159. PÄÄMAJA

Poika Turun suunnalta; sotatöistä ansaitsee hän kiitosta. Siksipä tän alkuun tähän mainitsen, samalla tarinaan hänen tutustuen.

Kirjoitan riimeinä runoillen, jälkipolville tarinan kertoillen, koristelen riimit kultareunuksin laitan ne jakoon.

Askel Fredrik Airo oli sodan aivot, se tunnustetaan. Marskin avustaja, oli sodan ajan, Mikkelistä johti sotatoimiaan. Kuinka tähän tultiin, kun vanja kutsumatta tuli Suomeen rajan ylittäen.

Tarinaansa myyvät Mainilan mainiten; ei vaadi nyt kuin ylimääräisen harjoituksen: se pidetään.

Kuinka kaikki alkoikaan, sortokauden lapset kävivät koulujaan. Sisällissota lapsuuden lopetti, rintamapalvelus heitä opetti. Airo puolensa valitsi, Lauttakylästä Viipuriin taisteli. Asevelvollisuus jäi jalkoihin, sai napin vänrikin.

Sodan jälkeen Lappeenrantaan; koulutusta antaa tykistöllä hän. Nenosen kortti, oli etukortti näytöksissä tulta aina johti hän. Vuoden päästä Ranskaan, lähti opintoihin syventämään, tietämystään. Sotilasarvot vaihtuivat tiuhaan tahtiin, nopeaan, jos siihenkään.

Vuosi jälleen Ranskassa, sotakorkea nyt on vuorossa. Siellä silloin nuoremmalla kurssilla, Charles de Gaulle oli oppilaana. Ylennettiin Airo kapteeniksi, parin vuoden jälkeen jo majuriksi. Yleisesikuntaan määrätään ja suunnitelman tekee.

Aksel Fredrik Airo, oli homman aivot, joka keksi tän. Sodan ajan puolustusvoimien, alueellisen puolustusjärjestelmän. Suunnitelman jälkeen palo joukkoihin, oli Airolla, hän sinne tahtoikin. Vaik’ Relanderi soitti, ja muuta ehdotti; Airo piti päänsä opastaen presidenttiä.

Ei neuvo Öhqvistiä, komentajana on Valkjärvellä. Sieltä yleisesikuntaan joutuen, ja juustoössin kanssa myöskin väitellen. Ratsastus, ratsastus, kävely, Airolle oli ryyppy ja kylpy. Näin Oesch tarkkailtavan yksilön saa Airosta.

Niinpä everstiltä, sitten jos miltä, neuvot sotaan varmasti saa.

Silloinen sodan uhka, kotipesän tuhka, Suomi-neidon päälle, kun sirotellaan. Molotovin väitteet ja vaatimukset; ne luo historiaa, ne sotaan valmistaa.

Sodassa näin tuossa, Airollekin paikka löytyi esikunnan ja päämajoituksen.

Helsingin herrat housut kintuissa, oli, kun tulitettiin Terijokea. Hallitusta vaikea on kokoon saada, Airo alkaa johtaa hotellista. Ensimmäiset päivät nuo vaikeat, kuin myös Airolla on ajatelmat: ”Siitä sitten kun selvittiin, tuo tarina syntyi.”

Talvela ja Pajari hoitivat homman siellä Tolvajärvellä. Wallenius Lappiin, Siilasvuo tuo tappiin, Raatteentien ja Kuhmon suunnan käy. Tolvajärvi käänsi ajatuksen; aatokseen, Suomen menestykseen. Lapin tilannetta, vakiinnuttanutta; Walleniusta Airokin arvostaa.

Sitten sodan lopusta, on monenlaisia tulkintoja. Airo tunnusta ei romahdusta, joka puolella on valmius taistella. ”Ratkaisu hiuskarvan varassa”, sen Airokin saa sanottua.

”Mutta silti kaikkia joukkoja, siellä johdettiin”.

Näinpä Talvisota loppuu, kun on maaliskuun kolmastoista. Kello yksitoista; toisille on toista, suomalaiset moista saavat kokea. Joka laukaus sitten huomion saa, ja tuomionkin ampuja venäläisin. Valmistautua joukot saa; sotaan seuraavaan. Nyt huilataan.

