseen keskityttiin, niin oli aivan mahtavaa, kuinka kaikki innostuivat, kun jotain löytyi. Oli se sitten helmi, rautaa, keramiikkaa tai luuta esim. Muistiin jäi ehdottomasti myös kaikki mahtavat ekskut joita teimme. (Uffe, Taffel, ranta+grillaus, meijeri...) sekä vierailut Ahvenanmaan tärkeillä muinaismuistoilla; muutamilla kirkoilla ja linnal la, yms.

Vapaa-ajan toiminnasta mieleen jäi muun muassa ihmissusipeli, jota pelailtiin välillä ilta myö hään. Sekä muu piristävä hengailu/pelailu rankkojen päivien päätteeksi. Yksi tai pari leffaakin tuli katsottua.

Se ilta, kun meille juuri sattui kohdal le tähdenlento kuuro ja jäätiin niitä ulos katselemaan.

Majoituspaikan vieressä meillä oli myös pie ni uimahalli ja se tuntui luksus spa-elämyk seltä maassa möyrimisen jälkeen.

Muita kommelluksia meillä oli esimerkiksi ruoan katoamiset jääkaapista xD sekä lou nasrasian katoaminen ja äkillinen ilmesty minen takaisin.

Kahdessa viikossa tutustui hyvin porukkaan ja kaivausreissun tyyppejä on kiva nähdä kampuksella. Vieläkin puhutaan keskenään välillä kaikesta, mitä kurssilla tapahtui ja in side jutut eivät ole vanhenneet :D

Kurssi auttoi porukkaa löytämään arkeologiasta ihan uusia asioita sekä puolia. Sen kautta sai myös paremmin selville, mikä itseä arkeologiassa mahdollisesti kiinnostaa. Siis se lian ja pölyn määrä kehon joka kolossa ja vaatteissa, joka ei varmasti ole lähtenyt kaikkialta vieläkään irti. Mutta sekään ei haitannut menoa, kuului vain asiaan. Siitäkin löydettiin hyviä puolia - sotamaalaus, pölyviikset (jotka unohdettiin aina pyyhkiä kuvia varten pois) Eikä voi unohtaa lehmiä ;)

Opintokaivaus kurssi on hyvä kokea, vaikka ei sitten arkeologiaan lähtisi. Tai jos vaikka menisi ar kistoihin töihin eikä aio myöhemmin uralla olla kentällä ollenkaan. Kurssi antoi paljon enemmän kuin vain tietoa arkeologisesta kaivauksesta.

Tuleville kurssilaisille: Ne 2 viikkoa tulevat olemaan rankat, uupumusta, likaa... mutta kyllä siitä jää päällimmäisenä ilo mieleen.

Kaivausprojekteja 2022

Koonnut Maria Ronkainen

Arkeologian maisterivaiheen opintoihin kuuluu olennaisesti oman kaivausprojektin toteuttaminen. Toteutet tuja kaivauksia on yhtä monta kuin tekijöitä ja seuraavista jutuista voikin huomata, miten monin tavoin pro jektin kaivaukset voi toteuttaa!

ONNISTUNUT KAIVAUSPROJEKTI ONNELLISTEN SAARELLA EVELIINA VANHALA JA ELISABETH AHOLA

Kaivauskesä 2022 oli jännittävä! Kaikenlaisia kaivauksia oli aktiivisesti käynnissä ympäri Suomea, mutta kaikista jännittävin oli Even ja Eltsun yhteinen OMA kaivausprojekti. Kaivausprojekti lähti käyntiin kovalla suun nittelulla keväällä 2022, kun Eve ja Eltsu löivät viisaat päänsä yhteen ja pohtivat, millaisen oman projektin sitä keksisi. Välillä tuli epätoivokin vastaan, ja meinattiin hei lauttaa valkoista lippua oman projektin suh teen ja sen sijaan suorittaa kaivausprojekti yksityisen työnantajan kaivauksilla. Vastaus rukouksiimme kuitenkin tuli sähköpostilla Helsingin kaupungin arkeologilta Heini Hä mäläiseltä, kun hän ehdotti projektiksi Hel singin Lauttasaaren muinaisjäännösalueen läheisyydessä olevan toisen maailmanso dan aikaista rakenteen kivetystä.

Siitä lähtikin suuremoinen suunnitteluope raatio ja kohteen historian selvittely. Kohde sijaitsi Lauttasaaren Lottalehdon alueella, josta tiedetään, että alueella oli toisen maa ilmansodan aikana lotille tarkoitettu asuin rakennus. Vanhojen karttojen ja ilmakuvien perusteella arveltiin rakennuksen sijain neen sen kivijalan paikalla, jossa kaivaukset tultaisiin suorittamaan.

Kaivausten suunnitteluun kuului totta kai sukeltaminen byrokratian ihmeelliseen maailmaan eli kysyminen lupa kaivauksille

Museovirastolta ja itse Helsingin kau pungilta. Museoviraston osio hoitui hel posti, kun puolestaan Helsingin kaupunki vaati kahdelle humanistille ennestään täysin tuntemattomia asioita, kuten johto selvityksiä ja maanvuokrauslupia. Mahta van arkeologimentorimme Heinin ansiosta kuitenkin selviydyimme näistä, joten touko kuulle suunnittelemamme kaivaukset pääsi vät vihdoin alkamaan heinäkuun alussa! Kaivausalueen sijaitessa hyvin vilkkaas sa onnellisten saaren ulkoilupuistossa, kai vausjohtajat Eve ja Eltsu päättivät käyttää tilannetta hyödyksi ja informoida posteril la ohikulkevia onnellisia ihmisiä arkeologi asta ja heidän saarensa ei-niin-onnellisesta historiasta.

EVE RUKOILEE LOTTIEN ASUNTOLAN LATTIAN ALTA LÖYTYVÄN JOTAIN SUPER COOLIA. KUVA E. AHOLA

Lauttasaaren Lottalehdossa sijaitsee muun muassa suuri tykistöpatteri, toisen maail mansodan ruutivarasto sekä paljon muita rakennusten pohjia. Lauttasaaressa on li säksi ollut keskiaikainen kylätontti, joka on kuitenkin suurimmalta osin tuhoutunut on nellisten asutuksen tieltä. Saarella tietys ti myös sijaitsi kaivausprojektimme kohde, lottien asuntolan pohjarakenteet.

Kaivausten kenttäosuudelle varattiin hei näkuussa viikko ja sehän olikin juuri täy dellinen aika suunnitellulle työmäärälle. Kaivausalue oli 2x2m kokoinen neliö, joka si joitettiin taktisesti asuntolan kivijalan pääl le niin, että kaivoimme noin metrin kivijalan sisä- ja ulkopuolelta, jotta saisimme mah dollisimman paljon informaatiota selville rakenteesta.

oli tasoitettu. Nimittäin teimme myös muu tamia koekuoppia asuntolan sisäpuolelle ja kivijalan vastaiselle reunalle, jotta voisim me selvittää paremmin löytyikö asuntolan rakenteista vielä lattiaa. Se vaikuttikin tu levan vastaan koekuopastamme keskellä asuntolan rakenteita. Löysimme jännittävän orgaanisen puisen tason, jonka päällä oli muutama löytö, joista mielenkiintoisin eh dottomasti oli ruosteinen pyöreä purnukka, jonka alkuperäksi arvailtiin kuopan reunalla esimerkiksi kenkälankki- tai hiusvahapurkki. Muut jännittävät löydöt pitivät sisällään paljon lasia, keramiikkaa ja vinyylilevyn kat kelman! Kuuma keskustelu kävikin siitä mil laista musiikkia lotat mahtoivat kuunnella sodan aikana.

Kivijalka vaikuttikin kaivausten perusteel la olevan asetettu täyttömaan päälle, jolla epätasaista ympäristöä asuntolan ympärillä

Kaivausten lähestyessä loppua, kuoppa täytettiin raivolla, verellä ja hiellä, jonka jälkeen kaivausjohto meni juhlistamaan on nistunutta viikkoa Picniciin uuniperunoille. Myös ehdotus kaivauskaljoista päästettiin il moille, mutta kellon ollessa vasta 11 aamu päivällä, päätimme olla nössöjä ja mennä kotiin. #nössölife4ever

Kaivausten jälkeen molemmat Eve ja Eltsu jatkoivatkin “oikeisiin töihin” kaikenlaisil le kaivauksille ympäri Suomea, mutta myös tekemään oman projektinsa jälkitöitä, sillä niin Eve kuin Eltsukin päättivät lähteä syk syllä maailmalle opiskelemaan, joten kaiva usraportti piti saada hyvissä ajoin pihalle, ettei se vain jäisi kuuluisan tavan mukaan roikkumaan useammaksi vuodeksi. Raportti saatiinkin ulos muutaman kuukauden pääs tä, joten jos teitä Fiban lukijoita kiinnostaa kuulla lisää projektista, raportin ja lisätieto jen perään saa kysellä Eveltä ja Eltsulta!

AHKERAT, ILOISET JA ONNELLISET (VAIN SAARELLA OLLESSA XD) KAIVAJAT

PROFESSORI MIKA LAVENNON TYÖHUONEEN KAIVAUS KESÄLLÄ 2022

JANNA LUND & JASMIN RUOTSALAINEN

Suoritimme arkeologian maisterivaiheen opintoihin kuuluvan “Kaivausprojekti 2” -kurssin kesä-heinäkuun vaihteessa 2022. Meille oli alusta asti selvää, että valitsisim me kurssia varten jonkin hieman epätyypil lisen kohteen; totesimme, että perinteisiä kaivauksia saamme tulevaisuudessa tehdä ihan riittävästi. Lopulta kohteeksi valikoi tui professori Lavennon työhuone Topelias sa, arkeologian oppiaineen tiloissa. Idean saimme luettuamme Lavennon 60-vuoti shaastattelun Helsingin Sanomista, jossa hän totesi, että hänen työhuonettaan voisi tutkia arkeologisesti. Päätimme tarttua tuu masta toimeen!

