Bisnes, työ & ura 2021

Page 34

kumppani

Anne Mykrä ja Ari Eskola ovat asiakasyrityksen tukena rekrytointiprosessin jokaisessa vaiheessa.

Kasvua kansainvälisillä osaajilla TEKSTI OODIA/HETA JYRÄLÄ KUVA OODIA/MIRKA HAPPONEN

Yrityksen kasvuhaasteet voi kampata rekrytoimalla osaajia muualta maailmasta.

O

saavan työvoiman saatavuuden haasteet ovat yleistyneet Suomessa lähes kaikilla toimialoilla ja alueilla. RTK-Henkilöstöpalvelun kansainvälisen rekrytoinnin johtaja Ari Eskola mainitsee, että erityisesti metallialalla on tekijöistä pulaa. – Yksi syy on, ettei muun muassa hitsareiksi, koneistajiksi ja särmääjiksi hakeudu enää tarpeeksi opiskelijoita. Työvoima ei myöskään liiku Suomen sisällä enää niin paljon työpaikkojen perässä kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Toki myös eläköityminen vaikuttaa, listaa Eskola muutamia syitä osaajapulalle. Yrityksen varatoimitusjohtaja ja Itä-Suomen aluejohtaja Anne Mykrä kertoo, että kun lähiseudun ja kotimaan vaihtoehdot on käyty läpi, kannattaa katseet suunnata Suomen rajojen ulkopuolelle. Kansainvälinen rekrytointi tarjoaa organisaatioille mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ulkomaisten osaajien avulla. – Meillä on käytössämme kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijat sekä luotettava globaali rekrytointiverkosto. Tällä hetkellä 34

Bisnes, työ & ura 2021 | www.oodia.fi

yhteistyömaitamme ovat EU-alueella Slovakia, Romania sekä Bulgaria. EU-alueen ulkopuolella Ukraina, Filippiinit, Thaimaa ja Intia, kertoo Eskola. Jokainen kansainvälisen rekrytoinnin toteutus räätälöidään asiakasyrityksen tarpeisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin sopivaksi. Prosessi käynnistyy yhteisellä kartoituksella, jonka aikana selvitetään asiakasyrityksen osaajatarpeet, vetovoimatekijät ja se, onko yhteisö valmis ottamaan kansainvälisen osaajan mukaan työarkeensa. – Huolellisella kartoituksella rekrytoinnissa onnistutaan: työntekijä saa mielekästä työtä ja riittävän palkan, yritys puolestaan osaavan tekijän ja yhteiskunta verotulonsa. Koko prosessiin menee yleensä 2–4 viikkoa, sanoo Eskola. Kuten rekrytoinnissa aina, myös kansainvälisessä rekrytoinnissa tärkeintä ovat ihmiset. Ammattilaiset haastattelevat potentiaaliset työntekijät henkilökohtaisesti, ja tarvittaessa osaajilta vaaditaan työnäytteet. Potentiaalisille työntekijöille puolestaan näytetään ennakkoon esimerkiksi videoita yrityksestä ja kerrotaan suomalaisesta yrityskulttuurista. Koko prosessin ajan myös huo-

lehditaan avoimesta viestinnästä molempiin suuntiin. – Huolehdimme Suomeen saapuvalle työntekijälle myös lennot ja asunnon, jotta maahan saapuminen on mahdollisimman kitkatonta. Panostamme sekä ennen maahan saapumista että saapumisen jälkeen perehdyttämiseen ja kotouttamiseen, jotta uusi työntekijä varmasti viihtyy Suomessa ja uudessa työpaikassa. Ja kaikkihan Suomeen rakastuvat, kunhan tänne asti pääsevät, hymyilee Eskola. Vaikka monikulttuuriset työpaikat alkavat jo olla arkipäivää, silti monilla saattaa välillä olla korkea kynnys hankkia yritykselleen kansainvälisiä osaajia. Usein suurin huolenaihe on kieli, mutta tosiasiassa rallienglannilla ja elekielellä pääsee hyvään alkuun. – Jos vähänkään pohdituttaa, niin minuun voi ottaa rohkeasti yhteyttä! Etsitään ja mietitään yhdessä sopivimmat vaihtoehdot, kannustaa Mykrä.

»

RTK-HENKILÖSTÖPALVELU Puijonkatu 28 lt 1, Kuopio Puh. 045 203 3790 / Anne Mykrä www.rtkhenkilostopalvelu.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Uniikkia pikkujoulutunnelmaa

2min
page 64

Taksi ja kuljettaja palveluksessanne Vauhtia kartingradalla!

2min
page 63

Tyylikkäästi työarkeen Poimi vinkit rentoon bisnesmuotiin

2min
pages 55-61

Uutta virtaa etätyömatkailusta

3min
pages 52-54

Kestävää kasvua biotaloudesta

1min
page 44

Tutustu alueen kokouspaikkoihin

4min
pages 50-51

3 syytä kokoustaa Tahkolla

1min
page 49

Pidä kokous tehokkaana

1min
page 48

Puhtaampien hulevesien jäljillä

3min
pages 45-47

Kohti fossiilitonta maataloutta

1min
page 43

Kiertotalous on yhteinen asia

2min
page 41

Biotalous luo lisäarvoa jätteelle

1min
page 40

Bisneksenä kiertotalous

1min
page 39

Livelähetyksellä tunnettuutta

1min
page 35

5G mullistaa teollisuutta Ammattilaisten asialla: työvaatteet ja -välineet läheltä

2min
page 23

Vinkit potkuista selviämiseen

3min
pages 28-29

Generalistit työyhteisön voimavarana

3min
pages 24-25

Kuka olet, jos et saa kertoa työstäsi? Katsaus osaamisidentiteetteihin

3min
pages 30-31

Kasvua kansainvälisillä osaajilla

1min
page 34

Kielikoulutuksesta valmiuksia työelämään

2min
pages 32-33

Tarkastelussa yritysten tietoturvallisuus

1min
page 22

Kampita kiire! Vinkit rauhallisempaan arkeen

2min
pages 26-27

Yritysten kumppanina idearikas verkosto

1min
page 18

Mikä verkkosivuissa maksaa?

3min
pages 20-21

Pohjois-Savo paljastaa vetovoimansa

5min
pages 12-14

Johtajat uuden äärellä Vinkit hybriditiimin johtamiseen

3min
pages 8-9

Tavoitteena maailman paras työelämä

2min
pages 16-17

Tunnista vastuullisuuden merkitys Ymmärrettävää lakitietoa työarkeen

2min
page 19

Johtajuus lukuina

1min
pages 10-11

Asiantuntijapalvelu apuna yrityksen kehittämisessä

1min
page 15
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.