106. MERILENTÄJÄ

Hän lentäjä alansa kovin oli koko maailman, hän aikansa JSOWin kehitti tuosta vain. Oli kaikki ennen sitä silkkaa sattumaa, kunnes uhkasuunta idän konkretisoidaan.

Birger Ek, ei Suomen sanaa alkuun sanonutkaan, mutta sitten lentäminen tuon kaiken muuttaa.

Rukki maavoimien vaihtui vapaaehtoiseen, vastaavaan ilmavoimain, kehtoon kauhavalaiseen. Innostus ilmailusta jäi mieheen elämään, Kadettikoulussakin hänet sittemmin nähdään

Näin Rolf Birger Ek, kun sai pohjan lentämiseen, valmiuden tuon myös sodassakin selviämiseen.

Siinä sivussa myös taittui jo suomikin, kun pommikoneen ohjaamoon hänet määrättihin. Jo Talvisodan aikaan kiitteli Talvela, kuinka tuen hän saikaan Tolvajärven sillalla.

Siellä kuusi panssaria, punaista kun sauhuaa, kunnian tuhoamisesta Ekin Birger saa.

Jatkosotaan alleen sai Birger pommarin, sotasaalin kampeavan vanjan tietenkin. Sillä lähti taistoon sotaan nyt veneiden, noiden pinnan alle, väliin sukeltavien.

Tavan pommit tehonnut ei veneeseen sukeltavaan, niinpä Ekin toimesta nyt maailma muutetaan.

Ek oli tehtävässään ensimmäinen laatuaan, teki hän havainnon tehtävän saatuaan; että ei tavan pommit vaikutusta saa aikaan, niin kuin syvyyspommit nuo vaikutukseltaan.

Niinpä hän nyt syvyyspommit lastaa koneeseen, tällä tavoin Birger Ek pääsee maailman maineeseen.

Neuvostomerivoimat eivät keksineet, sodan loppuun ratkaisua, jolla olis välttyneet. Tältä keksinnöltä, jonka Birger kehitti, sen otti käyttöön Churchillkin ja Atlantin hallitsi.

Suomalaisen keksinnöstä liittoutuneet voimaa saa, ja loppujen lopuksihan sama on vastustaja.

Näin Ekin ansiosta merenkäynti turvattiin, ja siksipä hänelle risti Marskin myönnettiin. Kymmenen vedenalaista venettä tuhottiin, kauppamerenkulku kun, ilmasta suojattiin.

Birger Ekin ristin tausta on sankarillinen, niin on myöskin innovaatio maailman laajuinen.

Sodan jälkeen Birgerillä ura kansainvälistyy, Suomen asioilla, kun majuri sivistyy. Tukholma, Lontoo, Jakarta, Kanaria ja Florida, perheellä on silloin maailma kotina.

Niin Las Palmas, kutomoineen jää historiaan, kun Ekin perhe suuntaa vielä sinne Floridaan.

Ulkomailla vuodet vieri, ne vaihtui vuosikymmeniin, lopulta Suomeen takaisin kuitenkin muutettiin. Suomi on hyvä maa näin jälkeen vuosien, ritari kun toteaa sen allekirjoittaen.

Isänmaahan Ek myös saahan, paikkansa viimeisen, kun aika koitti, niin Levossa on vierellä veljien.

107. OSUMA ONTAJOELLA

Luutnantti Niilo Korhonen, komppanian päällikkö sen; joukon Itä-Karjalan, sen, joka valtas Repolan. Osoitti tahtoa ja taitoa tehtävien suorituksessa, rohkeasti kylmäverinen, johtaja noiden partioiden.

Sodassa hänet lasketaan johtajien valioluokkaan, partio tai komppania; aina syntyy silloin tulosta. Silloin kerran Ontajärvellä vihollinen on niemellä, Se bunkkereistaan tunnetaan; sinne Niilo myöskin hyökkää vaan.

Ja eipä mene aikaakaan, kun niemestä ilmoitetaan: ”Voitte tulla tänne niin, kun vihollinen häädettiin.”

