JOHTAJA 2/2021 - Lehti rohkeille nuorille johtajille

Page 21

Mutta miksi? En haaveile ammattikouluttajan tai opettajan urasta. Tavoitteeni ei ole olla maailman paras kamarikouluttaja. Miksi siis heittäydyn kouluttamaan nuorkauppakamarissa uudestaan ja uudestaan? Koska kouluttajana kehittyminen tekee minusta paremman esimiehen yritykseni työntekijöille. Kouluttamalla kehityn siis paremmaksi Johtajaksi.

▶ Vakuuta ja vaikuta ▶ Kehity kouluttajana ▶ Koulutuksen suunnittelu ▶ Esityksen visualisointi ▶ Koulutuksen markkinointi

On upeaa, kun koulutuksessa näkee osallistujien havahtuvan uudenlaiseen ajatukseen ja innostuvan siitä. On myös upeaa saada töissä tiimi viemään sitoutuneena ja hyvällä meiningillä uusia toimintamalleja käytäntöön. Ps. Heippa sinä, joka jännität ajatusta lähteä kouluttamaan. Niin minuakin jännittää, ihan joka kerta. Rohkaisen siitäkin huolimatta ottamaan nuorkauppakamarin tarjoamat mahdollisuudet vastaan. Tukea kouluttajana kehittymiseen on valtavasti saatavilla ja mahdollisuuksia kouluttamiseen on paljon. Sano kamarissasi ääneen, että haluat kouluttaa. Osallistu Kouluttajapolun koulutuksiin. Rupea pyörittelemään ajatusta omasta koulutuksesta. Hae syksyllä Kouluttaja-akatemiaan. Lähde apukouluttajaksi. Ota yhteyttä aluekoulutuspäällikköösi, apua ja tietoa saat kyllä. #HUOMISENJOHTAJUUS

KAISA MARIN KANSALLINEN KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ 2021

Kouluttaminen ei ole vain sitä, että lataan oman osaamiseni pöytään. Ihmettelen ajatusta, että kouluttaminen olisi yhdensuuntaista tiedonsiirtoa. Kouluttaminen on paljon enemmän. Kouluttajana otan aiheeni aivan uudella tasolla haltuun. Muokkaan ja rakennan osaamisestani kokonaisuutta, johon on erilaisille osallistujille innostavaa tulla mukaan. Kuinka kerron aiheesta eri tavoin tietoa vastaanottaville ihmisille ja saan heidät ymmärtämään aiheen merkityksen? Kuinka saan heidät ottamaan opit haltuun ja sitoutumaan käyttämään niitä jatkossa?

Kaisa on: - Vuoden kouluttaja 2019 - Yrittäjä, Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp. - Kainuun Vuoden Nuori Yrittäjä 2019

Koulutustilanne on vuorovaikutustaitojen korkean paikan leiri puristettuna pieneen hetkeen. Joka kerta oppii lisää. Reagointia, perustelemista, esiintymistä, vakuuttamista, huomioimista, sitouttamista, kuuntelemista, soveltamista, yhteistyötä, fasilitointia, ryhmädynamiikkaa, tukemista, tilanteen lukemista, innostamista, tekniikkaa… Puhumattakaan itseluottamuksesta ja uusista näkökulmista omaan aiheeseen. Rupeaako jo kuulostamaan esimiestyössä tarvittavilta taidoilta?

LE HT I ROHK EI LLE N UORI L LE JOH TAJI L LE, JOTKA HA LUAVAT LU ODA VASTUU LLISTA MU U TOSTA YRI TYKS I IN JA YHT E IS KU NTAA N.

10

vuoden ajan olen sukeltanut kamarikouluttamisen kaikkiin mahdollisuuksiin. Olen kahlannut kouluttajakoulutuksia, kehitellyt omia koulutuksia, ollut mukana uudistamassa kansallisia koulutuksia, hakeutunut koulutuslohkon virkoihin ja niin, kouluttanut paikallisesti, jokaisella alueella, kansallisesti sekä kansainvälisesti livenä ja etänä. Olen napannut kouluttamisen mahdollisuuksista kamarimaailmassa kiinni, ihan sillain kunnolla.

KOULUTTAMALLA KEHITTYY PAREMMAKSI JOHTAJAKSI

Kouluttajapolku on kuuden koulutuksen sarja koulutuksia kouluttamisen eri näkökulmista. Koulutuksia voi käydä vapaavalintaisessa järjestyksessä

2 1

/

J O H TA JA


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.