123. VAUNUMIES

Hei-no!

Jatkosodassa, oli muuan vaunun ajaja, jolla vaunu aina oli toimintakunnossa. Kaikki esteet murskattiin, Karhumäki vallattiin, kunnes törmättiin T-kolmenelosiin. Ne sai osumia, Heinon ampumia, kaikkineen kuusikymmentä kranaattia.

Noilla laukauksilla, ei ollut vaikutusta, vaunut yhä keinuvat siellä jonossa.

Vaunumiehen vaunu tää, alkuun tottui Venäjään, nyt suomalainen korpraali sillä rellestää. Vaunumiehen vaunu tää, ihmeitä pystyi tekemään. Ja sodan loppuun sillä Heino rellestää.

Tämän vaunun tarina, legendana kerrotaan, ja kuinka se liittyy Suomen Marsalkkaan. Pitkäputkinen tämä T-kolmenelonen, tuli tutuksi luona Syvärin linjojen.

Neljä päivä taistelussa niitä nähty on, illalla lähetti sinetöi yhden kohtalon. Kertoi tämän vaunun jääneen väliin linjojen, se oli liekki bensaan heti Heinon Laurin sen.

Vaunumiehen elämää, on yön pimeys, ei vanja nää, kun Heinon Lauri sotasaaliskoneet käynnistää. Vaunut sosialisoi, ja sitten sanoo niille moi, venäläiset vaunut Suomea palvella voi.

Lauri Heino miehineen lähti yön pimeyteen, tutustumaan nyt tuohon kolmeneloseen. Huomasvat sen jääneen kiinni pohjasta kantoon, henkilöstö hengetön levinnyt on maastoon.

Sisällä paloi valot ja Lauri sen käynnisti, mutta vain paikoillaan vaunu möyrysi.

Toinen kanto justeerilla poies sahattiin, toiseen ei käsiks päästy, mitäs sitten niin.

Niinpä niin, niinpä niin, luottaa voit pioneeriin, kolmella kilolla rotulia kanto panostettiin. Niinpä niin, taivaan tuuliin, kanto kadotettiin, samalla hieman multaa vaunun sisään laskettiin.

Vaunu säilyi tärskystä täysin ehjänä, Lauri ryömi sisään koittaen käynnistystä. Sai vaihteen hän silmään ja niin vaunu ajettiin, pois linjojen välistä, kun se haltuun otettiin.

Tämä vaunu oli nyt Suomen ensimmäinen, modernimpi vaunu m/T-kolmenelonen. Sotasaalisvaunu sodan loppuun palveli, sillä myöhemmin ajoikin jo kersantti.

Vaunumiehen elämää, yksikään vaunu ei jää, venäläinen käyttämättä, ne Heino hyödyntää. Haali vaunut käyttöön hän, jonka nähtiin hyökkäävän Karhumäkeen, Poventsaan kärjessä hyökkääjän.

Kesällä nelkytkaks oli Äänislinna paikaks valittu, jossa panssariestekokeet pidettiin. Myös Suomen Marsalkka oli siellä paikalla, ja hän siellä jututti silloin myöskin Heinoa.

Esimiehet hieman kohtaamista arastelivat, kun he Heinon räväkät kommentit jo tunsivat.

Niinpä historiaan sanat nuo nyt piirretään, kun Marski kysyi, ”miten sodassa tulee käymään?”

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

Vaunumiehen elämää kuvastaa nyt vastaus tää, jonka Heino antaa ja joka tiedetään.

”Ei sotaa varmaankaan tulla nyt me voittamaan, vaikka viimeisen mieheen täällä taistellaan.”

Paikalla olijat pidättävät hengitystään, kun vastauksen jälkeen Marsalkalla kääntyy pää. Hän adjutantilleen sanoo, ”kersantti palkitaan, kunniamerkillä se huolehtikaa.”

Näin käy, kun koittaa Hilman päivä, päivä marraskuun, vuonna nelkytkolme risti rintaan asettuu. Perustelut Mannerheim-ristin, ne kirjoittaa mies, joka komensi panssaripataljoonaa.

