84. YÖLLINEN KOUKKAAJA

Lauri rajamiehenä sittenkin, sai myös sen arvon vänrikin. Sillä ennen Talvisotaa saa, Haminaan hän matkustaa, näin kanta-aliupseerista upseeri. Suojeluskunnan parhaasta, ikäluokan mestarista, Raappanalle komppaniaan päällikkö.

Hän oli Lauri Albin Kokko, uskomattoman rohkea sotilas. Ei ole toista, liekkö, tokko, kun on sissien ruhtinas.

Hän oli joukon kovakuntoisin, siksi selustaan käskettiinkin. Sinne usein reissun tekee hän, vihollisen yllättävän, eivät he koskaan Laurin tiedäkään tulleen. Paikalle nyt joukkoineen, taas tähän yllätykseen, jossa vihollinen jää alakynteen.

Näin toimii Lauri Albin Kokko, uskomattoman rohkea sotilas. Ei ole toista, liekkö, tokko, kun on tää sissien ruhtinas.

Lauri sai luotua joukkoonsa; hengen lisäten luottamusta. Hällä oli aina joukossa, todella hyviä poikia, joiden kanssa sata kertaa hyökättiin. Usein hyökkäyksen yöllisen, Lauri teki koukaten. Näin yllätti hän aina vihollisen.

Näin toimi Lauri Albin Kokko, uskomattoman rohkee ritari. Ei ole toista, liekkö, tokko, kun on tää aito sankari.

Luottamusta usein tarvittiin, Kontupohjassa kun taisteltiin. Taikka Tolvajärvellä, Yläjärven kylällä, Mäenselässä tai Karhumäessä. Aina hän kärjessä hyökäten - Jumalaakin kiittäen, siitä kaikesta elossa selviten.

Hän oli Lauri Albin Kokko uskomattoman rohkea hän on. Ei ole toista, liekkö, tokko, kun on tämä mies armoton.

Kävi kerran kuitenkin nyt niin, kun kyllä jälleen vallattiin. Että ei ollut yhteyttä, jolla voisi viestiä, että tykistö ei saisi ampua. Niinpä koulupojasta, siitä muuan Sihvosta sankar tulee kypärän heiluttajasta.

Näin toimi joukko ritarilla, kun on paikka tiukka kohtalon. Silloin tällöin myöskin sankarilla, hyvä tuuri sodassa on.

Lauri vuosien jälkeen muistellen, säilytti mielenterveyden. Sota kuitenkaan ei unohdu, mielettömyys ei haihdu, jäljet omanlaiset jättää jokaiseen. Hän koki myös katkerana, ettei saa arvostusta, kaikki ne, jotka maataan puolusti.

Mutta onneksi sai elää, Lauri myöskin pitkän elämän. Sai nähdä myöskin nykyajan, ja arvostuksen tärkeän.

Näin toimi Lauri Albin Kokko, uskomattoman rohkee ritari. Ei ole toista, liekkö, tokko, kun on tää aito sankari.

Jo ennen jatkosotaa, kun taustaan katsotaan, niin sieltä voi hänestä nähdä sen. Osallistuva on hän, veteraani kertakaikkinen. Vänrikki on jo nelkyt vuotta, ei rintamalla suotta, sai miehet huomata sen; hän on ensimmäinen, vaikka isien ikäinen.

Hän silloin näyttikin sen; on ollut hurjanlainen, vapaussodasta asti. Sai myöskin ristin sen, Marskin ritarien, kun taisteli niin raivoisasti.

Vänrikkimme tää jo oli Tampereella, Vironkin vapautti, Latvian tantereella; Näät Nuotion, näät Paavon Hän on niin armoton, siunattu olkoon.

Kärkijoukkue otteella ripeällä, sillä valtasi, hyökkäsi syksymmällä. Hän kanssa noiden miehien, ollen itse ensimmäinen; hyökkäyksen kärkeen.

Paavon rohkeutta ihmeteltiin, vanhaa miestä päiviteltiin. Olihan hän vanhempi. Usean sodan veteraani, ja muita paljon rohkeampi. Sitten laittoi esityksen, Oesch allekirjoituksen, ja postitti sen Päämajaan.

Sai sieltä Paavo kutsun, käskyn riviin ritareiden ristiä vastaanottamaan.

Ristin tän kanssa, Paavo kulkikin, kotirintamalla, mutta kuitenkin, kun rintamalla haavoittui ja siellä ansioitui, kiitos olkoon.

Taisteli kanssa muiden hurjien, Suomen puolesta, aina muistaen;

”Tää sota on tunteeton ja aivan mahdoton, Luoja olkoon;”

”Täällä kanssamme, näin Paavo rukoili. Tämän uskon, pelastaneen henkeni.”

