PAKINA
Yksivaihteisen ylistys
Vanhat viisaat runoilivat, että tietä pitkin käyvä on tien vanki. Olen minäkin innostunut maastopyöräilystä: saa ajella pitkin kanervaisia kankaita polkuja pitkin, telmiä kivikoissa ja kahlata jokien poikki, missä vesi on matalinta. Vaan on siinäkin haittansa, on kaikenmoisten vipstaakien vanki. Ja vipstaakien aiheuttamien vaivojen. Viimeksikin tuli vasen peukalolihas niin kipeäksi etuvaihteen vaihtamisesta, ettei sillä voinut niskaa hieroa, ja ihan vain sen vuoksi että oli vaihdevipu väärässä asennossa – sojotti etuviistoon, kun sen olisi pitänyt sojottaa alaviistoon. Siinä sitten meni viisi viikkoa parasta metsäpyöräilykautta tien vankina. Mutta niitä vipstaakeja nyt varsinkin on, ja harvoin ne ovat kunnossa ja aina niitä pitää säätää. Kyllä on harva kerta kun vaihde pysyy kohdallaan toista viikkoa tai jarru on laahaamatta vannetta joltakin puolelta. Vaijerit löystyvät, ruostuvat ja purkautuvat, jarrupalat kuluvat, vinkuvat ja nojaavat. Ja kumitkin vuotavat, mutta sehän nyt on niille ominaista kuin lehmälle möllöttäminen. Helppoahan näistä vaivoista on päästä eroon. Otetaan esille se yksivaihteinen mummo- tai pappapyörä varastosta ja katsotaan että perusasiat ovat kunnossa, sillä siinä ei muuta olekaan kuin perusasioita. Ketjuissa on reikiä, kumit laahaavat maata ja satula on päin peetä, mutta niinhän kuuluukin. Mutta muuta vipstaakia ja vaivaa siinä ei sitten olekaan. 5
Pikajalka 26
Hieman öljyä kettinkiin ja kilikelloon, pinnojen kiillotusta, satula vaateriin ja naapuria tapaamaan. Yksi vaihde riittää, kun matka on sopivan mittainen ja vauhti siihen suhteutettu. Yksivaihteisiahan pyörät ovat olleet, ja yksivaihteisuus on nyt aivan suurinta huutoa, sillä vaihteettomista pyöristä saa vielä kevyempiä kuin vaihteellisista. Kun pyörä on riisuttu kaikesta tarpeettomasta, siinä on vähiten huollettavaa, eikä se vingu kuin hiiri nakissa. Minulla on muutamia yksivaihteisia pyöriä, joilla ajelen töihin ja kauppaan ja aika ajoin takaisinkin. Niitä on hyvä olla erilaisilla välityksillä kunnon ja mäkien mukaan, kurasuojilla ja ilman kelien mukaan ja tarakalla tai ilman kuljetusten mukaan. Ei siinä pääse turtumaan mielikään, kun on hieman vaihtelua. Yksivaihteisella ajelu on yksinkertainen nautinto. Ei vaihteitten tai jarrujen näpelöintiä, ei jatkuvia huoltotoimia, vain tippa öljyä ketjuun ja pyöritystä. Katsetta saa kierrättää ohi kiitävissä maisemissa ja liikenteessä, ei tarvitse lainkaan katsoa millä rattaalla ketju pyörii ja kulkeeko vaijeri oikeaa reittiä toisen ali. Pohjimmiltaan yksivaihteisen hienous on siinä, että se on amatöörin kulkuväline. Eihän kukaan tosipyöräilijä semmoisella aja, hidas se on, tehoton ja jarrutkin kuin isoäidin puolarukissa. Ei pääse palkoille. Mutta harrastelija ei voi ajatella pyöräilyä vain tehokkuuden näkökulmasta. Hän suhtautuu siihen niin kuin amatöörin kuuluu – rakastaen.
TeksTi keTjupoLTTaja piirros sanni LahTinen
