191. ISÄKISSA

Kun maalle syntyy Pälkäneellä, niin voiko muuta odottaa.

Ympäristöllä terveellä, Suomen kohtaloon, vaikutetaan.

Viljo on jääkäri Suomen, silloin Saksaan suunnataan, kun tahdotaan uusi huomen, saada aikaan Pohjolaan.

Ritareista viimeinen, Viljo Laakso taistellen läpi sodan ja kaikkensa antaa. Niin Viljo Laakso, niin Viljo Laakso, on ritari viimeinen.

Viiden sodan veteraani, on mies totta tosiaan.

Sotilaana ensipiirrot, Riianlahti nähdä saa.

Sieltä lähti Suomen suuntaan, Vapaussotaa valmistelemaan. Marraskuussa seitsemäntoista, Tolvmansgrundille saavutaan.

Laihialla aseet riisuuntuu, Vöyrissä sotakouliintuu.

Vaasan rykmentissä nyt lähtee sotaan, kotimaiseen, suomalaiseen, itsenäistävään.

Sisällisällissota, vapaussota; veljessota se on.

Näin alkaa taru hänen Suomen, Sortavalaan töihin mennä saa.

Päällikkö rajavartioiden, suojeluskunnassa uurastaa.

Sitten on aika taisteluiden, Suomea lähtee puolustamaan.

Siellä Summan rintamalla, Isäkissana tunnetaan.

Edestä, johti joukkojaan, tuhosi yksin hän myös vaunuja; tällä tavoin loi uskon miehiin.

Niin Isäkissa, taas asemissa, siellä hän joukkoineen on.

Niin Isäkissa, kuin pennut paniikissa; sotamiehetkin välillä on.

Tuo legenda jo Talvisodan, myös myöhemmin mainitaan.

Ma Viljoa kunnioitan, kuin sotamiehet aikanaan.

Niin joukkonsa kärjessä, lähti myös sotaan seuraavaan. Se sota loppui hällä alkuun, kun Simonovossa astuu miinaan.

Siitä silti tokenee hän, rintamalle toivoi pääsevän. Tähän kutsuun saa vastauksen. Niin Viljo Laakso, niin Viljo Laakso taas rintamalla hän on.

Laatokan pohjoispuolella, tosi sotaupseeria tarvittiin. Sinne mies puujalkoinensa, eturiviin kelpuutettiin.

Tuon rykmentin kaikki tuntee, tarinan näkee vuosittain. Tuntemattoman se tekee tunnetuksi näin ajoittain.

Ukko-rykmentin komentaja on, koko kuva Viljo Laakson.

Sieltä vielä rykmentin johtaa.

Nyt Lapin sotaan, vielä Lapin sotaan, niin sinne mentävä on.

Pohjois-Suomen sotaretki, uus taru totta tosiaan. Ja sen kärkirykmentti, on se, jota hän komentaa. Lähtö Yli-Torniolta, vastarintaa murtaa saa; aina Palojoensuulle, saksalaiset kun vastustaa.

Laakson Viljon ansioita on, pelastuminen Yli-Muonion, Kihlanginkin tuholta pelastaa myös Sieppijärvi, Kangosjärvi pelastettu on.

Laaksoa oli esitetty ritariksi jo aiemmin. Kahdeksantoista oli muuta, saanut jo sen ristin. Aiempi esitys ol’ tehty Talvisodan näytöistä. Laakson ristin on viimeinen, Lapin sodasta eletystä.

Rohkeasti yhä edelleen nähdään hänen siellä taistelleen. Amfibiovaunulla hyökänneen, esimerkillä johti, voittoa kohti, mies tuo puujalkainen.

Sain ma kirjeen sodanaikaisen, sen kirjoitti tuo mies puujalkainen. Kertoo siinä hän haavoittumisestaan, huolissaan on palaamisestaan.

Kerran nähdään vielä uudelleen; päättää kirjeen terveisiin hän pojilleen. Nyt mun vuoro pojille on puolestaan, kertoa tätä viimeisen ritarin tarinaa.

Tämä on Mannerheim-risti viimeinen, jälkeen noiden Suomen sotien. Rivi tuo jääkäristä alkava, lopuks on jääkäriin palaava.

Laguksesta alkavaan tarinaan, monta lukua ma kirjoittaa saan. Viittaan kansallisrunoilijaan, joka vänrikin tarinat kirjoittaa.

On siitä vänrikistä tullut kapteeni, joka tarinat nää joskus aloitti. Ja kun sota jälleen tulee Eurooppaan, hänet majurina nähdä saan.

Ritarit hän saa taistelemaan, puolesta itsenäisen isänmaan. Sitä Runeberg saanut tehdä ei, silloin ei oli vielä selvästi nej.

Nyt itsenäiset päätökset tehdä saa, Suomi-neito ihan ensimmäistä kertaa. Kiitos kuuluu monelle, kiitos on ritarien minä olen Laakso, ritari viimeinen.

Tämä teos on omistettu Suomelle ja sen urhoolliselle kansalle.

Kiitos suomalaiset sankarit, yhäkin aika velikultia.