Bisnes, koulutus & rekry 2020

Page 16

KUMPPANI

Taina Jutila ja Vesa Liesivuori kannustavat yrittäjiä tutkimaan mahdollisuuksiaan rekrytoida osaajia Euroopasta.

Kilpailuetua

Euroopasta TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Kohdennetulla rekrytoinnilla löydetään parhaat ja motivoituneimmat työntekijät myös ulkomailta.

Y

he ovat aiemmin tehneet englanninkielisiä lähetyksiä, jotka on osoitettu Suomessa asuville ulkomaalaisille. Niistä on kiinnostuttu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Vetrean rekrytointikampanja oli ensimmäinen hakijoiden äidinkielellä toteutettu video- ja livelähetysrekrytointi. – Käytämme tarvittaessa tulkkeja, joten työnantajan ei tarvitse osata hakijoiden äidinkieltä. Monilla aloilla rallienglannilla pärjää hyvin. Hoitotyössä suomen kieli on olennainen asia, joten valitut työntekijät opiskelevat sitä ensin lähtömaassaan ja jatkavat opiskelua vielä saavuttuaan tänne, kertoo MessiLive.fin juontaja Ilkka Nykänen.

ritykset suhtautuvat myönteisesti ulkomaalaisten osaajien hankkimiseen, mikäli kotimaasta ei löydy riittävästi sopivia työntekijöitä. Esimerkiksi ICT-ala on jo hyvin monikulttuurinen, ja sen työkieli on englanti, kun taas metallipuolella työvoiman tarve skaalautuu isompien tilauksien ja urakoiden myötä. Myös kuntoutus-, asumis- ja kotipalveluita tarjoava Vetrea aloitti viime syksynä projektin, jonka tarkoituksena oli rekrytoida 20 uutta hoiva-alan osaajaa Espanjan Madridista Kuopion alueen yksiköihin. Rekrytoinnissa hyödynnettiin kansainvälistä EURES-verkostoa sekä vuorovaikutteista MessiLive.fi-lähetysformaattia. Markkinointivideoilla täällä valmiiksi olevat espanjanlaiset kertoivat äidinkielellään, millaista on elää Kuopiossa. Markkinointi kohdennettiin sosiaalisen median ja paikallisten viranomaisten avulla sinne, missä osaajia on. – Kuopion ja Madridin TE-palveluiden välillä oli hyvä yhteistyö, jonka ansiosta saimme kahteen lähetykseemme yhteensä lähes 200 katsojaa. Katsojia ja työpaikoista kiinnostuneita oli Espanjan ja Suomen lisäksi myös muista maista, aina Etelä-Amerikasta saakka, kertoo työkykypäällikkö Sanna Kekäläinen Vetrea-konsernista. MessiLive.fin tapahtumatuottaja Taina Jutila kertoo, että

www.digimag.fi

VALITUILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ on jo hoitotaustaa, mutta he

tulevat suorittamaan suomalaisen lähihoitajatutkinnon vaatimuksen mukaiset opinnot oppisopimuskoulutuksena kesään 2021 mennessä. Ryhmä saapuu Kuopioon ja Siilinjärvelle ensi kesänä. Sanna Kekäläinen kuvaa rekrytointiprosessia sujuvaksi ja livelähetyksiä merkittäviksi näkyvyyden kannalta. Monille hakijoille on tärkeää nähdä etukäteen, millaisen tunnelman mahdollinen tuleva työnantaja luo. Samalla on matalampi kynnys esittää chatin kautta kysymyksiä esimerkiksi yrityksen arvoista ja työtehtävän käytännön asioista. 16

Bisnes, koulutus & rekry 2020


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääkirjoitus - Hyppää toisen saappaisiin

1min
page 9

Historiallinen miljöö rauhoittaa

1min
page 49

Maistuvaa helposti!

3min
pages 54-55

Huippupäivä huipulla

1min
page 49

Tervetuloa oppilaitoksiin – työelämä!

1min
page 39

Työelämä tutuksi opiskelijoille

1min
page 38

Kristallikruunuja ja uniikkia tunnelmaa

1min
page 45

Kokous- ja juhlatilat Kuopion keskustassa

1min
page 45

Tapahtumatila joka lähtöön

1min
page 45

Lapin mystiikkaa kokouksiin

1min
page 44

Työelämän megatrendit

2min
pages 10-11

Kokoustamista Tahkon sykkivässä sydämessä

1min
page 48

Kokouskaupunki täynnä huvia ja hyötyä

3min
pages 42-43

Kaikki saman katon alta

1min
page 44

Löydä oma paikkasi

2min
page 36

Yrittäjävalmennus toi varmuutta

1min
page 37

Kuopion työllisyys pysynyt tasaisena

1min
page 32

Yhteistyöllä uusia työmahdollisuuksia

1min
page 35

Hanni-Mari Larronmaa - Kehity ja uskalla muuttua

2min
pages 26-27

Apua ja tukea työnhakuun

1min
page 34

Työvoimakoulutuksella kohti työllistymistä

1min
page 33

Tuunaa työstä itsesi näköistä

3min
pages 22-23

Hyvä tyyppi saa paikan

2min
pages 12-13

Kilpailuetua Euroopasta

4min
pages 16-17

Hyvä tunne kantaa pitkälle

1min
page 25

Työelämän megatrendit

2min
pages 10-11

Lähemmäs ihmistä

1min
page 21

Digitaalisen oppimisympäristön avulla oppiminen osaksi työelämää

2min
page 14

Työelämän vastuunjakaja

2min
page 15
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.