Indeksi 1/2020

Page 30

Teksti Julia Lintunen

Yleiset työelämävalmiudet - yhteiskuntatieteilijän valttikortti työmarkkinoilla Tuoreen arvioinnin mukaan yhteiskuntatieteellinen koulutus tarjoaa hyvät eväät työelämään. Yhteiskuntatieteilijät ovat osaavia työntekijöitä, joiden on helppo omaksua uutta, sopeutua muutoksiin ja toimia erilaisissa työyhteisöissä, ja tulevaisuudessa tällaisia yleisiä työelämätaitoja tarvitaan entistä enemmän. Kuitenkin opiskelijoille oman osaamisen tunnistaminen on vaikeaa.

Alkukevät on työnhaun kannalta kiireisintä aikaa, jolloin moni opiskelija tuskailee opintojensa lisäksi CV:n viilaamisen ja työhakemusten kirjoittamisen kimpussa. Erityisen tuskastuttavalta tilanne voi tuntua, jos tarjolla ei ole sellaisia töitä, joissa hyödyntää yliopistossa hankittua substanssiosaamista: oman alan tehtäviä ei ole tarjolla kesällä, niiden suorittamiseen vaaditaan muodollinen pätevyys tai omaa alaa ei tunnu oikein edes olevan. Tällöin omaa koulutustaan joutuukin arvioimaan hieman uudenlaisesta näkökulmasta. Onko yhteiskuntatieteellinen koulutus antanut mitään sellaisia työelämätaitoja, joita voisi CV:ssä ja hakemuskirjeessään mainostaa?

Raportti antaa yhteiskuntatieteellisestä koulutuksesta varsin valoisan kuvan: yhteiskuntatieteilijöiden työelämävalmiudet suorastaan niittävät kehuja. 29

Yhteiskuntatieteellisessä koulutuksessa ongelmakohtana onkin juuri oman osaamisensa tunnistaminen, kuten Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin tuoreesta raportista selviää. Tammikuussa 2020 julkaistussa raportissa arvioidaan yhteiskuntatieteellistä korkeakoulutusta valtakunnallisella tasolla, ja sen tekoon ovat osallistuneet niin opiskelijat ja valmistuneet kuin yliopistot ja työnantajatkin. Raportti antaa yhteiskuntatieteellisestä koulutuksesta varsin valoisan kuvan: yhteiskuntatieteilijöiden työelämävalmiudet suorastaan niittävät kehuja. Sekä työelämän edustajat että valmistuneet opiskelijat kokevat yhteiskuntatieteellisen koulutuksen vastanneen hyvin työelämän tarpeisiin. Kuitenkin samaan aikaan opiskelijoiden on vaikea tunnistaa ja sanoittaa omaa osaamistaan. Kuten raportissa kirjoitetaan: Paradoksaalisesti yhteiskunta-alan tutkinnoilla näyttää olevan korkea työelämärelevanssi niiden geneerisyyden takia, mutta samanaikaisesti opiskelijat pitävät alan tuottaman osaamisen epäkonkreettisuutta ongelmallisena.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.