32. OIVASTI KONEPISTOOLILLA

Iisalmesta Lapin maille Röngän tie tuo vei, armeijaan auennut silmäpuolen tie ei. Nostomies paikan ties, kun sitä tarjottiin, näin Talvisotaan lähdettiin.

Taisteli Lapin rintamilla, Sallassa ja Kallungilla. Näin myös hän jatkoon pääsi ja sai arvon alikersantin.

Siilavuolla, jossain tuolla oli vääpeli, jolla kädessä pysyi konepistooli.

Iskumiesten valio mies yksisilmäinen, ristin saaja ensiluokkainen.

Hän yksin jäi tukikohtaan, siel’ vihollisen vastaanottaa, jälkeen useiden hyökkäysten, hän yksin torjui kaiken sen.

Pari päivää myöhemmin taas sama tilanne, vihollisen hyökkäys tulee ihan silmille.

Vääpeli tää järjestääkin joukot taisteluun, ja siinä hän myös haavoittuu. Ei alkuun päässyt sotaväkeen, vain toisella silmällä näkee. Mut jo Talvisodan taistoon, vapaaehtoinen oli hän.

Susitaipaleen tiedusteluretkistä, Talvisodankin vaikeimmista hetkistä. Oiva Rönkä selvisi lailla sankarin - kyllä elämä on ankarin.

Jatkosodan Röhön tiellä, oli Eldankajärvi siellä. Mutta onko jossain vielä, myös huoltotie vihollisen?

Sinne jalkaväkirykmentti kaksitoista, suunnattiin vasten vihollisen huoltoa.

Oiva Rönkä otti silloin ensiaskeleen; Mannerheim-ristin ritariuteen. Hän katkaisikin huoltoreitin, jäi mottiin ammukset ja keitin. Näin vihollisen kolonna, kun Vienan metsiin tuhottiin.

Askolan mies koulutuksen hankki lentäjän, jo ennen sotaa siivillensä kohota sai hän. Oli lentomestareita, sodassa taistelleita, Viljo Frithiof heistä yksi oli niin.

Hän jatkosodan lentotiedusteluun paneutui, ja välillä myös kaksintaisteluunkin antautui. Pommikone hällä alla olikin ja taivahalla, konekivääri oli ystävä ohjaajan.

Hän toisen Marskin ristin saikin ilmavoimien, se tunnustuksena tuli sotatoimien; uskaliaiden ja rohkeiden, pommi ja tiedusteluiden, lentojen ansiosta kauas selustaan.

Bristol Blenheimillä taivaalle hän kaartaa, pataässä koneen kylkee koristaa. Vaikka pommikoneen vastustaja saartaa, tuo sen aina laskuun kotisatamaan, aina ehjän koneen kotiin rullauttaa.

Pataässä tarkoitti muille kuolemaa, Salminen Viljolle se teki kunniaa. Sodassa en minä kuole, pidän siitä kyllä huolen, näin Viljon usein kuultiin silloin sanovan.

Niin oikeassa oli kaukotiedustelumies, jo sota-aikaan hyvin oman kohtalonsa ties.

Oli lentomestarilla taivaaseen hyvät sillat, eikä vihollinen häntä koskaan alas ampunut.

Joskus Tornierillakin sai hän liitää, kaukotiedusteluun sinne rajan taa.

Näin kun miehistönsä kanssa kotiin kiitää, maallinen elo on ihan mukavaa, elo maassakin on ihan mukavaa.

Saatuaan Marskin ristin Viljo pitikin puheen, Hän sanoi: ”Tunnustus on tämä koko laivueen.” Luottamuksen osoitusta, vaikeesta tiedustelusta, ylpeänä Viljo sanoi ristin kantavan.

Viljo uskoi sodassakin voimaan korkeimpaan, se lentäjiä siunaa, ei kaikkia kuitenkaan.

Viljo oli täysin varma, että hänen oma karma pitää miehen elossa läpi sodan sen.

Viljo Salminen näin lentää ritariuteen, varjelusta tarvii päivään jokaiseen. Tuskin taistelut kestävät ikuisuuteen, Lahden Levossa on loppuaskeleet.