Bisnes, työ & ura 2021

Page 43

Kiertotalous

kumppani

Puhtaalla biometaanilla voidaan tankata kaasuautot ja -koneet, kertovat BioPOTTI-hankkeen testausinsinööri Suvi Hackman ja TKI-asiantuntija Maarit Janhunen.

Kohti fossiilitonta maataloutta TEKSTI OODIA/HETA JYRÄLÄ KUVA BIOPOTTI-HANKE

Maatilallisilla on avaimet energian omavaraisuuteen

L

sekä kierrätyslannoitteiden tuotantoon.

anta on maatilallisille arvokas lannoite, mutta kasveja ajatellen sen ravinnesuhteet eivät ole optimaaliset. Jos lanta mädätetään biokaasulaitoksessa, sen ravintoarvot lannoitteena paranevat ja samalla syntyy biokaasua energiaksi, sähköntuotantoon ja jalostettavaksi liikennepolttoaineeksi. Jatkossa maatilat voivat olla omavaraisia energian ja lannoitteiden tuotannossa. – Suomessa Pohjanmaalla on tilakohtaisia biokaasulaitoksia, ja vastaavanlaisen biokaasulaitosverkoston mahdollisuuksia selvitetään BioPOTTI-hankkeessa. Pohjanmaa vertautuu hyvin Pohjois-Savoon, sillä molemmissa maakunnissa on paljon karjataloutta, kertoo TKI-asiantuntija Maarit Janhunen Savonia-ammattikorkeakoulun bio- ja kiertotalouden vahvuusalalta. Biokaasulaitos voi olla ison tilan oma tai pienempien tilojen yhteinen. Lannan lisäksi laitoksen syötteinä voi Janhusen mukaan käyttää maatilojen peltobiomassoja eli esimerkiksi ylijäämärehua tai eläinten syötäväksi kelpaamattomia heinäpaaleja. Mädätyksessä laitoksesta tulee ulos biokaasua, jota voi hyödyntää monin tavoin. – Biokaasun puhdistaminen liikennepolttoaineeksi on iso kustannuserä, mutta puhtaalla biometaanilla voidaan tankata kaasuautot ja -koneet. Lisäksi sitä voi käyttää esimer-

kiksi navetan ilmanvaihdon tehostamiseen sekä sähkön- ja lämmöntuotantoon. Ylijäämäkaasun voisi myydä ulos, visioi Janhunen. Janhunen mainitsee kaasuautoilun olevan tulevaisuuden ympäristöystävällisin liikkumismuoto, sillä biomassat uusiutuvat jatkuvasti. – Biomassoja ei vielä hyödynnetä tarpeeksi, joten tilalliset voisivat olla tässä etunenässä. Kaasuasemia tarvitaan, ja ne voi kätevästi sijoittaa maatilojen biokaasulaitosten yhteyteen, pohtii Janhunen. Kuopion ainoan aseman kaveriksi tulee pian Wega Fuelsin kaasuasema Iisalmeen. KAASUN MUODOSTUMISEN jälkeen laitoksesta tulee ulos mädätejäännös. Se sopii lannoitekäyttöön sellaisenaan tai sitä voidaan vielä separoimalla jalostaa typpi- tai fosforipitoisemmaksi sen mukaan kuin mitä pellot vaativat. Janhusen mukaan oman lannoitetuotannon ansiosta väkilannoitteita ei välttämättä tarvita enää ollenkaan. – Ensikartoituksella tilalliset ovat olleet biokaasulaitoksen mahdollisuuksista äärimmäisen kiinnostuneita. Lannalle ja ulos tulevalle mädätteelle tarvitaan tuhansien kuutioiden säiliöt. Joillain tiloilla on jo kaksi lantasäiliötä, joista toista voisi mahdollisesti jo hyödyntää laitoksen rakentamisessa, sanoo Janhunen.

Loppusyksyn aikana Janhusen luotsaamassa Biometaanin potentiaalin kartoitus maatiloille Pohjois-Savon alueella (BioPOTTI) -hankkeessa kartoitetaan tilojen todellinen lannan ja peltobiomassojen määrä, lannoitteen tarpeen määrä sekä mahdollinen energian tarpeen määrä. Hankkeessa kontaktoidaan tiloja Leppävirran, Suonenjoen, Siilinjärven ja Kuopion alueilta. Kartoituksen pohjalta tehdään valmis malli siitä, missä biokaasulaitos sijaitsisi, miten paljon sinne olisi syötteitä ja miten paljon kierrätyslannoitteita ja kaasua sieltä voitaisiin saada ulos. – Tietyn viipymän eli noin 30 vuorokauden jälkeen kaasua alkaa tulla ulos 24/7. Laitoksilla maatiloilla on mahdollisuus investoida suljettuun ravinnekiertoon, panostaa fossiilittomuuteen ja päästä kohti omavaraisuutta, tiivistää Janhunen.

»

BIOMETAANIN POTENTIAALIN KARTOITUS MAATILOILLE POHJOIS-SAVON ALUEELLA Projektipäällikkö Maarit Janhunen puh. 044 785 5577

Bisnes, työ & ura 2021 | www.oodia.fi

43


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Uniikkia pikkujoulutunnelmaa

2min
page 64

Taksi ja kuljettaja palveluksessanne Vauhtia kartingradalla!

2min
page 63

Tyylikkäästi työarkeen Poimi vinkit rentoon bisnesmuotiin

2min
pages 55-61

Uutta virtaa etätyömatkailusta

3min
pages 52-54

Kestävää kasvua biotaloudesta

1min
page 44

Tutustu alueen kokouspaikkoihin

4min
pages 50-51

3 syytä kokoustaa Tahkolla

1min
page 49

Pidä kokous tehokkaana

1min
page 48

Puhtaampien hulevesien jäljillä

3min
pages 45-47

Kohti fossiilitonta maataloutta

1min
page 43

Kiertotalous on yhteinen asia

2min
page 41

Biotalous luo lisäarvoa jätteelle

1min
page 40

Bisneksenä kiertotalous

1min
page 39

Livelähetyksellä tunnettuutta

1min
page 35

5G mullistaa teollisuutta Ammattilaisten asialla: työvaatteet ja -välineet läheltä

2min
page 23

Vinkit potkuista selviämiseen

3min
pages 28-29

Generalistit työyhteisön voimavarana

3min
pages 24-25

Kuka olet, jos et saa kertoa työstäsi? Katsaus osaamisidentiteetteihin

3min
pages 30-31

Kasvua kansainvälisillä osaajilla

1min
page 34

Kielikoulutuksesta valmiuksia työelämään

2min
pages 32-33

Tarkastelussa yritysten tietoturvallisuus

1min
page 22

Kampita kiire! Vinkit rauhallisempaan arkeen

2min
pages 26-27

Yritysten kumppanina idearikas verkosto

1min
page 18

Mikä verkkosivuissa maksaa?

3min
pages 20-21

Pohjois-Savo paljastaa vetovoimansa

5min
pages 12-14

Johtajat uuden äärellä Vinkit hybriditiimin johtamiseen

3min
pages 8-9

Tavoitteena maailman paras työelämä

2min
pages 16-17

Tunnista vastuullisuuden merkitys Ymmärrettävää lakitietoa työarkeen

2min
page 19

Johtajuus lukuina

1min
pages 10-11

Asiantuntijapalvelu apuna yrityksen kehittämisessä

1min
page 15
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Bisnes, työ & ura 2021 by Sisältötoimisto Oodia - Issuu