Kesäkuussa nelkytyks, sodan raja tuli taas ylitetyks. Hitler sanansa, kun asetteli, niin Suomen kansa taasen taisteli. Menestys jatkosodassa, oli kerrassaan mahtava. Airo johti toimintoja taas Päämajastaan.

Ensin Kannaksen halki, luokse rajan vanhan ja tuon entisen. Myöskin Syvärillä on käyttöö kiväärillä, vanha Petroskoi nyt Äänislinna on. Ja Päämaja jatkoi työskentelyään, normaaliin taistelurytmiin. Asemasotavaihe tietenkin vähän rauhoitti tahtia sen, Päämajan.

Jatkosodan lopusta, on kirjoitettu monen monta opusta. Hyökkäyksen tiedettiin tulevan, tiedustelun väitettiin torkkuvan. Airo tammikuussa jo joukkoja, pyysi Kannakselle Itä-Karjalan, Marski silloin kielsi häneltä sen, vahventamisen.

Niinpä kesäkuussa, huomio on muussa, kun suurhyökkäystä torjutaan. Airo Raappanalle; koiran kasvattajalle soittaa; rykmenttiä yhtä tarvitaan. Erkki myöntyväinen tähän ei oo, ja sanoo myös sen, selittäen. Selitykset nuo, nyt auta ei, Airo käskee, ”häntää kippuraan vetämään.”

Hänen johdollaan, taitavuudella ja myös taidollaan; on tehty noita sotatoimia, valmistelevia suunnitelmia.

Suoritusvaiheen aikana, hän aina oli tilanteen tasalla. Hänen näkemyksiään komentajat arvostaa.

Askel Fredrik Airo oli sodan aivot, sehän tiedetään.

Siks Mannerheim pisti Airolle tuon ristin rintapieleen varsin mielellään.

Päämajan herrat, tunsi toisensa, ajatukset vaikka erilaiset.

Sopi samaan pöytään, arviointiin; vertailuun ja haasteisiin. Just niihinkin.

Päättyivät sotatoimet, Airolla alkoivat ajat toiset.

Hänet kuulusteltavaksi haettiin, asekätkennästä häntä syytettiin.

Vähitellen oikeudet vietiin, turvasäilöön kenraali määrättiin.

Kaksi vuotta yhdeksän kuukautta elämästä vietiin.

Voiko tämä olla totta, sanon sen nyt jotta, kaikki tietää saa.

Itsenäisen Suomen koittanut ei huomen, Suomen asiat muualta sanellaan. Onneks oikeus voitti ja Airo vapautui, lopulta ilman tuomiota.

Näin piti käydä, se selvää on, kun Airo pelasti Suomen.

Itsenäisyyspäivän jäljiltä vuonna kasikaks luettiin kirjettä. Kenraali Grönvall ritareille sen lähetti, siinä Airon paikan muille selvensi. Oli presidentti Kekkonen, uusinut Suomen arvojärjestyksen; Airo siinä oli viides mies, elonsa loppuun.

Tämä ohje säilyi loppuun

Airon aikakauden tilaisuuksissa. Suomen valtakunta oli toiveunta, kun kenraalin maine on palautettuna. Näin tuli olla aina siihen asti, kun kenraali vielä eleli. Kiitosta syydän nyt ilmoille, en enempää voi tehdä jälkeen vuosien, mutta teen sen.

Pocci, taisteluiden kokki, vieressä on Lokki Päämajassa. Jos jotain kansa oppi, niin vihollisen stoppi, oli käsialaa Airon ja Marsalkan.

Nämä kaksi siellä tekivät sen, sotaa ohjasvat, ja itsenäisyyden. saivat säilymään ponnistellen.

Suomen sodista, kun puhutaan, Kustaa niissä mainitaan, On toinen Kuningas ja toinen talonpoika. Ne historiaan liitetään, jälkimmäistä kiitetään Hän pitkän päivän teki Suomen puolesta.

Lempäälästä hän lähti näin; kun kutsui maailma.

Lääkärikoulut silloin jäi, mutta Suomi pelastettiin. Kun vapaussota taisteltiin, oli Suomi nuori niin, tarttui veljet aseisiin, ja taas soti Kustaa.

Taisteli Savon joukoissa, Kustaa Mäntyharjulla sotilas haavoittuva, muttei kuoleva.