Projektissa halusimme selvittää arkeologian menetelmien soveltuvuutta pieneen, sul jettuun tilaan sekä havainnoida professori Lavennon uran eri kerrostumia. Tutkimuk semme oli osittain myös metatutkimus ta: arkeologit tutkivat ihmisten toimintaa ja ihmisyyttä, mutta kuka tutkii arkeologe ja tai arkeologiseen tutkimukseen käytettä viä tiloja?

Löytöaineisto koostui pitkälti kirjoista, kan sioista ja erinäisistä papereista, jotka yhdes sä muiden esineiden kanssa kertovat Mikan pitkästä urasta professorina, opettajana ja tietysti ihmisyyden sekä muinaisuuden tut kijana. Huoneesta löytyneet valokuvien

LÖYTÖJEN LUETTELOINTIA ARLAPROSSA. KUVA J. LUND.

negatiivit, diafilmit sekä disketit alkavatkin olla jo varsinaisia muinaismuistoja. Löytyi huoneesta myös perinteisiltä kaivauksilta tuttuja löytöjä, kuten piitä ja kvartsia. Mi kan seikkailut niin Jordaniassa, Välimerellä kuin Neuvostoliitossakin näkyivät niin ikään työhuoneessa; hauskimpia löytöjä olivat kin muun muassa kreikkalainen vesipullo ja Neuvostoliitossa valmistettu Black Balsam -likööri. Kerroksista löytyi siis tarinoita myös monipuolisesta kansainvälisestä urasta.

Valitettavasti mitään varsinaista stratigrafi aa onnistuneet havaitsemaan, sillä kerros tumat olivat aivan liian sekoittuneita.

Käytännössä kaivaus toteutettiin siten, että kannoimme tavarat “yksikkö” kerrallaan Ar laProhon jokaiselle yksikölle varattuun paik kaan. Samalla luetteloimme ja tiettyjen ryhmien osalta myös punnitsimme löytöjä sekä kirjasimme ylös havaintoja. Kun jokai nen yksikkö oli saatu valmiiksi, palautimme ne työhuoneeseen. Löytöjen luetteloinnin lisäksi dokumentoimme kohdetta valoku vin, piirroksin ja tekemällä löydöistä muu taman 3D-kokeilun kannettavalla Leo 3D -skannerilla.

Kaiken kaikkiaan projekti oli meistä mie lenkiintoinen ja hauska, osittain haasteel linenkin tapa tutustua nykyarkeologian mahdollisuuksiin sekä toteuttaa jotakin eri laista. Paljon onnea vielä professori Mika Lavennolle ja kiitokset, että saimme tehdä kaivausprojektin työhuoneessasi!

ESIMERKKEJÄ “LÖYDÖISTÄ”. DOMINO-KEKSIEN PARASTA EN NEN -PÄIVÄYS OLI VUONNA 2010 JA VASEMMAN REUNAN BLACK BALSAM –PULLO (JOKA OLI TOSIN TYHJÄ), ON VALMIS TETTU NEUVOSTOLIITOSSA.

KUN KAIVOIMME KUOKALLA SAVISTA PELTOA – SYLLÖDAN KOEKAIVAUKSET AHVENANMAALLA MARIA RONKAINEN

Mitä jos kohde osoittautuu pettymykseksi?

Tähän teemaan törmäsin ensimmäisen kerran kandiani varten Museoviraston tut kimusraportteja kaivaessani. Käsiini osui Pentti Koivusen, Milton Nunezin ja Mika Sarkkisen vuoden 2008 koekaivausraport ti Kuusamo Suojärvi Suovaniemen luon nontieteellis-arkeologisista tutkimuksista. Kyseisen raportin draaman kaari nos ti ihon kananlihalle. Henkeäni pidätellen luin kohteen potentiaalista, seurasin sil mät tarkkana valittuja tutkimusmenetelmiä ja naureskelin hieman totiselle otteel le. Viimein tutkijoiden lopulta kohtaaman

pettymyksen karvauden kykeni maista maan omalla kielellä. Raportti jäi mieleeni, erityisesti siitä syystä, että useimmat ra portit keskittyvät onnistumisiin tai tunnis tettavan arkeologisen kohteen kuvaukseen. Mitä jos kohteella on kaikki potentiaali, sitä lähestytään systemaattisesti ja todellisel la tutkimusotteella, mutta lopputuloksena saadaan tietoa parhaimmassa tapaukses sa vain hauskasta luonnonilmiöstä? Tähän kysymykseen pääsin palaamaan pikemmin kuin arvasinkaan.

MERI POHTII KAIVAUSKOHTEELLA. KUVA M. RONKAINEN

Lähdimme kaivausprojektiparini Meri Leppäsalkon kanssa valmistautumaan kenttäprojektin toteuttamista Syllödassa Ahvenanmaalla. Kohde löytyi sattumalta syksyn 2021 geofysikaalisten kartoitusten yhteydessä osana apulaisprofessori Kristin Ilveksen projektia ”Survivors of Ragnarök”. Paikka suorastaan huutaa arkeologiaa. Se on erikoinen tasanne järven päässä, jos ta on hyvä näkyvyys kohti järven pitkää sivua, aiemmin merenlahtea. 1700-lu vun kartoissa tasanne jo esiintyy, silloin merkattuna pelloksi. Nykyisin tasanne on villiintynyt niitty. Tasannetta voi lähestyä järkevästi vain tietyistä rajatuista suunnis ta, muuten vastassa on jyrkkä rinne. Alue rajautuu lounais- ja pohjoispuolella rau takautiseen kiviröykkiökalmistoon. Kohde oli siis mitä kutkuttavin. Työtämme valvoi ja ohjasi Kristin Ilves. Lisäksi saimme tu kea Tuuli Heinoselta, Wesa Perttolalta ja Eljas Oksaselta, sekä tarvittavia lisäkäsiä

opetuskaivaus-kurssin opiskelijoilta. Suuri kiitos kaikille!

Aloitimme valmistelut hyvissä ajoin. Luim me alueella tehtyjä vanhoja kaivausra portteja ja kävimme läpi tyypillisiä löytöjä Ahvenanmaalaiselle rautakaudelle. Suu rin osa materiaalista oli ruotsiksi, mikä toi oman lisähaasteensa, koska kumpikaan meistä ei kieltä oikeastaan osaa. Tutkim me vanhoja karttoja ja teimme erilaisia versioita kenttäsuunnitelmista. Haalimme kenttävarusteita, kertasimme kenttäteknii kan käyttämistä ja haimme apurahaa mah dollisiin analyyseihin jälkityövaiheessa. Siis kaikkea sitä, mitä innokas ja samalla kau huissaan oleva arkeologin alku tekisi.

Vihdoin koitti h-hetki ja rantauduimme Ahvenanmaalle elokuussa. Ensimmäisenä päivänä kävimme vain sanomassa terveh dyksemme kohteelle ja toisena päivänä aloitimme itse työt. Työt aloitimme sijoit tamalla geofysikaalisten mittausten pe rusteella ennalta suunnitellut koekuopat ja koeojan maastoon, mittasimme tasolta rantaan topografisen linjan ja rakensimme seulan. Poistimme koeojan pintaturpeen ja dokumentoimme tason. Kaikki vaikutti hy vältä ja olimme valmiita käymään toimeen. Ahvenanmaalla oli ollut erityisen kuiva kesä, ja turpeen alta esiin tullut kovaksi kuivunut savi huolestutti seulomisen osal ta, mutta päätimme rohkeasti lähteä ko keilemaan. Hyvin pian kävi ilmi, että maata olisi todella hidasta ja vaikeaa kaivaa, eikä se menisi seuloista läpi. Kokeilimme

KAIVAJAT ILOISINA ALOITTAMASSA PROJEKTIA.

sinnikkäästi 10 cm syvyyteen asti, jolloin muutimme taktiikkaa. Tämä nopeutti hie man kaivamista, mutta työ oli edelleen todella rankkaa ja hidasta. Tarkoituksem me oli kaivaa kyntökerros pois ja pääs tä kiinni alla oleviin anomalioihin, joiden toivoimme olevan paalunsijoja muodon ja mitta-arvojen perusteella. Kaivaessamme kyntökerrosta löydöt olivat lähes olemat tomat. Muutamia tiilenpalasia ja jokunen rautanaula. Lopulta, kun epätoivo kyntö kerroksen tuskallisuudesta meinasi voittaa, pääsimme pohjaan. Pohjaa tuijottaes samme meille juolahti ensikertaa mieleen mahdollisuus, että emme tulisi löytä mään tasolta mitään selkeää arkeologista kohdetta.

Seuraavana päivänä päätimme avata toi sen koeojan alueen pohjoislaidalle, missä anomaliat olivat voimakkaimmillaan. Pian huomasimme siellä olevan maan olevan yhtä tuskaista kaivettavaa, joskin erilaista. Nyt vastassamme ei ollut kovettunut pak kautunut peltosavi vaan tiivis pakkautunut moreeni. Tässä vaiheessa otimme geofy sikaaliset mitta-aineistot, maastokartat ja historialliset kartat esille. Ja kas! Nykyinen niittyaukio oli isompi ja erimuotoinen kuin 1700-luvun kartassa havaittu peltoaukio. Olimme aluksi ajatelleet sen olevan sattu maa ja vanhan kartan epätarkkuutta. Nyt kuitenkin huomasimme, että geofysikaa listen mittausten perusteella saadut tulok set näyttivät piirtävän esiin peltokerrosta sisältävän alueen ja laajennetun niityn tarinaa. Mittatuloksissa ”puhdas” vaikut ti osuvan 1700-luvun peltoon ja enemmän häiriöitä sisältävä alue sen ulkopuolella.

Hypoteesimme muuttui tässä vaiheessa kertomaan 1700-luvun pellon ja sen laa jennuksen kartoittamiseen.