Ei päiviään tietää voi, milloin kellot soi. Sitten ne soikoon.

Kiitos Paavolle ja niille miehille, Noille kaikille, sodan kokeneille.

Tää tunne kiitollinen, sukupolvien nuorempien, kiitos nyt olkoon.

Kiitos Paavolle ja niille miehille, Noille kaikille, sodan kokeneille.

Tää tunne kiitollinen, sukupolvien nuorempien, kiitos nyt olkoon.

86. SIIRANMÄEN TEHTAILIJA

Kun ritareista kerrotaan jotain erikoista, niin vaikeaa se on, kun puhutaan jo noista; miehistä mi tekoineen ovat niin jaloja, vieläkö löytyis jotain, josta voisi kertoa.

No löytyy yksi tarina luonteeltaan poikkeava, siinä vänrikki on sankari rohkea.

Hän elää aina täysillä, missä kulkeekaan, tässä hänen tarina, siis hetki kuunnelkaa.

Oli vasta seitsemäntoista, kun katosi, isä soitti poliisit, ne pojan löysi. Tämä oli armeijaan silloin karannut, isän nimen väärentäen allekirjoittanut.

Näin Suomen Valkoinen Kaarti häntä koulutti, vapaaehtoisena hyvin siellä palveli. Talvisotaan hyppäsi hän Ässärykmenttiin, josta Suomenlinnaan kesken sodan siirrettiin.

RUK:n kävi myös välirauhan aikana, jatkosotaan kutsui panssarintorjunta. JR28 riveihinsä sai sen, joukkueen johtajan niin ihmeellisen.

Originelli mies on Kullervo Sippola, keksijä ja mestaripanssarintorjuja.

Jatkosodan pyörteissä hän taitonsa näyttää, ja parhaiten hän samalla paikkansa myös täyttää.

Akkaharjun sankarteot häneen liitetään, Mikrilänkin tienoilla mainetta niitetään. Ensiesitys, kun tarvii pontta tukevaa, niin, niitä Päämaja pian pyynnöstänsä saa.

Kun huimapäistä tarvitaan PST-johtajaa, niin silloin paikalle Kullervoa kutsutaan.

Hän aina valmis käyttöön on puolesta isänmaan, hän uhrimielen tällä tavoin saa myös nousemaan.

Sippola myös keksijä oli luonteeltaan, hän kehitteli rintamallekin tuotteitaan. Kääntyvä luoti, hylsytön ase ja lipaskin; pyöreä jäljiltä hänen on pikakiväärin.

Kapteeni Kuittisen on kunnia cocktailista, jolla panssarintorjuttiin joskus Suomea. Molotovin cocktail sai lisämakua, kun sitä viritteli Kullervo Sippola.

Niin kävi, että läpi men’ esitys Sippolan, näin ritarit sai joukkoonsa panssarintorjujan. Mut tässäkin hän erikoisuutensa osoittaa, kun saamansa rahat hän kiertämään laittaa.

Aseveljilleen hän järjestää melkoiset kekkerit, joissa kiertää miehillä useat lekkerit. Kaatuneiden perheille hän loput lahjoittaa, suurimman osan vaikeuksiin joutunut isä saa.

Sippolan osaamista sodassa hyödynnettiin, toisen divisioonan kenttäsaha perustettiin. Kullervo laittoi sahan pystyyn Kivennavalle, Siiranmäki varmaakin sen postiosoite.

Puuhiiliuuni ja tervakeitin siellä on, tehtaanjohtaja taisteluissa väliin armoton.

Mutta niiden lomassa hän aina tehtaallaan, tuotannon sotaväen tarpeisiin myös varmistaa.

Divisioonan isompienkin herrojen kaa, Kullervo oli luutnanttina oikein hyvää pataa.

Niinpä kerran naurettiin tulleesta postista, jossa puhuttiin jo myös sotaoikeudesta.

Oli Helsingissä kerran joukko iloinen, tullut ulos baarista kadulle työntyen.

Kun siinä vastaan käveli kenraalimajuri; takaportaan mies, ja luutnantti ei tervehdi.

Kenraali huutaa ohi menneen seurueen perään, ”luutnantti mikä unohtui”, kysymyksellään. Saa Kullervon hetkessä hän raivon valtaan, eikä kukaan ehdin asiaan puuttumaankaan.

Sippola kääntyi kannoillaan ja lyönnin täräytti, osuma leukaan kenraalin selälleen lennätti. Kun kenraali maassa iskusta vielä toipui, sanoi luutnantti, ”herra kenraali, tää unohtui.”

