184. PERUSTELEMATON

”Syntyi poika tuo kelvollinen, terve asevelvollinen”, näin totesivat Pekka ja Amalia. Kai heillä oli vainukuono, ennustus ei lainkaan huono, kun poika lähtee kadettikouluun. Yksitoista vuotias Kuopiosta Haminaan, koskaan unohda ei hän ensirakkauttaan.

Tykistö, kiehtoi nuorta miestä yli kaiken ja hyvä niin, sanottiin. Tykistö, sai hänestä peräänkatsojan, muita paremman.

Matka jatkui Haminasta, pojasta matematiikasta, nauttivasta, tuli oppilas Pietarin. Tykistökoulun Mihailovin, aukesi taas uusi ovi, ja valmistutaan maailmalle. Kaunasiin ensi ihmettelemään, miten suora suuntaus epäsuorana käännetään.

Nenonen, Kaunasista palas Pietariin jatkaen opintojaan.

Nenonen, tykistöakatemiassa Mihailovin, syventää yhä taitojaan.

Akatemiasta valmistuva, jolla laajeni maailmankuva, kun palveluspaikkana on Vladivostok.

Vuoden päästä Pietarissa, on taas koeampumahommissa; Nenonen unelmatyössään.

Pian huomaa Vilho Petter kaavan sen, olevan ammuntaan epätäydellinen.

Nenonen, tämän jälkeen jälleen suunnan ottaa sinne Vladivostokiin. Nenonen, kapteenina sinne kun palaa, vaimokin jää reissulta.

Sitten koittaa vallankumous, kansalle nyt outo lumous, Tallinnassa sen kokee Nenonen. Siellä tulee hakatuksi ja elo muuttuu taisteluksi, Ukrainaan, kun lähtee hän sotimaan. Sieltä keltataudin Vilho Petter saa, hänet Pietariin sen kanss passitetaan.

Tykistön, puolesta Suomen kautta Norjaan silloin hän matkustaa. Matkallaan kuulee, että työntantaja on vaihtunut ja Suomeen tarvitaan.

Mannerheimille ilmoittautuu, on kahdeksantoista tammikuun, nimetään tykistöntarkastajaksi. Sisällissodan jälkeen, Vilho palaa Venäjälle jälleen ja sieltä aatelisperhettä pelastaa. Silti Rajajoen yli yksin uida saa; everstiä Suomessa tarvitaan.

Nenonen, joka lähes kaksi vuosikymmentä on tarkastaja tykkien. Nenonen, sinä aikana kehitti tykistöä tosipaikan tarpeeseen.

Tavoitteena Nenosella, oli tarkka tuli jokaisella, tykillä Suomenniemen. Tulen voimakasta keskitystä ja sitä seurannut menestystä, toivoi ilman hakuammuntaa. Tulenjohtokortti silloin lanseerataan, tulenjohtaja tuettavan mukaan laitetaan.

Nenonen, oli aikaansa edellä kehittäjä Suomen tykkien olemattomien. Nenonen, yksi rakkaus vain hänellä oli, Suomen muotoinen sydän.

Talvisotaan lähtö tarpein niukoin, tulta rajoitettiin käskyin tiukoin, virheitä tehtiin ja niistä myös maksettiin. Tykistö ei vielä kyennyt, hyökkäystä tukemaan ei pystynyt, ampumataitoa, kun vain harjoiteltiin. Ammuksia saatiin sotasaalina, oma tuotanto; neljäsosa tarpeesta.

Nenonen, oli idean isä silloin myös sen, käyttöönototon heittimien. Nenonen, Talvisodan ajan amerikoissa reissasi, tykit sai jälkeen sen.

Neljäkymmentä syksyllä, tarkastajan posti tyrkyllä, Nenonen palaa tehtävään vanhaan. Talvisodan tykit on tuplattu, taktiikoita on hangattu, sotasaalitykit käyttöön ottaa. Ranskalaiset tykit ostettiin Saksasta, ja omia alkoi valmistaa Tampella.

Nenonen, kesällä nelkytneljä saikin aikaan sen, sarjan ihmeiden.

Tali-Ihantala, siellä jopa yhdessä kohdassa keskitys valtava olla voi.

Neliökilometrin alueelle, samaan aikaan ampuneelle, tykistölle kiitos ja kunnia. Kaksi ja puolisataa samanlaista lentorataa; Petäjän ja Nenosen kehittämää. Alkaa vihdoin vanja rautaa totella, ihmeen aloittaa Tali-Ihantala.

Vastaavaa ei muualta tiedetä maailmasta, missä näin tehty ois.

Tykistö siellä pelastaa monta ihmislasta, ei turvaa parempaa antaa vois.

Vilho luottoratsu Marsalkan on, Päämajan peruspakki ehdoton, istuu aina hän Marsalkan pöydässä. Kestää kaiken kuittailunkin, savolaisuudesta vinoilunkin, olkaansa ei edes vaivaudu kohauttamaan.

Päämajan ritareista hän on viimeinen, vuoden nelkytviis ritari ensmäinen.

