115. SÄKKIJÄRVI

Säkkijärven tykkimies talvisodan jälkeen peeästeenkin ties.

Kun tutustui hän alkeisiin, niin pian jo panssaritkin torjuttiin.

Niin kuului pam pam, kun vaunut ampui, suomalaiset siinä maahan painui. Nyt Viipurin tiellä, paljon kun sä vaunuja näät, Jälkeen tykistökeskityksen niitä tähtäät. Suorasuuntaustykki, siellä sitten jo kohta sivaltelloo. Ja näin Hugo tulee auttamaan, niin Eino kohta siihen vastailoo.

Ja sitten, kun tykki siihen saadaan asemaan, niin ei tarvita monta sekuntia. Niin piiska vanjan puolen hiljennetään, yhdellä ainoalla laukauksella.

Kun Eino päästetään nyt ampumaan, niin tankit alkaa palaa solkenaan.

Latas tykkinsä ja tähysti, näin tielle tankit hän pysäytti. Eino mitäs tiet, vanjat huutaa njet; Eino tukki kaikki tiet.

Avas lukkonsa ja tähysti, heti kaikki sen jo ymmärsi; kaikki elossa on. Kaikki elossa on.

Kaikkineen kuus vaunua, palaa tiellä sitten jo soihtuna.

Ensimmäinen vaunuista, niin myös viimeinen toimii tulppana. Niin Eino muilta sulkee pakotiet, ja näin vaunuissa lietsoo vihaa.

Tankit aloittaa tuli-iskun, keskellä Einon pihaa.

Niistä moni vaunu uskoi, että tästä voisi vielä hengissä selvitä. Eino on kuitenkin päättänyt toisin, eikä hän tykkinsä takana hellitä.

Kun Eino päästetään nyt ampumaan, niin tankit alkaa palaa solkenaan.

Latas tykkinsä ja tähysti, Näin teille tankit hän kaikki pysäytti.

Eino mitäs tiet, vanjat huutaa njet;

Eino tukki kaikki tiet.

Avas lukkonsa ja tähysti, heti kaikki sen jo ymmärsi. Kaikki elossa on. Kaikki elossa on.

Kaikki elossa on.

Säkkijärven tykkimies, peeästeetykkinsä hyvin ties.

Kun Eino päästetään nyt ampumaan, niin tankit alkaa palaa solkenaan.

Latas tykkinsä ja tähysti, näin tielle tankit hän pysäytti.

Eino mitäs tiet, vanjat huutaa njet; Eino tukki kaikki tiet.

Avaa lukkonsa ja tähysti, heti kaikki sen jo ymmärsi. Hei ne elossa on. Hei ne elossa on. Hei ne elossa on.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

Neljä miestä Marskin ristin kahteen kertaa saa, on valioita valioiden nää.

Kaksi maavoimien sankaria kun on, ja kaksi näistä onkin lentäjää.

Ensimmäinen kaksinkertaisista on Hans Wind, tämä hänen tarinansa on.

Tarinassa Tuuleksi mä hänet nimesin, Tuuli oli lannistumaton.

Tuuli lensi sinne missä vihollinen on, pahimpiin paikkoihin, kun laitetaan.

Viimeinen lentokin meille kertoa sen saa, ei koneeseen hän koskaan palaakaan.

Tuuli oli syntynyt merenrannassa, mutta taivaalle hän halusi.

Siellä kun sai Tuuli mennä täysin vapaana, siellä syntyi yksi sankari.

Ilmavoimat riveihin sai parikymppisen, miehen lakeuksille lentämään.

Syksyn kolkytyhdeksän tää valkolakkinen, soturi opetteli lentämään.

Talvisota kului koulutukseen kokonaan, ja Kadettikouluun jatkoi hän.

Vuotta myöhemmin puolustusvoimain virkaan, hänet nähtiin nimitettävän.

Ura alkoi sodalla, niin kutsui rintama, tiedustelulentolaivueeseen; ensin meni Tuuli sitten tuli kutsuna, lähtö hävittäjäperheeseen.

Tuuli lähti sinne hävittäjän ohjaimiin, kirjoittamaan sodan historiaa.