Kakskytluku teki sotilaan, se juurtui Kustaa Tapolaan, Kävi aktiiviupseerikurssin. Se teki hänest’ luutnantin, ja kohta kapteenin johtajan aliupseerikoulun.

Sotakorkeankin hän, kävi kurssin ensimmäisen. Siellä luotiinkin perusteet ohjesääntöjen.

Taistelun suomalaisen, talviolosuhteiden, niitä tekivät oppilaat yleisesikuntalaiset.

Tutki Kustaa Alekseita, tuota Brusilovia, joka Itävallassa voiton saavutti.

Kustaan talvitaktiikka, oli oppina salaista siksi siihen lyötiin Salli-leima. Viipurista haki vauhtia, kunnes kutsui Hamina, sai kehittää suunnitelmia.

Silloin jo oli eversti hän, esikuntapäällikkö, Talvisotaan nähtiin lähtevän. Kannaksen armeijan, apuri komentajan, joka oli Österman. He taistelivat ylivoimaa vastaan. Sai Österman lähteä, Marsalkan käskystä Heinrichsin kaverina jatkoi Kustaa Tapola.

Välirauhan aikana oli Kustaa Tapola, esikuntapäällikkö maavoimien. Suunnitelmat uusittiin, ja pian niitä testattiin, kun hyökkäsi myös Saksan poijjat.

Silloin hyökättiin rinnakkain kanssa saksalaisten. Laatokan Karjalaan nyt vain, Vanha raja ylitettiin, vauhdilla edettiin Tuli vatsaan Petroskoi ja sekin vallattiin. Käsikirjoittajana toimi Kustaa Tapola. Oli Suomi sodassa ja taas taisteltiin.

Niin Heinrichs palkittiin, hyökkäyksestä muistettiin; sai arvon jalkaväkikenraalin.

Myös aisapari Tapola, vuoden nelkytyksi lopussa sai ensimmäisen leijonansa.

Kas asemasotaan päädyttiin, näin rauhoitettiin tilanne.

Pari vuotta sitä kestettiin, sai Kustaa käskyn joukkoihin. Hänet komentajaks määrättiin, kevättä nelkytkaks elettiin, divisioona nimettiin Ilveksen mukaan.

Oli miehet Hämeestä, divisioona Syvärillä, kun etulinjassa liikkui Kustaa Tapola.

Kesällä Vanja koittaa, Ilveksenkin nujertaa, saa sen taipumaan, muttei murru; joukot Kustaa Tapolan, U-asemaan pakittavan, antaa siellä käskyn joukoillensa.

”Mahdoton on nyt tehtävä, veljet mahdolliseksi; Hyökkäyksen on käynnissä pysyttävä kerta kaikkiaan.”

Käskyä tuli noudattaa, ja siellä kerran voitetaan, Nietjärvi mainitaan, ja se oli voitto.

Kustaa tästä ristin saa, Syväriltä Pitkärantaan, kun joukot puolustaa ja iskut vastaanottaa.

On komentanut divisioonaa, raskaissa taisteluissaan, näin perustelut ihan alkuun kertoo. Aunuksen voimaryhmän saa vastaanottaa, ja torjuu sen Pitkärannassa.

Taitavalla johdollaan tappioita tuotti. Pysäytti etenevän vanjan hyökkäävän. Vakiinnutti tilanteen, Laatokan Karjaloineen tällä suunnalla, oli siten rauhallista. Ei vanja enää painosta, ei enää murtoja. Kiitos Kustaa Tapolan, tarinamme sankarin.

Laatokan Karjala oli nyt hallussa kiiteltiin suunnitelmia ja Tapolan Kustaa kiitoksensa myös saa, kun leijona koristaa vuoden loppuun kauluslaattaa.

Mitähän olisi Suomesta, oikeasti kerrottavana, jos ei ollut Rudolfia, näkymätöntä sankaria. Tarpeeksi ei Suomessa, muisteta tätä Marskin luottopakkia, Siksipä tämä tarina kertoo jotain Rudolfista.

Da-da-daa-da-da-da-da-daa Talvisodan jälkeen sanotaan, mutta jo rauhaan seuraavaan, rauhallisuus mukaan otetaan.