Tämä T-kolmenelonen, prikaatin ensimmäinen, se käy esimerkistä Lauri Heinon rohkeuden. Klim Voroshilov-vaunusta, ja muista T-kolmenelosista, niistäkin kiittää saamme Lauri Heinoa.

Niin tämä vaunu linjojen välistä silloin haettu, Lapin sodankin palveli ja oli täysin palvellut. Lauri sodan jälkeen palaa kotiseudulle, työ raudan kanssa jatkuu siviilipuolelle. Metallimiehen taidot ensin opettelee hän, sitten oman yrityksen kuuluu käynnistävän. Vaunu tiensä löytää varuskuntaan Mikkelin, siellä portinvartijana on se vieläkin.

Vaunumiehen elämää, muistellaan ja muistot jää, vaikka vaunut ja miehet ei jatka elämää. Vaunumiehen elämää, ei enempää ei vähempää, Lauri Heinoa kansakuntamme kiittää.

Sakari oli sotamies, tuo poika Sandroosin, Talvisodassa jo hän, sai pikakiväärin. Sen kanssa, kun nyt taisteltiin, myös joskus konepistooliin, Taipaleessa tartuttiin ja siellä pärjättiin, niin siellä pärjättiin.

Mutta sota seuraava, se jo oli ovella, kesällä neljäkymment’yks elo taas muuttui riitelyks. Sakari Kempin rykmenttiin pikakiväärille määrättiin, Ja suunta itään otettiin, siis mennään Tarnalaan, käskyä kuulemaan.

Siellä Aarne Blickiltä, rykmentit saivat käskyjä, Jiiär seiska laitettiin, Tyrjään hyökkäämään niinpä niin. Kaks kuukautta taistellaan ja eteenpäin tietä raivataan, On taistot raskaat Tyrjässä, nimen rykmentti saa, Tyrjästä sen saa.

Siellä kesken taistojen, maastopalo syttyen, saa vanjan sekä Sakarin, sammutuspuuhiin varkahin. Välimaastossa, he kun on, on paikka siinä varsin turvaton, vanja siellä huudellen, ”Hakka päälle Suomi poikanen.”

Sakarin rooli huomataan, myöhemmin kun taistellaan, niin vanjat siellä saarrettiin, kun elokuussa tapeltiin. Ne pyrki ulos saarrosta ja käyttivät paljon tulta, Akkaharjuun johtava, tie on tukossa, tie on siel’ tukossa.

Sakarilla siel’ vieressään, peeästee ampuu yhtenään, kanssa konekiväärin, ne suistaa valjakoitakin.

On tie nyt tukki kokonaan ja Sakari siellä puolustaa, ei läpi tulla ollenkaan, sen päättää Sakari, tuleva ritari.

Vanjan iskuosastot, hyökkäävät solkenaan, hyökkäysaallon jälkeen, aalto aina seuraa toisiaan. Sakari Emmaa puristaa tiukasti vasten poskeaan, ja kolmas aalto lakaistaan, se tienoon rauhoittaa, Sakari rauhan saa.

Ei mistään kuulu laukausta, ei kuulu puhekaan, silloin myös Sakari, ympärilleen katsahtaa. Hän huomaa muiden kaatuneen, hän näkee vain haavoittuneet, Sakari oli ainoa, joka elossa, oli asemassa.

Jatkosodan aikana, sotamies yleni, aliupseerin arvoja, sai silloin korpraali. Mutta suurin kaikista, ol’ Marskin ristin kunnia, sitä esitti Martola, perustein painavin, mies pikakiväärin.

Tyrjä siinä mainittiin, kuin Kannas myöhemmin, kummassakin taistelen, oli mies rohkein.

Pikakiväärin asemaan, kun Sandroos laittaa paahtamaan, niin jälki on sen mukainen, jäljiltä ritarin, jäljiltä ritarin.

Hyökkäyksen jatkuessa, Laatokan rannalla, lähtien Lahdenpohjasta, suuntana Sortavala. Sakari oli ensmäinen, käymässä päälle vanjojen, näin toimi kelpo korpraali, Sandroosin Sakari, suomalainen sankari.

Tämän korpraalin toiminta, esimerkiksi kelpaava; Kannaksen taisteluissa ja Rajajoen takana. Termoilan tien suunnassa, Ohdan aukean laidassa, mies pikakivääreineen vaan, kun maata puolustaa, hän siitä ristin saa.

