1. LAGUKSEN NUOLET

Hämeen läänin Koskella syntyi poika tuo, joka panssareillansa vielä toivon luo. Helsingissä hämmästeltiin, riitapukariks nimettiin, silloin ei vielä tiedetty kyvystä Rubenin.

Helsingin ruotsalainen yhteiskoulu kesken jäi, Kemin kautta Ruben suunnisti Saksaan päin. Koulutusleiri Lockstedtin sai koulittavaks Rubenin; tuon pojan Suomen panssarin, nimeltään Laguksen.

Vapaussodan taistelut Ruben läpi käy, ammattisotilaan saran pää ei vielä näy. Kouluttaa Ruben kadetit, jotka Pinkaks hänet nimesi, kun käy sotakorkean, auki on hänen tie.

Sille tielle talvella kolkytyhdeksän, tulee este valtava muodossa hyökkääjän. Ei vielä Talvisodassa Ruben osoita taitoja, joista hänet muistetaan, mutta koittaa aika tuo.

Kuinka kaikki kävikään, se tässä kerrataan, Mannerheim-risti ensmäinen, sitten kun jaetaan. On sille siinä jonossa, paljonkin ottajia, mutta Ruben Laguksen nimeen nyt vannotaan.

Siirsi Lagus panssarit rantaan Laatokan, yli rajan entisen, Aunuksen Karjalan.

Sai ristin rintaan ensmäisen, Mannerheim-ristin ritarien, Aatelinen Ruben tää, poikamme Laguksen.

Syntymäpäivälahjaksi sai arvon kenraalin, paraatissa juhlien torilla Kirovin. Petroskoin nimi vaihdettiin, Äänislinnaks nimettiin, kaupunki rajan takainen on nyt Laguksen.

Kuuterselän ratkaisuun keltaiset nuolet nää, pantiin paikkaan pahimpaan, jotta selvitään. Ylpeä isä uhosi, kun poika vaunut tuhosi, näin kahteen polveen taisteli miehet Laguksen.

Välirauhan jälkeenkin panssareita tarvittiin, Suomen Rommel joukkoineen Lapin sodan melskeisiin.

”Perkele, mennään, mennään vaan, mennään vaikka Moskovaan”, näin kuultiin jälkeen tarjoilun sanoneen Laguksen.

Lapin sotaan suunnataan panssarit Laguksen, ne siellä tietä raivaavat taas menestyen. Oulusta Utsjoelle, sinne liikkeen päättävälle, divisioonalle koittaa lakkautus.

Marskin kanssa sopimuksen Lagus tehdä saa, ei vielä Pohjolan liikenne saa johtajaa. Arvon kenraaliluutnantin, marsalkka lupaa tietenkin, näin Lagus palvelemaan jää yhä armeijaan.

Ei Suomi-Neuvostoliitto-seura saa jäsentä, valloillaan vaikk’ on asenne, tuo nöyristelevä. Lagus päättää lähteä, ei saa puuttuvaa tähteä, on aika rauhan töiden nyt ritarin ensimmäisen.

Laguksen muistopaadella käyneet venäläiset, kauhistelevat toisinaan päitään puistelen. Jos Pinkka olis ollut venäläinen, kunniavartio kakskytneljätuntinen, seisois hänen muistomerkillään aina kunnioittaen.

2. TALVELANSODAN HENKI

Paavo Juho Thoreniksi syntyi poika tää, jolle tulee eteen monta vastuutehtävää. Helsingin maalaiskunnan Petaksesta maailmaan, hän lähti mielin avoimin kai seikkailemaan. Ei Suomi vielä Suomi ollut suomalaisille, on valta annettu kenraalikuvernöörille. Mutta teot suomalaiset oli vielä tuleva, ne tehdä sai nimen vaihtanut Talvela.

Kun Paavo oli kuusitoista, laivaan astui hän, ja laiva Australiaan asti kuului menevän. Ja kolmen vuoden päästä liike Suomen jääkärin, vei nuoren miehen Saksaan, leirille Lockstedt. Vapaussodan jälkeen melko nuori majuri, lasten ristiretkeä Aunukseen komensi. Ensimmäinen priimus oli sotakorkean, ja everstinä nähtiin hänet jo eroavan.

Suomi-filmin kautta Alkoholiliikkeelle, Paavo pääsi apujohtajan vakanssille. Kahteen kuukauteen rakensi Suomeen verkoston, tää synty oli monen paikkakunnan Alkon. Jääkäritoverit nimesi hyviin tehtäviin, kunnes Alko vaihtui hänellä Finncelliin. Kolkytluvun loppu sitten tuo niin levoton, luonnostaan määräs, Paavon riviin palattava on.

Vanja Suojärven ensi töikseen valtasi, ja Paavo Marski luokse huolissaan marssi. Tuo itärajan lukon valtaus, kun huolestutti, ja siksi Paavo rintamalle jälleen janosi.

Pajarin hän tahtoi mukaan taistoon Karjalan. Diplomityökaveri oli Sotakorkean.

Nää kaksi sai käskyn aloittaa hyökkäyksen, itsenäisyyspäivän yöllä Marski antoi sen.

Tolvajärven - Ilomantsin alueelle määräsi, ja Ryhmä Talvelaksi Paavon joukon nimesi.

Tolvajärven voitto oli voitto ensimmäinen, Talvisodan sankartarun alkutahtien.

Takuumiehinä ol’ Talvela ja Pajari, toisesta tuli kenraali ja toisest’ eversti.

Näin Talvisodan henki syntyi kansaan pohjolan, se pitkälti ansiota oli Paavo Talvelan.

