Monipaikkaisuus onnistuu marjanviljelyssä

TEKSTI: RIITTA MAKKONEN KUVAT: TIINA ITKONEN

Kun lumet ovat huhti–toukokuussa sulaneet Tohmajärvellä, Paavo Karvinen lähtee Helsingistä ja aloittaa työt marjanviljelytilallaan. – Omenapuut ja herukkapensaat leikataan, mansikkapenkit harjataan, rönsyt poistetaan, uudistettavilta mansikkamailta kynnetään penkit auki ja kerätään muovit pois. Lepovuorossa oleville pelloille kylvetään maanparannuskasvit, Karvinen luettelee kevättöitä. Työntäyteisen kesän jälkeen Karvinen palaa syyskuussa takaisin Helsinkiin kotiin perheen luo. Kaksipaikkaisuus on Karvisen mukaan hyvä asia. – Kun keväällä luonto heräilee ja päivät pitenevät, tekee mieli lähteä maalle, ja syksyllä iltojen pimetessä on taas mukava palata kaupunkiin. Syksyllä ja talvella riittää töitä tilan kirjanpidon, markkinoinnin, tulevan satokauden suunnittelun puitteissa, Karvinen kertoo.

Myyntityöstä maanviljelyyn

Lähtelän tila on Karvisen äidin kotipaikka. – Lapsena vietin melkein kaikki kesät Tohmajärvellä. Vanhempani ovat sieltä ko

Helsinkiläinen Paavo Karvinen viljelee marjoja Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä. Kaksipaikkaisuus on etu, sillä suurimmat markkinat ovat Helsingin seudulla.

Paavo Karvinen, oikealla, toivoo saavansa riittävästi poimijoita tulevaksi satokaudeksi.

toisin, mutta he muuttivat myöhemmin Helsinkiin. Itse olen paljasjalkainen helsinkiläinen, Hän kertoo. Karvinen opiskeli markkinointialaa ja perusti yrityksen, joka toimitti kiukaita ja muita saunatarvikkeita Venäjälle. – Liki 20 vuotta sitten tuli ajatus, että haluan tehdä jotain muuta. Päätin kokeilla marjanviljelyä ja aloitin mustaherukalla. Tilalla on omaa peltoa viisi hehtaaria ja vuokrapeltoa seitsemän hehtaaria. Karvinen on panostanut paljon tilan peltojen kunnostukseen. Kivisyys on yleinen ongelma Tohmajärven vaaramaisemissa. – Räjäyteltiin jopa kallioita pellon pohjalta, hän kertoo.

Arvokasta ruokaa

Runsaat kymmenen vuotta sitten Karvinen laajensi kasvivalikoimaa istuttamalla ensimmäiset mansikat. Silloin hän myös päätti siirtyä luomuviljelyyn. Luomumansikalle tuntui löytyvän kysyntää. Kiinnostus luomuun syntyi osittain oman perheen sisältä. Karvisen lapsi kärsi toistuvia sairaalajaksoja vaatineesta infektioastmasta. – Syntyi halu tuottaa mahdollisimman puhdasta ruokaa, joka on terveellistä ihmisille ja kestävää myös luonnon kannalta. Haluan jättää puhtaan ja biologialtaan terveen maan jälkeeni. Luomutuotettu ruoka on arvokasta ruokaa, enkä nyt tarkoita hintaa, vaan ruokaan liittyviä arvoja, Karvinen korostaa. Niinpä typenkerääjäkasvit, kuten herne, virnat ja härkäpapu syrjäyttivät keinolannoitteet, ja rikkaruohoista päästään eroon kitkemällä. – Luomuviljely teettää huomattavasti enemmän työtä. Olen saanut paljon apua ja tukea naapurikunnasta Rääkkylästä kokeneilta luomumarjanviljelijöiltä Tero Tolvaselta ja Jari Salliselta. Myös tohmajärveläinen luomumansikkaa viljellyt Eeva Tenhunen auttoi käytännön viljelyn aloittamisessa, Karvinen kiittää. Suurin osa Lähtelän tilan marjoista menee Heinävaaran pakastamoon Joensuun lähelle ja sieltä edelleen Pakkasmarjalle. – Mansikan satokausi on niin tiivis ja työntäyteinen, että suoraan pakastamoon vieminen on todettu parhaaksi ratkaisuksi.

Lähtelän tila sijaitsee Tohmajärven vaaramaisemissa Pohjois-Karjalassa.

Jonkin verran menee tuoremarjaakin, mutta Tohmajärven markkinat ovat niin pienet, ettei niillä ole kovin suurta merkitystä. Muutaman vuoden ajan Karvinen ajoi Tolvasen ja Sallisen kanssa tuoremansikkaa kylmäautolla Helsinkiin, mutta ajan ja työvoiman puutteen vuoksi tästä toiminnasta luovuttiin.

REKO-renkaiden kautta smoothie-mansikkaa

Karvisella on Helsingissä Tukkutorilla pakkasvarasto, jonne kuljetetaan säännöllisesti talven aikana marjoja Pohjois-Karjalasta. Karvinen pakkaa marjat kahden ja kolmen kilon pakkauksiin ja myy ne Helsingin seudun REKO-renkaiden kautta. Lisäksi marjoja menee helsinkiläiseen luomuruokaan erikoistuneeseen päiväkotiin. Karvinen on pohtinut uudenlaisia ratkaisuja siihen, miten sato saadaan mahdollisimman tarkasti talteen. Mansikan osalta haasteena ovat hyvin pienikokoiset marjat. – Kesällä pienet mansikat pakastetaan kantojen kanssa, ja myyn ne talvella edullisesti. Alkuun kuluttajat hieman vierastivat kantoineen pakastettuja mansikoita, mutta nyt ne menevät aika hyvin. Ne sopivat hyvin smoothie-ainekseksi. Kantojen terveellisyydestä on olemassa jopa tutkimustietoa, Karvinen vakuuttaa. Suoramyynti Helsingissä on noin 20 prosenttia koko tilan tuotannosta.

Poimijoiden saaminen vaikeutunut

Varsinkin mansikanviljelijöiden kannalta merkittävä asia on kausityöntekijöiden saaminen tiloille. Lähtelän tilalla tarvitaan 20–35 poimijaa kesässä. Suurin osa heistä tulee Venäjältä ja Ukrainasta. Tulevalle kesälle Karvinen odottaa 25 poimijaa. – Työllistän joka kesä jonkin verran myös paikallisia nuoria ja aikuisia kesätöihin, mutta heitä ei ole riittävän paljon. Lisäksi olisi tarpeen työntekijä, jolla on kuuden kuukauden työlupa, mutta pitkät työluvat ovat kalliita. Muutenkin työlupien saaminen on vaikeutunut viime vuosien aikana. Tulevan satokauden osalta lisäjännitystä työntekijöiden kannalta antaa erityisesti koronapandemia, joka on rajoittanut liikkumista maiden välillä. ◀