Sitten suurhyökkäyksessä, oltiin Siiranmäessä, Sakarikin ol’ paikalla, kun tuli keskitys tuo valtava. Kenraali Walden poikansa, menetti kertaheitolla, Sakari päällikkönsä ties, urhoollinen ol’ mies, Lauri oli mies.

Sakari noissa sodissa haavoittui kolmeen kertaan, voiko mies enempää antaa kuin vertaan.

Puolestaan isänmaan meidän, puolesta kaikkien meidän, itsenäisyydestämme, näin kiittää saamme, näin me saamme.

Mun isäin oli sotamies, nimeltään Sakari, seitsemäntoista vuotisna hän astui rivihin. Sai koulutuksen singolle ja myös pikakiväärille, isäni oli rauhan mies, kuten ol’ Sakari, Marsalkan ritari.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

Jo elokuussa totiseen paikkaan joutuu hän, hyökkäysvaiheessa kun ollaan luona Tyrjän. Joukkueensa johtajan sekä lähetin, näkee kaatuvan voimasta vanjan luodin. Päättää nämä omalle puolelle hakea, tulitus on siinä aivan valtava. Rohkeasti sotamies tää etenee, perille pääsee ja ilme synkkenee.

Tunsi lähetin, tuon pojan naapurin, siinä makaa kuolleena siloposkisin; mies, jonka tarvinnut ei olisi edes hyökkäykseen lähteä.

Oli nimittäin silloin käynyt niin, että suruviesti tuli naapuriin. Toinen poika kuollut, kun oli sodassa, ja tämän toisen piti olla hautajaisissa. Nuorukainen kieltäytyi menemästä nyt, sanoi, ”siellä naiset olis vain itkenyt.” Erkki miettii, ”olisit mennyt sinäkin, nythän ne siellä vasta itkeekin.”

Näin Erkki aatteli, naapurin saatteli, viimeiselle matkalle, kun hänet haki, oman hengen siinä samalla tietenkin uhmasi hän.

Ei Erkki Korpi vanha ollut itsekkään, syntymävuosi kaksikymmentä. Hän kuului JiiÄr seiskaan, miehiin rykmentin, joka monesta myös teki ritarin. Pahat oli paikat Tyrjän miehillä, kaikki ei niistä edes selviä. Siiranmäki, Valkeasaari, Äyräpää, vain hyvällä tuurilla sieltä selvitään.

Sitä Korvella, oli mukana, kun hän taistella sai konepistoolilla, sen käytössä hän oli todellinen Suomen sotien sankari.

Aseenkäsittelytaito hänellä, oli kerrassaan ilmiömäistä. Äkkinäinen olla piti taistossa, muuten saattoi hopea olla jaossa. Sarjan piti osua vaiston varassa, Erkki usein oli niissä paikoissa, joissa suunta taistelulle määrättiin, silloin Erkki Korpeen aina luotettiin.

Taito hänellä, hengissä pysyä, on kertakaikkisesti väkevä, sen saa huomata myös esimiehet Tyrjän rykmentin.

Niinpä Martola sitten esittää, että Erkki ritariksi nimetään. Perustelut pitkät on ja painavat, nostan tässä keskeisimmät kohdat: Rohkeus ja kylmäverisyys mainitaan, kun kaksi kuukautta Tyrjässä painitaan. Vihollisjoukko, kun pääsi selustaan, Erkki pannaan sekin homma hoitamaan.

Hän tekee jälleen sen, putsaa vihollisen, keskeltä suomalaisten joukkojen. parin miehen kanssa Erkki hoitaa homman lähes leikiten.

Huuhanmäen valtauksessa mukana, Korpi Lahdenpohjan tien varmistajana. Siellä vihollinen kiertää selustaan, Erkki sen onneksi ehtii huomaamaan. Lähes viisikymmentä tilillensä saa, samalla ratsukot hän myös haltuun ottaa. Näin on taas tilanne selvinnyt, ja Erkki on siinä herraksi jäänyt.

