163. MARTTISEN MIES

Sen Alpo Kullervon, tarina tämä on. Poika Alatornion elää sen hurmion, Kun itsenäistyy; Suomi ja syy, se on sotaan niin, seuraavaan.

Kävi koulunsa pois vielä Torniossa, sitten varusmiehenä hän on Viipurissa. Haminan kautta Kadettikouluun, ja sieltä valmistuukin hän; vänrikkinä.

Karjalan Kaartiin, matka jatkuu Viipuriin, siellä kun saa kouluttaa ja varusmiehet kasvattaa. Kouluttaa kadetit ja hoitaa hommat hän adjutantin, Ja kotiinpäin ennen sotaa vie, upseerilla tie, upseerin tie.

Kyvykkyys Marttisen kyllä tiedettiin, siksi käytöstä sen usein siedettiin. Tinkimätön toimissaan, mihin sitten alkoikaan, koulutus hyvä on mittari.

Niinpä lentokadetit opin kun saa, Kanssa konekiväärin Alpo laittaa konttaamaan. Ja silloin Karhunen kanssa toisien antaa hänelle nimen.

Alpo Verinen on voimaihminen, Sotilas jo päällepäin sanoi Joppe silloin näin. Opettaa taktiikkaa, siitä opin kaikki saa, ne jotka vähänkin vain, nyt tätä haluaa.

Sitten marraskuussa vuonna kolkytyhdeksän, Suomi on sodassa kanssa Neuvosto-Venäjän. Marttinen legendaa silloin kirjoittaa, kun Raatteentiellä taistellaan.

Hjalmar tuo Siilasvuo, siellä kun komentaa, Marttinen voiman tuo, mitä nyt tarvitaan. Tilanne haasteena on Suomussalmella, ja kohta myöskin Kuhmossa.

Siellä suomalaiset ottaa vastaan vanjaa, ja sitä todella opettaa. Raatteentiellä sen nähdä saa, kuinka yksi kymmentä vastaa. Ja Hjalmar Siilasvuo sinne lehtimiehet tuo, kuvat nuo maailmalle leviää; kun suomalaiset voitti, kun suomalaiset voitti.

Jatkosodan alussa majuri Marttinen, Siilasvuon toimistossa johti opparia sen. Sitten kun käskyn sai; mies rintamalle vain, niin jälki on sen näköinen.

Valtas järven Mäkriän ja valtas Kuujärven, Otti haltuun Vaasenin asemanseudun Syvärin. Jatkoi hyökkäystään Syvärin ylitettyään, matka jatkui Shemenskiin.

Sinne suomalaiset stoppas ja esikuntaan, Marttinen taas laitetaan, yhdeksi vuodeksi vaan, sitten oman rykmentin saa, sen kotia on Pohjanmaa, ne ruotsia puhuivat nyt vaan, nuo pojat puhuivat vain ruotsia siinä rykmentissä, siinä rykmentissä.

Tarinaa kerrotaan syksyltä nelkytkaks, vanja läpimurtoaan suunnitteli laajennettavaks. Aunuksen Karjalan Shemenskin lohkolla; on Marttinen vastuussa nyt.

Alpolla reservi on tallella, itse johtaa hyökkäyksen, hän etulinjassa. Ja lyö vihollisen Alpo Marttinen, ja niin häneltä kysytään.

”Otatko napit everstin vaiko Marskin ristin? Alpo vastaa, ”everstin”, koska ristin saan myöhemmin. Ei heti vielä ruusukkeet tuu, mutta toive toteutuu.

Ja Marttinen nuorin nyt on - eversti. Nuorin eversti, nuorin eversti.

Jatkosodassa tie, vielä jatkuva on, Kannakselle se vie, määräämään kohtalon. Jiiär kuusykkönen viimeinen lukko sen, on taistelun Kivisalmen.

Marttisen ansio; lopputulos taistelun, Viipurin luoteispuolen vanja on jalansijaton. Kivisalmeen pysähtyy hyökkäys ja sen syy, on Marttinen taas joukkoineen.

Ei vanjalla käy flaksi, ei mitään tuu, hyökkäykset vain puuroutuu. Pelilauta vakioituu, Kivisalmeen kaivautuu; suomalaiset nuo, jälleen Marttinen pohja luo. Näin matka on päättynyt niin Kannaksella, Kannaksella.

Kivisalmi sittenkin toi Mannerheim-ristin, Suomen nuorin eversti on nyt myös ritari. Lapin sodassa toisessa roolissa, on pääjunailija silloin sen.

Aseet sotaan hankitaan, silloin kahteen kertaan. Toisia rintamalla tarvitaan, toiset varastoidaan. Näin he valmistautuu, ei tee sitä kukaan muu, ja siitähän soppa syntyy.

Vaikka Siilasvuo koukkaakin selustaan, näin Tornio vallataan, taaskin esikuntaan; Marttinen näin valitaan, Siellä hän tehdä voi, aseita kun varastoi, on Haahdin kätyri myös hän. Ei suomalaiset luovu, ei suomalaiset luovu.

Asekätkijät nuo, silloisessa Suomessa, olivat rikollisista kaikkein pahimpia. Niin Alpo tiedon saa, että Valpo tavoittaa, ja Marsalkka ohjeet antaa.

