183. VETERAANIPÄIVÄ

Viiden sodan sankareita löytyy myös Suomesta, alkaen maailman sodista ja vapaudesta. Tämän tarun sankari varsinkin viimeisistä, sodista on tuttu ja paikkojen nimistä.

Hjalmar Siilasvuo oli ollut jo jääkärinä, partiolaisten kurssin gruppenführerinä. Vapaussodassa pataljoonan komentajaksi, sitten Talvisotakin tuli taisteltavaksi.

Strömberg, Strömberg vaihtunut Siilasvuoksi, kiire oli käsillä, kun vanja länteen juoksi. Tykkejä ja panssarintorjuntaa ei käytössä, ratkaisu tehtiinkin maaston käytössä.

Siilasvuo oli silloin vielä eversti, kun hän yhdeksättä divisioonaa komensi. Hyrynsalmelle komentopaikan perusti, ja miehineen hän taisteli pirusti.

Suomussalmen-Raatteen taistelut monta kertaa, sankaritaruks nousee, jolle ei löydy vertaa. Itsekin tuon allekirjoittaa yhä voinkin, siksi siitä jälkipolville myös kirjoitin.

Raatteen, Raaatteentiestä kaikenlaista, kerrotaan, koukkaus on peri suomalaista. Siilasvuolta peliliike iskeä on ensin, näin aloitteen ja menestyksen saakin paremmin.

Ukrainalaiset tapetilla on nytkin vielä, vanjan valiojoukko oli Raatteentiellä. Vastassa sisu Suomen ja armoton pakkanen. Sinne hankeen kuoli jokainen ukrainalainen.

Kun Suomussalmi ratkaistiin, oli Kuhmon vuoro, vastassa muutakin kuin puna-armeijan kuoro. Dolinin hiihtoprikaati oli mukana tässä, suunnassa kertaan viimeiseen hiihtelemässä.

Kuhmo, Kuhmo ja Talvisodan taika, taakse on jäänyt tuo sankaruuden aika. Kunniasta puhua voi kaikenlaista, kiittää Siilasvuota, sotilasta suomalaista.

Siilasvuo kenraalimajuriksi ylennettiin, jatkosotaan hälle kolmas armeijakunta annettiin. Saksalaisten kanssa suunnattiin Kantalahteen, kun törmättiin sitten ongelmaan kahteen.

Saksan poika korvessa ei hyvin edennyt, Marskin käskystä Muurmannin radalle ei mennyt; suomalaiset, jotka nimesvät komentajansa Veriseksi vaihtoivat Siilasvuon tosissansa.

Hjalmar, Hjalmar ristittiin Veriseksi, toiset toimintaa sanoisi päättäväiseksi. Siilasvuo pettynyt oli saksalaisiin, noihin muka salamasodan ammattilaisiin.

Vienan Karjalasta tarinaa kerrotaan, jossa Siilasvuolle tupakkaa tarjotaan. Tarjoaja on sotamies suomalainen, ja todistajana eversti saksalainen.

Joka ihmettelee tapahtumaa auton, Siilasvuo sanoo, ”ei pidä olla mauton.”

”Jos sotamies tupakkaa tarjoaa kenraalille, se suurin kunnianosoitus onkin sille.”

Marski, Marski Siilasvuon siirtää, pois kentältä, Helsinkiin, näin paperille piirtää. Syynä tähän olis ollut paperi salainen, hallitus tuo aivan liian oikeistolainen.

Kaksi vuotta meni, nelkytneljä helmikuussa, rintamakomentajan määräys tulee Marskin suusta.

Hjalmar johtoon saa jälleen armeijakunnan tutun, Kannaksen itäosa puolestaan vanjan torjutun.

Suurhyökkäyksen torjuu vesistölinjalla, pysäyttää sen siihen kalliilla hinnalla. Pelilauta asentoon ei jää vain torjuttuun, se harmi on, mutta siihen hiljallensa tottuu.

Rauha, rauha sitten solmittiin, Siilasvuon joukko vielä käskyn sai Lappiin. Varmistamaan lähtö aseveljen saksalaisen, se rauhanehto oli tuo neuvostoliittolainen.

Siilasvuo päätti maihinnousun suorittaa, saksalaisten selustaan; Tornioon ohittaa. Suunnitelma tuhoon tuomittu mielestä toisten; Siilasvuo varma oli manööveristä sen.

Ja niin kävi, että yllätettiin saksalaiset, Tornion sillat haltuun, kun otti suomalaiset. Lapin sota jatkui, ei ollut lehti enää puussa, kun Kilpisjärvi vapautettiin vihdoin huhtikuussa.

Kansallinen veteraanipäivä, peruja on siis Siilasvuon äijän. Näin sodat oli sodittu ja palkintoja saatu, ristiriitaa aiheutettu, sehän oli taattu.

Niin kenraaleista viimeisenä saa Mannerheim-ristin, ensimmäisen Suomen Valkoisen Ruusun Suurristin miekkonen kera se myönnetään Hjalmarille, tuolle taitavalle sota-ajan kenraalille.

Sodan jälkeen palvelustaan hän vielä jatkaa, tosin kaikki itätuulet vaikeuttavat matkaa. Niinpä terveys heikkenee hyvin nopeasti, ja elo päättyy nukkuessa kotiin rauhaisasti.

Raate, Kuhmo, Kannas Karjalamme, Tornion maihinnoususta annamme. Ikikiitoksen rohkealle kenraalille, ja kaikille hänen kanssaan silloin taisteleville.