Kun rahat eivät riitä

Tuomas Talvitie

Ilkka Talvitie syntyi Viipurissa talvisodan aattona ja on Karjalan evakkoja. Ensimmäinen muistikuva lääkäristä on Juvalla kolmevuotiaana koettu keskikorvan tulehdus. Sen takia mentiin lähimpään lääkäriin Mikkeliin, jonne oli 50 kilometrin matka. Pakkasta oli 30 astetta ja kulkuvälineenä kolmipyöräinen rättisitikka.

1990-luvun alun lama hautasi alleen omalääkärikokeilun, jonka pohjalta olisi saattanut syntyä soteuudistus jo aikaa sitten. Mutta rahat eivät riittäneet.

Sote-uudistuksen valmistelijoiden kannattaisi käydä jututtamassa Ilkka Talvitietä, sillä hän oli mukana Kelan rahoittamassa, Lahdessa vuosina 1985–1993 toteutetussa valtakunnallisessa omalääkäripilotissa. ”Pilotissa oli sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon toimijoita. Yritimme tehdä siinä juuri sen saman, mitä eri sote-uudistuksissa on viime vuosinakin yritetty – taata kansalaisille hyvät ja saavutettavat lääkäripalvelut”, hän kertoo. ”Se onnistui erittäin hyvin, ei pelkästään alueen omasta näkökulmasta vaan myös silloisen Lääkintöhallituksen arvion mukaan. Palveluiden saatavuus parani, ja ne pystyttiin tuottamaan kustannustehokkaasti”, Talvitie sanoo.

Mutta sitten kävi niin kuin monille piloteille käy: hankerahat loppuivat ja pilotti hautautui. Osasyyllinen oli pilotin loppuvuosiin ajoittunut 1990-luvun lama. Silloin rahat loppuivat joka paikasta.

URA SEKÄ JULKISESSA ETTÄ YKSITYISESSÄ

TERVEYDENHUOLLOSSA

Lääkintöneuvos, gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Ilkka Talvitie teki koko ammattiuransa sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa. Lahteen asettumisen jälkeen vakituinen virka oli nykyisessä Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja yksityispraktiikka Lääkärikeskus Hemossa, joka oli yksi Suomen vanhimpia lääkärikeskuksia, perustettu jo 1940-luvulla. Praktiikan pitämisen lisäksi hän toimi pitkään Hemon hallituksessa sekä jäsenenä että puheenjohtajana. ”Meillä oli toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan muodostama työpari, joka valmisteli strategialinjaukset ja toiminnan kehittämisen”, Talvitie kertoo.

Yksi esimerkki strategisista linjauksista oli työterveyshuolto, jonka kehittäminen annettiin Talvitien vastuulle. Lahden Yrittäjät oli esittänyt Hemolle 1970-luvun puolivälin jälkeen, että lääkärikeskus alkaisi tarjota työterveyshuollon palveluita. Hallitus sanoi silloin ”kiitos ei”. Oli muuta tekemistä. ”Kun sitten aloitin Hemon hallituksessa, laki työterveyshuollon järjestämisestä oli tulossa voimaan vuonna 1979. Näin, että tässä olisi mahdollisuus toiminnan laajentamiseen, ja otimme yhteyttä Yrittäjiin. Sitten ryhdyimme kiertämään alueen yrityksiä. Osa oli jo käynnistänyt omaa työterveyshuoltoa, joten melkoista vääntämistä se oli, mutta onnistui lopulta kuitenkin hyvin”, Talvitie muistelee.

YKSITYISSEKTORIN

EDUNVALVONTA TÄRKEÄÄ

Ilkka Talvitie on toiminut aktiivisesti LKY:n ja LPY:n hallituksissa. Hän pitää yksityisen terveydenhuollon edunvalvontatyötä erittäin tärkeänä. LKY:n aikana hidasteena oli järjestön heikko tunnettuus. LPY:n aikana tunnettuus on noussut ja kontaktiverkosto laajentunut.

