Imetystarinani

TEKSTI LOTTA HAAPALA

Imetystä puistossa

Esikoisen raskausaikana suhtauduin imetykseen ehkä sillä vähän perinteisellä “imetän jos se on onnistuakseen” -tavalla. Tässä on imetystarinani – tai ainakin osa siitä.

Olin ensimmäisen vauvani kanssa hetken pidempään vierihoito-osastolla, koska hänen verensokereitaan seurattiin. Imetys onneksi lähti hyvin käyntiin ja pääsimme kotiin. Imetys sattui aivan kamalasti. Itkin ja imetin. En osannut hakea apua imetyskipuun, koska neuvolasta oli sanottu, että aluksi imetys voi sattua. Pikkuhiljaa kipu onneksi helpotti. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että syy oli vauvan kireässä huulijänteessä ja siitä johtuvasta huonosta imuotteesta.

Vauvani oli todella herkkä äänille ja häiriöille. Aivan pikkuvauvana pystyin imettämään häntä missä vain, mutta lopulta olimme tilanteessa, jossa imetin häntä ainoastaan makuultaan hämärässä makuuhuoneessa. Luonnollisesti tämä aiheutti haasteita elämäämme. Kaikki piti aikatauluttaa niin, että vauva syö ennen kuin lähdemme jonnekin ja kotiin pitää ehtiä ennen kuin vauvalle tulee liian nälkä. Ja vauvallahan se nälkä tulee usein nopeasti!

Käänteentekevä hetki oli eräs kesäinen päivä, kun kaupungin bussiliikenne oli maksuton. Päätimme lähteä bussilla keskustaan silläkin riskillä, ettei vauva suostu rinnalle. Imetin ja laitoin vauvan liinaan, johon hän melkein heti nukahti. Matkustimme lyhyen matkan keskustaan ja kiertelimme siellä. Lopulta päädyimme puolisoni kanssa paikalliseen kahvilaan lounaalle ja saimme jopa rauhassa syötyä vauvan yhä nukkuessa. Sitten se tapahtui: vauva heräsi. Hän katseli aluksi rauhassa ympärilleen, mutta sitten tuli nälkä. Yritin ensin imettää kahvilan pöydässä, mutta vauva huusi, käänsi päätään pois ja työnsi rintaa loi- tommalle. Lopulta nappasin vauvani olkapäälleni ja sanoin puolisolleni, että pakkaa tavarat ja tule perässä lähipuistoon.

Matkaa puistoon ei ollut kuin sata metriä. Tällä välillä kuitenkin eräs aulis vastaan tullut ihminen pysäytti minut ja kirkuvan vauvani ja kertoi, että vauvalla on varmaan nälkä. En ollut kovin ystävällinen todetessani:

”Ihanko tosiaan, enpä olisi arvannut!”

Vilkaisin taakseni ja huomasin hänen lähteneen seuraamaan minua, mutta onneksi hän kuitenkin kääntyi takaisin omille asioilleen.

Lopulta pääsimme puistoon ja laskin vauvani nurmikolle. Aurinko paistoi ja ympärillä lenteli pörriäisiä. Pienokaiseni lopetti itkun ja katsoimme siinä toisiamme silmiin. Sanoin hänelle:

”Asia on nyt niin, että joko sinun pitää syödä täällä tai sitten pitää odottaa kotiin. Mitä jos söisit?”

Ja ihme tapahtui! Vauva söi itsensä täyteen puistossa keskellä kaupunkia.

Kävin pötköttelemään nurmikolle vauvan viereen ja otin rinnan esille. Ja ihme tapahtui! Vauva söi itsensä täyteen puistossa keskellä kaupunkia, kun autoja huristeli lähistöllä ja ihmisiä kulki ohi. Tämän hetken jälkeen alkoivat imetyspaikkamme laajentua ensin kotisohvalle, sitten pysäköityyn autoon ja lopulta ihan minne vain.

”Imetän jos se on onnistuakseen.” Aluksi ajattelin imettää 6 kuukautta ja sitten vuoden. Olen imettänyt festareilla, kaupan lattialla, junassa, kirkossa, metsässä, kaupungin lautakunnan kokouksessa ja messuhallin parkkipaikalla. Olen imettänyt ulkona helteellä ja –20 °C pakkasessa. Olen imettänyt missä ja milloin vain. Lopulta imetin esikoistani nelivuotiaaksi asti.

****

Onko sinulla oma imetystarina, jonka haluaisit jakaa lukijoidemme kanssa? Kirjoita noin 5000 merkin pituinen teksti ja lähetä se meillle. Pidätämme oikeuden muokata tekstiä ja valita julkaistavat tarinat. Voit kirjoittaa halutessasi nimettömänä. Tarinat voi lähettää osoitteeseen imetysuutisia @imetys.fi