46. JÄÄKÄREIDEN LIPPU

Olipa kerran majuri Toivo, Häkkinen nimeltään, hän sodan alusta alkaen oli tsempannut miehiään. Petroskoinkin valtasi hän pataljoonallaan, ja Poventsan-Karhumäen suunnalla jatkoi urotekojaan.

Häkkisen Toivo rintamalla opittiin tuntemaan; miehenä, joka usein loisti tilannetajullaan. Ei hitautta ollut tippaakaan ja toiminnan nopeuttaan, esimiehetkin Toivossa kovasti arvostaa.

Talvisodan aikana hän johti omaa komppaniaa, jatkosodassa siirtyi komentamaan pataljoonaa. Oli otteet alusta lähtien sellaiset, jotka huomataan, hurjalla vauhdilla hyökkää hän Stalinin kanavaan.

Poventsassa sai sirpaleen päähän ja joutui sotasairaalaan, samalla vaikea sairaus otti lisää otettaan. Niin komentaja joutui jättämään lopulta pataljoonansa; se vaikeaa oli miehelle, kun joutui jättämään uransa.

Ennen haavoittumista Toivolle Ruben ristiä ehdottaa, Toivo ristin joutuu sairaalassa vastaanottamaan. Samalla pehmeys ihmisen toisen puolen paljastaa, kun ei rintamalle pääse enää Toivo palamaan.

Hän ritariveljellensä sanoo: ”On taisteluni taisteltu. Jatka sinä ja lippua pidä korkealla jääkäreiden.

Monien taistelujen jälkeen olen voittanut nyt itseni. Enää en kapinoi, kun en mitään voi. Tää on kohtaloni, eikä tälle mitään voi kovinkaan moni.”