Talvitie painottaa, että terveyspalvelualan edunvalvonta ei ole tärkeää pelkästään yritysten liiketoiminnan kannalta. Sillä on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä sen takia, että terveyspalvelujärjestelmämme romahtaa, jos yksityinen sektori jätetään julkisen palvelutuotannon ulkopuolelle. Siksi täytyy yrittää vaikuttaa, jotta näin ei kävisi. ”Eivät riitä rahat eivätkä kädet. Siksi ei pitäisi rakentaa järjestelmää, jollaiseen resurssit eivät tosiasiassa riitä”, Talvitie sanoo.

Arkkitehtuuria, aatetta ja rohkeaa yrittäjyyttä

Suomessa on harjoitettu yksityistä sairaalatoimintaa jo toista sataa vuotta.

Raili Lehtonen kertoo Eiran sairaala 100 vuotta -kirjassa, että sairaaloita kohtaan tunnettiin voimakasta vastenmielisyyttä aina 1800-luvun lopulle saakka. Sairaalat oli tarkoitettu lähinnä köyhälle väestönosalle ja lääkäreiden työ muodostui suurimmaksi osaksi kotikäynneistä.

A. J. Palmén kuvaa Sairaala Mehiläisen 50-vuotishistoriikissa, kuinka lääketieteen kehitys alkoi asettaa hoidolle vaatimuksia, joita ei kodeissa voitu toteuttaa. Sairaaloiden kehittymisen myötä niistä tuli myös koteja turvallisempia hoitopaikkoja, kun aikaisemmin asia oli ollut päinvastoin.

Lehtosen mukaan sairaalasta alkoi tuolloin tulla myös ylempien sosiaaliluokkien käyttämä laitos ja 1900-luvulle tultaessa sairaalat olivat syrjäyttäneet kotihoidon kaikissa sosiaaliryhmissä.

Tuossa vaiheessa Suomeen perustettiin lukuisia yleisiä ja yksityisiä sairaaloita. Pelkästään Helsinkiin syntyi vuosisa-

Lääkärikierros Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalassa 1980-luvulla. Helsingin Diakonissalaitos

Leikkaus käynnissä Helsingin Diakonissalaitoksen sairaalassa 1900–1910. Eiran sairaala 2000-luvulla.

Helsingin Diakonissalaitos

danvaihteen molemmin puolin noin 20 yksityistä sairaalaa, sairaskotia ja sairaanhoitolaitosta. Silloin syntyivät myös diakonissalaitosten sairaalat Helsinkiin, Ouluun, Sortavalaan, Poriin ja Viipuriin.

Lehtosen mukaan vuonna 1913 yksityisten sairaaloiden osuus Suomen kaupunkien kaikista sairaalapäivistä oli yli 15 prosenttia.

EIRA JA MEHILÄINEN JATKAVAT YHÄ

1900-luvun alussa perustetuista sairaaloista ovat itsenäisinä edelleen olemassa Eiran sairaala ja Sairaala Mehiläinen.

Eiran sairaalan historiakirjassa kerrotaan, että 1900-luvun alussa yksityislääkäreillä oli vielä hyvin rajoitetut mahdollisuudet hoitaa potilaita sairaalassa. Helsingin Diakonissalaitos oli silloin jo perustettu. Se toimi Katajanokalla ja sen sairaalapaikat olivat kaikkien yksityislääkäreiden käytettävissä. Kun laitos muutti uusiin tiloihin, muilla kuin laitoksen omilla lääkäreillä ei ollut enää mahdollisuutta toimia siellä.

Tässä tilanteessa joukko ruotsinkielisiä erikoislääkäreitä päätti perustaa oman sairaalan. Eiran sairaala aloitti toimintansa vuonna 1901. ”Perustajien haaveena oli sairaala, joka olisi miellyttävä ympäristö lääkäreille tehdä työtä ja potilaille parantua. Kun sellaista ei ollut, he rakennuttivat sellaisen”, Eiran sairaalan toimitusjohtaja Nella Ginman-Tjeder kertoo. Lars Sonckin suunnittelema sairaala valmistui vuonna 1905. Se antoi aikanaan nimen kokonaiselle kaupunginosalle eteläisessä Helsingissä, ja se on edelleen vaikuttava arkkitehtoninen kokonaisuus.