Seuraavat päivät käytimme teoriamme to distamiseen ja yrityksiin sen kumoamises ta. Avasimme opiskelijoiden Tanja Kuula, Inka Salminen ja Juuso Byckling avulla kol me 50 cm x 50 cm kokoista koekuoppaa ja laajensimme koeoja 2:sta. Jokainen kuoppa tuotti esiin sen tarinan, mitä oletimme sen tuottavan uutta hypoteesiamme vasten. Li säksi kairaamalla kartoitimme muilta osin rajoja. Hypoteesimme tuntui pitävän eli geofysikaalisten mittausten avulla pääsim me kiinni maankäytön muutoksiin 1700-lu vun pellosta nykyään näkyvään laajempaan

EPÄTOIVO ALKAA KONKRETISOITUMAAN. SADEVESIKÄÄN EI PÄÄSE MAASTA LÄPI. KUVA M. RONKAINEN

niittyyn. Pystyimme siis geofysikaalisten mittatulosten ja maastossa tehdyn kenttätyön avulla kertomaan, missä aiempi peltoalue menee. Tämä toki oli jo nähtävissä historiallisissa kartoissa.

Meistä alkoi tuntua, että olimme kohteelle kaiken antaneet eikä meillä käytössä olevilla mene telmillä ollut mahdollista päästä kiinni alueella mahdollisesti säilyneisiin vanhempiin aikoihin. Kokeilimme vielä yhtä menetelmää, tulimme sunnuntaina kohteelle vielä kolmistaan Kristinin kanssa tekemään pintapoimintaa ja systemaattisesti käymään aluetta läpi metallinilmaisijalla. Tuntien työn lopputuloksena emme havainneet mitään, mikä suoraan olisi kumonnut teoriaam me tai paljastanut edelleen kohteella mahdollisesti lymyävää vanhempaa aikaa. Tässä vaiheessa kuitenkin päätimme todeta, että olemme tehneet resursseillamme kaiken mahdollisen ja pistää pillit sen osalta pussiin.

Kuten Koivunen ja kumppanit joutuivat karvaasti toteamaan Suovanniemellä Kuusamossa 2008, geologia voi tehdä arkeologille tepposia. Heidän tutkimuksensa kivikautisesta ruuhesta päät tyivät jäätyneeseen turvemuodostelmaan, kun meillä rautakautinen asuinpaikka 1700-luvun peltoon.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan viittaamaani tutkimusraporttiin. Se on erinomainen tutkimuskertomus.

Ulkomaan kuulumisia

Koonnut Maria Ronkainen

1.Hei huhu on liikkunut, että et ole Suomessa. Missä olet?

2.Miten päädyit sinne?

3.Mitä olet siellä puuhaillut?

4.Millaisia opintoja olet tehnyt? Ja miltä ne ovat tuntuneet?

5.Oletko ehtinyt tutustumaan paikalliseen arkeologiaan/ arkeologisiin kohteisiin? Millaisia fiiliksiä?

6.Kuinka pitkään ulkomaanopiskelusi kestävät?

7.Milloin sinuun voi törmätä Topelian käytävillä? Koska ikävä! <3

8.Vinkkejä Fibulisteille, jotka harkitsevat ulkomaille lähtöä.

Elisabeth Ahola

1.Shalom Tel Avivista Israelista!

2.Päädyin tänne Erasmus+ vaihto-ohjelman kautta opiskelemaan arkeologiaa ja Israelin modernia historiaa

3.Täällä on makoiltu rannalla (myös mar raskuussa), tutkittu Tel Avivia, Jerusalemia ja kuollutta merta, sekä toki syöty hyvin! 4.6h viikossa tulee opiskelua Levantin alueen arkeologiaa ja loput kursseista pitää sisällään Israelin modernia historiaa, juu talaisuutta ja ilmaston muutosta. Kurssit on ollu tosi mielenkiintosia, vaikkakin ehkä hieman työläämpiä kuin Suomessa. Jokai selle luennolle pitää ennen luentoa lukea pari artikkelia, joista sitten keskustellaan

yhdessä. Myös välitentteiltä, ryhmätöiltä ja loppuesseiltä ei voi täällä välttyä! 5.Muutamalla arkeologisella kohteella on jo ehtinyt käydä ja talven aikana tulossa vielä monta lisää! Arkeologia on kivaa <3 6.Lokakuusta helmikuuhun eli noin 4,5kk. 7.Helmikuun puolivälissä lähdetään täältä lämpöä karkuun takaisin Suomen keskital veen! En malta oottaa, että näkee taas iha nat tutut kivikirveet <3 8.LÄHDE LÄHDE LÄHDE! Vaihto-opiskelu on mieletön kokemus avartaa omaa maa ilmankatsomusta ja oppia toisista kult tuureista ja niiden historiasta. Se on myös hyvä tapa kartoittaa omaa kielitaitoa ja laa jentaa suhteita ympäri maailmaa!

OPINNOT ULKOMAILLA. KUVA E. AHOLA.

Vanhala

1.Olen Vilnassa, Liettuassa. Laba diena!

2.Mun puoliso oli jo valmiiksi täällä, joten uskaltauduin itsekin ottamaan jännittävän askeleen ja hakea opiskelemaan.

3.Pääsin opiskelemaan geologian maiste riin Vilnan yliopistoon, ja syksy onkin men nyt antoisasti geologian teemojen parissa. Vähän liiankin antoisasti, sillä työmäärä on täällä ollut aika huima. Toki siihen saattaa vaikuttaa se, että teen tässä samalla myös arkeologian maisteria Helsinkiin.

4.Olen tehnyt kursseja petrologiasta, gla siaaligeologiasta, sedimentologiasta, hyd rogeologiasta ja rakennusgeologiasta. Olen tykännyt tosi paljon kaikista, mutta lemp pari kuitenkin on ollut petrologia! Tästä huolimatta olen aloitellut graduani hydro geologian parissa.

5.Harmittavan vähän! Museoissa olen kuitenkin käynyt, ja kivojen linna- ja kirkkokohteiden lisäksi täällä on paljon mielenkiintoista 1900-luvun historiaa. Toi vottavasti talven jälkeen pääsisi tekemään jonkinlaisen roadtripin Liettuan ympäri esim. hautakumpukohteille! (Fibulaeksku vinkvink?!)

6.Kaksi vuotta, eli vielä noin puolitoista jäl jellä. Kääk!

7.Ikävä on molemminpuolinen, pääsis pä Gis-labiin kahvittelemaan fibulistien kanssa! <3 Muhun voi törmätä luultavasti silloin tällöin satunnaisina arkipäivinä haa huilemassa Topeliassa, sillä aloittelen täs sä pikkuhiljaa myös arkeologian gradun kirjoittamista.

8.Itse oon sellainen superjännittäjä ja etu käteen ahdistuja ihan käytännön asiois ta, joten vinkkejä samankaltaisille: Kaikki järjestyy! Muutto tulee sujumaan hyvin.

KUVASSA EVELIINA FIILISTELEE UUTTA KOTIKAUPUNKIANSA.

Löydät kyllä asunnon. Opit käyttämään pai kallista joukkoliikennettä. Löydät kaverei ta. Saat kirjastokortin toimimaan ja et eksy matkalla luentosaliin – ja jos eksyt, niin uskallat kysyä apua. Jos ulkomaille lähtö yhtään kiinnostaa, niin uskalla vaan tehdä päätös siitä että lähdet – kaikki muu tulee kyllä järjestymään

Saana Heikkala

1.Olen tällä hetkellä Yhdysvalloissa George Mason Universityssä Fairfaxissa, Virginias sa. Yliopisto sijaitsee n. 30 minuutin ajo matkan päässä Washington D.C.:stä, joten Yhdysvaltojen pääkaupungin katukuva on tullut erityisen tutuksi! 2.Pääaineena opiskelen alue- ja kulttuurin tutkimusta, ja erityisesti Yhdysvallat alu eena on kurssien puolesta kiinnostanut. Halusin siis päästä kokemaan käytännössä maan josta olen paljon opiskellut parin vii me vuoden aikana. Lisäksi halusin maahan

jossa englantia puhutaan pääkielenä, sil lä oman kielitaidon parantaminen ja kan sainvälinen verkostoituminen olivat myös mielessä.

3.Aika täällä on kulunut suurimmaksi osak si viestinnän opintojen, uusien ystävien ja matkustamisen parissa! Yhdysvaltalai set ovat onneksi tosi ystävällisiä ja helpos ti lähestyttäviä, eli paikallisiin on pystynyt hyvin tutustumaan. On myös tullut paljon vaellettua luonnossa, mm. Shenandoahin kansallispuistossa ja Great Falls Parkis sa, sekä myös kierretty muita osavaltioita kuten New York ja Florida. Jokaisella osa valtiolla tuntuu kyllä olevan vahva oma identiteetti!

4.Pääosin olen opiskellut viestinnän opin toja, joka on yksi valinnainen opintoko konaisuuteni. Viestinnän kenttä on täällä niin paljon laajempi Suomeen verrattuna, ja kurssit ovat olleetkin todella mielen kiintoisia sillä alasta ja sen mahdollisuuk sista on oppinut paljon uutta. Kursseja on ollut mm. viestinnän teoriasta PR:än johdantoon.

5.Olen hieman vapaa-ajalla tutustunut paikalliseen arkeologiaan, sillä kurssien puolesta sitä ei opintoihin ole sisältynyt. Fairfaxin piirikunnassa sijaitsee kuitenkin ainakin yksi isompi arkeologinen kohde, Old Colchester Park and Preserve, josta vanhimmat löydöt ovat 10 000 vuoden ta kaisia. Washington D.C.:stä löytyy todella useita kaikille ilmaisia museoita, joissa voi myös tutustua yhdysvaltalaisiin arkeologi siin löytöihin, kannattaa käydä katsomassa ainakin National Museum of Natural His tory sekä National Museum of the Ameri can Indian. Tiesitkö, että myös New Yorkin Central Parkissa voi bongata arkeologisen

kohteen? Itselle tämä oli yllätys, kun sat tumalta törmäsin infotauluihin, jotka kertoivat Seneca-kylästä joka sijaitsi Cent ral Parkin länsipuolella vielä 1800-luvun alussa, ja arkeologiset kaivaukset alueella toteutettiin vuonna 2011. Vierailemisen arvoinen paikka, jos olet matkustamassa New Yorkiin!

6.Olen tällä hetkellä vaihto-opintoje ni loppusuoralla, sillä viimeinen koe on 13.12., ja juna New Yorkiin lähtee 14.12. Pääsen siis vielä nauttimaan hetkeksi New Yorkin joulutunnelmasta ennen kuin palaan Suomeen!