Jyväskylässä oli mies opissa hyvässä, ehdot kun saa, vanhemmat hermostuu. Niin Haminaan Kadettikouluun valmistavaan, kouluun saa vanhemmat passittaa; silloin Rudolfin, mielin sekavin, mutta kuitenkin, ratkaisu on suomalaisin.

Tästä alkaa tarina, Suomen kokoinen saga, josta harvemmin kerrotaan ja Walden sankariksi nyt nostetaan.

Tahti muuttuikin, ahkerasti mies opiskeli, lahjakas luonnon- ja sotatieteissä. Vuosisata vaihtuu ja primuksena hän valmistuu, ei hän jää Venäjän armeijaan. Kun ilmoittautuu, koulutus jatkuu, ja eikös kukas muu, kuin Bobrikov ilmaantuu.

Näytöksen kun nähdä saa, Rudolfin venäjää arvostaa.

Tämän jälkeen hän komentaa, Rudolfin uuteen paikkaan; Majesteetin ensimmäiseen komppaniaan, ja aliluti Kuopioon käskyn saa, suomalaisia lähtee valjastaa, käskystä Tsaarin taistelemaan.

Kutsuntojen järjestämisestä kieltäytyy; seurauksena hänet erotetaan. Niin Rudolf kirjanpidon oppikirjan osti, ja kirjanpitäjäksi suunnisti; kohti Venäjää, on määränpää, paperitehtaat nää, kirjanpitäjän kun saa.

Näin Waldenin Rudolfin, uusi ura tuo urkeni. Paperiteollisuudessa, vielä tuolloin Venäjän suunnassa. Ura oli nousukiidossa, kun kahdessa vuodessa. Firman hän pelastaa ja toimitusjohtajan pestin saa.

Simpeleellä Waldenin etevyys huomataan, näin hänestä tulee yrittäjä. Paperiteollisuus, kun synnytetään, päämiehiksi kosket Jämsän ja Myllyn. Näin Rudolfi, hommat junaili, muuan maa Suomi; myös itsenäistyi.

Vapaussodan alussa, Marsalkan luo Seinäjoella, ilmestyi liikemies luutnantti, joka paljon Suomelle merkitsi. Siitäpä hänen uransa olikin nousukiidossa, Marsalkan luottomieheksi kasvoi silloin Waldenin Rudolfi Joka silloin tyhjästä rakensi, kenttäarmeijan hän tekaisi Vaimolle katoamisen ennusti, sotanäyttämölle tahollaan ain palasi.

Suomen armeija ei toista uraa tunnista, kuin aikoinaan oli Waldenilla. Numerona on kuin uno armeijassa, aliluutnantti viel tammikuussa, sitten ylentyy, ja taasen ylentyy, aina uusi syy; hyvä, on ylentyy.

Puolistoista vuotta, menee aliluutnantilta, kun kenraalimajurina, yleiset työt mielessään hylkäilee. Nyt kenraali Waldeni, mi teollisuuden pariin kaipaili. Yhdessä hän ja Mannerheim sitten sotaväestä erosi.

Waldenin aloite aikaan saa yhdistyksen, tää on paperitehtaiden yhteinen. Rudolf vapaudu ei kuitenkaan maan toimista, puhemies ”isänmaan nimeen”, kun pyytää, nimi Rudolfin, sotaministerin, talkoissa Marskikin, on taas Suomella.

Vain muutamaan kuukauteen; Walden maallemme muotoilee, lait ja asetukset kohdalleen, Suojeluskuntiin ja sotaväkeen. Ja esityksen sotakouluista, ne vahvistaa eduskunta. Kaikkien niiden takana on, paperimies kenraalina.

Kun Ståhlberg valittiin, Rudolf pääsi silloin siviiliin, varakkaaksi mieheksi tunnustetiin.

Tehtaat Simpeleen sekä myös Myllykosken osaan kolmanteen, omisti kera nuijan hallitusten. Aikoi ne yhdistää, kunnes taas kysytään; rauhaa edistämään ja Tartoon lähtemään.

Walden kun on Tartossa, Yhtyneet odottaa fuusiota. Vihdoin jo lokakuussa, rauha on myöskin Suomessa. Niinpä Rudolf vapautuu, pääsee Yhtyneiden alkuun. Kun tehtaat väärin taksoittuu, Simpele ja Jämsänkoski perustuu.

