1 minute read
90. ILMAKUVIA
from Tunnettu sotilas
by Kadettikunta
Talvisodan aikana palveli Auvo Maunula, tiedustelulaivueen pilottina. Vihollisen hävittävät päivin usein esti sen, tuon tiedusteluvalokuvaamisen.
Paljon pystytty silloin ei juuri tekemään, kun hitailla koneilla lennellään. Gladiator- hävittäjät sitten muutti sen, suunnan kokonaan tiedustelemisen.
Näin Maunula nyt lentäjineen auttamaan pystyi maavoimia, Kun lennoilta he toivat joskus myöskin noita ilmakuvia. Ja ylempään johtoportaaseen välittivät näin tietoja; missä vihollinen ja mikä on suunnitelma.
Jatkosodan alkuun Maunula sai lentää Curtista, jolla hyvä olikin tiedustella. Sitten koneet kerättiin hävittäjälaivueisiin, tiedustelijat unohdettiin.
Maunulaa sieppasi, ja sisu kuohahti, lentopäiväkirjaan tuntonsa purki.
”Teemme näillä rakkineilla, mitä nyt vain tehdä voi”, ja muutaman sanan hän myös politikoi.
”Ihmetellen amerikkalaisia ja Neuvostoliittoa, ajatusta suursodasta, jossa tuetaan suomalaisia, mutta siinä samalla tukea saa myös vastustaja, kyllä Suomi-poika osa selvitellä rajoja.”
Auvoa ritariksi maavoimat esittää, on Lennart Oechin teksti varsin väkevää.
Oli Auvo nyt siis mies ilmavoimista, jonka esitys tulikin muualta.
Tämä kertoo hänen merkityksestään maavoimille, ja tuolle hyökkäysvaiheen menestykselle.
Erityisesti Tuuloksen ratkaisutaistelu, sen mahdollisti; lentotiedustelu.
Niin Auvo Maunula ilmavoimien seitsemännen ristin saa, lentopäiväkirjaankin hän juhlallisen päivän kulun kirjoittaa:
”Kuinka Mikkelissä tunnelma oli juhlavaa ja vakavaa, ja siinä samalla myös Joppe, toisen ristin ilmavoimiin saa.”
Palattuaan laivueeseen tältä ristiretkeltä, siellä yllätys odottikin häntä, Laivue hienon komentosauvan lahjoitti, luottamusta ohjaajien näin osoitti. Lentotoimintaa ei ollut, koneita nyt säästellään, siksi kunnes uusilla päästellään, Aika kului kaikkea erilaista rakentaen ja tietysti paljon myös kalastaen.
Auvo Maunula ei miehinensä pääse enää voimaa vanjan näkemään, kun keväisellä Hirvaksen taivahalla silloin lennellään.
Ei syöksykäännöksen jälkeen kone lähde enää oikeamaan, ja näin syöksykierre vie Auvo Maunulaa.
Keväällä lentopäiväkirja kertoi kaiken sen, oli Auvo ollut hyvin tyytyväinen. Päivä ennen syöksykierrettä hän kirjoittaa, ”kuinka luonto puhkeaa kukkaan.”
Elon vihreyttä ritari näkee kaikkialla, ei vain arvaa vielä omaa kohtaloa; että päivä seuraava on hänen viimeinen, se päättyy järven pohjaan syöksyen.
Näin rohkean ritarin päivät päättyneet yllätäin on, syöksykierre tekee Auvon pojista nyt sitten täysin orvon.
Kumpainenkin poika uhraa elämänsä sitten sotilaalliseen, elämään päätyen, kumpikin jälkeen isien.
