36. SUURIN AARRE

Köyhän lossivahdin poika Pohjois-Savosta, tulikasteensa hän sai jo Talvisodassa. Mut uroteot ajoittuivat sotaan seuraavaan, Talvisodan jälkeiseen ihan uuteen sotaan.

Sankartarun alku kirjoitettiin jossain siel’, kun hyökkäs rohkeasti Lagus joukkoinsa viel. Enemajoen sillalla hän taisteli kuin Sven, ei ollut hän Dufva, vaan oli Voutilainen.

Syöksyi ensimmäisenä hän sillan taisteluun, alla tulen ankaran unohti kaiken muun. Vastarantaan ryhmänsä sillanpääasemaan hän vie, ja näin on pataljoonalle sitten auki tie.

Vapaaehtoisena partioon ilmoittautui, sen johtajana Petroskoin kaupunkiin tunkeutui. Eteläinen kaupunginosa haltuun otettiin, näin komppanian voimin Voutilaista seurattiin.

Edellinen riitti näytöksi jo ristin sen, sai Aarresta nyt jatkoa joukko ritareiden. Leppävirtalaisen lossivahdin pojan tarinaan, hurjemmatkin maineteot vielä kirjoitetaan.

Karhumäen jälkeen matka jatkui Poventsaan, menestys hyökkäystoimien silloin huomioidaan. Vihollisen leirissä ja kanavalla räjähtää, heti sitä ei kukaan voi oikein ymmärtää.

Stalinin kanavan sulut siellä aukaistiin, räjäyttämällä vedet vapaasti virtautettiin. Uusi uoma haki paikkansa kaupungin kaduilta, Siinä moni suomalainen sotilas män samalla.

Komppanian päällikkö Tuomas Liponkoski, vakavan tilanteen jo pian huomasi.

Käski toiset jäämään paikoilleen, kun itse lähti hän, mut pian myöskin Tuomas nähtiin siellä jäätyvän.

Vesi virtas kohisten ja se vei mukanaan, kaiken eteen tulleen irtaimen valtoimenaan. Ja pakkanenkin paukkui, oli sumu valtava, sen keskellä vain harva osasi nyt toimia.

Silloin alkoi Voutilainen tehdä tekojaan, joista jälkipolvet saavat vielä kirjoittaa. Hän uhmas oman henkensä puolesta isänmaan, ja nyt hän tekee jälleen sen, kun toiset pelastaa.

Aarre sumun seassa ui tukkipinon luo, hän vaivoin näkee sumussa, kuka onkaan tuo; hahmo, jonka ensimmäisenä hän pelastaa, ottaa sieltä selkäänsä ja lähtee taas uimaan.

Komppanian päällikkö ja kaksi muutakin, Aarre tällöin pelastaa uimalla takaisin. Yhä uudelleen ja uudelleen hän sen tekisi, ei kaveria jäätymään pakkaseen jättäisi.

Voutilaisen teko vaikutti myös Heinrichsiin, ensimmäisen luokan esitys nyt laitettiin. Karjalan Armeijan komentajan perustelut, oli vaikuttavimmat mitä olenkaan kuullut.

”Ansaitsee erikoisen huomion Voutilaisen sankariteko, jossa uimalla pelastaen. Komppanian päällikkö ja asetoverinsa, pelastaa tulvaveden saartamalta paikalta.”

”Teko tehtiin ankarissa olosuhteissa, Pakkastakin lähes neljäkymment’ astetta.”

Muut ei pystyneet muuhun kuin vain katselemaan, kuinka Marskin ritari henget uimalla pelastaa.

Samalla Voutilainen kolme kertaa osoittaa, ei hän ole turhaan ritari, joka uhmaa kuolemaa. Laittaa oman henkensä likoon puolesta toisien, ei tähän moni pysty, mut pystyy Voutilainen.

Mannerheim ei Voutilaisen luokkaa korota, Lagus sen sijaan muuta sotilasarvoa.

Näin jatkosodan alussa taistellut korpraali, on nyt kersantti, jota yllätys odotti.

Saapui Karhumäkeen sanoma Päämajasta, Voutilaisen piti sinne heti ilmoittautua. Komennuksen syytä ruvettu ei kertomaan, niinpä matkaan lähti kuva rintamasotilaan.

Mikkelissä rintamamies pääsi saunomaan, sen jälkeen pukuun kersantin parhaaseen puetaan. Saappaita vain sopivia löydetä nyt ei, niinpä kersantti luutnantin jaloista ne vei.

Niin koitti illallinen, sen tarjosi Heinrichs, samalla Voutilaiselle selvisi syy miksi. Hän tullut on valituksi ritaririvistöön, ylipäällikköä onnittelevaan lähetystöön.

Leppävirran mies oli osa joukkoa, joiden jäljiltä Suomen sotahistoria, on kunniakas niin kuin on myös nimet joukon sen: Heinrichs, Lagus, Raappana, von Essen ja Voutilainen.

Seuraavan yönsä Aarre vietti junassa, aamulla sivuraiteella Vuoksenniskalla.

Ei Kaukopään tehtaan piippu päässyt historiaan, kun Marsalkka vastaanotti yllätysvierastaan.

Lagus otti suojiinsa rohkean kersantin; ”seuratkaa vain minua, tee niin kuin minäkin.” Näin jännitys lievenee seurassa herrojen, presidentin, Marskin, kenraalien ja everstien.

Tarinassa kerrotaan rivissä käyneen niin, että Hitlerin kättelyssä Aarre ohitettiin. Mutta Marski korjas asian ja silloin mainitsi; ”että tämä Aarre on oikea sankari.”

Niin Hitler Voutilaisen kättä sitten hemputti, ja Marsalkka perässä vuoroaan odotti. Marski lämpimästi ritarinsa käteen tarrautuu. Ja sanoo: ”Minä lukenut olen teistä, juu.”

Juhlapäivällisille myös Aarre istuutuu, hän jollain lailla herraseuraan kyllä sopeutuu. Kun herrat tilaa konjakin ruokailuun juomaksi, niin raitis mies Aarre silloin maidon tilasi.

Hitlerin puhe tulkattiin myös Aarren korville, näin hän pääsi selville puheista Marskille. Juhlan jälkeen Lagus komennusta jatkaa edelleen, seitsemän vuorokautta myöntää hän sankarilleen.

Sodankäynnin rasitukset Aarressa ei näy, hän sota-aikaan kapitulanttikoulunkin käy. Suurhyökkäyksen Kuuterselässä hän haavoittuu, mutta silti Lapin sotaankin osallistuu.

Armeija ei kuitenkaan lopulta voittoon vie, sotien jälkeen Leppävirralla Aarren käy tie. Maanviljely on verissä sankarimme sen, Heinrichsin sanoin: ”Ritarin täysin altruistisen.”