Vuosikymmen meni varjoissa tehtaiden, kunnes on aika taas Oy Suomen. Marsalkka on johtaja puolustusneuvoston, Waldenista tulee toinen käsi.

Suomi valmistautuu, ei nyt auta muu, kenraali uhrautuu, ja koittaa marraskuu.

Suomi on maana sodassa, Walden johtaa tehtaita, mutta hän siinä samalla, auttaa Marskia, hoitaa hankintoja. Saksalaiset Vaasan rantautuu, kaupunginjohto melkein antautuu. Taustalla jälleen kukas muu, kuin tää patruuna tehtaiden johdosta.

Helmikuun lopussa Walden kuulee puhelimessa Marsalkalta tilannetiedot.

Kolme viikkoa Marskin antama pelivara, ”sota on saatava loppumaan.” Näin Tannerin, ulkoministerin, hallitus päättikin, laittaa Tukholmaan.

Samalla alkuvuodesta, myöskin paperitehtailla, juhlittiin kihlausta, ammattiyhdistyksen ja työnantajain. Walden tämänkin taustalla, oli vastoin tapojansa.

Kertoi tuolloin, ”isänmaan jatkeeksi, löytäneensä Suomen kansan.”

Rauhaa salassa koitettiin neuvotella, mutta Riikassa paljastuikin joukko.

Junkersin ikkuna ja Paasikivi sen takana, lehtimies tunnisti Juho Kustaan. Ja retkueen, Moskovaan matkanneen, saneltuine ehtoineen; Venäjän kohdanneen.

Joukossa myös taas Waldeni, joka venäjää hyvin taisi, Molotov kysyi ehdoista, ”tunnemme ne”, Ryti sai sanottua. Rintamalla Suomea pehmentää, kahteen päivään ei yritetäkään. Ja kun rauha solmitaan, Walden ainoat myönnytykset saa.

Mannerheim sanoo eroavansa, jos Walden ei lähde hallitukseen.

Niinpä ja taas yleiset työt kenraalin saa, Suomen puolesta tarttumaan. Jälleenrakennukseen, kun pyytää Saksa rinnalleen. On paikalla Walden, kun Suomi kieltäytyy.

Marski jälkeen tapaamisen, ennustaa Suomen tulevaisuuden. Saksa, kun aloittaa hyökkäyksen, Suomi on kohteena venäläisten. Alkaa siis valmistelut, seuraavan sodan ponnistelut.

Jotta Suomi on valmiina, kun ollaan taas hyökkäyksen kohteena.

Aamukahvilla Walden on Päämajassa, kun Marsalkka kysyy mielipiteen.

Elokuussa, Suomen menestys tuo huumaava, saksalaiset taas ehdottaa; hyökkäystä, Pietariin ryntäystä, ylipäällikkyyttä Marski pitää ehtona.

Rudolf samalla mielellä, on, ”ettei sinne hyökätä.” Sillä koskaan ei Venäjä, unohtaisi, anteeks antaisi. Tästä jälkipolvet saa, Waldenia kiittää ja Marsalkkaa. Kun näin Suomi on vapaa maa, ja meiltä anteeksi pyytää saa.

Sodan kauheutta koettiin myös Waldenissa, kun poika kuoli tuo ensimmäinen. Sodan johdossa oltiin hyvinkin tietoisia, että Saksa sodan häviää. Silloin niinpä niin, mietti Rudolfkin; kuinka ratkaisisin, ongelmat vesivoiman.

Katseet Lappiin kääntää hän, Kemijoen oston päättävän, päätöksen puolesta tehtaiden, Walden tekee nyt Yhtyneiden. Näin hän toiminnot varmistaa, kun Venäjän uhka taas pään nostaa. Eikä mene aikaakaan, kun taas Kannaksella taistellaan.

Niinpä kesällä neljäkymmentäneljä, suurhyökkäys tuo silmille tulee. Sen tiimoilta puhelun saa Rudolf Marskilta, sisältönä on surunvalittelut. Sillä Rudolfin poika Laurikin, koki helvetin, tuon Siiranmäen niin.

Soitti Marskille Martola, ettei ole luutnanttia, katosi keskitykseen hän, Marski otti viestin välitettävän. Ystävälleen tämän kertoikin, Marsalkka raskain sydämin. Sota kun on verisin, myös kohdalla nuoren Waldenin.