Siiranmäkeen selvityspyynnöt saapuneet, ihan uudenlaiset muodosti kamiinan sytykkeet. Jos Sippola ei ritari ja merkkimies nyt ois, niin kunnian kukon laulu tuskin hälle sois.

Suurhyökkäys vei rauhan myös Siiranmäestä, se vyöryi sinne jo neljäntenä päivänä. Niin Kullervokin sahalta määrättiin taisteluun, hän tukikohdan saa ja lähtee sen tiedusteluun.

Taisteluhaudassa etenee tutustuminen, kunnes eteen tulee kärrytie tuo varsin pikkuinen. On haudasta nyt noustava tietä ylittämään, Kullervo ensimmäisenä lähtee sitä tekemään.

Ikään kuin viime hetkensä hän olis arvannut, ”kellekään ei käy pahemmin kuin on sallittu”, hän sanoo viime sanoikseen noustessaan näkyviin, luoti suistaa hänet takaisin Virkkus Velin syliin.

Vain kaksi päivää aiemmin Kullervo kirjoitti, kirjeen sisarelleen ja äidille osoitti. Teksti oli lyhyt ja varsin koruton. ”Sahaa ei enää ole. Voi hyvin.” Allekirjoitus Kullervon.

87. KARJALAN KUNINGAS

Arvo yksi sotiemme kuuluisa on sotilas, uroteot siellä teki ollen myös joskus laupias. Ei sissi anna itseänsä paljastaa niin helpolla, on turvattava hällä tieto, joka voi olla ratkaiseva.

Pioneeri Möröstä kasvoi jalkaväkimies, hän korvet tuns nuo Karjalan ja paikkansa hän siellä ties. Kivennavan Ahteen kylä vaihtui koko Karjalaan, siellä vuodet parhaat vietti palvellen näin maataan.

Välirauhan aikaan kannas Karjalan jäi vanjalle, tiedustelu kun sinne jatkui, hommaa tuli myös Arvolle. Hän talven aikana kurssittautui reissuille nyt lähteekseen, hän kahdeksan kertaa näin tietoja haki liittäen ne Karjalan kannakseen.

Arvo Mörön ansioita kaukopartiot nuo on, siellä Karjalan kuningas oli aina armoton. Tiedot toi hän tarvittavat, junat suisti raiteiltaan, toi hän vangit mukanansa, taiten johti partiotaan.

Jonkinlaisen kuvan tässä saa hänen teoistaan, pisin reissu hänen osaltaan kuukaudeks mainitaan. Ja jos aika käsitteenä vaikea on meidän ymmärtää, niin satakaksikymmentä kilometriä selustaan sen selventää.

Koko jatko- sekä Lapin sodan ajan partiossa on, niinpä esittää päällikkö Päämajan tiedusteluosaston; että Arvo Mörö ritariksi nimitettäisiin, että hänen sankarteot näin myös muistettaisiin.

Ristin Mörö kävi pokkaamassa Marsalkan kädestä, kun muilla oli univormut, niin hällä sarka päällänsä. Hän mietti, onko sittenkään hän tullut paikkaan oikeaan, kunnes viimein hänen vuoro on kätellä Marsalkkaa.

Marsalkka astui Arvon eteen ristinsä ojentaen, tiukasti kädestä puristi ja jatkoi onnitellen. Mannerheim sitten kysäisi ja Arvolta tiedusteli, kestoa hänen retkien kaukana takana linjojen.

”Kuinka pitkään ylikersantti aikaa siel on viettänyt?”

”Kuinka pitkään partiomatkat nuo on kestänyt?”

Sai Möröltä sitten vastauksen, hän totuudenmukaisen; ”olen ollut liki neljä kuukautta takana linjojen.”

Tämän kuullessaan Marsalkan ääneen nousi vivahde, kun isällisesti hän katsoi ritariaan sanoen sen; ”Se on pitkä aika sen, vietettynä takana linjojen.”

Ei turhaan sanottu kuninkaaksi Arvo Karjalan metsien.

Sodan jälkeen tilastoidut ylitykset rintaman, Arvo Möröllä oli merkinnät kahdentoista kerran. Lyhin reissu reilun viikon, pisin yli kuukauden, sitä oli arki näiden kaukopartiomiesten.

Arvo Mörö jatkoi partiointiaan nyt Oulussa, alla oli linja-auto tuttu tuo jo kotoa.

Hän liikkeensä sai kasvamaan ja perheen siinä rakentaa, A. Mörö jätti näin myös jälkensä muualle kuin Karjalaan.