55. WIN-WIND-WINQVIST

Hän oli tekniikan ylioppilas ammatiltaan, ja hänet tunnettiin tarkkuudestaan. Hän laski osumatarkkuutensa kohdaltaan, ja sen tyydyttäväks toteaa.

Hän koskaan valittanut ei, että sota vuodet parhaat häneltä vei. Hän toivoi päästä sodan jälkeen vaan, yhä uudestaan opintojaan taas jatkamaan. Rolf Winqvist aatteli näin.

Taas sotalento ja ihmisolento, puolesta maan joutuikin matkaan.

Hän oli taitava tähystäjä kovin rento, joka ritarin arvon myös Marskilta saa.

Oli useita lentoja tilillä niin, joissa esimerkin näyttikin hän. Rohkeutta, intoa, taitavuuttakin, taistelumielellä täyttävän.

Hän osannut pelätä ei, vaikka luodit häneltä koneen seulauksi vei. Muurmanninikin radan pommitti, täysosumallaan, kun junankin tuhosi. Rolf Winqvist taisteli näin.

Mannerheim-risti tuo ristien risti, Rolfille annettiin ansioistaan. Hän oli sankari, joka henkensä pisti, ilmassa alttiiksi puolesta maan.

Niin tuli eteen sodan kesä myös viimeinen, Rolf Winqvistinkin taistojen. Ilmassa olo alkoi olla jo niin tuskainen, kova paine ol’ vihollisen.

Rolf oli vapaaehtoinen, ei pakko ollut lähteä miehen sen. Huoltopäälliköksi käsketty on, Mutta hän lähti vaan koneeseen nousemaan ja lentoon. Kohtaloksi koituvi tää.

Viimeinen lento ei laisinkaan rento, venäläiset kimppuun kone kun saa. Hurja syöksy, eikä nyt oikea lento, ladon kattoon, kun osutaan.

Matka päättyvi ei kovinkaan hyvin, paluulento ei palannutkaan. On jälkipolvien kiitos nyt syvin, Kun ritaria näin muistellaan.

56. LENTOMESTARI

Hansa koneen lentoa katsoo, poika tuo rannalla Laatokan.

Lentokärpänen Sortavalan poikiin puree, luona Kasinhännän aseman.

Oli Villppu, Heimo ja Joppe, Olli, Eino ja Juutilainen.

Hävittäjälentäjiä he kaikki, tää tarina on viimeisen.

Hän oli ässien ässä, suurin lentäjä suomalainen.

Hän teki sen kaiken puolesta tän maan, hän oli Juutilainen.

Lentokoulutus kiinnosti poikaa, Karhumäkiin turvauduttiin.

Silti ovet ei avautunut ohjaajakurssin, kunnes Kauhavalle kutsuttiin.

Siellä aliupseerikurssi kaksi, sai riveihinsä miehen sen, joka terävä-älyiseksi tunnettiin, näin kurssi sai myös primuksen.

Hän oli ässien ässä, suurin lentäjä suomalainen.

Hän teki sen kaiken puolesta tän maan, hän oli Juutilainen.

Laukeuksilta myös rouva, tarttui mukaan Eino Ilmarin. Joka lehdessä morsiamelleen myös kertoi; heidän menneen kihloihin.

Rämäpäinen maine on Illun, jonka myös kerrotaan niin lentäneen. Alta jokaisen maamme sillan ja myöskin voimalinjojen.

Näin lentää ässien ässä, kun ollut ei sotakaan viel’. Hän lensi lailla taivaallisen joukon, Ja aina hyvillä miel’.

Sittemmin tulikin käsky, määräys puolustusvoimallinen. On uusi sijoituspaikka nyt Utti, laivue tuo Fokkerien.

Niillä lähdettiin talviseen sotaan, Suomen kohtalon ratkaisuun. Fokkerit taistelivat minkä voivat, ja ohjaajat teki sen muun.

Näin tuli tilastovoitot, ensivoitot itsenäisyyden.

Myös Juutilais Ilmarin tili avattiin sodan taistoissa sen.

Sodan jälkeen kesäiseen aikaan, Helsingissä päivystettiin.

Niin vääpeli Illu Kalevan perään, taivaalle silloin myös laitettiin.

Hän näki sen sukellusveneen, öljyläikän keskellä seilanneen.

Se Kalevan lastia näytti keräävään, sukellusveneen kannelleen.

Oli Illu valmis myös taistoon, tulen kannelle sen avaamaan.

Oli kovat piipussa sen Brewsterin, jolla vääpeli nyt lentää saa.

Jatkosotaan kun mentiin, voitot seurasivat toisiaan.

Näin keväällä neljäkymmentäkaksi, sai Ilmari ristinsä rintaan.

Magnusson kiinnitti ristin ja esimiehet huomionsa, että Ilmarista pitäis upseeri tehdä, se oli heidän toiveensa.

Mut Illu tahtoikin toisin, hän tahtoi vain taistelemaan. Olen mieluummin lentomestarina ykkönen, kuin kuolleena upseerina.

Niin sai jäädä Kadettikoulu, suurhyökkäystä kun torjuttiin. Oli vastassa monisatakertainen pilvi, musta tuo useinkin niin.

Mutta lentäjämme sen vain kesti, ottivat voittoja voittoineen. Ilmari Juutilainen nousikin kärkeen kaikkine pudotuksineen.

Hän oli ässien ässä, suurin lentäjä suomalainen.

Hän teki sen kaiken puolesta tän maan, hän oli Juutilainen.

57. RAJA-JOOSEPPI

Jooseppi Moilanen tunnetaan, että hän on mies paikallaan. Suomussalmelta Karjalaan, kulki hän puolesta isänmaan.