Niin alkoivat tunnustelut hallituksesta, jolla vain yksi tehtävä - rauha. Sen johtoon uskottavuutta haettiin, näin paikkaa tarjottiin Rudolfille. Hän kieltäytyy, siihen hyvä syy, on kun mies väsyy, isä sankareiden.

Mutta syyskuun alussa, taas rauhan neuvotteluissa.

Walden on jo kolmansissa, paljon ei muita mukana. Suomalaiset viikon odottaa, pääministeri halvauksen saa. Näin tuttua taktiikkaa, käyttää Moskova, aina piinkova.

Suomalaista valtuuskuntaa johti Waldeni, Molotov suostunut ei siirtämään neuvotteluita tässäkään tilanteessa, huomio kiinnittynyt on saksalaisiin. Ei aseistaan, ne suostu luopumaan, siihen tarvitaan, voimaa kovempaa.

”Mutta ei tänä iltana”, Walden saa sanottua, kielenä sujuva venäjä, neuvotteluissa on hänellä. Rauhanehdot on kovat, Karjala, Petsamo Porkkala, osa Pohjois-Suomesta ja kultadollareita.

Seuraavana iltana Waldenia; Molotov soimas vanhemmaksi. Walden myöntää, ”olevansa vanhus jo,” kun pyytää taukoa neuvotteluun. Sen hän saa, voi Suomen soittaa, eduskuntaa, ei ehdi odottaa.

Niin rauha, sitten se solmitaan, ja kotiin jo matkataan.

Puolustusministeri oli yhä Rudolf Waldeni. Syksyn pitkän elää saa, Saksalaiset kun poistetaan. Yleiset työt ne jatkuu vaan, pääse ei Rudolf tehtaita johtamaan.

Koittaa marraskuu hallitus päätyy iltakouluun, raskaaseen, josta Walden kotiin palaa. Nyt veronsa vaatii myös tästä kenraalista, surutyö tuo suomalainen. Hän halvaantuu, ei puhetta nyt tuu, silloin kenraalit muut, kynään tarttuu.

Marsalkan ritarit vakuuttaa, ”ei osuutta suurempaa ole kuin on Waldenin, Kenraalin ja ministerin.” Näin Rudolfkin ristin saa, mies, joka sotaväen sai pelastaa. Sen hän tekikin mielellään Tsaarin upseeri on suomalaisin.

Kun syntyi vesa sotilassukuun, Suomi kuului Venäjän lukuun. Tuhatyhdeksänsataaviisi; aikana ei iisi.

Hänestä kuultiin varmasti eniten, hän oli äänitorvi veteraanien.

Hänen tarinansa myös kerrottakoon, laitetaan jakoon.

Kuusivuotiaana hän aseeseen tarttuu, maalaismaisemassa poika, kun varttuu; rotat ja rastaat hävittää, pienoiskivääri tää.

Hän tiesi elämän vieraan vallan alla, perhe oli isänmaan asialla.

Lumipallolla heitto tyydyttää, nuorta heittäjää.

Näki jäljet sen; vallankumouksen.

Näky osin järkyttää, mitä poika nähdä saa.

Kuulee hän sen, sarjan avunhuutojen, äänet mereltä kuulee; ne liittyvät kuolemaan.

Koulunsa poika käy Helsingissä, Svenska normallyceumissa.

Sieltä hyvät eväät saa elämään, jota lähtee elämään.

Ylioppilas Uudenmaan rakuunoiden, varusmies ja kadetti aikojen noiden.

Palaa rakuunoihin Uudenmaan, kornetti uudestaan.

Strömsholmiss’ saa, kurssin suorittaa; nousta hevosen selkään ja jälleen ratsastaa.

Ylennyksen saa, hän sitten kurssistaan. Nyt ratsumestariksi; häntä kutsutaan.

Kolkyt-luku on levotonta aikaa, Lapua ja Mäntsälä yhtä aikaa. Myös Adolf silloin ajattelee, ”taasko kansa taistelee.”

Eipä silloin arvannut ajatustansa, tulee vielä sota, joka kokoaa kansan, Taipaleesta hän pääsee vastamaan, kun Blickia avustaa.

