3 minute read

Missä mennään huoneistotietojärjestelmä?

TEKSTI: SUVI VÄÄRÄLÄ, MAANMITTAUSLAITOKSEN PALVELUPÄÄLLIKKÖ

KUVAT: MAANMITTAUSLAITOS JA KIINTEISTÖLIITTO

Osakeluettelon siirto on taloyhtiöille pakollista ja maksutonta vuoden 2023 loppuun mennessä. Elokuun lopussa huoneistotietojärjestelmässä oli kuitenkin vasta 44 prosenttia maamme asunto-osakeyhtiömuotoisten taloyhtiöiden osakeluetteloista.

Viime kuukausien aikana isot isännöintiyritykset ovat aktivoituneet siirtämään hallinnoimiensa yhtiöiden osakeluetteloita omista järjestelmistään Maanmittauslaitoksen ylläpidettäviksi huoneistotietojärjestelmään. Yhtiöitä siirrettiin elokuun lopulla jo reilun 2 000 viikkovauhdilla, joten suurten taloyhtiöiden osalta tilanne näyttää jo valoisalta.

Maakuntien väliset ja maakuntien sisäiset erot edelleen suuria

Maanmittauslaitos on julkaissut vuoden 2023 alusta saakka kuukausittain tilastoja, josta ilmenevat kunta- ja maakuntakohtaiset siirtomäärät. Elokuun lopussa EteläSavossa oltiin saatu jo 60 prosenttia hoidettua. Perää pitävissä muutamassa maakunnassa siirtoja oltiin tehty samana ajankohtana vajaa kolmannes.

Yksittäisissä kunnissa erot olivat vieläkin suurempia. Yhdeksässä pienessä kunnassa siirtoja ei oltu aloitettu vielä ollenkaan, vaikka kärkipään kunnissa siirtoprosentit lähentelivät jo yhdeksääkymmentä.

Mielenkiintoisiin siirtotilastoihin kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa osakehuoneistorekisteri.fi/-/siirretytosakeluettelot. Tilastoja päivitetään aina kuun vaihteen jälkeen.

Osakeluetteloiden siirtoon kannattaa ryhtyä heti

Pienten yhtiöiden, joissa ei ole ammattimaista isännöitsijää, osalta tilanne on huolestuttavampi. Maanmittauslaitoksen teettämän tutkimuksen mukaan pienten taloyhtiöiden vastuuhenkilöistä lähes kaikki (97 %) ovat kyllä tietoisia velvollisuudesta siirtää osakeluettelo huoneisto- tietojärjestelmään, mutta kevään viranomaiskirjeen aiheuttaman siirtopiikin jälkeen siirrot ovat pienissä yhtiöissä jääneet vähäisiksi. Tilanteen toivotaan parantuvan syksyllä viimeistään Maanmittauslaitoksen muistutuskirjeen myötä.

Monessa pienessä yhtiössä siirron tekemistä on vältelty turhaan. Urakka ei ole suuri eikä hankala. Siirtopalvelusta löytyy esitäytettynä yhtiön tiedot, joten siirtäjän huoleksi jää vain tietojen oikeellisuuden tarkastaminen ja mahdollisten puuttuvien tietojen lisääminen. Aikaa pienen yhtiön siirtämisen kuluu keskimäärin viitisentoista minuuttia. Toimeen kannattaa siis tarttua heti.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan tai isännöitsijän tulee tehdä taloyhtiön osakeluettelon siirto verkossa osoitteessa osakehuoneistorekisteri.fi.

Maanmittauslaitoksen palvelupäällikkö Suvi Väärälä kirjoittaa, että monessa pienessä taloyhtiössä osakeluettelon siirron tekemistä on vältelty turhaan. Urakka ei ole hänen mukaansa suuri eikä hankala.

Vuoden 2023 takaraja ei koske yksittäisiä osakkaita

Vuoden 2023 takaraja koskee taloyhtiöitä, ei yksittäisiä osakkaita. Asunto-osakkeen omistajan ei tarvitse kiirehtiä oman omistuksensa rekisteröinnin kanssa, sillä hänellä on kymmenen vuotta aikaa hakea omistuksensa rekisteröintiä Maanmittauslaitoksesta. Kymmenen vuoden aikaraja on taloyhtiökohtainen eli aika käynnistyy taloyhtiön osakeluettelon siirrosta.

Poikkeuksen kymmenen vuoden sääntöön tuo kuitenkin omistajanvaihdos, esimerkiksi asuntokauppa. Huoneiston uuden omistajan pitää rekisteröidä omistuksensa huoneistotietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa kaupoista. Jos osakas aikoo myydä huoneistonsa kymmenen vuoden sisällä, on mahdollista jättää rekisteröinti ostajan kontolle.

44 %

Keski-Suomen taloyhtiöistä oli siirtänyt osakeluettelonsa elokuun loppuun mennessä. Ripeintä tahti on ollut Hankasalmella, liki 72 prosenttia, mutta myös Multian, Keuruun ja Jämsän taloyhtiöistä jo yli puolet on siirretty. Perää pitävät Konnevesi, Luhanka, Kyyjärvi, Kinnula, Kivijärvi, Joutsa ja Pihtipudas, joissa siirtoja on tehty vasta vähän.

Apua tarjolla osakeluettelon siirtoon

Maanmittauslaitos neuvoo osakeluettelon siirtäjiä puhelimitse arkisin.

▶ Soita ma-pe klo 9–12 numeroon 029 530 1144 loyhtiön osakeluettelon siirrosta.

Kiinteistöliitto Keski-Suomi avustaa osakeluettelon siirrossa jäsentaloyhtiöitä, joilla ei ole ammatti-isännöitsijää. Palvelu on maksuton.

▶ Ota yhteyttä ma-pe klo 9-16: 045 110 6333 tai hannu.mahonen@kiinteistoliitto.fi

Maanmittauslaitos järjestää osakeluettelon siirron apuklinikan Keski-Suomen Taloyhtiöpäivässä 2.11. Asiantuntijat tarjoavat tapahtumassa henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa taloyhtiön osakeluettelon siirrossa huoneistotietojärjestelmään. Paikkoja on rajoitetusti ja ilmoittautuminen on sitova.

▶ Ilmoittaudu 26.10.2023 klo 16 mennessä osoitteessa https://www.lyyti.in/Jyvaskyla23

This article is from: