37. OLEN SAARELAINEN

Jatkosodan alkuun oli Veikko, Laguksen joukoissa KK-peikko. Alkuun etenivät hyvin, tavoittein syvin nämä miehet.

Sitten liike loppui tienhaaraan, Salmin ja Tulemajärven vaaraan. Kun hyökkäs vihollinen yllättäin ja suomipoika siihen jäi paikoillensa.

Ei siellä tunnelma ollut niin metka, tien täytti neuvosto-autoletka. Sen tuhoaa, vain Veikko Saarelainen.

Salmin tie on poikki, neuvostoautot tiellä. Konekivääri voikin, olla ainoo apu siellä. Näin Veikko myöskin tuumi, ja laittoi aseen siihen. Keskellä tietä luuti; Veikko Saarelainen.

Edessä kuusi kuorma-autoo, eikä tulituksessa taukoo. Veikon ympäriltä kaatuivat, taikka haavoittuvat kaikki toiset miehet.

Veikkokin siinä kauhistui, sitten hampaat yhteen puristui.

Kiihdytin päällä vaippa höyryten, hän pisti ihan kaiken loppupeliin. Lopulta ei ollut muita ketään, KK ja mies vain itsestään. Näin ampui vain; Veikko Saarelainen.

Salmin tie on poikki, neuvostoautot tiellä. Konekivääri onkin, ainoo apu siellä.

Näin Veikko myöskin tuumi, ja laittoi aseen siihen. Keskellä tietä luuti; Veikko Saarelainen.

Saarelainen mietti myös tosissaan, nousisiko niiltä sijoiltaan. Mutta parhaaks katsoi jäädä vain, ja ampua sen minkä siinä oikein pystyi.

Vyö itsekseenkin kyllä luisti, tämän Veikko myöskin hyvin muisti.

Kymmenen laatikollista hän ampui siitä; keskeltä tietä.

Lopulta hiljaisuus laskeutui, helteessä savun keskelle verhoutui, yksin vain; Veikko Saarelainen.

Tie on Salmiin auki, toki kakskyt autoo, saa monen montun auki, kun tulee pikku tauko. Näin taas jatkui matka, sen uroteon jälkeen.

Yksin siitä vastas; jääkäri Saarelainen.