11. TAIPALEEN JÄTTILÄINEN

Jo Talvisodassa Taipaleen lohkolla, Blickin Aarne oli komentajana. Ei joulurauhaa silloin liioin tunnettu, kun kolme vuorokautta oli taisteltu.

Kansakoulu Saaprun silloin nähdä saa, näyn, josta sotilaita tuskin tunnistaa. Pyjamissaan yöllä herrat karttaa katsovat, kuin joulun ihmettä odottavat, sen saavat.

Astuu saliin muuan ratsumestari, jonka toinen viitilöijä tunnisti.

Adolf ilmoittautuu Aarne Blickille, Adolfin puolia silloin pitäneelle. Ei moni tehtävää ois tätä antanut, liian nuoreks useat on moittinut.

Mutta Aarne sanoi, etten tahdo ollenkaan, esikuntapäälliköksi, jos en häntä saa, ei muitakaan.

Heidän tutustuminen on legenda, talvisodankäynnin harjoittelusta.

Kun Aarne on hyökkäyksen mukana, on häneen käsi yhtäkkiä tarttuva.

”Kuka käy Blickiin kiinni?”, hän toteaa. ”Minä” silloin vastauksen saa, ”Herra everstin esikuntapäällikkö” jatkuu vastaus lyhyehkö.

Niin joululahjoja tuo taistelu nyt tuo, samalla itsevarmuutta miehiin luo. Torjuntavoitto saatiin Taipaleessa, se vaati paljon kuitenkin uhrauksia. Sotasaalista myös saatiin tosiaan, puutetta omien aseiden korjaamaan. Sai esikuntapäällikkökin niitä etsiä, ja vastata esimies vai ystävä, saa kysellä.

Opit maailman palon ensimmäisen, oli mielessä Taipaleen jättiläisen. Saksan itärintaman pioneeri, oli nyt Suomen armeijassa eversti.

Sai jatkosotaan lähdön lentävän, löi hyökkäyksessä vihollisen hän.

Tyrjä, Lahdenpohja, Sortavalakin näin liitettiin, tähän Mannerheim-ristin ritariin, niin se tehtiin.

Syksy nelkytyksi jäi mieleen, risti tuli ensin, sitten ylennys.

Vaimo oli kyynisempi, kun ylennyksen saa myöskin tää kenraalimajurska, näin kirjoittaa.

Komentaja Aarnesta niin pidettiin, ja syvissä riveissä kunnioitettiin. Räiskähteli ja suuttui nopeasti hän, yhtä pian hänet nähtiin leppyvän. Hävittäjä, Ojasenkin bunkkeri, suorastaan Blickin lihalle ol’ piikki. Soitti Kempille ja käski sen tuhoamaan, maaliskuun vain hän antoi aikaa, siis päivän vaan.

Suurhyökkäyksen torjunnan motto hällä: Tästä yli tulla ei ollenkaan. Näin hän sanoi Äyräpäässä ja Vuosalmessa ja hän oli melkein oikeessa.

Sotien jälkeen jatkoi komentajana, tutuks´ tuli jokainen divisioona. Miehet kertovat, kun Kansa taisteli, lehteäkin hän päätoimitteli.

”Paras kuunnella on jutut elossa”, sanoi omilla seitkytvuotisjuhlilla. Ikään kuin kenraali aavisti kohtalon, loppuviikosta hän oli eloton.

Sodan tarunhohtoisissa paikoissa, usein kanssa toistenkin ritarien. Taistellen kanssa valioiden, Ripattien ja Ehrnroottien.

Niin jätti Jätti Taipaleesta, perinnöksi itsenäisen Isänmaan. Ja siitä lausuttava kiitos, Aarne Blickille osoitetaan.

12. YSTÄVÄN PELASTAMA

Vapaussodan Heinola, siellä tuli osuma, kuolleeksi luultu Pajari makasi hangella. Pelastus tuli paikalle muodossa Evertin, lapsuudenystävän, joka ansaitsisi ristin.

Talvisodan hengen synty liittää voidaan Pajariin, viitekehys viekin sen Tolvajärven metsiin. Siellä usko menestyksestä iskostui myös miehiin, ensimmäisen voiton merkki historian kirjoitettiin.

Huimapäinen tahti säilyi jatkosodassa, divisioonan ollessa Kivennavalla.

Ammutti aidot laukaukset Pajari Mainilan, itse varmistaen murkuloiden oikean suunnan.

Leijonajahti Kannaksella merkille pantiin, tuli kissa kaulukseen ja risti rintaan pistettiin. Suursaaren valtausta ei Marski käske kaikille, operaatio sopiva oli vain Pajarille.

Kovan ja tiukan miehen maine Pajarilla on, omien miestensä kannatus on vankkumaton. Ihannoitu komentaja joskus myös yllätettiin, kun hänet itseensä Marsalkkaan rinnastettiin.

