7. VANHA ÄIJÄ

Rajavartioaliupseeri, ja komppanian vääpeli ennen sotia jo on.

Tuntee paikat rajan pinnan, hiellä säästää kalliin hinnan näin on opit Juhon sodan moton. Vanha mies jupisee, kun on näytteillä, verraten tätä hevosnäyttelyyn.

Jokaisella hevosella Marskin risti kun on, ei auta käydä väittelyyn.

Salminpoika Pössin Juho, oli vastustajan tuho Talvisodan aikainen. Sai mies kiitosmainintoja, rohkea, oli taitoja, joita etulinjaan tarvittiin.

Laatokan Karjalan korpimaastoon liittyi hän ja komppania hälle uskottiin.

Pajari sai käyttöön osaston niin sitkeän, iskujoukoksi se käskettiin.

Jatkosodan sytyttyä

Juholla käy tuuri hyvä, jatkui hommat Pajarin. Hyökkäyksessä ankarasti, taistellen niin raivoisasti, joka metri silloin voitettiin. Pahimmassa murtokohdassa hän miehineen, taisteli ja maaston valtasi.

Rätön Vilho viholliset hieman myöhemmin täs’ tervetulleeks toivotti.

Päällikkönä etulinjan, paikassa usein kovimman, siellä Juho tunnettiin.

Valtas yksin bunkkereita, tukeakin tarvinneita, alaisia rohkais usein niin.

Johti komppanian yli Vuoksen virtaavan, ensilinjassa - niin tietenkin.

Valtas Kirvun, Vehkapään, aseman Antrean, voimalla oman esimerkin.

Kapteeniksi ylennetty, Pajarin kans pidätetty, kohtalo vei vankeuteen.

Sodan haavat uudet saavat, terveyttä kovin haittaavat. Käsi melkein, kun menetettiin.

Mut Pajari se silloin vetosi presidenttiin, urhoollista alaista auttoi hän.

Marski vastaa: ”Mitä tulee siihen kirjeeseen, lupaan hoitaa kyllä tän.”

Varusmiespalvelus ja jalkaväenkoulutus, oli vasta päällä, kun yhtäällä paljon jo vaadittiin.

Näin Kontiolahden nuorukainen kasvoi niin, varusmiehenä jo kohtuuttoman suuriin saappaisiin. Ensimmäisen ristin sai hän, rykmentin nimeltä Tyrjän, legendojen legenda, kun Sorsan Valde nyt jo on.

Jo Jatkosodan alkuun hän, antoi näytön niin väkevän, hyökkäs ryhmässä kärjen, ain kera järjen korpraali Valde tää.

Hän ei vihollisen anna olla rauhas hetkeekään, jos vastuuta ei kanna, ei pääse etenemään.

Tuhosi hän pesäkkeitä, vihollisen tekeleitä, melkein yksin avasi hän tien näin rantaan Laatokan.

Sorsa, Valde Matias, korpraali, huippusotilas. Näin mennään rantaa Laatokan, ansiosta tämän Sorsan. Murtoaukko kasvoi niin, ryhmästä joukkueeseen ja pataljooniin. Sorsa, Tyrjän sankari, oli tää rohkee korpraali. Kahteen mieheen teki sen, aukon lopulta murtaen. Merkitys tuon huomattiin, ja Mannerheimin risti rintaan pistettiin

Majuri Arvo Ahola, antoi tunnustusta, on sotilaita mallikaita, Sorsat harvas on. Jotka veressänsä kantaa tehon kovan soturin, näin toivon Suomeen antaa, näyttäen esimerkin. Pölkinsaaren, Jaakonlahden, välisessä niemes kahden, oli ryhmän kanssa kera viiskytpäisen naapurin.

Niinpä Sorsan Valdesta, piti piirtää myöskin kuva. Ritarien sarjasta, korpraalista hurjasta. Kari Suomalaisen tie näin Ohdan lohkolle nyt lopultakin vie.

Kuuli haavoittuneen, Valden Kari matkanneen; kenttäsairaalalle, jonne suunnistavalle, myös totuus valkenee.

Ritari on pitkällänsä, hengitys katkonainen, onhan tässä vielä aikaa, teenpä siis sen piirroksen. Paikalle tulee kirurgi, Karille hän tunnot purki: ”Ateneumin mallit teillä usein elossa kai on.”

Sorsa, Suomen sankari, kuollessaan alikersantti. Näin syntyi kuva kuolleesta, sinne sotaan kadonneesta. Niin Valde sitten haudattiin, ja Marskin risti puiseen hälle vaihdettiin.

9. KAPTEENI KANSAN

Jo Eero koulupoikana, oli kova innostumaan Tampereella; partiotoiminnasta ja tietenkin myös suojeluskunnasta. Kunto hällä on rautainen, jolla kestää sodan rasituksen, pelas pelit, hiihti ja ui, ehkä siksi hän sodastakin pelastui. Tän kapteenin, tarina on tarunhohtoinen, mies etulinjojen on Eero kansan ja presidenttien.

