142. PIKKU-JÄTTI

Lentokoneessa taivahalla, Pikku-Jätti oli kuin kotonansa.

Ei tuntenut siellä armoo, taisteli puolesta isänmaansa.

Lentokoneessa pelkoon tottui; ammu tai ole ammuttava.

Sodan jälkeen vaik’ elo raunioitui, sotilasura oli mahtava.

Lentosotilaaks tahtoi tulla; Talvisotaan lähti jo lentämään. Tottui taisteluissa päin säntäämään, tottui lentämään.

Urhon talkoot alkoi melkein kodin nurkalta, kun etsi pilvestä hän pommittajaa.

Sen löysi sieltä pilven alapuolelta, jostain läheltä Kiikalaa. Ensimmäinen pudotus Talvisodasta, sai paljon jatkoa seuraavasta.

Tilastoissa tapahtui nousua, lentomestari on melkein mitaleilla.

Oman kylän suojeluskunta, ensimmäisen pudotuksen sai nähdä.

Ei Urho silloin vielä tiennyt, että majurin eteen töitä piti tehdä.

Kun tästä Salon pudotuksesta, kuuli itse Richard ”Zimbo” Lorenz: ”Oli loistava ilmataisteluteko, pojasta tulee vielä tekijä”, totes.

Kersantti Lehtovaaran jatkosota, alkoi heinäkuussa nelkytyks.

Oli alla silloin Morane-Saulnier, Morane-Saulnier.

Jatkosodassa alkoi tulla voittoja, vanhentuneella kalustolla.

Urho rauhallisesti jaksoi taistella, järisi mukana aina taivaalla.

Ensimmäisiä isompia voittoja, ei Urhon jäänyt muille selittämään. Hän tahtoi olla vain omissa oloissa, ja näin hän lähti yksin viilentymään.

Urho lyhyessä ajassa, saavutti seitsemän ilmavoittoa.

Sana hänestä sitten kiiri, tunnettiin jo ilmavoimissa.

Urho oli pieni kooltaan, Pikku-Jätiksi hänet ristittiin. Sillä nimellä kaikki tunsi, kun sankarista puhuttiin.

Parvenjohtajaksi nimettiin, ohitti upseerilentäjät. Osaaminen hänen tunnustettiin, niin tunnustettiin.

Kun armeijamme meni kohti Äänistä, vastustaja laittoi apuun ilmavoimat. Sai Urho niitä vastaan taistella, parvella, siellä kun operoivat.

Tuli Morane-laivueelle voittoja, oli aika Ranskasta niitä lisää ostaa. Urho mukana on asiantuntijana, Rintamakin vielä Urhon tavoittaa.

Muiden huippulentäjien tapaan, Urho Mersu-laivueeseen määrättiin.

Keväällä nelkytkolme; Puhakan lentueeseen nimettiin. Parin viikon päästä tästä, Urho tilin avasi Mersulla. Voitot seurasivat toisiansa, tuli menestystä taivahalla.

Urho sitten lentomestariksi, huhtikuussa nelkyneljä ylentyy.

Kolme kuukautta vain ylennyksestä, kolme kuukautta.

Kuluu, kun saa Urho ristin korkeimman, saa itsellensä Mannerheim-ristin.

Ei sitä saakaan kädestä Marsalkan, kun taisteluissa on aika kiivain. Perustelut puhuvat omasta puolestaan, korostuu niissä rauhallisuus ja harkinta. Esimerkki, pelottomuus, tilanteen hallinta, ovat mainittuja vahvuuksia.

Niin sota sitten loppui, oli aika rauhan töiden. Urho hetken lensi vielä, sitten siviilissä viittilöiden.

Elo toi hänet Pohjois-Savoon, sydänsuruista myös puhuttiin. Myös monen ihmisen kuningas, tuolloin myös mainittiin.

Elokuvateatterista, Lapinlahden löysi Urho paikkansa.

Ei luopunut hän lentäjän asusta, siinä kulki hän.

Joka päivä kävi Venäläisen kaupalla, ja aina pilotin takki päällä.

Sieltä osti nuo kaksi Klubi-askia, liikkeellä oli säällä kuin säällä.

Tunnettiin hänet hyvin katukuvasta, Pikku-Jätti oli tuo mies hymytön.

Sille oli varmasti myös syynsä, kukas meistä täällä onkaan täysin syytön.

Urhon lopusta tarinoita, ei ole liikaa kerrottu. Mikä sitten on täysin totta, mikä höysteellä verhottu. Tässä yksi vaihtoehto, kerrotaan nyt sieltä kuultu, missä vietti viime hetket, mikä todeksi on luultu.

