Huolella hoidetut pyörät Kutsun kahta perheeni hallussa ollutta naisten Crescent-pyörää ”sisar-pyöriksi”. Pyörät on hankkinut Heikki Karjalainen kahdelle tyttärelleen Valkeakoskella ilmeisesti vuosina 1962 ja 1967. Pyörät on ostettu silloin, kun tytöt olivat kasvaneet niin, että pystyivät tällaista pyörää ajamaan. Polkupyörät olivat Heikille (synt. 1921) tärkeitä, ja siksi pyörän ostoa edelsi tarkka pyörien vertailu ja tutkiminen. Ruotsalainen hyvä laatu vei muista voiton. Heikki oli käsistään kätevä ammattimies. Poikasena hän oli kiinnostunut tekniikasta – jo varhain olivat eri laitteet ja niiden korjaus (tai purku ja rakentelu) olleet mieluista ajankulua. Heikin isoisä oli jo varhain hankkinut kunnollisen polkupyörän Englannista ja sitten valokuvauttanut itsensä polkupyörän kanssa talonsa pihassa. Isoisä hankki myös lapsilleen polkupyörät. Näiden pyörien korjaukseen ja huoltoon osallistuivat myös lapsenlapset. Isossa talossa kun oli jatkuvasti erilaista työtä, ja työtä riitti kaikille niille, jotka kynnelle kykenivät. Kansakoulun jälkeen Heikki jatkoi ammattikoulussa ja valmistui sähkömieheksi. Silloisessa ammattikoulussa kaikilla oli myös työharjoittelua sekä teknisiä opintoja esimerkiksi työkalun valmistusta, moottoreiden rakenteiden tuntemusta sekä korjausta.
Sota alkaa Talvisodan alkaessa Heikki (16-vuotiaana) meni vapaaehtoisena sotaan isänsä allekirjoitettua suostumuksensa. Heikin sijoituspaikka oli hävittäjälentolaivue, missä toimivat myös Joppe Karhunen ja Illu Juutilainen. Tosin lentäjien korsut olivat erillään asemiesten, mekaanikkojen ja näiden apulaisten korsuista. Samalla kentällä kuitenkin oltiin ja koneiden ääressä tavattiin. Ensimmäisenä työnä olivat kentän sähkö- ja puhelinlinjojen veto sekä kentällä olleiden sotilaspyörien huoltotyöt. Tehtävät jatkuivat hävittäjäkoneiden huoltotöinä ja sotavuosien jatkuessa erikoistumisena asehuoltoon ja kouluttautumisena asesepäksi. Myös radioyhteydet ja sähkölinjat, niiden laitteet, olivat huoltolistoilla. Asemasodan aikana oli aikaa lukea oppikirjoja ja aloittaa keskikoulun kurssit.
Sodan aikana Heikki oli eri paikkakunnilla ryhmänsä mukana ja sodan jälkeen pääsi ensin töihin Yhtyneille Paperitehtaille ja sieltä Helsingin teknilliseen opistoon, josta valmistui insinööriksi. Sodan alussa ilmavoimilla ei ollut kaikin osin kunnon työkaluja. Siksi Heikin isä hankki työkaluja, joita lähetti pojalleen rintamalle. Työkaluista tulikin Heikille se kaiken tärkein asia: hyvillä työkaluilla kun sai aikaan vaikka mitä. Rauhan aikana Heikillä oli aina työkalupakit ja jonkinlainen auto, jota hän itse huolsi (purki, kunnosti ja rakensi). Kaikki kodin laitteet olivat huoltolistalla, johon merkittiin hankinnat, huoltotyöt ja varaosat. Näin myös perheen polkupyörät huollettiin kaksi kertaa vuodessa, ja isompaan huoltoon kuului myös pyörän purku osiinsa ja kaikkien osien tarkastelu ja rasvaus (mukaan lukien siis esimerkiksi keskiöt ja polkimet yms). Koska työ vei kellarissa monta iltaa ja tuntikausia, niin tehtäväni oli viedä työmiehelle kahvia ja evästä. Heikin syödessä istuin ja katselin purettua polkupyörää ja huolellisesti eri hyllyille asetettuja osia. Tuntikausia saatoin katsella Heikin työskentelyä, joka päättyi yleensä pinnojen sopivaan kiristykseen eli pyörivän pyörän tasapainon tarkasteluun (pyörän ollessa ylösalaisin satulan ja ohjauspyörän varassa). Heikki oli tarkkana, että polkupyörät tuotiin aina käytön jälkeen kellariin. Kellarissa oli aina lämpöasteita, joten pyörät säilytettiin kuivassa tilassa.
Pyörä pelastui varkailta Käytimme pyöriä mielestämme aika paljon. Niitä piti käyttää huolellisesti, jotta ne eivät rikkoontuneet tai raapiintuneet. Vanhempi sisareni ajoi ystäviensä kanssa koulun päätteeksi Valkeakoskelta Pälkäneen ja Kangasalan kautta takaisin Valkeakoskelle. Siinä heillä meni monta tuntia. Polkupyöriä käytettiin koulumatkoilla ja retkeiltäessä. Pihalla ajettiin taitoajoa eli rakennettiin kilpareitti mm. lankkuja, joiden päältä piti ajaa, ja kieriä käännöksiä. Voittaja oli se, joka pääsi reitin läpi ilman että piti laskea jalkaa maahan. Polkupyörät otettiin mukaan kun lähdettiin opiskelemaan Turkuun.
Pikajalka 26
16
