Pääkirjoitus
Polkupyörä on rock!
P
olkupyörä toimi uuden teknologian ja uuden sotastrategisen ajattelun airuena 1900-luvun taitteessa. Mielenkiintoisen näkökulman saa lukemalla lehden kahta sotapolkupyöräjuttua rinnakkain. Toisaalta Etelä-Afrikassa 1899–1902 käydyn toisen buurisodan ja toisaalta suomalaisen sotaväen näkökulmasta. Buurit kävivät jo tuolloin modernia sissisotaa kevyiden pyöräjoukkojen avulla. Suomeen perustettiin 20-luvun alussa polkupyöräjoukkoja Saksan kautta tulleen mallin mukaan. Suomalainen näkökulma perustui saksalaistyyliseen keskusjohtoiseen ideaan joukkojen liikuttelusta, eteläafrikkalainen itsenäisiin pikku osastoihin, commandoihin. Buurit pitivät polkupyöräkommandojensa avulla pintansa lähes kymmenkertaista brittiarmeijaa vastaan, kunnes viimein nujerrettiin totalitaarisen sodan keinoin laittamalla koko kansa keskitysleireihin, jottei buurien pyöräilevillä sotilailla ollut paikkaa minne vetäytyä huoltamaan itseään ja pyöriään. Suomessa pyörät nähtiin ensin vain keinona liikuttaa suuria joukkoja huonojakin teitä pitkin ilman jalkaisin liikkuvan joukon hitautta tai massiivista maastoautokolonnaa. Käytännössä tuolloin siis korvaamaan puuttuvaa moottoroitua kalustoa. Vallanpitäjillä on aina ollut, ja on yhä, ambivalentti asenne polkupyöriä kohtaan. Suomen sodanjohto nimitti polkupyörillä liikkuvan joukon valiojoukoksi, jääkäreiksi, jotka osoittivat jatkosodassa kykynsä, mutta siitä huolimatta esikunta yritti niitä lakkauttaa: ”Polkupyöräjoukoista kehittyi armeijan teräsnyrkki. Divisioonien kevyet osastot lopetettiin vuonna 1942. Tarve oli kuitenkin niin selvä, että divisioonat perustivat omia vastaavia jääkäri- ja polkupyöräkomppanioita.” Näistä muodostui ”kommandojoukkoja”, joiden rooli oli sodan lopun liikkuvissa taisteluissa keskeinen.” Lievä anarkia on seurannut polkupyörää ja pyöräilyä koko sen historian ajan. Vallasväen kaksijakoinen suhtautuminen polkupyöriin ja pyöräilyyn näkyy vieläkin. Lait ja liikennesuunnitelmat laaditaan nöyrryyttämään pyörällä kulkevia, mutta todellisuuden edessä sekä lakeja, että liikennesuunnitelmia joudutaan jälkeen päin pyörtämään oudoin keinoin: Pyöräilykypärän käyttö on lain mukaan pakollista, mutta siitä ei rangaista, jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, mutta ainakin Tampereella se vuoroin kielletään, vuoroin määrätään pakolliseksi. Delftin yliopistossa pyöräilystä innostunut professori ei saanut lupaa pitää luentoja polkupyörän mekaniikasta. Hän piti niitä kuitenkin innokkaille opiskelijoille salaa, mutta paljastui, kun luentosalin ovet eivät mahtuneet väenpaljouden takia kiinni. Tämän jälkeen luentoja saikin pitää myös virallisesti. Pyöräilyä toisaalta paheksutaan ja yritetään työntää muottiin, mihin se ei sovi. Toisaalta sillä on korvaamattomia ominaisuuksia, joita tarvitaan, ja ainakin juhlapuheissa sitä yritetään edistää. Polkupyörä on demokraattinen väline, joka siirtää valtaa alemmas hallinnon ulottumattomiin, kuten esim. blues- ja rockmusiikki -ainakin ennen. Onkohan pyöräilylle käymässä samoin, kuin kapinana ja anarkiana alkaneelle rockmusiikille; kesyyntyy ja popularisoituu yleiseksi bisneksen välineeksi. - Toivottavasti. Jori Montonen, päätoimittaja P. S. Tänä vuonna Pikajalkaa ilmestyy neljä numeroa. Lehtien sivumäärä vähän pienennee,
mutta juttujen laatu vain entisestään paranee. Lehdet pyritään laatimaan teemoittain. Käsissäsi olevassa, vuoden 2013 ensimmäisessä, numerossa keskitytään polkupyörän käyttöön sotajoukkojen liikkumisvälineenä.
3
Pikajalka 24
