61. SÄÄNNÖT RITAREILLE

Talvisodan Karjalan Kannaksella, tykeillä hurjasti ammuttiin.

Oli ammukset usein loppu, mutta niin vain siitäkin selvittiin.

Huoletti myös tykkien huono kunto, samoin kuin painostus vanjojen.

Tykit ammunnasta hajosi, onneksi miehet kesti sen.

Sota sotki Osmolta suunnitelmat, Talvisodan kihlaus venyi niin. Kesän nelkytyksi häitä vasta; syksyllä tanssittiin.

Morsiamelta huntu puuttui, sulhasella oli sellainen.

Pää kauttaaltaan kääreissä, jäljiltä taistelujen.

Patterin päällikkönä johti, edestä hän aina miehiään.

Patteri tää oli moottoroitu, aina valmiina lähtemään.

Niinpä kärkeä seuratessa, usein myös paljon tapahtui. Niin myös silloin yhden kerran, kun vihollinen melkein unohtui.

Oli edessä viljapelto, sen joukot ohittaneet jo on.

Kun Osmo kauhuksensa, huomaa vihollisosaston; joka oli pellolla kuin vilja, monttujen piilossa tokikin.

Valmiina tekemään, suomalaisista kuolleen sankarin.

Otti tulenjohtueensa, kokosi näin iskuosaston. Kanssa konepistoolinsa, alkoi puinti mahdoton. Näin pelto kävi kohtaloksi, kuin vilja sateessa lakoaa. Sadanpään miehiksi sitten, viikatemiehiä kutsutaan.

Osmolla sota jatkui yhä, rohkeutta vielä tarvittiin. Oli arki taikka pyhä, rintamassa pysyttiin. Munakukkulakin nähtiin, Shemenskin lohkolla Syvärin. Siellä Osmo loukkuun jäi, korsuun kanssa veli Antellin.

Antellin sanat Osmon, mieleen iäksi piirtyi niin. ”Pärkkeles, mieluimmin me kuolla kuin tähän jäätäisiin”. Korsun puhelin, kun toimi, niin Osmo teki tilauksen. Vastustajan niskaan pyysi, tykistökeskityksen.

Sen turvin päättivät he, korsusta vihdoin livahtaa. Käsikranaatteja herrat, niskaan kiitokseksi saa. Antell pahasti haavoittui, Osmossa ei ollut naarmuakaan. Hän tajuttoman veljensä, kotiin kantaa.

Taisteluissa tää osoitettu, rohkeus ja Osmon neuvokkuus.

Huomioitiin Marskin ristillä, ja alkoi aika uus.

Ritari hän oli ensimmäinen, viittamies Suomen tykistön. Maineteoissansa kunnostautui, mies tinkimätön.

Kuten monen myös Laakson Osmon, sota päättyi suurhyökkäykseen.

Sankariteot oli tehty, viimeiseen haavoittumiseen.

Sota siirsi häät ja opinnotkin, ajankohtaan siis myöhempään.

Oikeustieteilyä sotki, kunnes taas pääsi pänttäämään.

Sota-aikoja muistellessa, harras toive oli Osmolla: ”Ettei tulevien sukupolvien tarvitse samaa kokea. Uhkakuvia maalatessa, aina syytä muistaa on; geopolitiikka Suomen, joka on muuttumaton.”

”Itsenäisyys ei kohdallamme, itsestäänselvyys ole milloinkaan. Sen säilyttämiseksi, työnteko on jatkuvaa.

Valmiudesta maanpuolustuksen, aina huolehdittava on.

Ilahduttava on tahto, palvella Suomen nuorison.”

Osmo Laakso jätti perinnöksi, sanat nuo hienot kaikumaan. Ja kun ritarit järjestäytyi, piti säännöt kirjoittaa. Silloin varatuomarimme, ritarin taidot tarvitaan. Jotta jälkipolvet vielä, asian tunnistaa.

Heidän täytyi kirjoittaa säännöt ritareille; ne syntyi Osmon jäljiltä, siis ritarin tekemänä.

Heidän täytyi kirjoittaa säännöt ritareille; kertoa heidän tarinaa, sitä tämäkin koittaa.