15. YKSINÄÄN

Talvisotaan Suonenjoen mies ehti lähtemään, vaikka oli vasta parikymppinen. Ilomantsin suuntaan JiiÄr neljäyks ryhmitetään, joukko on varsin varusmiesvoittoinen. Kiväärimies tää, sodan sen ymmärtää, vain taistellen siellä kai henkiin jää. Toisiin luottaen, puolesta Suomen, siinä yksi sota meni ihan vain sotien, oven takana onkin jo se sota toinen, jonne lähtee Vehviläinen.

Rykmentin päällystönkin kuultiin ihmettelevän, minne ihmeeseen mies aina katoaa. Esimiesten uteluihin reissujensa jälkeen hän vastasi: ”Yksin on turvallisempaa.”

Alikersantti tää, usein yksin hyökkää, ryhmän miehet tulee perässä ja täydentää, näin he tottuneet aina ovatkin tekemään.

Hän oli itsenäinen ja niin hurjapäinen, valtasi korsuja kera käsikranaattien. Siinä sota meni taistellen ja vyörytellen, Syksy liitti hänet joukkoon Marskin ritarien.

Alalammella vihollisen tukikohtaankin hän, hyökkäs` yksin sisään taas murtautuen. Nähtiin vuoroin käkrejä ja panoksia heittävän, vihollinen jäi sisään rakennusten.

Alikersantti tää, taasen yksin hyökkää, Leppäselän kansakoulullakin hän vyöryttää, pikakivääri hänet korsun päälle siirtää.

Latvasyrjässäkin, taasen hyökkäs yksin, siinä perusteet viimeisimmät tulivat ristin, Tämän yltiöpäisenkin alikersantin.

Veikko perusteli seuraavasti yksintaistelun: ”Liukasliikkeiseen on vaikee osua.

Koko ryhmä muodostaakin melkoisen maalitaulun ja olen ryhmän hengistä mä vastuussa.”

Alikersantti tää, usein yksin hyökkää, ryhmän miehet tulee perässä ja täydentää, näin he tottuneet aina ovatkin tekemään. Hän oli itsenäinen ja niin hurjapäinen, valtasi korsuja kera kranaattien.

Siinä sota meni taistellen ja vyörytellen. Syksy liitti hänet joukkoon Marskin ritarien.

Ensimmäinen ritarivänrikki, oli Iisalon veljessarjan nuorikki. Kolmea esitettiin, mutta vain kaksi palkittiin. Ja neljäskin se ansainnut kyllä ois.

Pee Iisalo, Tee Iisalo, Aa Iisalo ja Vee Iisalokin.

Pentti porhalsi kärkijoukkueessa, valiotaistelijoiden saattueessa.

Kun hyökätään, niin nyökätään, ja yhdessä näin edetään. Tiurin siltakin pitäisi räjäyttää.

Pee Iisalo, mies niin jalo, kärjessä painoi joukkonsa hurjimman.

Niin löytyi naapurin PST-tykki. Sen asemiin Pentti kavereinensa lykki. Konepistoolit suojakseen, Pentti otti tykilleen. Ja alkoi tykkiä latailla hiljalleen.

Pee Iisalo, aatteen palo, laittoi ampumakuntoon tykin sen.

Tykki alkoi tulosta myös tuottaa.

Kuinka naapurin aseeseen mies voikaan luottaa?

Jouduttiin paikkaan kiperään, silti pyrki hymyilyttämään, kun Pentti näki auton naapurin.

Pee Iisalo ja maailmanpalo, Vuoksen sivuhaaralla taisteltiin.

Hymy hetkessä kuitenkin myös hyytyi, kun hurja vastahyökkäys käynnistyi.

Kaaos sanoin kuvaamaton, jäljiltä Pentin tykin on. Ja vanjakin jo tykkinsä asemoi.

Pee Iisalo, syttyi valo, ja näin naapurin tykkikin tuhottiin.

Jälkeen kolmen tunnin taisteluiden, oli paikalle viimein aika tulla myös muiden.

Tie tukossa on raudasta, on Stalinia ja Voroshilovia, näistä kiittää voi Iisalon suuntausta.

Pee Iisalo, vaunuin kohtalo, Pentin laukauksilla sinetöitiin.

Vänrikkien sodan ensi risti, sen komentaja Sihvo rintaan pisti. Ja määräs heti lääkäriin, toipuminen venyi kuukausiin.

Näin keuhkopussi kuntoon hoideltiin.

Pee Iisalo, hetken palo, komentaja kun käski, niin lähdettiin.