Näin Erkki Korven tien, Kannakselle vie, siellä ja kaikkialla missä lie, kulkenut on hän, niin nimi isoin kirjaimin on kirjoitettukin.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

Ojasen bunkkeri on legendaa, osin surullistakin tarinaa, kun se sitten vihdoinkin tuhotaan, Erkki yhdyshautaa yksin varmistaa. Pidättelee ylivoimaa itsekseen, että pioneerit panostaakseen, ovat saaneet tuon oven bunkkerin, räjähdys Ohdalla on valtavin.

Niin Erkki jälleen sen, urotekojen, sarjaan yhden luvun itse kirjoittaen, taisteluteot Erkki antaa puhua puolestaan.

Onni ei rohkeimmankaan jatku ain, sen Erkki Äyräpäässä huomatakin sai. Alikersantti suurhyökkäystä torjuu, vaikeasti haavoittuneena horjuu. Kranaatin sirpale päähän tunkeutuu, silloin kaikki muu hetkeksi unohtuu. Sairalan asemalla, kun tiedettihin, Erkin vasta tulleen silloin tajuihin.

Niin sotasairaalaan, Ouluun laitetaan, rohkea ritari nyt kuntoutumaan. Kolme kuukautta Erkki siellä makaa selällään.

Lapin sota vaikuttaa myös sairaalaan, Helsinkiin potilaat, kun muutetaan. Kevättalvella sitten nelkytviis, Erkki sieltä vihdoin kotiutetaan siis. Invaliditeetti kakskyt prosenttinen, merkintä papereissa ritarin on sen. Katkera Erkki ei ole kuitenkaan, sirpaleet päässään, kun hän elää saa.

Nuo sanat ritarin, ”monelle hullummin kävi”, mielessäni tämän päätän kiitoksin. Erkki Korpi, kolmas Korpi oli joukossa Marskin ritarin.

Poikkeuksellinen soturi oli Turkka, joka koulun penkiltä päätyi taisteluun. Käsillä oli Suomen kohtalon hetket, ja niinpä Kaino lähtikin kanssa monen muun. Vapaussodan jälkeen Tampereen Rykmentti, sai nauttia palveluista sen; miehen, jonka nimi seuraavan sodan jälkeen kirjoittaisin joukkoon ritarien.

Hän on Kaino Turkka, komentaja; miesten etulinjojen, hän on sankari jo Talvisodan Tolvajärven.

Ägläjärven kylän valtauksesta, voi sanoa alkaneen tarun suomalaisen. Kun vihollista työnnettiin Aittojoen taakse, sai Kaino siellä selkäänsä sirpaleen sen. Rivistä ei komentaja poistumaan suostu kolmeen vuorokauteen, Tilanteen stabiloitumisen jälkeen löytää kipuineen jostakin sen jiiäspeen.

Talvisodan ihmeitä, henkeä, vaali tämä tekijä, kun ensi kertaa vihollinen siellä voitettiin.

Jatkosotaan Turkka johti pataljoonan, joka tietä Kannaksella raivasi. Ensimmäisenä hommana rajanylityksen jälkeen Ilmeen, kun valtasi. Hyvä siinä oli komppaniat johtaa, kun päälliköt samat tuo Tolvajärven. Nimistä on jo aiemmin kuultu; joukossa Pössi, Kivelä ja Jussi Kirjavainen.

Ei muita pataljoonia ole ei tuu, joissa kolme ristiä, on komentajalla ja komppanian päälliköillä.

Hallilanmäeltä sodan voidaan sanoa alkaneen Kaunon porukalla, Kuismaan murtautumisesta alkoi matka Kannaksella.

Peussanmäessä Kivelä kiertää selustaan yllättäen vihollisen, loistava voitto Lankilassa tekee kuuluisaksi myös yhden sotamiehen.

Näin, kun hyökkäys etenee, niin vierailulle saapuu Marsalkka, hän kahden viikon jälkeen käy uskoa valamassa.

Pajari ei hellitä, kun vauhtiin pääsee, näin Kaunon pataljoona huomata saa; kaksi viikkoa, kun taisteluissa, joukko ollut on yhtä mittaa.

Ei siis muuta kuin Kirvua kohti, senkin pataljoona valtaa, jos siinä joku huilia toivoi, niin käsky käykin jo kohti Sairalaa.