Hän lensi aina taisteluihin hurjimpiin, näin kun Tuuli Suomea puolustaa.

Hän osoitti urhollisuutta ain lentäessään, rohkeudesta hänet tunnettiin. Parven taikka lentueen sai hän lentämään, paremmin suhteessa vastustajiin.

Aina vastassa oli ylivoimainen, vihollinen lukumäärältään. Sillä vaikutus oli varsin vähäinen, ilmassa kun täyttä päästellään.

Niin sota siinä eteni ja taidot huomattiin, Tuulelle ristiä esitettiin. Hän kuudes ritari oli ilmavoimien, näin alkusoitto vasta soitettiin.

Rohkeuden ja kylmän harkinnan johdosta hän, voittajana aina selvisi. Koneen laskuun kotikentälle hän aina toi, niin viimeisenkin kerran taisteli.

Tuuli lensi sinne missä vihollinen on, pahimpiin paikkoihin kun laitetaan. Viimeinen lentokin kertoa sen sai, ei koneeseen hän koskaan palaakaan.

Tali-Ihantalan suunnan tiedot tarvittiin, Päämaja halus saada arvion. Onko vihollinen tuomassa joukkoja, mikä radan tilanne nyt on?

Ilmaan nousemista itsemurhaan verrattiin, sulana hulluutena pidettiin. Käsky oli käsky, hetkinä nyt kohtalon, kaikki Suomen puolest’ peliin laitettiin.

Ilma oli sakeana vihollisesta, ja keli kirkkain niinpä tietenkin. Eihän sinne uskalla, kuin ehkä parilla, Nisse ja Hasse matkaan laitettiin.

Tilanne tuo oli varsin epämukava, taivaalla ei pilven hattaraa. Magnussonkin toivoi heillä hyvää tuuria, kahta huonommin, jos huomataan.

Taistelua piti välttää näiden herrojen, se onnistui Viipurin tasalle. Vaan sitten heidät huomattiin; se oli menoa, ja jälleen hurjasti niin taisteltiin.

Tilanne paheni herroilla hetki hetkeltä, kun kimppuun lisää koneita he sai. Taivas oli täynnä silloin JAK-ysejä, ja Aircobria laumoittain.

Lopputulemana punahävittäjiä, kolmekymmentä on seurana. Messerschmiteistä otetaan nyt tehoja, vaik’ ne ovat takamatkalla.

Niin on alkamassa taistelu tää viimeinen, jonka Tuuli Suomen puolest’ käy.

Viisi JAKkia hetkessä alas ampuu hän, nyt vihollisenkin nähdään tähtäävän.

Tuuli lentää siellä lailla hurjan tuulispään, Katajainen rinnallansa on.

Kertaan viimeisen näin taistelevat nää, veljet puolesta Suomen kohtalon.

Aircobrien kranaatit lähellä räjähtää, ja konetta ne niin vavisuttaa.

Tuuli epäsuotuisaksi kääntymässä on, osuman Wind ohjaamoonsa saa.

Mittarit on palasina ja haavoittunut , vaikeasti pilottikin on. Rutiinin voimalla jatkuu taistelo, ohjaussauva, kun ei ole tunnoton.

Niinpä Hasse sauvan vatsaa vasten tempaisee , näin taistelusta hän irtautuu.

Mersu nousee sitten lähes neljään kilometriin, ja muilta osumilta pelastuu.

Lappeenrannan kentällä häntä odotetaan, radioon kaikkea hourailee. Laskeutuminen oma lukunsa se on, sen lähes tajuttomana tekee.

Lopullisesti hän palaa vasta tajuihin, sotasairaalassa Mikkelin.

Lääkäri, kun sirpaleita poistaa kehosta, tämän suomalaisen sankarin.

Viimeisimmät näytöt Tuuli nyt on antanut, ne hälle ristin toiseen kertaan suo.

Kukaan kuitenkaan ei kadun yli kävellyt, eikä Marsalkan sauvoja tuo.

