PÄÄKIRJOITUS
Minervan Pöllö julkaisee poikkeuksellisesti pääkirjoituksen ohessa HYYn järjestölehtien yhteisen kannanoton lehtitukien lakkauttamista vastaan. Filosofian opiskelijoiden ainejärjestölehtenä jo 42 vuotta ilmestynyt Pöllö on Suomen vanhin filosofinen aikakausjulkaisu ja on koko historiansa ajan ollut elintärkeä, matalan kynnyksen alusta opiskelijoille harjoitella filosofista kirjoittamista ja julkaisemista. Sen painoarvo osana opiskelijakulttuuria on mittaamaton. Ylpeys lehdestä filosofian opiskelijoiden keskuudessa on suuri osa yhteisöllisyyden ja yhteisön identiteetin rakentumisesta. Järjestölehtituki muodostaa HYYn budjetista kokonaisuudessaan noin puolen prosentin suuruisen osan, mutta se on elinehto lukuisille printtilehdelle. Myös Pöllön tekeminen kustannetaan suurelta osin järjestölehtituella. Olemme kiitollisia tahoille, jotka ovat suoneet mainostensa kautta lisätuloja lehdellemme ja mahdollistaneet paksujen, värikkäiden ja laadukkaiden printtilehtien toteuttamisen. Tosiasia kuitenkin on, että emme pysty pitämään yllä neljän vuosittaisen numeron julkaisutahtia ilman järjestölehtitukea. Koska aikakauslehden yhtenä määritelmänä pidetään vähintään neljän vuosittaisen numeron julkaisutahtia, vaarantaisi tukien lakkautus myös Pöllön aseman Suomen vanhimpana filosofisena aikakauslehtenä.
4