181. MERISUOLA

Kotoisin on hän Johanneksesta, Arvidin ja Henrietan lapsosesta; kuoriutui Suomelle yks sankari, Mannerheim-ristin ritari. Varusmiehenä on Viipurissa, jo Talvisodassa oli tisurissa; rannalla Viipurinlahden, toisinaan vanjan kanssa kahden.

Niin siit selvittiin, niin selvittiin.

Hän törmäs merisuolaan, mut matka jatkuu vaan. Hangosta palautetaan, Kannaksella tarvitaan. Saarenpäähän ja Tiurinsaareen hyökkää; ne vallataan. Teikarinsaari vielä oottaa, mainetekojaan, tekojaan. Ne Viljo tekee pois, kuljeksimasta pois.

Asemasota on hiljaista, joskus tekisi mieli kiljaista. Tyyntä aina on myrskyn eellä, myös suurhyökkäykseen lähteneellä. Sitten muuttuu sodan tahti, Neuvostoliitto onkin mahti. Alla koneen kahdensadan, kranaatteja nähdään kantavan. Kun pommit tippuu, niin ne tippuu.

Meri ainoo tie on turvaan, siel’ vanja seilaa. Teikariakin valtaa; saa Vyyryläisen vastaan. Kranaattiryöpyn he saa niskaan, se hidastuttaa, Vettä lentää veneisiin, veri ja meri sekoittua siellä saa. Kun miehet rantautuu, kun ne rantautuu.

Heinäkuun alku menee Teikarissa, saaren joukoissa taistelevissa. Kun joukon johtajat haavoittuvat; vastuulliset harvassa ovat. Omassa esimerkissä on voimaa, sen Viljo Vyyryläinen huomaa. Hän ottaa joukkueet johtoonsa, kirjoittaen sotahistoriaansa.

Väsyneet miehet johtaa taas taistelemaan, he vihollisen kohtaa sen mereen työntää he saa. Näin vanja maistaa merisuolaa, vereen sekoittuvaa, ja Teikarin taistelu historiaan kirjoitetaan

Vielä kerran taistellaan Teikarissa, ylivoima näkyy horisontissa. Viljo puolustuksen järjestää, kunnes upseerit saareen ehättää. Haavoittuneet kentältä kantaa, ensiavun heille Viljo antaa. Kantaessaan vastaa tuleen, pistoolilla, kun huudon kuulee.

Sitten Teikari hylätään, tuo saari jätetään. Viimeisenä Viljo lähtee, sieltä perääntymään. Saa Vetäytymiskäskyn, se toimeenpannaan, ja haavat nuo vuotavat, taas merisuolataan, niin suolataan, kun sieltä poistutaan.

Sodan jälkeen viel’ etulinjassa, Viljo jatkoi työtä Kaarinassa. Oli aina pienemmän asialla, kun istui valtuustopaikalla. Perintönä vapaus ja ajatukset, välittää hän sodan kokemukset.

Se paha oli väistämätön, onnettomuus välttämätön.

Näin muurari, kun muuraa, taas jälleenrakentaa.

Ottaa käyttöön isän saappaat, ne täyttää hän tavallaan. Ei enää tule merisuolaa, verta sekoittamaan.

Näin jälkipolvet kun saa, Suomea nyt rakentaa. Ne Suomen rakentaa, ne Suomen rakentaa.