Vanhempana paljon julkisuutta, sai korostamalla Isänmaallisuutta. Harva rivi on ritarien, ristin ansaitsee jokainen. Suomalainen mies ja nainen. Haudan takaa, puhuu mies vakaa, Suomi on kaiken sen arvoinen.

Hän oli kolmekymppinen, kun käsikähmä kanssa santarmien johti Saksaan leirille, Missejoelle ja Riianlahdelle. Näin mentiin.

Ei osannut hän pelätä, ei kuolemaa, ei ihmistä. Siksi hänet laitettiin aina paikkoihin pahimpiin. Näin tehtiin.

Vapaussodan luutnantti, näin armeijassa palveli. Päällystön koulutusta tää mies alkoi sitten kehittää.

Pappamme

Taavetti Laatikainen, Taavetti Laatikainen, uhkas maitojunalla

RUK:n jälkeen myös Kadettikoululla.

Sehän oli Taavetti Laatikainen, Taavetti Laatikainen, komentaja taistojen ja isähahmo monien miesten. Hänhän oli Taavetti Laatikainen, kenraali vaativainen.

Usko vapaan isänmaan Ja usko oikeutukseen, asiaan. Hän oli Taavetti.

Jatkosodan hyökkäysvaiheeseen, ison vaihteen laittoi hän. Armeijakunta tavoitteeseen, nähtiin niin etenevän.

Ristin sai mies Mikkelistä, kotona oli niin idyllistä. Siellä Päämajaakin pidettiin, kun sen nähtiin vuotavan.

Taavetti Laatikainen, Taavetti Laatikainen, luotettu ol’ Marsalkan, ja esikuva monen nuoremman.

Hänhän oli kenraali Laatikainen,

Taavetti vaativainen. Papan mieltä testattiin, kun pojan kuolemasta soitettiin. Sen vanhimman.

Suurhyökkäyksen kesä muistetaan, Taavettia arvosteltiin. Armeijakuntaa moukaroidaan, lähes lailla helvetin.

Hän kesti paineen, sen rynnistyksen, Suomi kesti suurhyökkäyksen. Sodista ei jälkeläiset mitään saa, arkistonsa tuhoaa.

Taavetti Laatikainen, kenraali vaativainen.

Kaksi vuotta yypeetä, palveli, ei tiedetä syytä. Jalkaväen kenraali, ylennettiin, kenraali, pojasta tehtiin. Myöskin sitten aikanaan, mitäs polvista sanotaankaan.

Ja niin jäi kenraali Laatikainen Taavetti Vaativainen Suomemme historiaan.

Näin saimme kaikki vapaan Isänmaan. Ansiosta Taavetin, ja aikalaisten, esimerkin Laatikaisten. Heitä silloin tarvittiin kun kohtaloamme sinetöitiin. Kiitos Taavetti.

18. SUURIN KAIKISTA - VAPAUS

Tsaarin henkivartija, tuli Suomeen uran lopussa. Mutta ura Suomessa, oli vasta alussa. Myllerrykset maailman, sotkivat myös pohjolan. Kokemusta tarvittiin, kun Suomi itsenäistettiin.

Punainen ol´ talvi, punainen ol´ hankensa sen. Punaiset on joukot, vastassa noiden valkoisten.

Valkoinen on puoli, valkoisen hallituksen.

Ja tsaarin upseeri, johdossa on valkoisten.

Alussa itsenäisyyden, keskellä epävarmuuden, kansa kaksijakoinen, jäljiltä oli sodan sen.

Uhka tuttu itäinen, nosti päänsä uhoten. Niinpä valkoinen ja punainen, kokivat ihmeen yhdistyen.

Talvisotaan Suomi, lähti sodan jäljiltä sen.

Jossa vastapuoli, riveissään piti veljen.

Saattoi olla huoli, kuinka sitten kestämme sen.

Vaikka moni kuoli, säilytimme itsenäisyyden.

Talvisodan Suomi, teki ihmeteonkin sen.

Turha oli huoli, se kansan liitti yhdistäen.

Aikaisempi vastapuoli, taisteli rinnalla sen. Aiemman vastapuolen, veli rinnalla veljen.

Sodassa mies jokainen, osoittaa kyllä rohkeuden. Uusi palkinto osoitti sen; Ylipäällikön nerouden. Mikään valtio aiemmin, ei ollut palkinnut pahemmin, yli sotilasarvojen ollut ristiä antaen.

Niinpä Suomi olikin, sodan maista harvinaisin. Marskin viisauden osoitti, jo Vilho Rätön saama risti. Sota-ajan korkeimman, kunniaa osoittavan, ristin merkitys huomattiin, kun niitä esitettiin.