Lapin sodan kaava oli jälleen tuttu niin, upporikkaaksi ja rutiköyhäksi se nimettiin. Maihinnousu Tornioon pelkillä rahtilaivoilla, se oli laatutyötä jälleen Pajarin aivoilla.

Tästä Pajari sai toisen ristin esityksen, mutta ehdoillaan hän vastasi tästä kieltäytyen. Ei ristiä ilman rykmentinkomentajia, niinpä Aho, Halsti ja Loimu ovat ritareita.

Hyökkäävä kenraali oli nimitys sopiva, malttamatonta ja tarmokasta kuvaava. Kiivaus koitui kohtaloksi sitten liikenteessäkin, ojaan ajautunut auto, kun aiheutti sydärin.

Voiko Isänmaataan palvella paremmin kuin hän, jonka viimeinen palveluspäivä sai sävyn tän. Saappaat jalassa näin koitti lähtö sitten kenraalin, kansakunnan yhdistäminen vaati Aaro Pajarin.

Kun tykkilavetilla mennään läpi Tampereen, näin saatellaan Aaroa matkaan aivan viimeiseen. Kaduilla on paljon miestä, joilla on paljaat päät. Pajarin pojat sankoin joukoin silloin siellä näät.

13. MANTEREEN TAISTELU

Keuruu ain` on synnyttänyt sankarit, legendat nuo jo ennen ja jälkeen sotien. Yksi sellainen on Onni Mantere, tykkimies vielä varusmiesaikainen. Talvisodassa autoa kuljetti, taistellen Volosulan, Keljan ja Lohijoenkin. Jatkosotaan saa ammuttavaks tykin, nyt vain käyttöön annetun panssarintorjujien.

Onni halusi tuhota panssarit, jotka Kiteen Koivikonmäellä jylläsi. PST-tykin hän asemiin raahasi, propsipinot hieman suuntaamista häiritsi. Tulen avasi tuhoisin seurauksin, aseman vaihto heti jälkeen laukauksen. Näin Koivikonmäellä kylvettiin siemen uuden taistelutavan maavoimien.

Onni lähti vaunumurskaamoon, tahtoi suojella syntymämaata. Antoi vanjalle hän kuontaloon, Suomen turvan, kun näin sai hän taata.

Kylmähermoinen korpraali Mantere toimi koko ajan rauhallisesti. Laukaus, osuma ja tykki liikkeelle, vaikka kranaatit ympärillä räjähteli. Kun lataaja kranaattimyrskyssä haavoittui, Onni tällöin tykin myöskin latasi. Kaikkiaan seitsemän vaunua tuhoutui, kahdeksannen kohdalla sirpaleet jo sivalsi.

Onni joutui kenttäsairaalaan, kun suojeli syntymämaata. Ei paluuta etulinjaan. Kun sotasairaalassa sai maata.

Mitä Mantereen tulikaan tehtyä, siitä komentaja myöskin kyseli.

Tästä hänelle kertoi kersantti, joka toimintaa vierestä seurasi.

Niinpä Onnikin sairaalan pedillä sai kirjoittaa tapahtumasta kuvauksen. Ja tästä vain kuukautta myöhemmin sai ristin ja Marskin käden puristuksen.

Haavoittuminen inavalidisoi ja sai Onni vapautuksen näin myös raskaasta. Jäykkä nilkka tuo töissä haittasi, liikuttaessa metsämaastossa.

Muiden ihmetteleviin katseisiin Onnilla oli vakiovastaus; ”elän vaikka jalattomana, kunhan maassamme vallitsee vapaus”

Hän leivän kiskoi perheelleen ja itselleen tilaltaan. Kun kutsu kävi raskaaseen, hän vastasi teoillaan. Ja konepistoolin, kun käteensä sai. Sitä taitavasti hän käytti ain. Ei rehennellyt koskaan teoillaan. Konepistooli käsissään on Pasanen aivan ylivertainen ja Konepistooli tehokas ol` juurikin kärjessä taistojen, miss´ Rumpulippaat täytti, näin perheenisä näytti kuinka Suomea puolustetaan.

Konepistooli Suvilahden taistelujen luottoratsu Pasasen ol`, konepistooli Jessoilan sillanpäätä yksin kun puolusteli. Prääsän taisteluissa, ei rohkeutta muissa, yksin vastasi kahtasataa.

Kun vapaaehtoisia joukon seasta kyseltiin, koulupojan tavoin Pasasen Emil viittas niin. Sivustaan tulleen partion, päivät pian laskettu on. Kun perään lähtee korpraalimme tää.

Konepistooli käsissään on Pasanen aivan ylivertainen ja Konepistooli tehokas ol` juurikin kärjessä taistojen, miss` rumpulippaat täytti, näin perheenisä näytti, kuinka Suomea puolustetaan.

Konepistoolin, piippuun rynni vihollinen, mitä tekeekään Pasanen, Konepistooli, ei Matrossassa auttanutkaan, luoti tuli lonkan mutkaan. Työtapaturma, ei ollut onneks surma, Näin ritari asian, kun kuittaa.