Partiomatkat niin pitkiä on, tullessaan tuo hän sen tiedon Kuinka ja missä nyt vihollinen, ja mitä he aikovat kertoen.

Jooseppi Moilanen vaaraa ei nää, vain yksi hänellä on määränpää. Hänelle Marsalkka ristinsä soi, sota myös upseerin arvon toi.

Jooseppi hätkähdä ei juurikaan, kun törmää hän vanjan pataljoonaan. Taistelu velloa alkoi niin, se johti useampaan vankiin.

Suomalaiset saivat selkävoiton, oli esikunnan tilanne niin toivoton. Yhden korsun ovi ei vain auennut, ei suosiolla vanjat antautunut.

Jooseppi kehotti antautumaan, käsky ei osoita vain tehoaan. Jooseppi sitten oven kiskaisee, auki ja näkyä ihmettelee.

Silmäkkäin olikin hän naisen kaa, joka revolverilla osoittaa.

Herrasmies Jooseppi antaakin, naisen ensinnä ampua tietenkin.

Kulmakarvaa raapii laukaus ensmäinen, palan poskesta vei laukaus toinen. Kunnes aika on laukauksen kolmannen, sen ampuukin Jooseppi Moilanen.

Näin sotaa jatkuu, taas partioon, Jooseppi joukkoineen valmis on. Kunto on miehellä rautainen, joskus reissulta palaa nelkytkiloinen.

Sissitehtävät Moilasen jatkua saa, kunnes viimeinen partioretki koittaa. Tarkka-ampujan luoti kitalakeen, vei hampaat, ei miestä, kiitos Luojalleen.

Sissi kävellee silti taas omien luo, omin jaloin viidentoista kilsan matkan tuon. Muistikuva Joosepin reissun ensmäinen, on sotasairaalasta herääminen.

Niin sota käyty nyt Joosepin on, aika rauhan töiden on levoton. Paikka helpommin löytyvi korvesta, kuin sivistysvaltio Suomesta.

Sodan jälkeinen aika on hirvittävää, isänmaan miehet laitetaan lähtemään. Niin myös Joosepille ovea osoitetaan, näin palkittu sotilas lähteä saa.

Mitä työtä sotilas nyt sitten tehdä voi, kun koittanut on toisenlainen aamunkoi. Hanttihommatkin vie tieto ritarin, kun se esille kaivetaan tietenkin.

Valpokaan ei ritarille rauhaa suo, liian usein on ovella miehet nuo; jotka ritarin vievät kuulusteluun, tämä vaino vielä päälle kaiken muun.

Perheen toimeentulo on niukkaa niin, ei kotia, ei uskoa unelmiin. Koti saunasta ja navetasta löytyykin, tässä kunnioitus rohkean ritarin.

Sodan vammat ne alkoivat vaivat myös, Jooseppi talonmiehenä vihdoin on työs. Vähän väliä hän joutuukin sairaalaan, kun sirpaleet jaloista poksahtaa.

Ritariveljet pyrkivät auttamaan, kaveria jätetty ei silloinkaan. Kun seitsemänkymmentä täyttää hän, jalat sairaalaan vie kerran viimeisimmän.

Kotiin hän sairaalasta tullut ei, lapset kerran hänet Marskin patsaalle vei. Ja kun kuolo korjasi ritarin niin siniristilippuun arkkukin verhoiltiin.

Varusmiehet hautaan saa kantaa sen, Marskin ritari Jooseppi Moilasen. On paikalla myös joukko harmaapäinen, neljä ritaria kera Marskin ristien.

58. MIKKO MALLIKAS

Monta kertaa hän heräsi silloin, näki painajaista, kun oli yö.

Siinä sota hiipikin mieleen, usein meni koko kookoon vyö.

Mikko mies oli Tuntemattoman, mies Väinö Linnan.

Ritari, joka rauhan aikaan, maksoi sodan hinnan.

Jatkosodan vapaaehtoinen, oli Mikko myös aikoinaan.

Hän oli yhdeksäntoista vuotta, kun tulikasteen saa.

Sama suo missä kapteeni Kaarna, esimerkin näyttää saa.

”Mennääs tuon suon ylitse niin, että heilahtaa.” etenevät

Matilainen saattoi olla, esikuva Linnan Määtälle.

Rauhallista harkitsevaisuutta, kun pani kookoon mättäälle.

Esikuva ei ristiä saanut, seisoi kovennettua hän.

Mutta komentaja Autin Mikolle nähtiin ristiä kiinnittävän.

Oli kaikissa taistoissa Mikko, rohkeuttaan näyttänyt.

Tiukimmissa tilanteissakin, aseensa takana pysynyt.

Oli Petroskoinkin tiellä, mottipaikkoja purkanut.

Kasapanoksin linjojen edessä, oli korsuja tuhonnut.

Vaatimaton ja hiljainenkin, oli kuvaus Matilaisen. Esimerkin hän yleensä näytti, tovereitaan näin kannustaen.

Näin ratkaissut Mikko onkin, monen taistelun voitokseen.

Kohonnut taistelumieli, tervetullut on koitokseen.

Ei sotaa kaivannut Mikko, niin kuin ei ne miehet muutkaan, jotka parhaat vuotensa antoi, puolesta isänmaan.

Ei sodasta perheelle kerro, kavereineen vain muistelee, Joskus tälla tavalla harvoin, rintamalle palailee.

Sodan jälkeinen kriisiryhmä, oli vaimo lapsineen.

Ei silloin kriisityöstä, mitään tiedetty tarkalleen.

Niin sota sotilaat muutti, jonkun tiedetään sanoneen. Mikon sisar myös joskus mainitsi, Mikko palannut ei ennalleen.