Hannu Pesonen kertoo Mehiläisen 100-vuotishistoriikissa, että Mehiläisen perustaminen liittyy suomalaisuusaatteeseen. Ruotsi oli 1900-luvun alussa paitsi virallinen, myös lääketieteen kieli. Sillä opetettiin ja sitä käytettiin hoitotyössä.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim haaveili sairaalasta, jossa lääkärit puhuisivat suomea potilaille ja keskenään. Hanketta valmisteltiin pitkään. Toimikuntia perustettiin, mutta tulosta ei syntynyt. Lopulta neljä suomenmielistä lääkäriä ryhtyi tuumasta toimeen ja perusti Mehiläisen yksityissairaalan vuonna 1909.

Vuonna 2020 Eira on nykyisen terveydenhuollon keskittymistrendin valossa keskisuuri laajan palvelun sairaala, jonka omistavat suomalaiset lääkärit 99-prosenttisesti. Eirassa on sairaalan lisäksi lääkärikeskus, laaja kirurginen toiminta, 24/7 toimiva vuodeosasto, erikoisklinikoita sekä työterveyshuollon palveluita.

Mehiläinen puolestaan on esimerkki keskittymiskehityksen myötä syntyneestä yksityisen terveydenhuollon jättiläisestä, jonka omistavat lähes kokonaan institutionaaliset sijoittajat. Mehiläinen tuottaa terveyspalveluiden lisäksi myös sosiaalipalveluita. Terveyspalveluihin kuuluu 63 lääkärikeskusta ja 13 sairaalaa eri puolilla Suomea. Sairaaloissa on 100 potilaspaikkaa ja niissä tehdään vuosittain yli 13 000 leikkausta.

LÄÄKÄRIKESKUKSET LAAJENSIVAT

SAIRAALATOIMINTAAN

1960-luvulta alkaen yksityisten sairaaloiden rinnalle alkoi nousta yksityisiä lääkärikeskuksia. 1970- ja -80-luvulla niistä suurimmat alkoivat laajentaa toimintaansa ja perustaa sairaaloita, esimerkiksi Koskisairaala ja Kirurgipalvelu Tampereella, Porin Lääkäritalon sairaala Porissa, Sairaala Pulssi Turussa ja ITE Joensuussa. Helsingin Lääkärikeskus laajensi sairaalatoimintaan 2000-luvulla.

Dextra yritti perustaa sairaalan jo 1960-luvun lopulla, mutta Lääkintöhallitus teki asiassa kielteisen päätöksen ensin vuonna 1968 ja toisen kerran 1969. Lääkintöhallitus katsoi, ettei Dextran muuttaminen kaksi sairaansijaa käsittäväksi yksityiseksi sairaanhoitolaitokseksi ollut väestön terveydenhuollon kannalta tarpeellista.

Sen jälkeen hanke lykkääntyi ja Dextran sairaala aloitti toimintansa vuonna 1989. Vuodepaikkoja oli 12. Vuonna 2005 Dextran sairaala muutettiin päiväkirurgiseksi sairaalaksi ja perinteinen vuodeosasto saneerattiin heräämöksi.

Dextran toimitusjohtajana Erik B. Riskan jälkeen toiminut Leena Niemistö sanoo, että 1970- ja -80-luvulla sairaalatoiminta ei ollut liiketoiminnallisesti mitenkään erityisen tuottoisaa lääkärikeskuksille. Se oli ennemminkin yksi osasto tai tukitoiminto lääkärikeskuksen yhteydessä samalla tavalla kuin kuvantaminen tai laboratorio. ”Leikkaaville lääkäreille se oli tärkeä palvelu, koska he pystyivät keräämään vas-

Eiran sairaala, Karl Vilhjálmsson taanotoiltaan leikkausta tarvitsevia potilaita ja leikkaamaan heidät Dextrassa. Kuitenkin leikkaussalikapasiteetti oli silloin paljon tyhjäkäynnillä. Tilanne muuttui 2000-luvulla ja tästä liiketoiminnasta tuli kannattavampaa. Päiväkirurgian yleistymisen lisäksi muutosta ajoi vilkastuva yhteistyö vakuutusyhtiöiden kanssa”, Niemistö kertoo.