7.Ensi vuonna! Vuonna 2023 on tarkoi tus taas palata ns. perusopintojen pariin, vaihto on ollut huippukokemus mutta on myös kiva palata kotiin <3.

8.Jos yhtään olette miettineet vaihtoa, hakekaa ja lähtekää! Prosessi voi eten kin kaukokohteisiin tuntua tosi työläältä, mutta tässä vaiheessa voin sanoa, että oli kyllä kaiken vaivan arvoista eikä nii tä papereiden pyörittelyä ja viisumeiden hakemuksia enää muista taikka muistele. Vaikka opinnot täällä sattuivat olemaan myös itselle tosi mieluisia ja mielenkiin toisia, niin ensisijaisesti tehkää asioita joista oikeasti nautitte, tutustukaa uusiin ihmisiin ja paikalliseen kulttuuriin. Nämä kohtaamiset, ystävät ja matkustamiset uusiin paikkoihin on varmasti niitä asioi ta, joita muistelen lämmöllä vielä vuo sienkin päästä.

Jasmin Valkealahti

1. Huhut pitävät paikkansa, sillä asustelen nyt vakituisesti Ruotsissa.

2. Halusin aloittaa osteologian mais teriopinnot ja Tukholman yliopistossa tämä oli mahdollista. Osteologian ohjel ma Tukholmassa näytti hyvältä ja Ruot sissa oli muutenkin jo tuttuja kavereita opiskelemassa.

3. Aika on kulunut kokonaan opiskeluun, sillä teen yhä Tukholman opintojen lisäksi myös Helsinkiin maisteria. Töitä riittääkin välillä vähän liiankin paljon.

4. Teen tällä hetkellä laajempaa kokonai suutta laboratiivisestä arkeologiasta ja ensi vuonna alkavat osteologian opinnot. Opiskelu täällä on hyvin samanlaista kuin Helsingissäkin, mutta ainakin omalla koh dallani käytännön työskentelyä luennoil la on ollut Tukholman kursseilla paljon enemmän.

5. Arkeologiset kohteet on vielä kiertä mättä ja paikallinen arkeologia on tullut lähinnä laitoksen kautta tutuksi. Olen kui tenkin päässyt muodostamaan kontak teja moniin paikallisiin tutkijoihin, joiden

kautta on avautunut paljon hienoja mahdollisuuksia.

6. Asustelen Ruotsissa vielä pari vuotta, kunnes maisteri on paketissa ja tavoittee na on suunnata sen jälkeen Barcelonaan tekemään tohtorintutkintoa. Suomi on nyt jätetty taakse ja uudet seikkailut maa ilmalla odottaa!

7. Ikävä on! Rajan yli naapuriin pääsee onneksi täältä nopeasti ja tulen aina sil loin tällöin käymään myös Helsingissä. Ainakin viimeistään silloin kun en saa suoritettua jotakin Helsingin kurssia näin etänä.

8. Ruotsiin on hyvin helppoa ja vaivatonta lähteä. Kannattaa ajoissa selvittää, mitä kaikkea tarvitsee asumista ja Ruotsissa asioimista varten, sillä asioiden järjes tämissä kestää kankeiden järjestelmi en vuoksi melko kauan. Vinkkinäni myös ulkomaille muuttoa varten on varata ai kaa ja rahaa tuplasti sen verran kuin olisi luullut tarvitsevansa muuttotavaroiden viemiseen.

KUVASSA SAANA TUTUSTUMASSA PAIKALLISEEN KULTTUURIIN

Arkeologeja väitöskirjan parissa

Koonnut Maria Ronkainen

Nykäisin kolmen väitöskirjaansa Helsingin yliopistolle tekevän arkeologin hihasta ja pyysin jaka maan kokemuksia ja vinkkejä meille vielä perustutkintoamme tekeville. Esitin heille seuraavat kysymykset:

1. Alkuun suuret onnittelut! Päädyitkö jatko-opiskelijaksi puolivahingossa vai suunnitelmien mukaisesti?

2. Jatko-opiskelijaksi voi tulla eri tavoin? Millainen jatko-opiskelija sinä olet ja millaisia ovat muut reitit?

3. Miten rahoitat opiskelusi?

4. Miten opinnot ovat lähteneet käyntiin? Onko ollut helppoa päästä uudenlaiseen opiskeluun kiinni?

5. Mikä on yllättänyt sinut?

6. Mistä löydät tukea väitöskirjaprosessiin?

7. Asiaan kuuluu pelottava väitöskirja. Mikä on sinun tutkimuksesi aihe?

8. Mistä keksit aiheesi?

9. Kuinka valmis tutkimussuunnitelman kannattaisi olla ennen opintoihin hakemista?

10. Mitä vinkkejä sinulla olisi perustutkinto-opiskelijoille, jotka harkitsevat opintojen jatkamista maisterin tutkinnon jälkeen?

Tia Niemelä

1. Hei vaan ja kiitos kiitos! Olen suunnitte lut jatko-opintoja heti aloitettuani arkeolo gian opinnot syksyllä 2016 eli en päätynyt tähän vahingossa. Ehkä kuitenkin aika yllät täen, sillä toisinaan tuntuu, että olen edel leen se eksynyt fuksi, joka jatko-opinnoista haaveili.

2. Jatko-opintoihin täytyy ainakin Suo messa aina hakea opintopolun kautta hakuaikoina, eikä muuten voi saada opin to-oikeutta. Voi kuitenkin saada paikan tutkimusryhmästä tai palkkapaikan myös ilman opinto-oikeutta. Olen myös kuullut, että joillain aloilla opinto-oikeus on ihan läpi huuto juttu jonka kaikki saa, mutta meillä sen saa noin 1/3 osaa hakijoista. Opiskelen Helsingin yliopistossa historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa, jo hon voi hakea kahdesti vuodessa. Valitsin

TIA NIEMELÄ. KUVA. T. RANTA

tämän tohtoriohjelman, sillä tutkimukse ni sopii ohjelman profiiliin aiheensa pe rusteella. Seuraava hakukierros historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmaan on huhtikuussa 2023.

3. Olen apurahatutkija ja rahoitan tutki mukseni saamallani apurahalla. Aloitin en simmäisen apurahakauteni elokuussa 2022 ja ennen sitä kävin muissa töissä samaan aikaan.

4. Jatko-opiskelu ei oikeastaan tunnu opis kelulta. Oman alan tutkijaseminaarista sekä satunnaisista kursseista saa vertais tukea ja tapaa muita väitöskirjatutkijoita, mutta muuten työ on itsenäistä, jos ei ole osana jotakin tutkimusryhmää. Olen käynyt muutamia jatko-opiskelijoille suunnattuja kursseja. Kurssit keskittyvät usein esimer kiksi kirjoittamiseen ja muihin käytännöl lisiin taitoihin, joita väitöskirjatutkija voi tarvita. Lisäksi konferenssiesiintymisistä, toimitustyöstä sekä julkaisemisesta voi saa da opintopisteitä. Kaikille Helsingin yliopis ton jatko-opiskelijoille kuuluu pakollinen tutkimusetiikan kurssi ja muuten kursseja tulee käydä tässä tohtoriohjelmassa, jossa itse olen yhteensä 40 opintopistettä. 5.Koska en aloittanut jatko-opintojani heti suoraan rahoituksella, vaan jatkoin puolet vuodesta töiden tekemistä oli laskuni tä hän maailmaan pehmeä. Mielestäni jo pe rustutkinto-opiskelijana yliopisto-opinnot olivat itsenäisiä, joten se miten yksinäistä väitöskirjatutkimus voi olla ei ollut yllätys, mutta sanoisin sen olevan yksi huomio, jonka olen tehnyt.

6. Olen saanut paljon tukea ja kannustus ta niin arkeologian henkilökunnalta kuin myös toisilta arkeologeilta. Olen lisäk si tutustunut muiltakin aloilta tutkimus ta tekeviin väitöskirjatutkijoihin ja vaikka

alojen välillä onkin paljon eroja, ovat pe rimmäiset ahdistuksen ja stressin aiheut tajat usein samoja (esim. apurahatutkijan haasteet saada työtila)! Helsingin yliopis tossa on myös järjestö väitöskirjatutkijoille HYVÄT ry.

7. Väitöskirja voi tuntua pelottavalta ja sitä kin koskien tuleekin tehdä tärkeä päätös jo heti tutkimussuunnitelmaa laatiessa. Väi töskirjan voi tehdä joko monografiana tai artikkelimuotoisena. Minun aiheenani on Turun kauppatorilla ennen vuotta 1827 si jainneet rakennukset sekä niiden asukkaat. Tutkimuksessani yhdistän sekä arkeologiaa että historiallisia lähteitä ja teen artikkeli väitöskirjaa. Tärkeintä on miettiä aihe, jon ka parissa jaksaa työskennellä eli sellainen, joka itseä kiinnostaa!

8. Sain ilokseni työskennellä Muuritutki mus Oy:n Turun kauppatorin arkeologisilla kaivauksilla vuosina 2018 sekä 2019. Täl löin pääsin näkemään miten mielenkiintoi sesta ja laajasta kohteesta oli kysymys, ja myöhemmin kun mietin aihetta, johon ha luaisin paneutua tuli tämä mieleeni.

9. Tutkimussuunnitelma ja sen laatu on tärkeimpiä kriteerejä opinto-oikeuden kan nalta, joten siihen kannattaa panostaa. Suunnitelma muuttuu usein jonkin verran matkan varrella, omani on tarkentunut mo nelta osalta viimeisen vuoden kuluessa. Hakulomakkeessa tutkimussuunnitelma tu lee kuitenkin olla mukana, joten sen laatu ja toteutettavuus on tärkeää.

10. Tärkein neuvo on mielestäni aikataulu tus. Mikäli olet kiinnostunut hakeutumaan jatko-opiskelijaksi, ole hyvissä ajoissa!