Nenonen, saa ristin ilman hän perusteita, tää Marskin viesti on sanaton.

Nenonen, keskeisin hahmo tykkitulen, perustelujen määrä on rajaton.

Nenosen jälki näkyy vielä nykyisinkin, Suomen tykistö on verraton.

Nenosen rakkaustarina ei pääty koskaan, siksi Suomen kansa yhä on.

Talvisotaan lähti Antti luutnanttina, komppanian päällikkö hän alkuun on. Rivien harvetessa jiiär kuudentoista, pataljoonastakin Antti ottaa johdon.

Järvi Äglästä vaihtunut on Pajakseen, käyty Aittojoki, Kuukkauskin. Sodan loppu siunaus varmasti on kaikille, huhtikuu tekee Antista kapteenin.

Hännis Antti johti aina joukkojansa, edestä hän johti, niin kuin pitikin.

Miehensä koulutti Antti ennen sotaa näin joukkoon luotiin luottamus iäinen. On helppo lähtee sotaan.

Jatkosotaan Antti pataljoonan vei, Simpeleeltä alkoi sankaritaru sen.

Jiiär viisseiska Kurkijoelta Rautuun, kulki niinkuin sotatie rykmenttiä vei. Sen ensimmäiseen pataljoonaan aina luotettiin, pataljoonaan Antti Hännisen.

Ei koskaan Antti saamallaan käskylle sano ei, vaan tekee mitä tehtävissä on.

Hännis Antti aarre on divisioonan komentajalle palvelualttiudellaan.

Hännis Antti oman pataljoonan kanssa, menis vaikka kuuhun muttei surman suuhun.

Hevonen Antilta ammuttiin alta, kaksi kertaa kesken taisteluiden.

Muutenkin terveisissä silloin rintamalta, usein niistä sävel kaikui mollivoittoinen. Hänninen aina miehiään johti edestä, näin heidät sai liikkeelle. Asemasotavaiheessa uudet miehet kouluttaa, niistä valiosotilaat saa.

Hännis Antti heitä kouli sotaa varten, sanoo; ”teitä tartten mä vielä, se nähkää.”

Niin koitti sitten aika, jossa koulutuksen tulokset nuo kaikki käyttöön tarvitaan.

Kun suurhyökkäys alkoi Antti Lempaalassa, oli valmiina jälkeen kaiken tuon. Elisenvaara Simpeleen jälkeen, Kurkijoki, Pasurinkangas muistoja on. Se mitä jälkipolvet saa jäljiltä kaiken tän, sitä Antti miettii puolustaessaan. Lempaalan Lappalaisenmäen lohkon kohdalla, ihan kaikki silloin peliin laitetaan.

Hännis Antti siellä avoimin sivustoin, toteutti kaikki tehtävät saamansa. Kun muut vetäytyivät, niin Antin pataljoona, yksin sinnitteli ja piti pintansa

Mutta ei Hännisenkään auta siten muuta, kuin hyökätä peruuttaen taaksepäin. Äyräpään sillanpääaseman luona, raskaat loppuvaiheet kokee Kylä-Paakkolan. Kun Vuoksen yli pakko on lopulta lähteä, niin Antti on joukon viimeinen. Joka vastarannalla saa punatähteä tähtäillä ennen ylitystä sen.

Vuoksen yli mennään, perustellen kerran, pataljoonan vahvuus vain henkinen nyt on. Ei auta siinä muuta, kun yläkerran herran nimiin toivo antaa jokaisen kohtalon, se pelin nimi on.

Vielä Vuosalmen leimat passiin saadaan, siellä Antti miehineen ponnistaa kertaalleen. Pataljoona alle puolet vahvuudestaan, silti suorittaa jokaisen hyökkäyksen.

Kaikki komppanian päälliköt on kaatuneet, kakskytneljä upseeria mennyt on. On miehet pataljoonan komentajaa seuranneet, rintaman aaltoili, se on vallaton.

Hännis Antti silti, siellä pistää vastaan, tuki toisen divisioonan on korvaamaton.

Tahto, taito, olemus ja urheudellaan, Antin luottamus miehissä on rajaton, kun Suomen aika on.

Niin tämä kaikki kuuluu esitykseen, kenraalimajuri Niilo Hersalon.

Niin tämä kaikki johtaa ritariuteen, viimeinen nimetty majuri Antti on.

Niin tämän kaiken tahdon minä kirjoittaa, majurina saan maata puolustaa.

Niin tämän kaiken tahdon minä julistaa, jotta Suomen kansa tietää saa.

Mitä Hännis Antti teki rintamalla, miksi meillä yhä on oma Suomenmaa.

Ei sitä viedä meiltä pois voi murtamalla, väkivaltaan kaadu ei koskaan isänmaa, sen luvata saan.

Majuri Hänninen, II/JR 57:n komentaja, Vuosalmen sillanpään itäisen lohkon komentaja, komentokorsunsa edustalla ruudussa 478x6734. Majuri Hännisestä tehty Mannerheim-ristin ehdotus. Vuoksen Petäjäniemen kylä 5.9.1944.