150. NYRKKI

Martti August Nurmi nimi on tuo suomalainen, kivenhakkaaja tämä kalvolalainen. Sodat selvis, vaikka usein läheltä se piti, esimerkin voimalla siellä taisteltiin.

Talvisodan yöt Martti valvoi melkein aina, aseet rikkinäiset Summan aseseppää siellä painaa. Päivän taisteluiden jälkeen aseet kuntoon laittoi, sotasaaliskiväärit myös käyttöön otetaan.

Jatkosotaan käsky käy panssarintorjujaksi, panssaritykkijoukkueen varajohtajaksi. Säntämän motti ei käynyt kohtaloksi, siellä ensimmäiset vaunut silloin tuhottiin.

Rohkeutta ja velvollisuudentuntoisuutta, osoitti Martti pitkin sotaa tätä lahjakkuutta. Asemasodan jälkeen koitti tiukat paikat, jotenkin niistä vain selvittiin.

Esko Kaustin kanssa samassa on joukkueessa, parhaassa jos mittari on ristit rintueessa. Ei toista liene joukkuetta samanlaista, jossa kumpainenkin johtaja ol’ ritari.

Kesä nelkytneljä riitti nyt perusteluiksi, asemasota vaihtuikin panssaritaisteluiksi. Siellä silloin niin kysyttiinkin rohkeutta, sitä Nurmen Martti silloin kyllä osoitti.

Sammatuksen taisteluiden jälki oli hurjaa, lähes kolkyt vaunua tuhottu vanjan oli nurjaa, siinä sitten, kun taukos taistelut, niin käytiin, Eskon kanssa jäljet vielä kerran tarkastaa.

Eipä voinut parivaljakko arvata sitä, että etumaaston tarkastelussa vaikka mitä; tapahtua voi, kun kuului yksi laukaus, joka osui Esko Kaustiin totta tosiaan.

Niin Martti Nurmi joukkueenjohtajansa kantaa, lääkintämiesten luokse ja toivoo koittaa antaa. Mikään auta ei, pelasta nyt johtajaansa; näin Martti peri Eskolta joukkueen.

Sota kaipaa joskus sitä yhtäkin miestä, vanja painoi päälle, oltiin yltä päältä hiestä. Kesän taistelut Martin osalta ne taukoo, päättyy pahin kahina tapaturmaan.

Kävi nimittäin niin kanssa panssarinyrkin, kiire joskus haittas, aika resurssina jyrkin, niinpä sitten taas vaunua tuhotessa, äly pakenee Martti-pojan kokonaan.

Punapanssari tyhjästä ilmestynyt, oli kyllä kaiketi laukauksesta hyytynyt, mutta samalla tällin sai tuo ampujakin, joka varomaton oli totta tosiaan.

Selässä ollut kivääri otti liekin vastaan, tukki murskautui ja paine iski melkein vatsaan. Kun hän tokeni, huomas takin riekaleisen, sekä oikean kyljen siinä palaneen.

Viisi viikkoa oli sairausloma tästä, viis päivää aiemmin Kausti lähti elämästä. Joten hurjalta tuntui vaihtuvuus tän joukon; johtajien jälkikäteen tosissaan.

Sai joukkueen johtaja Esko Marskin ristin, hänelle se myönnettiin vain postuumisti. Onni Martilla oli sitten toisenlainen, kolme viikkoa myöhemmin hän ristin saa.

Sodan jälkeen palaa hän kivenhakkaajaksi, syntymäpaikka muuttui loppusijoituspaikaksi. Kalvolasta Kalvolaan Martti kulki elon polun, joka olis voinut päättyä jo aikoinaan.

Jälkipolville ei sodan tarinoita haasta, ohjeeksi antaa: ”Nauttia nyt vain isänmaasta.”

”Oli pantava rähinäks ja pantiin kanssa”, Martti vastas muille aina sodan uteluun.