88. REPPURI

Mitä Suorannan Paavosta maailmaan jää, mies täynnä, kun on tarinoita. Suomen kansa saa nöyrimmin häntä kiittää, on paljon syitä nyt repussa noita.

Siks rupean nyt ja avaan repun tuon Suorannan, sen runoksi kirjoitan, runon tän miehestä, kooltaan niin pienestä.

Kun repun pakkasi ja selkään sen nakkasi; tää Paavo Suoranta.

Vain isänmaallisuus reppuun on pakattu, linjojen takana viikkoja pyöri.

Näin vaeltaa, Paavo jälleen saa, hän sinne linjojen taa.

Talvisodassa partioon lähti jo hän, tärkeitä tietoja tuoden. Kannaksen taisteluissa viivyttäjän roolissa loi mahdollisuuden.

Välirauhan aikaan mies kouluttautuu, mielessä jo kaikki muu, kaikki entinen, ei tule takaisin.

Taas repun pakkasi ja selkään sen nakkasi, tää Paavo Suoranta.

Välirauhakaan estä ei reppua pakkaamasta, rajan takana seitsemän kertaa; näin vaeltaa, Paavo jälleen saa, hän sinne linjojen taa.

Kuului osasto Vehniäiseen Paavo jatkosodassa, kaukopartiossa aina ollen, myös joskus Lapin kodassa. Partiomatkalla sen saa, kuulla sen nyt saa; nimityksensä saa, sen Kyynel toimittaa, tiedon Mikkelin reissusta.

Taas repun pakkasi ja selkäänsä nakkasi, matkalla ritariksi.

Päämajan pihalle riviin ritarien, näin Paavokin siis matkallaan kulki.

Väliin jättää saa, ei reissuaan, jossa ristin saa.

Kun Marsalkka tulee Paavo Suorannan luo, on pituusero näillä huima. Paavo Suorantaa siinä katsellessaan ei Marski ole kovin tuima. Hän kysäisee; ”mistä Paavo ristin saa?” ja vastauksen hän saa, joka usea naurattaa, nauraa myös Mannerheim.

”Repun kannosta, herra marsalkka” näin tuo vastaus kuului. Niin rivistö naurahtaa, vastauksen kuullessaan. Suoranta Marskia ei jännittänyt. Ei ollenkaan, ritari rohkea.

Sodan jälkeen Paavoa tarvittiin myös, tiedustelua kun luotiin. Jälkitöiksi Paavo nimesi nyt nuo hommat, jotka hänelle tuotiin. Kuohun Pilkeen toimitusjohtajaan, ei niin pitkän huiskeaan, yhäkin luotetaan, on arvossaan ritari.

Taas repun pakkasi ja selkään sen nakkasi, tää Paavo Suoranta.

Rauhakaan estä ei reppua pakkaamasta, asekätkennässäkin mukana on. Valmistautuu, myöskin joku muu, Suomi puolustautuu.

Siks repun pakkasi ja selkään sen nakkasi, taas Paavo Suoranta.

Pelloon asumaan ei muuta muuten vaan, vain ihan sillä, jos tarve vaatii, niin matkustaa, hän Ruotsiin saa; vain siltä varalta.

Reppunsa pakkasi ja selkään sen nakkasi, taas Paavo Suoranta.

Norjaankin kutsuttiin, hommiin ulkomaisiin. Samalla kuitenkin perhe kasvoi, ei vaimokaan ole innoissaan, kukapa oliskaan.

89. SURUTON, MUTTEI TOIVOTON

Talvisodan kumina, kuului myös Kirvulla, joka päivä selvemmin, Ovaskan Toivolla aatos oli ainoa, riviin lähden minäkin. Hän riviin anoi pääsyä, vaikkei ollut käytynä vielä lainkaan armeijaa, vitjassa Suomussalmella oli rauhan tultua, ollut reilun viikon vaan.

Se oli karjalaisille silloin kovaa aikaa, kun rauhanehdot julkaistiin, myös Toivolle tämä oli katkera paikka, kun Kirvusta nyt luovuttiin. Ei voinut sitä kunnolla uskoa, vaikka selvästi se sanottiin, Karjalan kansa oli vihaisena, kun heidät evakuoitiin.

Silloin moni poika mielessä mietti, et korkoja viel otetaan, jos joskus koittaa vielä uusi kambiitti, niin takasi annetaan.