Mieti sinua kiinnostava aihe ja ota siitä selvää. Pohdi jo valmiiksi tutkimuskysymyk siä ja ota varhaisessa vaiheessa yhteyttä mahdollisiin ohjaajiin (ohjaajia on yleensä

2–3). Ohjausjärjestelyt ovat tutkimussuun nitelman lisäksi tärkeitä opinto-oikeuden hakuprosessissa. Kannattaa muistaa, että tapoja tehdä väi töskirja on yhtä monta kuin on väitös kirjatutkijoitakin. Osa tekee väitöskirjaa yliopiston palkkapaikalla (haku kerran vuo dessa), osa apurahatutkijana (apurahoja on todella monia erilaisia) ja osa rahoittaa pro jektin tekemällä koko ajan muita töitä. Vaikka väitöskirjan tekeminen on itsenäis tä, niin se on silti myös yhteisöllistä! Ihmi set ovat todella kannustavia ja mukavia eikä kannata pelätä tyhmiä kysymyksiä. Esimer kiksi minulle voi aina laittaa viestiä tai tulla nykimään hihasta, jos tuntuu, että osaan auttaa jossakin (en lupaa mitään, mutta

Wesa Perttola

1. Vahingossa. Normaali työni yliopis to-opettajana on maisteritasoinen, eikä väitteleminen ollut suunnitelmissa. Mutta kun mahdollisuutta tarjottiin, olihan siihen tartuttava.

2. Aloitin vähän varttuneemmalla iällä rei lut 15 vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen, mutta jatko-opintojen pariin voi hypätä paljon aikaisemminkin jos tutkijan ura kiinnostaa.

3. Väitöskirjatutkijan palkkani tulee Vero nica Walker Vadillon kolmivuotisesta tut kimusmäärärahaprojektista "Ports and Harbours of Southeast Asia: Human-envi ronment entanglements in Early Modern maritime trade networks".

4. En ole aiemmin työskennellyt Kaak kois-Aasian parissa, joten jouduin hyppää mään tuntemattomaan. Onneksi monet menetelmät ovat yleismaailmallisia, mutta

lupaan ainakin vastata).

Jos ei kokeile ei voi myöskään onnistua! Vaikka tuntuisi siltä, että ei ole tarpeek si hyvä johonkin kannattaa aina kokeilla. Ainakaan kokeilematta ei saavuta mitään, kukaan tuskin tulee ovelle koputtamaan ja tarjoamaan apurahaa. Eli hae kaikkia mah dollisia ja mahdottomia paikkoja ja apura hoja, sillä jollekin ne myönnetään ja se voit olla sinä. Hakematta niitä ei ainakaan saa.

etenkin alussa lukemista piisasi.

5. Artikkelien aiheet ovat löytyneet yllättä vän helposti, mutta kirjoittaminen ja kaik ki muu säätö vievät enemmän aikaa kuin luulin.

6. Sekä molemmat ohjaajani että seuran taryhmäni jäsenet työskentelevät arkeolo gian tieteenalassa Topeliassa, joten tukea löytyy aina tarvittaessa lyhyelläkin varoi tusajalla. Osan kanssa olin jo entuudestaan työskennellyt useamman vuoden, joten ei ole tarvinnut ujostella liikaa.

7. Tutkimukseni käsittelee Kaakkois-Aa sian satamia ja kauppamerenkulkua esi modernilla aikakaudella. Erityisesti minua kiinnostavat rytmit: esim. miten mon suunituulet vaikuttavat purjehtimiseen ja kuinka tämä suhtautuu kauppatuotteiden tuotantoaikatauluihin.

8. Laajassa mielessä aihe on annettu

ylhäältä projektista käsin, mutta sen sisällä olen saanut etsiä artikkelien teemat itse. Tähän mennessä olen kirjoittanut mm. pur jehdusmallinnuksesta, kalastuksesta Su matran tulvatasangoilla sekä riisin viljelystä ja suolan valmistuksesta Jaavalla. Seuraa vaksi työn alle tulee jokien rytmit; osa tär keistä kauppasatamista sijaitsi kohtalaisen kaukana sisämaassa.

9. Minulla sattui olemaan jatko-opinto-oi keus vanhastaan, joten en ole perehtynyt kunnolla siihen millainen hakuprosessi on nykyään. Tutkimussuunnitelma voi kuiten kin joustaa työn edistyessä: alunperin aiko muksenani ei ollut kirjoittaa kalastuksesta, mutta sen tiimoilta sattui löytymään sopiva aukko tutkimuksesta.

10. Aivan kuten proseminaari on vain pro seminaari, seminaari vain seminaari ja gradu vain gradu, on väitöskirjakin vain väi töskirja. Sen ei tarvitse syleillä koko maa ilmaa tai olla opus magnumisi, vaan se on yksi askel tutkijan uralla. Tutkittavaa voi aivan hyvin jättää myös väitöskirjan jälkei seen aikaan, rajaa siis sopivasti!

Johanna Roiha

1. Päädyin tekemään väitöskirjaa puoliva hingossa. Idean jatko-opinnoista sain gra duni ohjaajalta, joka suositteli (suostutteli) hakemaan jatko-opiskelijaksi. Alkuperäinen suunnitelmani oli hakea Aalto-yliopistoon Geoinformatiikan maisteriohjelmaan heti arkeologian opintojen jälkeen.

2. Suoritan tohtorintutkintoa Maatalo us-metsätieteellisessä tiedekunnassa ja DENVI-tohtoriohjelmassa (The Doctoral Programme in Interdisciplinary Environme ntal Sciences). Jatko-opintojen kohdalla on helppo vaihtaa maata, alaa, aihetta, yliopis toa tai vaikka tiedekuntaa. Helsingin yli opiston tohtoriohjelmilla on eri teemoja ja

JOHANNA ROIHA

painotuksia, joten valitsin ohjelman tutki musaiheeni mukaan. Pääohjaajani työsken telee professorina metsätieteen osastolla, joten sen myötä päädyin myös vaihtamaan tiedekuntaa. Reittejä oman tutkimusaiheen pariin voi olla monia ja työelämän kautta voi löytyä uusia näkökulmia moniin eri ai heisiin. Ehdin tekemään arkeologian alan kenttätöitä opintojen välissä ja kokemuk sesta on ollut hyötyä tutkimustyössäni. Taidan olla ikuinen opiskelija ja alanvaih taja, sillä ennen arkeologian opintoja olen tehnyt pari muutakin tutkintoa eri aloilta. Aina kuitenkin olen työelämästä palannut opiskelijaksi tavalla tai toisella. Aika näyt tää mitä uutta keksin tohtorintutkinnon jälkeen!

3. Onnistuin saamaan väitöskirjatyösken telylleni Koneen säätiön puolipäiväisen apurahan neljäksi vuodeksi. Lisäksi työs kentelen puolipäiväisesti Animals Make Identities tutkimusprojektissa. Ennen apurahaa rahoitin tutkimukseni alkutai paleen tekemällä kenttätöitä ym. lyhyitä projektitöitä.

4. Opintoni ovat lähteneet käyntiin hyvin. Olen tällä hetkellä jatko-opintojen puolivä lissä ja uudenlainen opiskelu on tuntunut ihan luontevalta. Korona on kuitenkin vai kuttanut opintojeni alkuun huomattavasti ja valitettavasti etenkin monet kiinnostavat tapahtumat jäivät välistä.

5. Neljän vuoden apurahan saaminen oli suurin yllätys. Olin hyvin varautunut siihen, että rahoitan väitöskirjani ainakin osittain muilla tavoilla ja teen jatko-opintoja töiden ohessa.

6. Olen saanut paljon tukea ohjaajiltani, seurantaryhmältäni ja ohjaani tutkimus ryhmän jäseniltä. Lisäksi erittäin tärkei tä ovat olleet kaikki keskustelut muiden

tutkijoiden, arkeologien, opiskelijoiden tai melkein kenen tahansa kanssa. Joskus parhaat ideat ja olennaiset kysymykset saattavat tulla myös aivan ulkopuolisilta. Väitöskirjaa ei kannata mielestäni puurtaa yksin, sillä tukea tarvitaan matkan varrella alusta loppumetreille asti.

7. Väitöskirjani aihe on arkeologinen paik katieto. Aiheeni on tarkentunut viimei sen vuoden aikana tutkimuksieni myötä. Olen kiinnostunut siitä, miten arkeologis ta paikkatietoa (käytännössä muinaisjään nösrekisteri) on kerätty, mihin sitä voi tai ei voi hyödyntää ja miten sitä tulisi kehittää tulevaisuudessa. Sijaintitieto on mieles täni hyvin keskeinen osa arkeologiaa, sillä ilman sitä moni löytö tai myös kiinteä mui naisjäännös jää ilman kontekstia. Arkeolo gisen sijaintitiedon tulisi olla nykypäivänä mahdollisimman luotettavaa, tarkkaa ja tiedon FAIR-periaatteiden mukaan löydet tävää, saavutettavaa, yhteentoimivaa ja uudelleenkäytettävää.

8. Arkeologian opintojen lisäksi opiskelin sivuaineena geoinformatiikkaa ja aihepii ri vei mennessään hyvin nopeasti. Sivuai neopintojen jälkeen suoritin vielä lisää GIS kursseja ja gradussani testasin eri kuvaluo kittelumenetelmiä arkeologisten kenttätöi den dokumentointiin. Haluan oppia vielä paljon lisää alasta ja se oli yksi tärkeimpiä syitä miksi päädyin jatko-opiskelijaksi. Aluk si olin enemmän kiinnostunut paikkatie don analyysimenetelmien hyödyntämisestä arkeologiassa, mutta vähitellen ymmär sin, että tärkeämpää on itse aineisto. Täl lä hetkellä mielestäni suurimmat haasteet liittyvät muinaisjäännösten sijaintitiedon epätarkkuuksiin, puutteellisiin hakutoimin toihin ja tiedon sirpaleisuuteen.

9. Tutkimussuunnitelmaa tarvitaan jo haku vaiheessa, eli ainakin jonkinlainen suunni telma on oltava valmiina ennen opintoihin hakemista. Suunnitelmat kuitenkin usein muuttuvat ja jopa aihekin voi muuttua matkan varrella. Harvoin taitaa mennä kaikki aivan suunnitelmien mukaan alusta loppuun. Teen artikkelipohjaista väitöskir jaa ja yksittäisten artikkelien aiheet ovat ensimmäistä lukuun ottamatta vaihtuneet useampaan kertaan. Suunnitelma siis tar vitaan, mutta sen ei tarvitse olla täysin ”valmis”!