YKSITYINEN KIINNOSTAA HUIPPUOSAAJIA

Pulssin perustaja Sakari Alhopuro perusti lääkäriaseman rinnalle yksityisen sairaalan vuonna 1985 nimellä Suomen Kirurgipalvelu Oy. ”Tiesimme, että se vaatii valtavat investoinnit. Tiesimme myös, että kilpailu julkisten sairaaloiden kanssa on kovaa, koska ihmiset mieltävät niistä saatavan palvelun lähes ilmaiseksi. Senkin tiesimme, että olemassa olevilla yksityisillä oli vaikeuksia ja muutama oli joutunut lopettamaankin”, Alhopuro kertoo.

Pihlajalinna, Juha Sarkkinen Pihlajalinna, Juha Sarkkinen

Toiminta oli raskaasti tappiollista ja olisi luultavasti ajautunut konkurssiin muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen. Pelastus tuli, kun Kirurgipalvelu liitettiin osaksi Pulssia ja sen brändin alle. Nimeksi tuli Sairaala Pulssi. Toiminnan kehittäminen jatkui ja sairaala oli joissakin hoidoissa jopa edelläkävijä. Siellä alettiin tehdä esimerkiksi sappirakkojen poistoja tähystysleikkauksena ensimmäisenä Suomessa.

Tappiollinen toiminta kääntyi menestykseksi. Huippuosaajat kiinnostuivat. ”Sairaanhoitopiirin johtaja moitiskeli minua siitä, että Pulssi houkutteli yliopistollisesta sairaalasta huippuosaajia. Vastasin, että ei heitä houkutella tarvitse. Kyllä he osaavat itsekin ajatella”, Alhopuro kertoo.

YKSITYINEN JA JULKINEN

KIRITTÄVÄT TOISIAAN

Yksityisten monialaisten yleissairaaloiden lisäksi lääkärit ovat perustaneet myös yksityisiä erikoissairaaloita. Yksi niistä oli oululainen Sairaala Botnia, joka erikoistui ortopediaan. ”Botnia oli edelläkävijä lyhytjälkihoitoisessa kirurgiassa. Me esimerkiksi otimme ensimmäisenä Suomessa käyttöön sellaiset anestesiamenetelmät, että potilas pystyttiin kotiuttamaan samana päivänä”, Botnian perustaja Esa Jormakka kertoo.

Tämä kuvaa Jormakan mukaan laajemminkin sitä, kuinka julkinen sektori on usein paljon hitaampi uusien toimintamallien käyttöönotossa ja olisi vieläkin hitaampi, jos yksityinen sektori ei olisi niin ripeä. ”Yksityiset toimivat nopeammin, koska niiden on pakko toimia taloudellisilla periaatteilla. Me katsomme, missä rahaa palaa, ja tässä tapauksessa sitä paloi sairaalassa makuuttamiseen”, hän pohtii. ”Laatuun on tietenkin pakko panostaa, se ratkaisee viime kädessä. Jos laatu on huonoa, potilaat katoavat. Mutta talouden pitää kulkea rinnalla. Jos yksityinen tuottaa tappiota, sitä ei kuitata veronmaksajien pussista vaan yksityinen menee konkurssiin”, Jormakka muistuttaa.

Uudempi esimerkki yksityisestä erikoissairaalasta on vuonna 2007 perustettu Docrates. Se on Pohjoismaiden ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa syöpähoitoihin erikoistunut sairaala. Potilaskunta on kansainvälistä.

Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono toimi Docratesin perustamisen ja alkuaikaan Helsingin yliopistollisen sairaalan (HYKS) Syöpäkeskuksen johtajana. ”Docrates oli parasta, mitä suomalaiselle syöpäpotilaalle voi tapahtua. Se kiritti meitäkin HYKSissä. Kun monopolille tuli vaihtoehto, HYKSin Syöpäkeskuksen jonot lyhenivät 60 prosenttia. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten yksityinen vaihtoehto toimii järjestelmän kokonaisetua parantavasti. Julkinen ja yksityinen täydentävät ja kirittävät toinen toistaan”, Bono pohtii.