63. MAJUREISTA NUORIN

Viipurissa vapaussodan kevääseen hän syntyi, isäänsä ei koskaan nähnyt, kun tämä menehtyi. Aattehensa puolesta, tammikuussa surmattuna.

Äidin kasvattamana keskellä sisarparven, isänlähtö varmasti jätti syvän arven, mut murhetta ottanut ei, kun elämä mukanaan vei.

Talvisodan syttyessä oli hän kadetti, jalkaväkirykmentin komentajan lähetti, joka komppanian silloin sai, vaihtoehtoja ollut ei kai.

JR34:n 9.komppaniaan, päälliköksi määrättiin Ahti etulinjaan, Talvisota tarunhohtoinen, oli näiden Kirvun reserviläisten.

Miehet olisivat käyneet Ahdille isästä, niinpä joku korsun ritsiltä päätti kysäistä; ”Joko Suomest o miehet loppunt, kun päälliköksi poikasii nyt tult?”

Kauan eivät puhutelleet enää poikaseksi, näytöt puhui puolestaan ja luottamukseksi, muuttui se päällikköön, joka miesten kanssa kävi mittelöön.

Suomen nuorimpana majurina jatkosotaan, lähti tämä poikanen, motivaatiotaan, koskaan tarvinnut epäillä ei, kun hän joukkonsa taistoihin vei.

Jatkosodassakin johti joukkoja edestä, taistelu taistelulta näkyi ranta Äänisestä. Niinpä ristiä esitettiin, nyt jalkaväkirykmenttiin.

Hyökkäysvaiheessa hän kanssa valittujen miesten, valtas Ostan tienhaarassa bunkkerit ja piesten, antoi lähdöt vihollisen, esimerkillään innostaen.

Suurhyökkäys koitua oli kohtaloksi, komppania vaihtunut taisteluosastoksi, joka Äänisen rannalla, oli Soutjärven kohdalla.

Niinpä Vuorensola lähti itsenäisesti, katsomaan mikä pääsyn motista nyt esti. Joutuen käsikähmäänkin, kanssa vanjojen tietenkin.

Haavoittuneena hän tuli omiensa luokse, sankarillinen johtaja karkuun, kun ei juokse, näin sai tiedon tärkeän, löysi reiän hän mentävän.

Ulosmenotietä hallitsi pikakivääri, siinä on se kohta, jossa moni mies ei hääri, niinpä rohkeaan ratkaisuun, Ahti ryhtyi motin aukaisuun.

Kaiken käski pakattavaksi kuorma-autoihin, joilla rysäytti hän läpi motin seinän, joihin oli aiemmin tutustunut, ja heikon kohdan silloin tajunnut.

Puolustusvoimien palvelukseen jäi hän, Rovaniemen markkinoille sai käskyn määräävän, siellä sotasaalivartioon, jälleen määrättiin komppanian johtoon.

Rovaniemi kun oli hävitetty silloin, jälleenrakennusta tehtiin päivin sekä illoin, niinpä Ahtikin tehtävässään, halus auttaa mielellään.

Saksalaisten jäljiltä jäänyt betonirauta, oli hänen määräysvaltansa alla kuin lauta, jotka kuului sotasaaliisiin, Neuvostoliittoon luovutettaviin.

Ahti antoi kuljettajien viedä näitä, ja siksi hänet määrättiin lukemaan tiilenpäitä. Sotaylioikeus erottanut ei, kun Ahti itse eropaperinsa vei.

Suomen auttamisesta kuritushuonetuomio tuli, kun hyvä oli luonne tämän rohkean ritarin, jolt’ meni sotilasarvokin.

Vankilaan ei koskaan Vuorensola joutunutkaan, Juho Kusti Paasikivi tuli menoon mukkaan, ja armahti ritarin, palautti sotilasarvonkin.

Ekonomiopinnot vei sodan jälkeen Ahdin, joka sodas’ näytti inhimillisyyden mahdin. Reservissä ylennettiin, Ahti everstiluutnanttiin.

64. KERSANTTI JA RISTI

Lohtajalla syntyi ritari Kolppanen, Vapaussodassa jo vapaaehtoinen. 16 vuotiaana hän taisteli, oli isä kuollut ja tuskin äiti esteli.

Talvisotaan olikin jo yli-ikäinen, sodan syttyessä hän oli pioneeri sen. Kun venäläiset ylittivät Suomen rajan, Jaakko miinoitti luona Juntusrannan.

Jatkosodassa hän vaihtoi pioneerista jalkaväkirykmenttiin, verrattain pian hänet hurjapäisenä taistelijana tunnettiin.

Ja yltiöpäiseksi ei häntä voitua sanoa ollenkaan, hän itsensä uhmanneita uskallikkoja oli nähnyt solkenaan.

Rykmentin Prääsään asetuttua; puolustukseen, Jaakolle oli tuttua. Aina silloin tällöin mennä kankaalle, ei niin turvalliselle, ei kenenkään maalle.

Kun ilta pimeni, hän lähti liikkumaan, ilman näitä reissuja ei mennyt nukkumaan. Uni silmään tullut ei tämän sankarin, josta tarina leipoi myös ritarin.

Ja kelillä kuin kelillä matkaan lähti Jaakko Kolppanen, satoi vettä, räntää tai oli lunta yli haarojen.

Häntä kutsui puoleensa läpitunkeutumaton yön pimeys, ja siellä odottavat seikat olivat aina Jaakolle yllätys.

Niinpä kerrankin ollessaan taas reissullaan, tulee vihollisen partio nyt vastaan. Alkoi hurja vääntö painiottelu, keinot kyseenalaiset käyttöön oli otettu.

Jaakko pieneen alakynteen silloin jäi, odotti, että vanja oli oikein päin. Sitten munakäsikranaatin hän viritti, ja sen vastustajan alle näin pudotti.

Ja kranaatti alla takamuksen vastustajan räjähtää, näin Jaakko kiperästä tilanteesta taasenkin selviää.

Ja tämän jälkeen häneltä kysytään, ”vänrikki vai ritari”, Jaakon mielestä risti; se hyvä muisto sodasta nyt olisi.

Perustelut ristin sen kyllä kertookin, maineteoista tän rohkean ritarin.

Hän johti komppanian hyökkäystä itsenään, konepistooli ja kranaatit vain vierellään.

Tämän Prokkoilan jälkeen tulos on melkoinen, saaliina iso joukko vastustajia nyt vangiten. Kaksisataaviisikymmentä on vankia, sekä iso joukko eri aseita.

Ja sodan jälkeen Jaakko palaa taasen omaan yritykseen, Kolppasen sementtivalimo tarvitsee hänet toimitusjohtajakseen.

Näin Betoni Kolppanen pystyyn nousee jälkeen sodan viimeisen, sen sankari oli tämä kersantti Jaakko Jalmari Kolppanen.