Niin hurjalla vauhdilla, etenee, Turkan pataljoona; ei mikään pysäytä, ei rajat ole rajoina.

Sairala, kun sitten saavutettiin, niin arvatenkin matka jatkua saa. Niinpä Pajarin komento kuuluu, ”Turkka hyökkää sitten Antreaan.”

Antreassa Turkan päälliköt näyttää, taidot ja opit nuo Tolvajärven, samalla pelko vanjain mielen täyttää, he perääntyvät vahingolliseen suuntaan nyt paeten.

Näin Turkka jälleen miehineen, soppaa, Pajarin kun keittelee, hän taidollansa ja tahtomattaan sen taas tekee.

Antreasta paenneet vanjat saa aikaan hillittömän sekaannuksen venäläisen, näin Turkkakin omalta osaltaan varmistaa suurinta mottia Suomen sotien. Porlammen suuntaan ei tarve ole painaa, siellä divisioonat muut kyllä pärjää, niinpä Turkka Pajarin johdolla Vuoksen itärantaa paineleekin kohti etelää.

Kannaksen halkijuoksussa, vauhti on, nyt aivan valtava, siispä vauhdilla kohti Hopeasalmea.

Kun Pajarille annetaan tarkka ohje, hän siitä löytää aina pelivaraa, Vuoksen ylityspaikkojen tiedustelu hälle jo siis varsinaista Vuoksen ylitystä tarkoittaa. Siihen puuhaan taas ei käytetä muita, kun vastaranta siellä haltuun otetaan, valiojoukkona taas tähän käytetään JiiÄr kaksseiskan kolmatta pataljoona.

Niin Pössin sissiosasto, Vuoksesta, yli on ja seuraava, pumppu onkin jo koko muu pataljoona.

Pajari ilmoittaa sitten ylöspäin, ”hän yli on ja röyhkeästi jatkaa.”

Näin Äyräpään kirkon rauniot hetken päästä, enemmän raunioilta muistuttaa.

Äyräpää kohtuullisen helppo on vielä, siellä haasteita ei tule eteen.

Mälkölässä, kun suomalainen veri vuotaa, niin sinne Turkka taas joutuu sitten miehineen.

Mälkölästä selvitään ja ”eteenpäin” käy käsky Pajarin, siis Salmenkaitaa kohti lähtee nyt myös Turkkakin.

Salmenkaita-joki kun on ylitetty, niin löytö outo tulee eteen Turkan miehien, Joen takaa löytyykin lentokenttä, mutta mihin tarkoitukseen ja kenen?

Syy pian selviää; on armeijakunnan komentopaikka nyt heillä hallussa, ja kun Stalin haluaa komentajaa jututtaa, on tämän silloin aina Moskovaan siis tultava.

Niinpä lentokoneella, se käy helpoimmin, matka armeijakunnasta, nyt uudet isännät vain, löytyy Alakuusasta.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

Matka jatkuu Pampalaan ja Uupuneenkankaalle, josta kerrotaan hauskaa tarinaa, siellä nimittäin Kirjavaisen Jussi kaksikymmentäyksi vankia saa.

Hyökkäys kun jatkuu, niin ei päälliköllä ole aikaa vankeja lähteä viemään, niinpä lappu mukaan tiitterimmälle, ja hänen johdollaan vain taaksepäin Turkkaa etsimään.

Niin joukko venäläinen, kilometrin, matkan saa taivaltaa, ja etsiä sieltä pataljoonan komentajaa.

Pari päivää tuon tapauksen jälkeen Turkka ja Kirjavainen tapaavat, Turkka sanoo Jussille, ”laitoit sitten vankeja”, Jussi kuittaa ja miehet jatkavat. Turkka tokaisee Jussille, ”että olet sairas tai mahdottoman huono laskemaan, vaikka laitoit vain kaksikymmentäyksi, niin yli kolmekymmentä heitä lasketaan.”

Näin vanjan joukot lisääntyi, paineessa, Turkan pataljoonan, hyökkäyksen jäljen vangeista voi tulkita.

