20. SOTILAAN MALLI

Kun Laihialta, kutsuu maailma, niin ei sano vastaan, teot ainoastaan puhuu puolestaan. Jo Talvisodassa, asevelvollisena.

Viipurissa nähtiin, siellä kun tähdättiin Suomen puolesta.

Jatkosodassa, varajohtajana konekivääreillä, miehillä hyökänneillä vastus kovenee.

Eino Mallila, taisteli Porlammella, jossa joukkueineen jäi saarrostuksiin keskellä aukeeta.

Alikersantti Mallila, konekivääripuoljoukkuetta johti taitavasti ja niin rohkeasti myös menestykseen. Murtautui motista ja otti vankeja, joita sitten käytti, kun valjastuksen näytti ja matkaan hevonen.

Hevosella takaisin, hakemaan konekiväärit. Pois taas taistellen, miehet ja vangit tuoden läpi kolmen linjan.

Niin Itä-Karjalaan, sotaa jatketaan. Puolustukseen Kriville niin Eino Ilmarille sitten sanotaan.

Hän on jo kersantti, kaverinaan vänrikki. Konekivääreiden taisteluun johtaneiden parivaljakko.

Kerran illalla, tarkastuskierroksella, kun he erosivat, kranaatit ujelsivat kohtalokkain seurauksin.

Niin palasi vänrikki, löytyi haavoittunut kersantti. Vielä elossa, kunnossa huonossa kuollen matkalle.

Niin piti vänrikin, mennä hautajaisiin kersantin. Mutta kohtalopa päätti, tehdä toisin, osalta vänrikin.

Hän kuoli sodassa, miltei samassa paikassa, kuin tarinamme Eino Ilmari Mallila pidetty ritari.

Kylmä-Kallen kerrottiin palelleen jo silloin aikoinaan Leirillä Lockstedtin. Sinne lähdettiin, kanssa muiden jääkäreiden oppia hakemaan. Niin myös Kylmä-Kalle, itärintamalle pioneeriksi Saksan armeijaan, ja ryhmän johtajaksi hänet nimettiin.

Armeijaan hän tahtoo vaan, kehittämään Suomen puolustusta. Niinpä sen ensmäisen sotakorkean kurssin käy hän. Talvisotaan hän johtaa rykmenttinsä Keski-Kannakselle. Summaan vaan, taas palellaan. Rykmentti kuuluu Kylmä-Kallelle, joka alaisten kunnioituksen ansaitsi yöpymällä teltoissa etulinjan miesten keskellä.

Jatkosotaan Heiskanen lähti kanssa Kiilan iskevän Aunukseen hyökäten. Ja rykmenttien, iskujoukkoon kuului Väinö Linna, kaikki tuntee sen. Mentiin Petroskoihin, vaikka suon marjoihin kaatui komppa-ukko alkuun sen, loppujen loppu on ihmeellinen.

Niin Heiskanen saakin sen Mannerheim-ristin ansiosta; hyökkäyksen, tien avauksen murtaen tiukimman vastarinnan. Suurhyökkäyksen torjuntaankin vielä Heiskanen joutui miehineen. Eikä kaikki siinä - Lappiinkin.

Sodan jälkeen vankeuteen ja komentajaksi koko Puolustusvoimien. Saaden eläkkeen, jääden kuuden vuoden jälkeen, ollen siten viimeinen

Jääkäri työs, kun lääkärit myös kertoivat: ”etteivät he mitään enää voi.” Sairaus on tullut viedäkseen.

Niin Heiskanen, saa loman sen, joka on hänelle viimeinen. Tuskaisen, lähdön estäen, hän ampuu sotansa laukauksen viimeisen, varmistaen, että kun vihdoinkin taisto päättyy. Se silloin on loputon ja äärimmäinen keino. Nyt riitti hälle täällä, taistelu maan päällä, sankari kun lähteen matkalleen, viimeiselle viimeisen kerran.

22. KENTTIEN KENRAALI

Viis´ divisioonainen Kaartinarmeijakunta aloitti suomalaisten moukaroinnin. Ensimmäinen heinäkuuta sai Ihantala puolustaa vahvennetun divarin voimin.

Komentaja Vihma oli paljon kokenut, oli Jääkärinä sukeltanut Suomeen. Savo-Karjalassa vapaussodassa taistellut, Taipaleessa nähnyt Talvisodan luonteen.

Hän sanoi, ”ettei vihollisen luodit tavoita.” On etulinjassa keskellä miesten.

Hän oli tiukka esimies ja varsin vaativa, nauttien arvostusta rivimiesten.

Mannerheimin risti tuli ansiosta sen; Viipurin valtauksen manöövereiden. Kuudennen divisioonan panos ol´ hirmuinen ja tuli valtava patteristojen.

Kenraalismiehen kuolema keskellä taistojen oli Suomessakin hyvin harvinaista. Ihantalan ihme piti sisällään myös sen; ei ennen ollut mitään Vihmanlaista.

Näin päättyi sankarkuolemaan Jääkäri viimeinen, ei kuollut luotiin vaan sirpaleeseen.

Hän oli iäkkäin kuollut myös ritarien, viime matka vei Kuopioon maan poveen.