Oli suunnitelmissa hällä tehdas; tuo tehdas perunajauhojen, oli siihen saatu rahoitustakin, saatu rahaakin.

Mutta rahat eivät menneet tehtaaseen, ne porukalla, kun kumottiin. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta, kun Urho myös sitten pidätettiin. Tuli Valpo häntä kuulustelemaan, epäiltynä asekätkennästä. Urho teki oman johtopäätöksen, ja päätti lähteä elämästä.

Näin sankarimme ja sankariksemme, me häneen nimeen yhäkin vannoimme. Kun katseemme suuntaamme taivaalle, ja lausumme kiitoksen Lehtovaaralla.

Pikku-Jätti, Hymytön mies, lentomestari, on suomalainen sankari aina.

Hänen sankarteot pelastivat Suomemme; itsenäisyys ei ole pelkkä laina.

143. TUNTEMATON SOTILAS

Sodistamme vielä puhutaan, kertoillaan sieltä paljon tarinoita.

Mahtuu joukkoon hieman legendaa, koska joukossa on myöskin noita, jotka värikynän saatuaan, osaa piirtää piirteet sankarille. Nyt minä värikynän myöskin saan, ja kerron jutut mua nuoremmille.

Veikon tarinaa, kun kuuntelin, uskoin joka sanan tietenkin. Olihan hän sotilas jo silloinkin, kun Talvisotaa taisteltiin, ja Rautua puolustettiin; lasteni esi-isät sieltä muistettiin.

Veikko Toivio sankari on, upseeri lannistumaton. Talvisodan komppanian vaihtoi hän ja sai pataljoonan. Pataljoonaansa hän komentaa, Lappalaisenmäkee puolustaa. Tahtoisi taistella paikallaan, pakko on vain luovuttaa.

Veikko Toiviosta kerrotaan, tarinaa, kun tuli koksu käymään. Pyysi Veikko tämän ottamaan, tarjotun lasillisen tiedon nälkään.

Kokelas tästä kieltäytyy, jääkö käsky siinä täyttämättä, pistoolikin jo siinä esiintyy, ei jäänyt leikki leikkimättä.

Myöhemmin kokelas sen ymmärtää, kapteenista kaikki tieto tää, ei haittaa, vaikka sana leviää.

On hän neuvokas ja rohkea, kapteenina jo komentaja; ja kolme kertaa myös haavoittuva.

Niinpä on juttu, ei tuumaakaan pois, sankaritarusta ottaa vois. Lähitaistelussa pistoolin perällä, jatkaa vanjan lähentelyä.

Tekeytyy kuolleeksi sitten hän, kun näki tilanteen riistäytyvän. Selvisi siitä ihmeen kaupalla, kapteeni tämä nokkela.

Valkjärven taisteluissa, kunnostautui hän haastavissa. Suurhyökkäyksen olosuhteissa, kertakaikkisen vaativissa. Tarinan mukaan Vuoksesta, uimalla joukkoinensa yli meni. Tarinan vahvistaja, onkin sitten hiljaisempi veli.

Niinpä kesällä tuo eversti, mi rykmenttiä komensi; Toiviosta esitystä kirjaili. Siinä neuvokkuus mainitaan, esimerkki rohkaisustaan, ja niin uusi mies ritariksi saadaan.

Majuri arvon sai kapteeni, vain kolme päivää aiemmin. Heinäkuun yhdeksäs muistetaan, kun Marskin risti rintaan laitetaan. Sen hänelle ojentaa, toinen ritari sittemmin saa, Vuosalmessa, kun ollaan sit’ ristin ojentaa Aarne Blick.

Tarinoistaan Veikko tunnettiin, hän niitä kertoi mielellänsä. Ja hevosenleikkiään, kertoili hän aina kielellänsä. Metsäpirtiltä Helsinkiin, sodan koettelemusten kautta. Ja aseetkin piilotettiin, Keski-Suomesta sai tuomionsa.

Kaksi vuotta tuli vankeutta; kesti ritarilla ankeutta, mutta hyvin hän selvis, kuten selvis sodista. Sodan jälkeen Edvin soitteli, uutta takkia sovitteli, nyt pääsis sankaritarua hän filmaamaan.

Asiantuntijana sodasta, Vuorio on elokuvassa, jonka suomalaiset tunnistaa, osaksi identiteettiä omaa. Itsenäisyyspäivänä, ollaan television äärellä. Ritari on siinä osakas, tämä on Tuntematon sotilas.