10. Aiheen on hyvä olla sellainen, josta on aidosti kiinnostunut ja jonka parissa jak saa puurtaa useamman vuoden. Ohjaa ja tarvitaan heti alusta lähtien ja jo ennen jatko-opintoihin hakemista. Kunhan väi töskirjan aihepiiri ja ohjaaja/ohjaajat ovat selvillä, voi ryhtyä luonnostelemaan tutki mussuunnitelmaa. Välissä voi hyvin pitää taukoa tai keskittyä rauhassa työelämään, jatko-opintoja ei ole välttämätöntä aloittaa heti maisteriopintojen jälkeen.

LISÄTIETOJA HELSINGIN YLIOPISTON TOHTORIOHJELMISTA:

HTTPS://WWW.HELSINKI.FI/FI/HAKEMINEN-JA-OPETUS/ HAE-TOHTORIOHJELMIIN/TUTKIJAKOULUT-JA-TOHTORIOHJELMAT

HYVÄT RY:

HTTPS://BLOGS.HELSINKI.FI/PHD-ASSOCIATION/

Pohjois-Jordaniaa inventoimassa

MA ri A r onk A inen & J A s M in r uots A l A inen

Lähdimme Jordaniaan 3.5.2022 tarkoi tuksenamme inventoida Pohjois-Jodanian tunnettuja ja potentiaalisia arkeologisia kohteita. Jordanian kevään inventointi ja myöhemmin syksyllä 2022 toteutuneet kaivaukset liittyvät Helsingin yliopiston Muinaisen Lähi-Idän imperiumit -huippu yksikön tutkimusprojekteihin. Tavoitteena on tutkia yhteistyössä Yarmoukin yliopis ton kanssa erityisesti alueen myöhempää pronssikautta ja rautakautta, noin ensim mäisen vuosituhannen eaa. pienempien yhteisöjen sekä suurempien imperiumien suhteita.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyi auringon paisteeseen. Ihanaan valoon, joka tuntui valaisevan sielunkin. Joskin ensimmäis ten viikkojen aikana jatkui vielä Khamsin eli hiekkamyrskysesonki, jonka seurauk sena ilma oli toisinaan sakeana hiekasta ja aurinko katosi sen taakse. Yllättävää oli

myös sään viileys. Jouduimme esimerkik si lämmittämään polttopuilla asuntoamme ensimmäisten viikkojen aikana ja jokai nen kerros vaatetta tuli puetuksi yöllä sekä päivällä kentälle! Kuka olisi uskonut, että Jordaniassa joutuisi palelemaan! Iltapäi visin keramiikkaa pestessä vasta viimei sellä viikolla sormet eivät paleltuneet. Kolmas huomio oli kasvillisuuden piikik kyys! Kasvoiko luonnossa mikään, millä ei olisi piikkejä? Heinät, hennoimmatkin ku kat, puiden rungot, kaikessa tuntui olevat piikkinen pinta. Paksujenkin housujen läpi piikit löysivät tiensä iholle. Tutuksi muo dostuikin huudahdus “Argh spiky bullshit! Again!”.

Aloitimme kenttätyöt tarkastamalla satel liitti- ja ilmakuvien perusteella havaittuja potentiaalisia kohteita. Tämä työ tapahtui autolla Google Mapsiin merkattua pistet tä etsimällä, jonka jälkeen jalkauduimme

INVENTOINTI-TIIMI KENTÄLLÄ.

maastoon tarkastelemaan kohteita lä hemmin. Tämä oli hyvin jännittävää, lä hes aarteenmetsästysmäistä, sillä koskaan ei voinut tarkalleen tietää, miltä havaittu kohde näyttäisi enää Pohjois-Jordaniassa, jossa uudisrakentaminen on nopeasti kas vanut. Välillä kohteen kohdalle oli noussut omakotitalo, joskus piikkiaidat estivät ku lun, mutta saimme myös kulkea oliivipui den seassa vuorten harjanteita tai laaksoja pitkin kiinnostaville kohteille. Usein näillä retkillä tuli kohdattua paikallisia, mikä joh ti useimmiten teetuokiolle, jossa todella makeaa teetä tuotiin kannussa ja tarjol la oli lautasellisia pientä purtavaa. Joskus kohtaamamme ihmiset olivat paikallisia jordanialaisia, toisinaan alueelle leiriyty neitä beduiineja ja heidän lammas-/vuo hilaumojaan. Joskus kohtaamiset alkoivat jännittyneessä tunnelmassa, kun käytiin kyselemässä, millä asialla sitä liikuttiin. Täl laisissa tilanteissa oli erityisen hyvä, että

mukana oli paikallisen yliopiston arkeolo geja, jotka luonnollisesti osasivat maansa tavat ja kielen. Toisaalta jaettiin sitä välillä vuohien kanssa hyvä varjoisa taukopaikka.

Tarkastuskohteiden lisäksi potentiaalisil la rautakautisilla asutuskukkuloilla tehtiin systemaattista pintapoimintaa. Tämä me netelmä toteutettiin siten, että koko alue tai tietty ennalta määrätty alue käveltiin 4-5 henkilön muodostamissa linjoissa yhtä nopeaa kävely vauhtia ja kaikki tässä kävely vauhdissa huomatut pintalöydöt poimittiin pussiin, jotka merkattiin tiedoilla. Kenttä työt aloitettiin noin seitsemän aikaan aa mulla ja lopetettiin noin kahden aikoihin, jolloin suuntasimme asuntoomme lounaal le. Siestan jälkeen iltapäivisin pesimme löy töjä ja digitoimme kenttädokumentaatiota.

Inventointivaiheen kenttätyöt kesti vät viisi viikkoa, ja siinä ajassa ehti

TIIMI KOHTAA VUOHIPAIMENEN KEN TÄLLÄ KUVA M. RONKAINEN

VIERAILULLA PETRASSA. KUVA M. RONKAINEN

tutkimusalueemme jokainen ajoneuvo kelpoinen ja toisinaan ei niinkään kelpoi nen tie tulemaan tutuksi. Parasta antia oli tutustuminen Irbidin Yarmoukin yliopis ton arkeologeihin, joiden kanssa teimme tiivistä yhteistyötä. Ehdimme myös va paapäivinä tutustua tunnettuihin arkeo logisiin kohteisiin, kuten aivan Israelin ja Syyrian rajalla sijaitsevaan roomalaisaikai seen mustasta basalttikivestä rakennet tuun Umm Qaisin kaupunkiin (Gadara), ja majapaikkamme lähellä Jerashissa sijaitse vaan toiseen roomalaiskaupunkiin (Gera sa). Myös eräs mielenkiintoinen kokemus oli alkoholin ostaminen, sillä Jordaniassa sen myyminen ei ole yleisesti sallittua. Li säksi paikallisesta ruoasta voisi tehdä vaik ka oman kappaleensa! Ateriat koostuivat usein perusruoasta, kuten kanan- ja vuo henlihasta, leivästä, falafeleista, erilaisista juustoista sekä maitopohjaisista kastikkeis ta ja riisistä.

Oletettavasti ryhmäämme vaivasi toisinaan vatsojen sopeutuminen ja alussa tuntui, että vuoron perään kaaduimme vuoteen omaksi muutamaksi päiväksi. Lisäksi saim me yhtenä yönä sätkyn, kun tuhatjalkainen oli kiivennyt yöllä sänkyyn ja purrut yhtä ryhmämme jäsentä! Lisäksi talollamme pyörineet kulkukissat aiheuttivat huolta, erään niistä teroittaessa hampaitaan toi sen ryhmäläisemme käteen. Onneksi näis tä selvittiin pikaisella lääkärikäynnillä ja säikähdyksellä.

Kenttätöiden viimeiset päivät sujuivat Yar moukin yliopistolla keramiikan parissa ja käytännön asioiden, kuten pakkaamisen, hoitamisessa. Saavuimme takaisin Helsin ki-Vantaalle väsyneinä, mutta täynnä uusia kokemuksia.

MÄSSÄILYÄ PAIKALLISILLA HERKUILLA. KUVA M. RONKAINEN

Kenttätöitä Kreikan Fotikessa 2022

n ikol A i P Aukkonen

Helsingin yliopisto (Väitöskirjatutkija, Geotieteiden tohtoriohjelma) Muuritutkimus Oy (Arkeologi) nikolai.paukkonen@helsinki.fi

Nykyään kenttäarkeologi saattaa löytää it sensä ulkotöistä vielä joulukuussakin. Suo men talven pimeys painaa varmasti myös monen opiskelijan tai sisätöitä tekevän mieltä. Silloin voi palata ajatuksissaan vaik kapa edellisin kesän kenttätöihin, auringon patinoimiin iltapäiviin ja trooppisten öiden jälkeisiin hiljaisiin aamuihin. Osallistuin itse muutamaan eri projektiin Kreikassa kesä–heinäkuussa, ja minua pyydettiin kirjoit tamaan jostakin niistä vuoden viimeiseen Fibaan.

Tutkimuskohteena ollut Fotiken kaupun ki (Φωτική) esiintyy vain harvoin kirjalli sissa lähteissä, mutta tiedetään, että siellä oli oma piispanistuin, ja että 500-luvun puolivälissä keisari Justinianus rakennut ti läheiselle kukkulalle linnoituksen. Lin noitus kohoaa yhä modernin Paramythian pikkukaupungin yläpuolella – joskin Justi nianuksen aikaisia rakenteita voi olla han kala erottaa hellenistisistä ja turkkilaisista muureista – mutta itse Fotiken kaupungin tarkka sijainti ei ole enää tiedossa. Alueella tehtyjen piirtokirjoituslöytöjen perusteella on kuitenkin summittainen alue, jolta sitä kannattaa etsiä, on tiedossa.

TUTKIMUSALUE ENNEN KAIVANTOJEN AVAAMISTA.

