188. RITARI JA NEITI

Linnakko on Inkeroisten, kasvatti ja sieltä kotoisin. Talvisodan aikainen, on varusmies hän rykmentin.

Karjalan Kaartissa aloittaa, hän rintamapalveluksen. Taistelulähetti olla saa, joukossa prikaatin toisen.

Jatkosotaan lähtee reservin vänrikki, joka vuoden päästä ylennyksen saa. Mitä silloin tämä hurja luutnantti, rintamalla saa aikaa?

Jatkosodan Jetsoila, sai nähdä purun junien. Luutnantti Linnakolla, suunta yks vain; on Ääninen.

Näin suunnaksi Petroskoi, Villavaarassa jo taistellaan. Itäinen tuo aamunkoi, se suomalaisia kannustaa.

Tsapeljoelta matka Viitanaan, jatkuu, matkalla jotain tapahtuu. Se Kaarlo Linnakkoon liitetään, nyt tarina tuo raikastuu.

Vihollisasemat vallataan, taisteluhaudat on vyörytetty. Yhtä korsua katsellaan, siitä ollaan yllätytty.

Sieltä ammutta ei laisinkaan, mutta puhe venäläinen kuuluu. Linnakko käskee antautumaan, tulkki sanoo, ”ettei vastaus oo juu.”

Linnakolle alikersantti Kamensky, tulkkaa kuulemansa korsun sisältä.

”Eivät meinaa antaa periksi, antautumiskäskyä eivät ymmärrä.”

Sitten Linnakko hermostuu, ottaa esiin ananaksen Italian. viimeisen kerran hän karjuu, ja Kamensky laskettelee litanian.

Saavat vastauksen naisen äänellä, Kaarlo kysyy, ”mitä sieltä vastattiin?” Kamensky kun selviää yskähtelyltä, sanoo, ”painukaa helvettiin.”

Tästä käpy palaa Kaarlolta täysin, hän mieltään malta yhtään ei. Kamenskya käskee seuraamaan, melkein käsikranaatin sinne vei.

Sitten malttaa mielensä ja korsun oven rikki potkaisee. Ei unohda näkemäänsä, kun päivä paiste korsun valaisee.

On korsuun punasotilaat haavoittuneina evakuoituneet. Ja siellä Nagant kädessään, tuo nainen Kaarloa osoittelee.

”Annapas pois se tykki”, sanoo Kaarlo, ”se voi käsissäsi vielä laueta.” Kamensky yrittää tämän vielä kääntää, mutta Kaarlo on nopea.

Hän ottaa aseen naiselta, joka on villapaidassaan ja mustassa hameessa, osoittanut rohkeuttaan.

Tuo ase iso kaliiperinen, naisen kapearanteisessa kädessä on näky ihmeellinen; Kaarlosta, jopa huvittava.

Haavoittuneet ei vihamielisesti, kukaan suhtaudu uuteen tulijaan. Päin vastoin huojentuneesti, he katsovat nyt suomalaisia.

”Mitäs nyt”, Kaarlo kysyy, ja saa vastauksen naiselta. Kaarlo taas Kamenskylta kysyy naisen vastausta.

Nainen esittää kysymyksen, ”että koska hänet ammutaan?”

Kaarlo antaa vastauksen, ”kävelkää ensi ulos korsusta.”

Korsun ovelta nainen empimättä suuren petäjän alle kävelee. Linnakko katselee esitystä, ja käskee ”lopettamaan näytöksen.”

Kaarlo sanoo, ”ettei tätä pilaa, pitemmälle tässä lainkaan jatketa.” Kamensky naisen vastausta, koittaa siinä tulkata.

”Nainen pyytää ampumaan, hänet omalla pyssyllään.” Silloin Kaarlo tajuaa, on Parabellum ja Nagant hällä käsissään.

Kaarlo taitaa pari sanaa Ranskan kielen, ne venäläiselle naiselle lausutaan. ”Mademoiselle, vous n’êtes pas en vrai neiti, et voi olla tosissaan.”

Niin Nagantin sitten antaa, Kaarlo käteen Kamenskyn, ja Parabellumin laittaa koteloon hän ritarin.

Näin katse muuttuu naiselta, sen Kaarlo huomata myös saa. Hän seuraavaa lausetta, ranskaksi alkaa pohtimaan.

Tuo lause olis vienyt rintamalla, nuoret tanssiin varmaan kaikkien kuumimpaan. Hetkeksi sota täysin unohtuu, eikä onnekseen lausetta muistakaan.

Sankarteot jatkuvat, kun Karhumäkeä vallataan. Pataljoonan kärjessä, käsikranaateilla tie raivataan.

Sankarillisuutta Linnakon, vielä Talin maastossa tarvitaan, Suurhyökkäyksen torjuntaan, osallistuu hän komppaniallaan.

Vihollisen Pyöräsaaresta heittää, hän raivokkaalla vastaiskullaan. Koko ajan häikäilemättömästi, edestä johtaa joukkoaan.

Hän haavoittuu lopulta, ja taistelut hetkeks taisteltu on. Näin Tali-Ihantala, ei ole tarina kirjoittamaton.

Niin Pietari Autilla, ei ole muuta mahdollisuutta, kuin kynällä kirjailla, Päämajaan esitystä Linnakosta.

Niin Kaarlolle Mannerheim-risti, sodan ansioista rintaan laitetaan. Hän kovimmissa paikoissa osoitti, että on mies paikallaan.