Eletään Talvisodan päivää toista, taistelu on jo aikamoista, kun laskuvarjot vanjan leijailee, koneen tippuneen. Ratsumestari lähtee vangitsemaan, lentäjiä sinne haeskelemaan, ja ne navetasta löytävät, nuo lyijyä syytävät.

Adolf nyt vaan, huomata sen saa, sodan tarkoitus; on henget anastaa. Gallen-Kallelaan, silloin laitettaan sururisti, joka Aatun pelastaa.

Oli tapaus kaikkineen kasvattava, Sodan kuva oli julma ja kamala, kun navetallakin ammutaan, Kuusamoon vaan.

Adolf osuu mieheen Jormaan osuneeseen, tarvitaan uusi komentaja laivueeseen, nyt tuohon venäläiseen, Grivosovin entiseen.

Näki läheltä Adolf ensimmäisen

Talvisodan kuolleen upseerimiehen, joka hengen häneltä pelastaa, tarinat siis elää saa.

Miten olis käynyt jos Adolfilla, tuuri olis ollut huonoimmillaan.

Oisko Suomi edelleen hyvä maa, jota kannattaa puolustaa.

Jossitellaan, kuinka kauan vaan.

Se ei sovi sotaan, jossa taistellaan.

Puolesta maan, kaikki annetaan.

On onni ja autuus syntyä Finlandiaan.

Sodassa kaikki onnen tarvitsee, tuurin lait siellä vallitsee.

Taitoakin tarvitaan, kun taistellaan.

Adolfin tähdet on onnelliset, paikat sodassa, kun on tuliset, koko sodan ajan katsellaan; silmiin kuolemaa.

Nyt majurina näkee hän harvenemisen, silmissä miestensä hupenemisen.

Riveistä poistuu moni keski-suomalainen, kun sota viljaa korjaa.

Kirvesmäessä hän seuraa vaihdon vahdin, teräs on rintaman kovin ahdin, sitä vanhus nuorisoa muistuttaa, ennen kuin linjan jättää.

Kuullaan sanovan, ”nuoret miehet kuulkaahan, älkää jättäkö paikkaa, tämän tukikohdan.”

Tämän sanottuaan, vanhus poistuu vaan. Veri ja hiki; on se, mikä muistetaan.

Kun aseet vaikeneva etulinjan väsyneet miehet on hetken hiljaa. Sitten he päänsä nostavat, kun uskaltavat.

Naapuri huutaa, ”nouskaa ylös kaikki”, suomalaiset vastaa,” tässä me kaikki.” Hiuskarvan varaan, joella Taipaleen taistellaan.

Taipale sodassa kaiken kesti, taistelupaikat samat alusta asti; Siksi harmittaa, vanjalle valtaamaton luovuttaa.

Välirauha koittaa ja Savonlinna, esikuntapäällikkyys Ehnroothilla; on Itä-Savon sotilasläänissä, raja lähellä.

Sitten jatketaan, sotaan seuraavaan. Emme hyökkäystä pelkää, nyt vääryys korjataan. Takas otetaan, kaikki mitä saadaan, menestyksen hienous valtaamaton vallataan.

Vanjaa vasten kuin myös Saksa, velat saa korkojen kanssa maksaa.

Ehnrooth esikuntapäällikkönä on Aarne Blickillä.

Saa sitten tilapäisen osastonsa, avaa sillä tien kera hurmionsa.

Ei kuulema parempaa käskyä, voi saada Blickiltä.

”Otat kaikki joukot haltuun tästä, avaat tien ja Torstin kiperästä, paikasta nyt pelastat niillä joukoilla.”

Koukkaus pitkä ja vaivalloinen, on tällä kertaa sen arvoinen.

Vanjan selkään päästään ja tapellaan ja selkään annetaan.

Innostutaan, ja sen valtaan joudutaan. Ei ne vanjoja pelkää, jotka tykistöä pelastaa.

Adolf antaa, käskyn, ”päälle pojat vaan.”

Jalkaväkivarmistuksen, he tyystin unohtaa.

Saa Adolf osuman laukauksesta; hyvin läheltä tulleesta, vanja kranaateilla varmistaa, koittaa kuolemaa.

Kedolle putoaa näin komentaja, miehet etsivät ja putoaja, pois kentältä kannetaan, vähän toivoa annetaan.