”Suomi jätä taaksesi, nyt sä kokonaan, niin voit nahkasi, sä yhä pelastaa. Marttinen perheenkin pakkaa laukkuihin ja Ruotsin suuntaan sen hän vie.

Ei Valpon miehet marssi, nyt hakemaan. Alpo Ruotsiin suunnistaa, vuoden siellä olla saa, kunnes Ruotsi karkottaa. On aika taas nyt jonkun muun, Venezuelaan hakeutuu. Ja matka, ja matka alkaa; Marttisen miesten.

Kauttakulkuluvan saa; sen myöntää U.S.A. Marttinen miehineen, silloin ajattelee: ”Ollaanko pitempään, jäädäkö elämään, jos jenkkilä kotina ois.”

Laivanvarustaja heillä on apuna, kolmella laivalla saa miehet seilata Yli Atlantin satamaan New Yorkin, tässä se palautus on.

Näin suomalaiset kaikki, hänen johdollaan, hanttihommat aloittaa. On kiinnostunut U.S.A, mitä näistä miehistä saa.

Irti onhan kaikki nää, nähneet myös venäjää, ja sitä miten taistellaan, venäläisten kanssa, venäläisten kanssa.

Alpo tiedon kun saa, Green Card odottaa, käskee silloin miehiä, työnsä jättäviä. ”Vihreet kortit mukanaan, palvelukseen astumaan”, ja näin alokkaita he on.

Eversti ja majurit kuorivat potaatit, siinä missä kaikki muut pyyhkii sinappipurkin suut. Niinpä päättää Marttinen, nyt on tullut aika sen; kun askel seuraava otetaan.

Ei suomalaiset kuori, enää perunaa, ne Talvisotaa kouluttaa. Kieltä ja historiaa, miehet opiskella saa. Sotilaat sotilaita on, ei olo enää onneton, kun uusi maa mahdollistaa, suomalaisten marssin, suomalaisten marssin.

Välineet kehittää olosuhteisiin; talvisiin miehet nää, mi’ tottuneet on puhteisiin. Taistelumuonalla, suomalaisten luomalla, lähdetään sotaan Korean.

Arvot joka sotilaan muuttuu sinä samalla, Marttinen joukossa pysyy vanhimpana. Ylikersantti Kairinen opetti opit Nenosen, Ja sotataito leviää.

Kun suomalaisten oppi, meren taa; viedään ja sitä opettaa. Marsalkan ritarit, nuo everstit ja majurit. Näin muuttuu arvot uudestaan, upseeriarvot miehet saa. Sen kaiken tuo uusi alku. Marttisen miesten, Marttisen miesten.

Niin Marttinen on jo everstiluutnantti, tahtoo rykmentin johtoon, vaikka paikka on everstin. Alpolla tuuri käy, vaikk’ ei pestiä näy, Saksan reissu sen tarjoaa.

Saa taisteluosaston Euroopassa johtaakseen, silloin kovan kohtalon saa perhe kokeakseen.

Vuodet peräkkäiset, vie Marttisen miehet; pojat perheen, kun kuolevat.

Ja komennus vain jatkui, Kaukoitään, Koreaa pystyssä pitämään. Vuosi kuusikymmentä, Parkin avustajaksi nimettynä. On nyt Marttinen, joka seuraavana vuonna näki sen. Kun Park vallan ottanut on, Verettömästi, verettömästi.

Everstiluutnantti Marttinen tähystämässä taistelun aikana vihollisen puolelle (eversti Marttinen johti taistelua).

Kuuskytyks tää ritari on myös jenkkieversti, pääsee koulun penkille ylimmän asteen kurssille. Diplomityön tekee, kuinka vanja taistelee, ja varoittaa Amerikkaa hän.

Konearmeijalla, ei pärjää viidakossa, työ pohjasi nyt Raatteeseen, suomalaiseen aatteeseen. Silti jenkit kuitenkin pari vuotta myöhemmin, koittaa Vietnamin pelastaa.

Ei Alpon aatos auta, ei pelastaa, ritari voi maailmaa.

Jota reissata nyt saa, eversti, joka tarkastaa; erikoissodankäynnin joukkoja, ja niiden sotaoloja. Sai kutsun myös Teheraniin hän, Shaahiin vaihtoon lähti, Shaahin vaihtoon lähti.

Komennus Marttisen Iraniin oli viimeinen, Eläkkeelle siitä vain ja Legion of meritin hän sai. Sai elää maassa vapaassa, vaikk´ei Pohjolassa, Ameriikkaan loppuajaks jäi.

Marttinen Suomessa ei ole unohdettuna, Suomen nuorin eversti, on sitä yhä vieläkin. Hänen uhrauksilleen, päättyy saaga kiitokseen, ja sankaritaru eläköön.

Sen suomalaiset osti, kaikki kuulkaa, kahden maan everstin tarinaa, keskiössä isänmaa, ei ole mitään parempaa. Sen vapaan maan merkiksi, lippu liehuu vieläkin.

Ja sen takana on myös nää, Marttisen miehet, Marttisen miehet.