Vuodesta 2019 lähtien suomalais-kreikka lainen tutkimusryhmä on inventoinut ja kaivanut laakson pohjoispuolella, jossa by santtilaisten kirkkojen rauniot, pienet pel lot ja oliivitarhat sekä metsittyneet rinteet levittäytyvät ympäröivien läpitunkematto mien piikkipensasryteikköjen lomassa. Yh tenä tutkimushankkeen tavoitteista onkin selvittää, missä Fotiken kaupunki on sijain nut ja miten se on rajautunut.

Koronapandemiasta huolimatta vuonna 2021 onnistuttiin yhdessä kreikkalaisten arkeologien kanssa järjestämään ensim mäinen kaivauskausi, jonka aikana saatiin lupaavia tuloksia. Pintapoiminnan ja geo fyysisten mittausten perusteella silloin va littiin tutkimuskohteeksi peltoaukea, jolta paljastuikin mahdollisia roomalaisen villan jäänteitä muiden löytöjen ohella. Kesällä 2022 kajoavia tutkimuksia jatkettiin, tällä kertaa eri paikassa. Nyt kaivettava alue oli varjoisa oliivilehto, jolta löytyi jo inventoin tivaiheessa runsaasti löytömateriaalia. Leh to oli myös maatutkattu, joten maa avattiin havaittujen seinälinjoja muistuttavien

anomalioiden kohdalta.

Roomalaisaikaisia esinelöytöjä esiintyi run saasti jo pintakerroksista alkaen, kun taas myöhäisempiä häiriöitä esiintyi erittäin vähän. Kuten Välimeren alueen kaivauksil la on tyypillistä, löydettiin esimerkiksi ke ramiikkaa päivittäin säkkikaupalla. Lisäksi löytöaineistoon kuului esimerkiksi keraa misten lamppujen fragmentteja, rahoja, pronssiesineitä ja lasiastioiden palasia.

Kaivausten aikana huomattiin nopeasti, että esiin saaduista rakenteista useimmat liittyivät hautoihin. Alue saattaakin olla nekropoli, mikä puolestaan tarkoittaisi sitä, että nyt tutkittu alue sijaitsee muinaisen Fotiken reuna-alueella. Löytöaineisto oli runsasta ja monipuolista, joten jatkotut kimukset ja lisäkaivaukset tulevat valaise maan asiaa enemmän, ja niistä tiedotetaan lisää tulevissa julkaisuissa.

Olosuhteet Luoteis-Kreikassa ovat melko erilaiset kuin esimerkiksi Attikassa tai saa rilla, jotka lienevät useimmille suomalaisille

KAIVAUSALUETTA PINTAKERROSTEN POISTON JÄLKEEN.

Kreikassa matkustaneille tutumpia. Alue on vuoristoista ja kosteaa, mutta loppuke sästä lämpötila kipuaa silti 40 asteeseen ja ylikin. Sateet voivat olla äärimmäisen raju ja ja alkaa yllättäen, jolloin kaivaminen on mahdotonta. Tämän takia kaivausten to teuttaminen vaatii joustavuutta ja suunni telmallisuutta. Maa on kovaa ja raskasta ja usein kaivamiseen tarvitaan myös hakkua.

Viikonloppuisin ja iltaisin oli aikaa ekskur sioille. Alue on täynnä erilaisia muinais jäännöksiä ja muita kiinnostavia paikkoja, jotka liittyvät seudun tuhansia vuosia kat tavaan asutushistoriaan. Turistilaumat ei vät ole löytäneet alueelle, joten useimmat kohteista ovat hoitamattomia ja merkitse mättömiä. Tällä on tietysti hyvät ja huonot puolensa: raunioita saa tutkailla kaikessa rauhassa, mutta usein ne ovat niin pahasti umpeenkasvaneita, että liikkuminen on vai valloista tai mahdotonta.

Viime kesän retkistä mieleen jäivät erityi sesti läheisen Gorilas-nimiselle vuorelle kiipeäminen sekä vierailu Zagóri-vuoris tossa sijaitsevaan syrjäiseen kylään, josta erään kreikkalaisen arkeologikollegan suku oli kotoisin. Itse vuoria lukuun ottamatta vanhat mänty- ja kuusimetsät tuovat mie leen suomalaisen luonnon, karhuja ja susia myöten (jälkimmäisiä on muuten Kreikassa yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa). Näiden ohella ehdittiin käydä ihailemassa muun muassa Elean hellenistisen kaupun gin muureja ja Joonianmeren viinintummia aaltoja.

Klassillisen arkeologian opetusta on vä hennetty Suomen yliopistoissa systemaat tisesti viimeiset vuodet, niin kuin muitakin humanistisia erikoisaloja. Kreikassa tehtä vistä kenttätöistä kiinnostuneelle tilan ne on kuitenkin tällä hetkellä kohtalaisen hyvä. Suomalaisia hankkeita on tällä het kellä käynnissä useita ja niiden hauista ilmoitetaan hyvissä ajoin Suomen Atee nan-instituutin kanavilla. Aiempaa kai vauskokemusta on hyvä olla jonkin verran, mutta muuten projekteihin kannattaa eh dottomasti hakea, vaikka ei olisikaan päät tänyt erikoistua klassilliseen arkeologiaan (vielä). Kiinnostuneille voi olla tarjolla myös opinnäytetyömahdollisuuksia. Osaamistaan voi kartuttaa lisäksi instituutin järjestämil lä johdantokursseilla, joita järjestetään vuosittain.

OSMANIAIKAINEN KIVISILTA ZAGÓRI-VUORISTOSSA.

Kenttäkausi 2022 eli: kuinka lakkasin lapioimasta ja opin tutkimaan sukeltaen

s AM i B rchisky

Tämän vuoden kenttäkausi alkoi osalta ni jo aiemmilta vuosilta totuttuun tyyliin maa-arkeologian parissa. Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut olivat jälleen kerran huolineet teidän iloksenne tämän tekstin kirjoittaneen lapioapinan iloiseen joukkoonsa. Suuntana meillä oli Salon ryteiköt, ja niissä odottamassa ollut sa tojen kaivettujen koekuoppien esiintuo va pilkahdus alueen esihistoriasta, sekä tietenkin ihmisveren makuun päässeiden hyttysten ja viholaisten muodostaman hyönteisten luokan puremaherkimpien päätyjen pahan akseli. Tätä kaivamista, ja elävään luontoon tutustumisen riemua, jatkui kesä-heinäkuun taitteeseen, jonka jälkeen luvassa olisi siirtyminen hartaudel la odotetun meriarkeologian pariin.

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että oli minulla meriarkeologiaa ollut jo kesä kuun puolella maistiaisen, ellei jopa suu palallisen verran. Olin nimittäin suuressa viisaudessani päättänyt käyttää harvat Museovirastolla ansaitsemani lomapäi vät IKUWA7-meriarkeologiakonferenssiin osallistumiseen palkattoman avustajan roolissa. Näitä konferensseja ovat minua viisaammat tituleeranneet meriarkeologi an olympialaisiksi, mikä osoittautui varsin osuvaksi kuvaukseksi, sillä olihan Meriar keologian tutkimussuuntauksen asian tuntijoiden kansainvälisesti kovin kärki todellakin saapunut Helsinkiin ja pakkau tunut keskustakampuksen luentosaleihin

jakamaan viisauttaan sitä janoaville. Tämän lisäksi tapahtuma oli osaltani erityisen pal kitseva, sillä sen loppuhuipentumana tulin osallistuneeksi Suomen meriarkeologi sen seuran toimesta konferenssin vieraita varten järjestetylle tutustumissukelluksel le Helsingin seudun kenties hienoimmalle vedenalaisen kulttuuriperinnön kohteelle, Kronprins Gustav Adolf -hylylle.

Konferenssisukelluksen jälkeen saivat su kellukset osaltani pian taas jatkoa, sillä jo heti heinäkuun alusta olin taas kyseisen seuran matkassa mukana ja taas kerran palkattomana vapaaehtoisena. Kyseessä oli monivuotisen Porkkalan hylkypuiston ympärillä pyörineen projektin kenttätyölei reistä viimeinen, jonka päämäärinä olivat hylkypuiston rakentamisen saattaminen loppuun, viimeiset alueen hylkyjen doku mentoinnit, sekä ajoitus- ja muiden näyt teiden otot valituista hylyistä. Leiriä voi hyvin mielin kuvailla menestykseksi, koska hylkypuisto valmistui, ja kaikki suunnitellut arkeologiset toimenpiteet tulivat tehdyksi. Lisäksi saimme leirin aikana paikan päälle erinomaisen hienon vierailijaryhmän tutus tumaan toimintaamme Fibulan ekskursion muodossa.

Menestyksekkäästä lopputulemasta huoli matta tuo puolitoistaviikkoinen leiri ei ollut osaltani täysin kommellusvapaata, sillä yh dellä aivan normaalisti sujuneena sukel luksellani aloin yhtäkkiä tuntemaan kaulan

seudulta alkunsa saaneen kylmän koske tuksen, joka eteni pitkin kehoani aina sinne asti, minne en olisi sen toivonut etenevän. Pinnalle päästyäni ja kuivapuvustani litro ja vettä poistettuani aloitin sen lähemmän tarkastelun, ja havaitsin, että kaulamanset ti roikkui puvussa lähes irrallaan. Pienellä nykäisyllä koko tuo ammattilaissukelluspu kukorjaajan vain vuotta aiemmin paikal leen liimaama, puvun sisälle vedentulon pysäyttämisen kannalta kriittinen pala la teksia irtosi paikaltaan kuin hiukset Kekko sen päälaelta. Tätä äkillistä märkäpuvuksi identifioitumista en voinut kuivapuvultani suvaita, joten 1980-luvulla suomalaisten televisiot valloittaneen Ihmemies MacGy ver -ohjelman tunnussäveltä hyräillen pen goin Maija-aluksen nurkista tarpeeseeni taipuvat välineet, ja aloin korjaamaan pu kuani aluksen pomppiessa kohtalaisen voimakkaassa aallokossa eteenpäin kohti seuraavaa kohdettaan. Ilokseni, ja vastoin odotuksiani, tämä puutteellisella välineis töllä kenttäolosuhteissa toteutettu korja usyritys onnistui täydellisesti.