Ja vangit sieltä otetaan; ei ne pääse pakenemaan, näin rohkeasti suorittaa Nilsiän mies aina vaan.

Alaisensa luottavat; nuo tuloksia tuottavat, johtajaansa seuraavat, ovat ristin takaajat. Mutta kuten useimmin, kohtalo puuttuu peliinkin, tämän myös kokea saa, mies pelätä ei sitä osaa.

Kävi sitten kerran niin, kun pesäkkeet tarkastettiin, että suukopua oli Niilolla ja toisella.

Tämä toinen kun vartio ja Niilo siellä myöskin partio, miten kiistat ratkaistaan, kun ne saadaan eskaloitumaan.

Sanaharkan syytä ei koskaan, selville kukaan mistään saa, se päätyi siihen laukaukseen; ritarin hengen vieneeseen. Se luoti lähti kai vahingossa, vartiomiehen aseen piipusta, osui ritaria rintaan niin, näin luutnantti kuoletettiin.

Ei vihollinen saanutkaan Niilo Korhosta lankeemaan, kun majoitusalueella, vaihtoivat omat laukauksia.

Olis elämästä varmaankin, löytynyt paikka Niilonkin, mutta kohtalopa nyt toisin päätti elämän tän ritarin.

Sankarihautausmaalla; siellä Tulliportinkadulla, joka vuosi kuudes joulukuun, kuulemme virren jonkun muun. Ja kiitollisna seuraamme, kun siniristilippumme salkoon aina vedetään, kun Niilon päivää vietetään.

Ei hän vielä olekaan seitsemäätoistakaan, kun varusmiespalvelus alkoi merivoimissa. Hän Suomenlinnaan, lähtee opiskelemaan, näin Merivoimat saavat ritarin tän kasvatettavan.

Talvisota kun syttyy, niin harva yllättyy, Merivoimissa on silloin neljä torpedovenettä. Suomenlahdella, ne ovat silloin partsalla, pyrkien pääsemään kosketuksen siihen venäläiseen.

Päällikkö veneen ampuvan torpedon, sotilasmestari Toimi Ovaskainen on. Syöksy Toimin vene on nimeltään, sillä Toimi usein syöksyy yöhön pimeään. Ja hän mestari on noiden torpedoiden.

Hän torpedon laukaisuun keskittyy, laivan kylkien aukaisuun on hyvä syy.

Niin Eero Rahola, laivaston komentaja, ristiä Ovaskaiselle esittää jo marraskuussa. Lisää tarvittiin, noita perusteita niin, ja toinen esitys vuoden päästä laitettiin.

Viron rannikolla Jumindassa on, Ovaskainen jälleen täysin peloton. Vihollinen kun uhkasi omia, Ovaskainen ampui vain torpedoja, näin vihollinen väistökäännökseen joutuu.

Näin omat pelastaa, ei auta muu, ain kotisatamaan hän rantautuu

Sotilasmestari tuo Ovaskaisen Toimi, on osallistunut useamman miinakentän laskuun. Sauna kakkonen ja Peninkulma vitonen, päätepiste on ollut niin monen aluksen.

Ovaskaisen veneen Syöksyn aika sitten on, se suunnaksi saakin romuttamon.

Ja päällikkö pääse koulun penkille, nimittäin reserviupseerikurssille. Ja aliluutnanttina torjumaan nyt suurhyökkäystä.

Kun miinan laskennan hän varmistaa, ja ansioista sen, hän ristin saa.

Niin venäläinenkin, vaihdetaan. Saksa ottaa paikan sen, taas taistellaan.

Suursaaren edustaan, kun laiva upotetaan, se tällä kertaa oli raivaaja tuo saksalainen. Siihen lopettaa, sotatoimet Toimi saa, kahta vuotta myöhemmin siviilissä porhaltaa.

Neljännen ristin saa, merivoimat velvoittaa, ammattimies on hän hengissä säilymiseen. Torpedon kaukaiseen, kohteeseen, hän laukaisee, sen jälkeen ollaan yhteydessä taas korkeimpaan.