Vanja oottaa Pajaria pohjoisesta, mutta JiiÄr kuusi lännestä yllättää, näin Turkka helposti Kivennavalle pääsee, on tällä kertaa helpompi, kun vain kävellään. Siitä sitten jälleen kärjessä mennään, Kannaksen halki, kun matkaa jatketaan. Miehet Talvisodan alun hyvinkin muistaa, kun lähestytään kuuluisien laukauksien Mainilaa.

Rautakorvesta nyt niin, Mainilaan, oikeasti ammuttiin, ja näin Mainilan laukaukset vihdoin tunnustettiin.

Rautakorvesta Turkka miehineen jatkaa koukaten suuntaan nyt itäisempään, Suur-Kaljalassa Rajajoki jää taakse, kun pataljoona sen siellä ylittää.

Matka jatkuu niin myös taistelut, kunnes Valkeasaareen saavutaan, Marsalkka sinne pysäyttää hyökkäyksen ja näin Turkka miehineen määrätään kaivautumaan.

Kannaksen lumiaurana, pataljoona, jonka johdossa, pidetty Kauno Turkka on nyt majurina.

Kun Kannaksen Armeijalle tie on auki, Turkka ja Haahti vaihtaa vakansseja, näin Haahtikin esikunnasta pääsee tallaamaan polkuja etulinjan.

Turkka saa olla divisioonan esikuntapäällikkönä, siis Pajarin, On tammikuu neljäkymmentäneljä, kun etulinjassa ollaan jälleen mielin vakavin.

On tullut sinne vieraita, Tampereelta, siis kotiseudulta, ja vieraat haluavat linjoihin tutustua.

On vieraiden joukossa kauppias Haukka, ystävä hyvä, Turkan kotiseudulta. Hän Turkan kanssa etulinjaan tutustuu, majuri Eino Häyrisen opastuksella. Sormenkärjen tukikohdassa ollaan ja Eino kertoo rintaman olleen hiljainen. ”Onpa hyvä, että pojat säästyy”, Turkan, kuultiin tähän silloin kommentoineen.

Mutta sillon samalla, vanja ampuma, kranaatti lähellä räjähtää. Ei osu, Eino sanoo, ”että vanja näin tervehtää.”

Matka jatkuu pitkin taisteluhautaa, on vihollisen linjaan alle sata metriä, Häyrinen jää kiinni tolpan piikkilankaan, Turkka ja Haukka kävelevät edellä. Venäläiset havaitsivat silloin liikkeen ja ampuvat tuli-iskun siihen heittimellä, Ensimmäinen kranaatti jo saa tuhoa aikaan, ystävykset osuman saa ja siihen päättyy elämä.

Häyrinen ryntää paikalle, ja pohjalla, haudan hän näkee sen, päättyneen matkan tamperelaisten ystävien.

Pajari esittää saman tien ristiä Turkalle; ja se myönnetään, päivää ennen hänen kuolemaansa tuo risti kolmas pataljoonan päivätään. Siinä mainitaan voitot Tolvajärven, sekä menestys sodan käynnissä olevan, on Kauno Turkka kannaksen halki mennyt, tietä kärjessä raivaten lailla lumiauran.

Näin Mannerheim-risti, postuumisti, Turkalle annetaan, samalla, kun miestä ruumisjunaan kannetaan.

Everstiluutnantti Kauno Turkka oli alaisten keskuudessa erityisen pidetty, hänen yllättävä sankarikuolema kosketti, hiljaisia hetkiä on linjassa vietetty. Hiljentyi siinä miehet vartiopaikan, miehet korsujen, kaikki miehet linjojen. Viimeinen kunnianosoitus kuultiin pihalla Raivolan aseman, luona junan raiteiden.

Kun kuusenoksavaunuhun, siihen vaunuun, junan viimeiseen, Turkka saatellaan Oi Suomenmaata laulaen.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08 lähti, jotta ilmavoimissa saisi lentääkseen. Kuusi vuotta rauhan aikaa lentämiseen riitti, sitten koitti talvisota, mis Fokkerilla niitti; Eino ja kovastikin maine siinä kasvoi, kun Eino vanjan potut pottuina maksoi.

Jaakkiman poika lähti Sortavalaan lyseoon, sen jälkeen varusmiehenä hän lintu taivaan on. Reserviupseerikurssi jatkui kadikseen.