Juuri, kun Tuuli sairaalasta kotiutuu, hälle posti lähetyksen tuo. Siellä on ne puuttuvat Marskin sauvatkin, näin ne historian uudeks luo.

Tuuli lentänyt on siten kertaan viimeiseen, hänen aika ohjaamossa on; mennyt aika tuo, hän ei palaa siivilleen, ritari tuo lannistumaton.

Tuuli lensi sinne missä vihollinen on, pahimpiin paikkoihin kun laitetaan. Viimeinen lentokin kertoa sen sai, ei koneeseen hän koskaan palaakaan.

Tuuli lähti sinne hävittäjän ohjaimiin, kirjoittamaan sodan historiaa.

Hän lensi aina taisteluihin hurjimpiin, näin kun Tuuli Suomea puolustaa.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

117.KORSUSTA PARTIOON

Majurina hän vartioon, lähti, oli valmis myös partioon.

Tää tapahtui jossain siellä, nimittäin Rukajärventiellä.

Siellä johti hän joukkojaan, miehet luottivat komentajaan.

Jeljärvelle, kun mentiin, siellä kaikki peliin pantiin.

Hän syntyi Iisalmen maalaiskuntaan, sata vuotta jälkeen taistelun.

Jossa vihollinen oli sama kuin nyt, Ruotsi Suomeksi vaihtunut.

Koljonvirran tuon Runeberg periyttää, tämä tarina ei varjoon jää.

Tarina itsenäisyyden, sankar ei enää Sven, vaan nyt Puustinen.

Iisalmesta Helsinkiin, ylioppilas Jukka lähti niin.

Tuli Puustisesta kadetti, näin Santahamina opetti.

Upseeriksi kasvamaan, alkoi Savon poika nyt tosissaan.

Kun pääsi hän Helsingistä, löytyi koti Pohjan rykmentistä.

Talvisodassa pauhasi ääni tykistön, Jukka koulutuskeskuksen eleetön, oli kouluttaja sodan nuorison, sodan ensimmäisen.

Jatkosotaan sai oman komppanian, alkoi kirjoitus sotahistorian.

Sillanpääaseman, Repolan, nähtiin ensimmäiseks valtavaan.

Hällä erinomaiset taidot on, miehineen valtaa Virran kapeikon.

Luusinkajoen yli heilahtaa, sieltä asemat valtaa.

Näin hyökkäysvaihe päätetään, pataljoonan komentajaksi nimetään.

Asemasodassa ei kukkaan, majuri ole kuin Puustisen Jukkaa, joka vihollisen selustaan, syvälle näin miehineen vaeltaa.

Jo tammikuussa nelkytäkaksi, kääntöpaikka tiedettiin Maigubaksi.

Pari kuukautta myöhemmin, tavoittein tärkehin, Jeljärvellä.

Huoltokeskus tuo vihollisella, liipaisimella oli heillä. Venäläiset perään sai, mutta täytyi rientää, koti-Suomeen päin, miehet hiihtävän näin. Ja kun Luoja niin soi, niin kotikin jäi, yhä vielä kiitoksin, myös tämän ritarin.

Näin Marskin ristin saa, esityksen Raappana kirjoittaa. Ja sissileima majuriin, on isketty sankariin. Taito ja urheus mainitaan, rohkeus myös tunnistetaan. Käy ilmi perustelusta, kun lukee ristin kertomusta.

Sodan jälkeen uhrauduttava on, myös puolesta Pohjois-Savon. Sotaan seuraavan valmistautuu, aseet piiloutuu.

Asekätkennästä saa tuomion, ei valita, vapaa Suomi on.

Henki haihtua meinaa Porkkalaan, rohkeus silloin pelastaa.

Näin sotilaslääni ritarin takas saa, ei Valpo pysty enää painostaa. Ei se ole todellisuutta, on tää jotain uutta.

Kaikki tuo Jukkaa rasittaa, ennenaikainen kuolema koittaa. Ja lopulta Jukka on siellä, missä Sven Dufva oli tiellä. Iisalmen vanha hautausmaa, vastapäätä on Koljonvirtaa. Ritarin koti viimeinen, kun päättyi matka maallinen.