Vapauden ristin ja mitalin, ajatus oli Mannerheimin. Niiden perusteen uusimman, nähtiin ärsyttävän Marsalkan.

Talvisodan keskellä, syntyi neljäs pykälä, joka ei kuitenkaan, yhtään ristiä liikkeelle saa.

Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan sotilasarvostaan riippumatta Suomen puolustusvoimien sotilas nimittää, kun esimiehet esittää, ensimmäisen tai toisen luokan ritariksi nimeten. Näin syntyi sodan sankaruus, Mannerheim-ristin ritarius.

Tasavallan presidentti, päämajassa kun vieraili. Oli seitsemäs lokakuun, kokoonnuttiin ruokailuun. Niin presidentti Ryti, Marsalkalle puheen piti, jolla oli vain yks´tarkoitussuurin huomion osoitus.

”Herra sotamarsalkka, kun mietin kansan kohtaloa. Historiamme viimeaikainen ja vaikutus teidän ponnisteluiden. Olette ollut ensimmäinen ja näkyvin suomalainen. Maailmalla teidät tunnetaan ja ens´mäisenä mainitaan.

Teidät tuntee maailma, suurimpana suomalaisena. Se tuntee valtiomiehen ja myöskin tiedemiehen, miehen lämminsydämisen, ystävän lasten ja sairaiden. Mutta ennen ihan kaikkea, teidät tunnetaan sotilaana.

Talvisodan taisteluun, ryhtyminen vaikutti minuun. Jäyhä mielen tyyneys, se teidän kylmän viileys. Velvollisuuden tunnossa, tilanteessa huonossa, te osoititte urheutta rintamalla, tulen alla.

Ette epäröinyt hetkeekään, johtaa sitä retkeekään. Iän ja terveyden puolesta, olisitte voinut luopua. Epäkiitollisesta tehtävästä ja vastuusta, jota silloin kannoitte ja näin toivoa annoitte.

Teidän ansionne on, kehitys Suomen sotataidon. Kaikissa sodissamme Te, sotatoimia johditte. Tästä kaikesta minä esitän, kansan kiitoksen syvimmän. Ja herra sotamarsalkka, pyydän vielä palvelusta.

Nimeänne kantavan ristin, korkeimman kunniamerkin arvo ja merkitys nousisi, jos myös Te, idean isi suostuisitte ristin ottamaan, ja rinnassanne kantamaan, ristin ensimmäisen nimitäin ykkösluokkaisen.

En tätä yksin tätä pyytäisi, jos minua ei tukisi, ritarit nuo aiemmat, sotilaat maan parhaimmat. Jotka ovat pyynnössään, teitä pyytänyt mut pyytämään, puolesta puolustusvoimien ja koko kansan pohjoisen.

Kuule herra marsalkka, mulla olis´ asia.

Tästä teidän rististä ja sen merkityksestä. Arvoa sen korottais, jos sen Marsalkkakin sais. Siksi teille esitän kunnioittavan pyynnön tän.”

19. HENKIEN PELASTAJA

Korkeasta sotilasarvostaan huolimatta ei Simo ollutkaan mikään sotaherra, vaan lääkäri ensin.

Jo vapaussodan rintama, Savo sekä Karjala sai Simosta myös nauttia ÄsPeeÄrrä. Simo Brofeldt, Simo Brofeldt, lääkäri etulinjojen, Simo Brofeldt.

Kun Lagus painui Karjalaan, ja bensa oli lopuillaan, niin täydennykset hoitaa saa, eversti Brofeldt.

Mutta hän on lääkäri, joka Marskille ehdotti; lentsikalla bensat täydensi ja myös evakuoi.

Lääkintäeversti, Simo Brofeldti pelasti henget Karjalan, Simo Brofeldti.

Ehdotus uhkarohkea ei saanut heti tukea, pitihän lentää keskellä punahävittäjäin.

Operaatio onnistuen toteutui yli odotusten, ja kolme päivää valvoen leikkasi Brofeldt.

Lääkintäeversti, Simo Brofeldti pelasti henget Karjalan, Simo Brofeldt.

Tämä lääkintäeversti oli sodan ainoa lääkäri, joka ristin ansaitsi sen Mannerheimin.

Terveys meni lääkärin, sodan raskaan sankarin ja ristin paikka rinnasta vaihtui Hietaniemeen.

Lääkintäeversti, Simo Brofeldti pelasti henget Karjalan, Simo Brofeldti.