Porkkalasta poistuin Stella-aluksen kyy dissä, ja sen navigoinnissa avustaen, kohti aluksen Helsingissä sijaitsevaa kotisata maa. Perille päästyämme jätin sukellusva rusteeni alukselle odottamaan, sillä mitä turhaan niitä kotiin kantamaan, koska koh ta ne olisivat taas sukelluskäytössä Veteen vajonneet -tutkimushankkeen puitteissa Suomenlinnan ympärillä olevien hylky jen tutkimuskaivauksilla. Tämän projektin aikana pääsin monipuolisesti todista maan osaamiseni vahvimpia erityisalueita meriarkeologisten kenttätöiden kannal ta kriittisissä tehtävissä, kuten tyhjien

KAULAMANSETIN

sukelluspullojen täytössä, aluksen kannen kuuraamisessa, sekä tutkimusvälineistön ojentamisessa sukeltajille. Myönnettäköön, että pääsin myös pariin otteeseen sukel tamaan itsekin, ja täten tarjoamaan sukel luspanostani vedenalaisen kaivausalueen valmisteluun tutkimuskohteena olleelle hy lylle. Ikäväkseni jouduin poistumaan näiltä kaivauksilta ennenaikaisesti, sillä seuraavat sukellussitoutumiseni eivät tahtoneet ane luistani huolimatta odottaa, vaan puskivat jo vauhdilla päälle.

Suomenlinnasta lähdinkin siis kiireen

KENTTÄLIIMAUS KÄYNNISSÄ. KUVA SAMI BRCHISKY

vilkkaa kohti Tvärminnen eläintieteellistä asemaa, sekä sinne vasta hiljattain uudel leen perustettua, englantia organisaa tiokielenään käyttävää Finnish Scientific Diving Academy – tutkimussukelluskou lua. Tässä parisen kuukautta kestäneessä ankarassa mutta antoisassa opissa vietin aikaani opetellen mitä monipuolisimpia tutkimussukelluksen osa-alueita sekä luok kahuoneessa teoriassa että pinnan alla käytännössä. Kurssi oli myös antoisa oman sukellustekniikkani hiomisen kannalta. Hä peäkseni, ja aiemmin käymieni sukelluksen perus- ja jatkokurssin vetäjiä syyttävällä sormella osoittaen, voin myöntää, että en ollut ennen tätä kurssia kuullut takapotkus ta. Kyseessä on räpylän liike, joka mahdol listaa käsiä käyttämättä paitsi tehokkaan paikallaan pysymisen, niin myös peruutta misen veden alla. Kokonaisuutena kurssi oli itselleni valtavan opettavainen ja sen suorittamisen seurauksena saatu tutkimus sukeltajan ammattipätevyys on saavutus, josta olen aidosti ylpeä. Onni Talaan Säätiö ansaitsee suuren kiitoksen, sillä tälle kurs sille osallistuminen ei olisi ollut itselleni mahdollista ilman heidän myöntämäänsä ja huomattavan avokätistä apurahaa.

Voin siis todeta, että tämän vuoden kent täkauden lopputulemana sain tutkinnon ja valmistuin ammattiin. Vaihtoehtoisena kenttäkauden lopputulemana olisi tieten kin voinut olla myös pidättäytyä maa-ar keologiassa ja ansaita suurempi määrä ansiotuloja. Tätä kirjoittaessani tulinkin ajautuneeksi kevyeen itsetutkiskeluun, jon ka seurauksena huomasin, että jonkinlai nen jatkuvasti palkattomaan toimintaan hakeutumisen kaava toistuu valinnoissani. Paljohan kuitenkin puhutaan, että koulutus kannattaa aina, koska se on sijoitus tule vaisuuteen. Tästä seuraa tietenkin kysy mys, että tuleeko tästä tutkinnosta todella olemaan kauaskantoista hyötyä arkeologin uralla tai muussa työllistymisessä. Vastaus tähän on erittäin vahva: en tiedä.

SAMI ESITTELEE SUKELLUKSELLA OTTAMIAAN SEDI MENTTINÄYTTEITÄ TVÄRMINNESSÄ. KUVA: PAULA RUOKOLAINEN

Saarenmaan muinaislinnoja valloittamassa

MA ri A r onk A inen

Olin jo pitkään haaveillut matkasta Saa renmaalle. Viimein sain lopullisen är sykkeen, enkä voinut muuta kuin pakata koiran autoon ja suunnata luoteis-Vi roon. Olin lueskellut Itämeren alueen rautakaudesta, ja melkein systemaatti sesti kaikki artikkelit tuntuivat johtavan Viroon. Tietämykseni Viron arkeologisis ta kohteista oli heikko, suorastaan ole maton. Eniten minua jäi kaihertamaan artikkelit, joissa puhuttiin hill forteista. Näistä virolaisista, kun oli löydetty eri koistumisalueita, kuten sepän pajaa ja muutenkin ne olivat olleet hyvin löytö rikkaita niiltä osin kuin niitä oli tutkittu.

Suomalaisia linnavuoria päässäni pyöri tellessä, en saanut artikkelien kuvauksia täsmäämään omiin mielikuviini muinaislin noista. Näin ollen pistin kenttäkamppeet ylleni ja lähdin tutustumaan Saarenmaan muinaislinnoihin.

Internetistä sain kaivettua tiedon, että Saarenmaalla olisi n. 16 linnoitusta. Ovat ko nämä kaikki muinaislinnoja, siihen ei heikko viron kielen hallitsemiseni anna vastausta. Valitsin listalta kuusi kaikkein potentiaalisinta ja kuuluisinta: Pöide, Kaar ma, Valjala, Muhu, Paatsa ja Kihelkonna maalinn. Jokainen näistä muinaislinnoista

KAARMA MAALINN, ULKOVALLIT. KUVA; MARIA RONKAINEN

oli pyöreävallisia eli niissä on suhteellisen tasainen soikea sisäpiha. Sisäpihalla on eri näisiä kuoppia, joista joku on voinut toimia linnoituksen kaivona. Sisäpihaa ympäröi kehysvalli, joka on sisäpuolelta matalampi kuin ulkopuolelta. Sisäpihalle on jätetty kul kuaukko, portti. Näitä on yleisesti useam pi kuin yksi. Tämän maasta muodostetun kehämuurin rakentamiseen on käytetty kiviä ja maata. Esimerkiksi Valjalan mui naislinnan kehämuuri oli lähes pelkästään kivikkoa. Linnoituksilla on mahdollises ti useampikin valli tai osittain rakentami sen yhteydessä syntynyt syvänne. Usein linnoitukset on rakennettu luonnollisen maankohoaman kohdalle, kuten harjun. Saarenmaa on kuitenkin suhteellisen tasai nen, joten luonnolliset kohoamatkin ovat maltillisia. Nämä vierailemani muinaislin nat on ajoitettu n. 9–14 vuosisadoille.

Kohteilla vierailtuani, huomaan artikkelei hin tulleen paljon enemmän järkeä. Joskus hauskin tapa ottaa kiinnostavasta aiheesta

selkoa, on mennä tutustumaan siihen maastossa. Ja kivahan, jos saa (teko)syyn lähteä jalkautumaan ulos tieteen pariin. Onko kenttäarkeologian voittanutta?

Muinaislinnoille löytää parhaiten tutki malla useita eri Internet sivuja, Google Mapsiä, Viron arkeologista rekisteriä, Kul tuurimälestiste register (register.muinas. ee, todella toimiva karttapohja myös kän nykällä!) ja vain ajelemalla silmät tarkkana. Toisin sanoen, niiden paikantaminen oli al kuun haastavaa, kunnes sai jutun juonesta kiinni. Parhaiten pääsee alkuun tutkimalla Visit Saaremaa -sivustoa.

Lopuksi haluan vain todella lämpimästi kehottaa lähtemään tutustumaan naapu rimaan todella runsaaseen arkeologiaan. Saarenmaalla arkeologian lisäksi kirjoit tajan hurmasin muu monipuolinen koh detarjonta: lintukosteikkoja, geologisia muodostelmia, meteoriittikraatereita, ma jakoita ja paljon muuta!

VALJALA MAALINN, SISÄPIHA. TALVI SAAPUI. KUVA; MARIA RONKAINEN

Koonnut Maria Ronkainen

Yleisön seasta parahdus Fibula ry:n vuosijuhlilla keväällä 2022: ”Siis onks toi Manu??”

Ja kommentin jälkipuinnin yhteydessä: ”Siis miten pehmolelu voi vanheta kuin ihminen?”

Alexander Bakhia Varjopäivä-seminaarissa esitelmää pitäessään: ”Kun sanoin näin, niin mun graduohjaaja poksautti shampanja-pullon auki, mutta sanoin myös etten sinä päivänä halunnut juoda, joten se korkki laitettiin takaisin kiinni”.

Suursitseillä, kun juontaja puhuu kilistyskäytännöistä: ”Eli kun nostetaan lasta-.. Eikun lasia, älkää nostako lasta!” Anonyymi fibulisti tähän: ”Onko tämä joku Turkulaisten salaliitto?”

”Gambina on jumalten juomaa” Kuultu epämääräisissä yhteyksissä Fibulistin suusta. ”Ihan kuin hiekkalaatikkoleikit kotona!”

Lapsi Raaseporin linnan kaivauksista kesällä 2022.

Fibulan panokerhon tapahtumassa: ”Olen pannut vain kerran, mutta sanoisin että kokeilemalla selviää”

”Arkeologeja ei meinaa tunnistaa, kun näkee ne vaatteet päällä” ”Mutta ilman vaatteita ne voi tunnistaa rusketusraitojen perusteella”

Laitapuolenkulkija arkeologeille: ”Teitä on kyllä helppoa lähestyä, kun te pukeudutte ihan samalla tavalla kuin me.”

”Mä haluisin olla isona arkeologi... mut sit pitää olla hiljaa.”

Opetuskaivauslaiset Ahvenanmaalla äänestettäessä: ”Otetaan suuntaa-antava äänestys.”

”Tämä on riittävän suuntaa antava, joten olkoot lopullinen.”

Alkossa opiskelijahaalareisen suusta: ”Me ollaan kirjastossa.”

”Missä on viraston pikkarit tänä vuonna?” Keskusteltaessa pikkujoulukaudesta.