On Eino Luukkanen valmiina aina, kun uhka venäläinen päälle jo painaa. Lentueensa ottaa Eino nousukiitoon, näin on valmiina seuraavaan siirtoon.

”Niit’ on reilusti enemmän aina kuin meitä”, Einon sanovan, kun kuullaan. ”Reilusti enemmän kuin on meitä”, voimasuhteista luullaan. Reilusti enemmän vaikka on heitä, Suomessa onneksi on kiitoteitä.

Talvisodassa sai taistella kahden, tuotti tappiota Viipurinlahden. Välirauhan aikaan kutsui Trollhättani, siellä kun nyt koottaisiin se Brewsteri. Sellaisen Einokin saa jatkosotaan alle, lentueen päällikkö pyyhältää taivahalle. Ritarilaivueessa voima on kantava, ilmataisteluissa kaikkensa antava.

On Eino Luukkanen valmiina aina, kun uhka venäläinen päälle jo painaa. Lentueensa ottaa Eino nousukiitoon, näin on valmiina seuraavaan siirtoon.

”Niit’ on reilusti enemmän aina kuin meitä”, Einon sanovan, kun kuullaan.

”Siis reilusti enemmän kuin on meitä”, voimasuhteista luullaan.

Reilusti enemmän vaikka on heitä, Suomessa onneksi on kiitoteitä.

Nelkytkaks Eino lähtee laivueesta ritareiden, siirtyy joukkoon laivuetta komentaneiden. Ilmavoitot seuraavat siinä toisiansa, ne, saavuttaa hän yksin tai muiden kanssa. Nelkytkolme Eino on taas Saksanmailla, kun Suomi uutta konetyyppiä on vailla. Mersut tasoittavatkin voimasuhteita, kun vanja tarjoaa Suomelle puhteita.

On Eino Luukkanen lähtöön valmis aina, kun Suomen etu vaakakupissa painaa. Hankinnoissa onkin nyt rooli keskeinen, kun uudet koneet saadaan Suomen ilmateiden.

Vaik’ on vanjoja reilusti enemmän kuin meitä, korvaako määrä laadun?

Laadultaan paremmat koneet turvaa meitä, sanotaan ”kokemuksest’ saadun.”

Laadultaan paremmat koneet turvaa meitä, laadultaan paremmat koneet turvaa meitä.

Jälkeen Kotkan edustalla käydyn taistelun, lentäjät saavat Karhulan lasitehtaan kutsun. Kaksitoista konetta alas oli ammuttu, lentäjille tuhkakupit lahjaksi annettu. Komentaja sai kristallisten maljakon, sen kylkeen Messerschmidt stanssattu on.

Mainittu tulos voiton kolmenkymmenen, päiväys on samalla vuosipäivä ilmavoimien.

Lepohetki Repolan tiellä, edessä on Tähtinen adjutanttinsa seurassa. 1941.07.08

Rohkeaksi mainittu on myöskin Eino, kylmäverisyys on selviämiskeino. Alaisiin on luonut taistelumielen, ja hengen, jolla ei jää puolitiehen.

Ritariksi Einoa Lundqvist esittää; näin perusteet luoden, kuukautta myöhemmin uudestaan sepittää, nyt jo ristinkin tuoden. Kuukautta myöhemmin uudestaan sepittää, kuukautta myöhemmin uudestaan esittää.

Vuosi nelkytneljä ei tuo lievennystä, Eino torjumassa on suurhyökkäystä.

Venäläiset Einon koneen ampuu seulaksi, pakkolaskussa ei kenenkään maalle käy flaksi. Lääkäri toipumaan käski kuin mäntä, Eino sanoi, ”laivue tarvitsee häntä.” Viiskytneljä voittoa mainitaan tässä, on Eino Luukkanen hävittäjä-ässä.

Käy kolmella kolmeakymmentä vastaan, Suomea suojelee kuin omaa lastaan. Kotka kiittää ja kiitos koko Suomen, Einon ansiosta vapaa on huomen.

Sodan jälkeen rykmenttien komentajana oli Eino Luukkanen, Ritarina ja Suomen pelastajana, esikuva on lennostojen. Ritari ja Suomen pelastaja, ritari ja Suomen pelastaja.