Tämä oli myöskin Toivolla mielessä, kun sotaan seuraavaan, lähti ja siellä hän sankariviitan nyt viimeistään harteilleen saa.

Ylipäällikkö Marsalkka Mannerheim silloin lahjoitti aseitaan, Toivonkin edestä, kun miestä kaatui, niin konepistoolin hän saa.

Konepistoolia käytellen tuhoisasti hän osoittikin taitojaan, eikä vähiten juuri siksi; hän teoistansa palkinnon saa.

JiiPee ykkösen joukot hyvin eteni syvälle Karjalaan, Toivo oli mukana ja Vainikkalan kohdalla raja vanha leikataan. Toivo antaa näyttöjen puhua puolestaan ja rohkeus hänen huomataan, urotöistä joukkueen johtajan pelastus ja vaunun valtaus mainitaan.

Ei peeästeekivääri vaunun kylkeen vaikuttanut ollenkaan, sillä kovan pamauksen ja mustan jäljen vaunuun saa ainoastaan.

Kasapanoksella sentään vauhti tuo hiipui, juoksemalla sen kiinni saa, ja eikun tuosta vain sitten perään ja näin vaunu nyt vallataan.

Vaunu perässä olleen tykin Toivo asemiin raahasi, sillä hän myöhemmin punapanssarit useammatkin selvitti. Oman lääkkeen antaminen tuntui hyvältä ja vieläpä ilmaiseks, mutta ei tarina tähän vielä pääty, maltahan hetkoseks.

Se oli sitä hurlumhei ja hyökkäysaikaa kun vauhdilla niin edettiin, marraskuussa Muurmannin radan asema; seiska tuo myös vallattiin. Siellä melkein Ovaska yllätettiin, mutta hän siihen vastasi, konepistoolilla pari lyhyttä sarjaa; vanja sitten kädet nosteli.

Sodan alkuun Toivosta autonkuljettaja tehtiin herroille, tästä Ovaska ei pitänyt, ei sitten lainkaan ja homma lähti laukoille. Kun omiin nimiin ajelu selvisi, niin siitä sai kovennetun, ja viimeinen niitti; Terijoen telttojen ampuminen toi putkatuomion.

Näin rakenneltiin tietä Marskin ristiin, ja muutenkin hurjaan tarinaan. Ovaska sai leiman; pataljoonan epäsotilaallisimman sotilaan.

Välivaiheena vielä Toivo laitettiin lääkintäryhmään, hyvät välit hän kerkesi sinne luomaan, mutta ei jäänyt pitkään. Siirto peesteeryhmään onkin suomalaista sotahistoriaa, ois kuulema ylennyksiäkin tullut, jos ois alkanut pokkuroimaan.

Marskin ristin luovutuksestakin Toivo sitten myöhästyy, no hänessähän vikaa ollut ei lainkaan, vaan herrojen täysin on syy. Pataljoonan adjutantti Toivoa koittaa vielä vähän kouluttaa, adjutantti kiitokseksi kaksi päivää putkaa saa.

Mikkelin Kalevassa juhlittiin viisi päivää, sitten vasta linjaan, hurjia tarinoita siitä myös liikkuu, kuinka Toivo laittaa haisemaan. Että rahat olis yhden viikon aikana Valtionhotellissaan, Imatralla laitettu oikein porukalla kerralla tuulemaan.

Se oli sitä ritarin nuoruusaikaa, kun mistään ei varma olla voi, Se oli sitä perheetöntä sota-aikaa, kun tiedä ei milloin kellot soi. Siksi Toivokin toivoi kerran elämässä, että jos nyt vois, jos Luoja ei rintamalla enää päiviä sois.

Totuus tarinasta on ehkä toisenlainen, mikä lie totta on, se että otettiin lääkärin kanssa, se se melko varmaa on.

Ja sekin, että Imatralle juhlat nuo hotelliin paikantuu, Mutta se, että setelit lipputankoon, no sanotaanko ehkäpä, juu.

Toivo juhli niin kuin reilu kaksikymppinen ritari vain juhlia voi, oli viinaa, naisia ja musiikkia, siinä hanurikin koko viikon soi.

Ja rahat kun piikistä loppuivat, niin taskua Toivo kaivoi, tämä hurjin tarina on palkintorahojen, mutta niin oli kyllä Toivokin.