Punkaharjun Kenttäsairaalassa, Rainer Nuutinen on leikkaamassa. Ja ei usko ole kova lääkäri, puolesta Ehnroothin.

Korkeammat voimat he mukaan saavat, kun yötä myöten leikkaavat.

Alkaa epävarma toipuminen, aika ihmeiden.

Marsalkkakin, käy luona Adolfin.

Luo uskoa kaikkiin, vaikka Adolf kuule ei.

Marski sanoi sen, ”silmien kirkkauden. Kertovan, että Adolf pelastuu.”

Puoli vuotta toipuu ja oppii tästä, sodassa on luovuttava törmäämästä. Everstiluutnantiksi ylentyy, ja selviytyy.

Puolen vuoden päästä on rintamalla, sijaisena Tyrjän porukalla, kunnes rykmentin omakseen saa sitä kasvattaa.

Kunnostautuu taisteluissa kanssa rykmentin Kohtaa Siiranmäen, Äyräpään, Vuosalmenkin. Ne historiaan kirjoitettaan, kun voitetaan.

Periksi ei annettu tuuman vertaa, Kaikki likoon laitettiin monta kertaa. Adolf edestä joukkoja johtaa, vanjan kohtaa.

Siellä sanotaan, ”Suomi on hyvä maa, ei sitä muut suojaa siis pojat taistelkaa.”

Puolesta maan, verta vuodatetaan.

Näin orjuus taittuu ja säilyy Isänmaa.

Tuo jiiärseiska Tyrjän rykmentiksi, nimettiin ja Ehnrooth everstiksi; Äyräpäässä silloin ylentyy, taistelut kiihtyy.

Kolmas ruusuke on paidan toisen, vanja järjestää aikamoisen, onnittelun nyt everstin, ampuen jatkuvasti kranaatin.

Adolf puhui aina johtamisesta, kuinka ote otetaan suomalaisesta; se tehdään edestä, seisomalla vieressä.

Näin synnytti hän joukkoon vahvan hengen, ihmisyyttä osoitti tullen mennen; hänet löytää etulinjasta esimerkillä johtamasta.

Hengen varaan, kaikki lasketaan. Ei pelkuruutta, pääse muodostumaan. Rohkeuden varaan, jota osoittaa, komentaja itse, on valmis mihin vaan.

Aatu opasti miehiä etulinjaan; ”pois ei tulla mihinkään hintaan, minun käsky, haavat tai kuolema, syy on ainoa.”

Vuosalmessa vielä viimeisen kerran, siunausta on yläkerran Herran, Aatu jälleen siellä pelastuu, kun kuolee muu.

Autonkuljettaja katsoo komentajaa, ihaillen, mutta silti huolestuttavaa; on nähdä hihat käärityt, kun on hommia nyt. Luotisateessa kumpareen päällä, ainoastaan tuo paitaresu päällä, kun uhmaa Adolf kuolemaa ja se kannattaa.

Vuosalmella ei Laguksella, ollut enää voimaa, se on todettava.

Vastahyökkäys täysin turha; on tällä kertaa peruuttelua.

Silti Vuosalmesta torjuntavoitto, näin alkaa lopussa olla koitto.

Voima vanjan on myös kulunut, bensa loppunut.

Onneksi he pintansa pitivät siellä; suomalaiset miehet sotatiellä.

Pelilauta on asettunut, alkaa neuvottelut.

Niin ritari tulee myös Adolfista, kiitos hetkistä periksiantamattomista; painopistesuunnassa, ain’ on tulessa.

Yhdeksäs risti jo rykmentissä, kertoo on oltuna vaikka missä. Aina painopistesuunnassa, taistelemassa.

Sodan jälkeen saa, vielä sotaa puolustaa; veteraanien äänenä hänet tunnetaan. Hän sanoittaa sen mitä haluaa, jälkipolville jättää, -vapaa isänmaa.

Kirjoittajaa, vielä haudan takaa.

Adolf muistaa, se hieman liikuttaa. Yhä kannattaa, Suomea puolustaa, Tämä on mun maa, mun isänmaa.

Ja näin lauletaan Suomi on hyvä maa, sitä puolustaa aina kannattaa. Samaa uhkaajaa, vastaan valmistaudutaan. Se on Suomemme kirous, tää on Finlandiaa.