Kapteeni Kivelä oli sankari etulinjojen, jo Talvisodassa selvitti välejä naapurien.

Pajarin luottomies sai ristin varsin varhaisen, ei kuitenkaan näytöistä legendaarisen Aittojoen. Meidän kapteeni, johti samoja miehiä uudestaan, Talvisodassa tottuivat he luottamaan kapteeniin.

Tuhosi pataljoonan miehineen vastaiskussa Lankilan, Rättö paahtoi vaunuja, Eero itse johti edestä joukkoja.

Eero esimerkkinä kulki aina joukkonsa edessä, vaatimaton sankari oli tämä heidän kapteeni.

Heidän kapteeni, joka ensmäisten joukossa taisteli, läpi tulen ja raudan tien raivasi.

Meidän kapteeni, välillä rajusti lähitaistellen, puukot aseina kanssa vanjojen, kapteeni.

Eero vaatimaton, urotekojensa puolesta on, Ei niillä kersku hän, näytti vain esimerkin väkevän.

Vaihtui myös päällikkyys, kun koitti jatkosodassa syys, Tuli vielä homma uus pataljoonan komentajuus.

Heidän kapteeni, vastaiskuilla heitti vihollisen, meni läpi asemien vahvojen.

Kapteeni, urhein koukkaaja oli kaikkien, Itse edestä joukkojaan johtaen.

Tää kapteeni, Suursaartakin silloin valtasi, kutsuun vastas, kun Pajari tarvitsi.

Tää kapteeni, komentaja Viron vapaaehtoisten, sodan jälkeen kansaakin edustaen, kapteeni.

Vieremä aina tunnettu on hiihtäjistään, sisarusten lisäksi yksi Olli tiedetään.

Tää Olli hiihti siellä, missä sisarukset ei, ne hiihdot myös viimeiselle hiihtolenkille vei.

Vieremän Olli oli rajan pintaan vaihtanut, Sallaan oli perheensä perustanut.

Ja siitä oli hyvä lähteä taistelemaan, kirjeen perusteella puolest kodin, uskon ja isänmaan.

Hällä yksi pyyntö ois, ”jos sukset lähettää vois”.

Täällä pääsee paljon hiihtämään.

”Ehkä joskus pääsen pois, jos sen Luoja meille sois.”

Palaamaan rauhan elämään.

Vanjankin leiri, tunsi hyvin miehen tän; Valkoisen kuoleman näkivät hangessa hiihtävän.

Mestarihiihtäjä, toi Suomeen MM-mitalin, ja olympiahopean Garmisch-Partenkirchenin.

Sallan rintamalla jo Talvisodassakin hän, järjesti vanjoille elämän niin kiperän.

Sai arvon vänrikin, ilman upseerikoulua, rinnassa pitkä rivi kunniamerkkinauhoja.

Hällä yksi pyyntö ois, ”jos sukset lähettää vois”.

Täällä pääsee paljon hiihtämään.

”Ehkä joskus pääsen pois, jos sen Luoja meille sois.”

Palaamaan rauhan elämään.

Viisi kertaa haavoittuen ja usein takana linjojen, johtajana yltiopäisten tiedusteluretkien.

Vihollisen luoti olkapäässä kerran poltellen, laukaus Ollista oli vain seiskan arvoinen.

Komppanian kärjessä oli joka hyökkäyksen, kerrankin piikkilangat jo edeltä käsin poistaen.

Rohkeus ja sitkeys sekä mies huippukuntoinen, olivat salaisuus ritari Olli Remeksen.

Jolla yksi pyyntö ois, ”jos sukset lähettää vois?”.

Täällä pääsee paljon hiihtämään.

”Ehkä joskus pääsen pois, jos sen Luoja meille sois.”

Palaamaan rauhan elämään.

Niin koitti aika sodassakin, hiljentyä paikoilleen, asemasodassa ei enää lähdetty hyökkäykseen. Etulinjan rintamavastuuta, kun silloin vaihdettiin, oli päivä vuoden viimeinen ja merkillinen niin. Olli seuraajaansa opasti vaaran saloihin, ja tarkka-ampujalta sai nyt päähänsä luodin. Tällä kertaa kympin laukaus, ei armoa antanut, ja rajakapteeni oli täysin palvellut.

Hällä yksi pyyntö ois, ”jos sukset lähettää vois”. Täällä pääsee paljon hiihtämään.

”Ehkä joskus pääsen pois, jos sen Luoja meille sois.”

Palaamaan rauhan elämään.

Ei enää yhtään pyyntöö ois, Isä kun vie Ollin pois. Näin alkaa kotimatka tää.

Ei sukset auttaa vois, vaikka ne nyt alla ois, tämä on viimeinen määränpää.