Marskin luottomiehenä myös Saksaan tutustui, Paavo, joka yhteistyöstä täysin innostui.

Nyt ”lyödä vanja” vihdoin unelmassa Karjalan:

”Sen teen mä vielä kerran ja lupauksen lunastan.”

Karjalan Armeijalla hyvin hyökkäys eteni, ja Marskin rististä myös huhu silloin levisi. Paavo oli varma, että hän sen ensin saa; itseoikeutettuna - ei oo kahta sanaa.

Paavo soitti Päämajaan ja Airo vastasi, kaarrellen ja kierrellen hän viimein ilmoitti: ”Et Paavo kuule ole ritari sä ensmäinen, ristin ensimmäisen saakin sinun alainen.”

Talvelalla paloi käämit, silloin huusi luurin hän: ”Vanja saatana, järjesti Lagukselle tän.” Myös ylipäällikölle sanat suorat lateli, ja kahden viikon päästä hän ol’ toinen ritari.

Asemasodaks muuttuikin rintamapalvelus, ja Paavolle eteen tuli Saksan komennus. Suomen armeijan edustaja oli hän, diplomaatin virkaa nähtiin näyttelevän. Hitlerin kanssa eniten tekemisissä, Paavo Talvela oli meikäläisistä. Mut rintamalle mieli Paavon sieltä veti ain, ja nelkytneljä keväällä armeijakunnan sai.

Kun suurhyökkäystä Karjalassa torjuttiin, niin Aunuksen ryhmä Talvelalle annettiin. Hän sitkeästi miehineen siellä viivytti, ja U-asemaan lopulta liikkeen he päätti. Viikko siitä taisteltiin ja linjat pitivät, tässä jälleen toiveet menestyksen itivät. Rintamalinja vakiintuu ja käsky Paavolle, tulee jälleen Saksaan lähtö komennukselle.

Sodan jälkeen maailmalle Paavo suuntasi; Etelä-Amerikkaan sellukauppiaaksi. Sieltä parin vuoden jälkeen Suomeen palasi, määrättynä Convertan toimitusjohtajaksi. Idän kaupan ansiosta presidenttikin, Talvelasta hieroi jalkaväenkenraalin. Eläkepäivät kuluivat Nenosella; tykistökenraalin vanhalla asumuksella.

Sodan kokemuksilta ei Paavo rauhaa saa; Tolvajärven vuosipäivä hänet kahdesti halvaa. Tää jotain kertoo kiistellystä kenraalista, sydän suomalainen hänellä on paikalla. Ei mielistellyt Paavo ketään koskaan sodassa, sai kunnian myös kuulla itse sotamarsalkka. Mannerheim Talvelalta tämän kuulla voi, niin paljon Paavo toimillansa Suomen maahan loi.

3. MOTTIMESTARIN MAJA

Oulujoelta kun Joensuuhun, kulki elonsa ammoin poikanen tää. Ei mahdollisuutta ollut muuhun, kuin lähteä Saksaan vain pyrkimään.

Suomen vapaus Erkinkin tavoitteena on, Vapaussota määrittää maan kohtalon. Suomen puolustusvoimat upseerin nyt saa, joka vastuuta osaa kantaa.

Talvisotaan jo kutsui tuo korpi Karjalan. Sai Raappana salot nuo omakseen. Siellä järjesti puolustuksen mahtavan, Lieksan, Kuhmon ja Pielisjärven.

Rukajärvellä Marskilla maja, sen rakensi eversti erämaiden. Suomen kennelliiton perustaja, mestari korven kuin myös mottien.

Ei Lieksa, ei Kuhmo, Ilomantsikaan, voinut luottaa kuin ainoastaan Raappanaan, joka korpien sankari on ilmeinen. Sen sai tuta myös vihollinen.

Vallannut koskaan ei Muurmannin rataa, Kun marsalkka pysäytti hyökkäyksen. Korvessa antoi hän vanjalle pataan, kertaan ja toiseen ne ain tuhoten.

Vihollisella on ylivoima, se vyöryä alkoi yli maan rajojen. Lieksan kaupoista hänen masinoima, pakko-otot oli varusteiden. Sillä kokardi paljon ei lohtua tuo, ei se liioin myöskään aatteen paloa luo. Antaa vanjan vain tunkeutua sisäänpäin, huomaten, että taas mottiin jäi.

Panssarit tuhottiin kotoisin konstein, Bensaa ja tervaa kun pullotettiin. Cocktail sai nimekseen Molotovin. Näin idän karhukin huomioitiin.

Korpikenraalin komentopaikka usein vieraita sai Päämajastakin. Eränkäynti ja tarinat vaikka, usein sinne toi Marsalkankin, joka muille ei asioistaan puhunut, korpikenraali kuulla sai monet jutut, jotka kerrottiin majassa Rukajärven ja lauteilla saunan sen. Usein siel nähtiin joukko Päämajasta, Tuompo ja Airo sekä Laguskin. Havainto Wehrmachtin edustajasta tuli Erfurthin kautta, niin tietenkin.

Suurhyökkäys torjuttiin Kannaksen. Sitten Ilomantsin suuntaa niin pelättiin. Kuinka vaaralta torjuimme Suomen? Ohjaus Erkille näin annettiin. Sillä hän tunsi seudun ja sen alueet, Talvisodan opeilla taas selväksi teet, kuinka motti on tehokas julmakin niin. Näin vanja taas saarrostettiin. Kaksi divisioonaa kahdessa kuussa, motissa lähestulkoon tuhottiin. Ei tehoa ole tavassa noin muussa Näin mottimestarin nimeen kiiteltiin.